Perustelut

Komissio on kesällä 2013 antanut pitkään valmistellun direktiiviehdotuksen, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta nostettuja vahingonkorvauskanteita. Ehdotuksen tarkoittamia kilpailurikkomuksia ovat esimerkiksi kartelli ja markkina-aseman väärinkäyttö.

Jäsenvaltioiden säännökset kilpailurikkomuksista aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta poikkeavat nykyisin toisistaan. Komission ehdotuksen mukaan tämä aiheuttaa kansallisia eroja oikeussuojan tasolle ja voi vääristää kilpailua ja sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Ehdotuksen tavoitteena on helpottaa kilpailurikkomuksiin perustuvien vahingonkorvauskanteiden nostamista kansallisissa tuomioistuimissa ja varmistaa, että kilpailusääntöjen rikkomisen uhrit voivat saada täyden korvauksen kärsimästään vahingosta. Lisäksi tavoitteena on EU:n kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano ja tasapainon luominen julkisoikeudellisen täytäntöönpanon (kilpailuviranomaiset ja muutoksenhakutuomioistuimet) ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon (yleiset tuomioistuimet) välille. Tavoitteena on niin ikään vähentää vahingon todistamiseen liittyviä vaikeuksia ja kustannuksia. Tavoitteiden toteuttamiseksi direktiiviehdotus sisältää paitsi menettelyllisiä myös aineellisoikeudellisia säännöksiä.

Lakivaliokunta pitää direktiiviehdotuksen tavoitteita sinällään kannatettavina. Toisaalta direktiiviehdotus vaikuttaa edellyttävän kansalliseen lainsäädäntöömme monia muutoksia, ja eräisiin säännösehdotuksiin sisältyy myös periaatteellisia kysymyksiä. Ottaen huomioon, että direktiiviehdotusta koskevat neuvottelut ovat verraten alkuvaiheessa valiokunta pitkää tärkeänä, että niiden kuluessa vielä huolellisesti arvioidaan ehdotusten sisältöä ja vaikutuksia samoin kuin ehdotettujen ratkaisujen tarkoituksenmukaisuutta. Erityistä huomiota valiokunta kiinnittää seuraaviin säännösehdotuksiin.

Direktiiviehdotuksen 9 artiklan mukaan kansalliset tuomioistuimet eivät voi tehdä vahingonkorvauskanteita käsitellessään päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa lopullisen rikkomisen toteavan päätöksen kanssa. Vastaava vaikutus on jo tällä hetkellä komission päätöksillä, jotka koskevat kilpailusääntöjen rikkomista (kilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetus 1/2003). Ehdotus merkitsisi sitä, että kilpailurikkomukseen syyllistynyt ei voisi saattaa kilpailurikkomusta koskevaa päätöstä uudelleen arvioitavaksi vahingonkorvauskanteen käsittelyn yhteydessä. Tämä helpottaisi vahingonkärsijän asemaa poistamalla oikeudellista epävarmuutta sekä mahdollisesti myös lyhentäisi oikeudenkäynnin kestoa ja vähentäisi sen kustannuksia. Valiokunta kuitenkin kiinnittää valtioneuvoston tavoin huomiota siihen, että ehdotus laajentaisi kilpailurikkomusta koskevan viranomaisen ja hallintotuomioistuimen päätöksen sitovuutta ja vaikuttaisi siten rajoittavan yleisen tuomioistuimen toimivaltaa käsitellä ja ratkaista itsenäisesti kilpailurikkomukseen perustuvaa vahingonkorvausasiaa. Tämä on periaatteellisesti ongelmallista yleisten tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta, sillä Suomessa hallintoviranomaisen tai -tuomioistuimen päätös ei sido yleistä tuomioistuinta. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että jatkoneuvotteluissa asiaan pyritään löytämään tasapainoinen ratkaisu, joka ei vaaranna tuomioistuinten riippumattomuutta.

Ehdotuksen mukaan kilpailusääntöjä yhdessä rikkovat yritykset vastaavat yhdessä rikkomisen aiheuttamasta koko vahingosta (11 artikla). Tämä ei tuo muutosta Suomen nykytilaan. Suomen vahingonkorvausoikeuden mukaan vahingonkärsijä voi vaatia vahingonkorvauksen koko määrää yhdeltä yhteisvastuussa olevalta vahingonaiheuttajalta, jolla on vuorostaan oikeus vaatia muilta yhteisvastuullisilta näiden osuutta vahingonkorvauksen määrästä. Korvausvelvollisten kesken korvausmäärä jaetaan sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon muun muassa syyllisyyden määrä ja vahinkotapahtumasta saatu etu.

Muutosta nykytilaan sen sijaan merkitsevät yhteisvastuuseen ehdotetut poikkeukset, jotka koskisivat sakoista vapautettuja yrityksiä. Poikkeuksilla pyritään varmistamaan sakoista vapautumisen eli nk. leniency-järjestelmän tehokkuus. Koska kilpailuviranomaisten sakoista vapauttamista tai lieventämistä koskevat ohjelmat ovat käytännössä olennaisia kilpailurajoitusten paljastamisen kannalta, valiokunta pitää tärkeänä, että sakoista vapautumisen järjestelmä ei direktiiviehdotuksen myötä vaarannu. Poikkeuksien säätäminen yleisistä säännöksistä voi siten tämän toteuttamiseksi olla tarpeen ja perusteltua. Toisaalta on tärkeää, että poikkeukset laaditaan tasapainoisiksi eri osapuolten kannalta.

Direktiiviehdotukseen sisältyy myös mahdollisuus vedota ylihinnan siirtämiseen (12—15 artiklat). Tällainen mahdollisuus on Suomen nykytilaan nähden uutta, minkä vuoksi on tärkeä arvioida sen yhteensopivuutta kansallisiin säännöksiimme nähden. Lisäksi ehdotetaan, että kansallisten tuomioistuinten tulisi ottaa huomioon samaan kilpailuoikeuden rikkomiseen liittyvät vahingonkorvauskanteet, joiden nostajat toimivat jakeluketjun muilla tasoilla, sekä tällaisista kanteista annetut ratkaisut (15 artikla). Tämä ehdotus voi olla periaatteellisesti ongelmallinen tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta. Jatkoneuvotteluissa onkin tärkeä vielä selvittää, millainen ja kuinka laaja vaikutus muille oikeudenkäynneille ja niissä annetuille ratkaisuille on tarkoitus antaa. Ehdotukseen sisältyy myös kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kartelli aiheuttaa vahinkoa (16 artikla). Komissio perustelee olettamaa sillä, että tutkimusten mukaan kartellit ovat vahingollisia ja yli yhdeksän kymmenestä kartellista johtaa ylihintaan. Komission tavoitteena on helpottaa kartellista aiheutuneen vahingon todistamista ja näin parantaa vahingonkärsijän asemaa. Valiokunta pitää tavoitetta kannatettavana, mutta toteaa, että ehdotus merkitsisi periaatteellista muutosta Suomen nykytilaan, jossa lähdetään siitä, että todistustaakka vahingosta ja sen määrästä on vahingonkorvausta vaativalla. Ehdotus loisikin kilpailuoikeudellisiin vahingonkorvausasioihin yleisestä vahingonkorvausoikeudesta poikkeavan todistustaakkasääntelyn. Sitä, onko tämä tarpeen ja perusteltua, on tärkeää vielä arvioida.

Lopuksi valiokunta kiinnittää huomiota vahingonkorvauskanteen nostamisen vanhentumisaikaa koskevaan säännösehdotukseen. Ehdotusta on tarpeen selkeyttää, sillä se vaikuttaa jättävän vanhentumisajan alkamisen tulkinnanvaraiseksi.