Perustelut
         
         Valiokunta on käsitellyt asiaa oman toimialansa osalta
            aikaisemmin myös Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen
            hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön
            alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            annetun hallituksen esityksen (HE 67/2006 vp)
            yhteydessä ja antanut siitä lausunnon LiVL
               16/2006 vp.
         
         
         Yleistä.
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Lissabonin sopimus ei
            vaikuta unionin liikennettä koskevan toimivallan alaan.
            Liikenne kuuluu edelleen jaettuun toimivaltaan. SEUT-sopimuksen
            liikennettä koskevat kolmannen osan V osaston määräykset
            vastaavat asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan V osaston määräyksiä.
            Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset
            sijaitsevat III osan III osaston III luvun 7 jaksossa.
         
         
         Lissabonin sopimuksella ei myöskään
            muuteta unionin toimivallan alaa Euroopan laajuisten verkkojen osalta.
            Siinäkin on kyse jaetusta toimivallasta. Euroopan laajuisia
            verkkoja koskeva SEUT-sopimuksen kolmannen osan XV osasto vastaa
            asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan XV osaston määräyksiä.
            Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset
            sijaitsevat III osan III osaston III luvun 8 jaksossa.
         
         
         EY-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella liitetty pöytäkirja
            (nro 32) jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta
            on liitetty Lissabonin sopimukseen. Pöytäkirjaan
            tehdään ainoastaan ne tekniset mukautukset, joita
            yhteensopivuus sopimuksen kanssa edellyttää. Pöytäkirjassa
            korostetaan julkisen palvelun yleisradiotoiminnan yhteiskunnallista
            merkitystä ja asemaa. Se luo työnjaon EU:n ja
            jäsenvaltioiden välille, jossa julkisen palvelun
            yleisradiotoiminnan tehtävistä, rahoituksesta
            ja organisaatiosta päättäminen on jäsenvaltioiden
            kansallinen asia. Valiokunta korostaa edellä mainitun pöytäkirjan
            mukaisen työnjaon tärkeyttä nykymuotoisen
            yleisradiotoiminnan järjestämiselle Suomessa.
         
         
         Yleistä taloudellista etua koskevat palvelut.
         
         Lissabonin sopimus sisältää unionin
            toimintaan kuuluvana politiikka-alana määräykset
            mm. yleistä taloudellista etua koskevista palveluista. Tärkeimpänä muutoksena
            nykytilaan verrattuna SEUT 16 artikla sisältää nimenomaisen
            oikeusperustan, jonka nojalla unioni voi määritellä asetuksella
            yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa
            sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat
            taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Uutta toimivaltaa
            koskevilla kirjauksilla täsmennetään
            muun muassa, että kyseisiä palveluja koskevien
            periaatteiden ja edellytysten määrittelyllä ei
            rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja
            rahoittaa tällaisia palveluja perussopimusten muiden määräysten mukaisesti.
            Kyse on unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan
            kuuluvasta asiasta ja päätöksentekomenettelynä on
            tavallinen lainsäätämisjärjestys.
         
         
         Vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa
            Lissabonin sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa
            yleistä etua koskevista palveluista korostetaan kansallisten,
            alueellisten ja paikallisten viranomaisten keskeistä asemaa
            ja laajaa harkintavaltaa palvelujen järjestämisessä siten, että ne
            vastaavat mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita. 
         
         
         Pöytäkirjan mukaan tulisi muun muassa ottaa huomioon
            yleistä taloudellista etua koskevien eri palveluiden erilaisuus
            ja erot käyttäjien tarpeissa ja mieltymyksissä.
            Erot voivat johtua erilaisista maantieteellisistä, yhteiskunnallisista
            tai kulttuurisista tilanteista. Myös laadun, turvallisuuden
            ja kohtuuhintaisuuden korkea taso, yhdenvertainen kohtelu sekä yleinen
            saatavuus ja käyttäjien oikeuksien edistäminen
            on otettava huomioon. 
         
         
         Pöytäkirjan 2 artiklassa vahvistetaan, että perussopimuksen
            määräykset eivät rajoita millään tavalla
            jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää yleistä etua
            koskevia, muita kuin taloudellisia palveluja. 
         
         
         Hallituksen esityksen mukaan edellä mainitun muutoksen
            oikeudellista merkitystä on vaikea ennakolta arvioida.
            Asiantuntijakuulemisessa on esitetty mahdollisuus, että komissio
            voisi jatkossa puuttua SEUT 16 artiklan nojalla esimerkiksi yleisradiotoiminnan
            julkisen palvelun käsitteeseen ja rahoitukseen tai linja-autoliikenteen
            järjestämiseen. Valiokunta edellyttää,
            että valtioneuvoston on korostettava tämän
            artiklan soveltamisessa jäsenvaltioille kuuluvaa oikeutta ja
            mahdollisuutta kansallisen toimivallan käyttöön,
            jotta riittävällä tavalla voidaan ottaa
            huomioon näihin palveluihin liittyvät kansalliset erityistarpeet.
         
         
         Yhteenveto.
         
         Edellä olevan perusteella liikenne- ja viestintävaliokunta
            toteaa, että hallituksen esitys Euroopan unionista tehdyn
            sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta
            tehdyn Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja
            laiksi sen lainsäädännön alaan
            kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            on valiokunnan toimialaan kuuluvilta osin hyväksyttävissä.