Perustelut
Yleistä
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta
(VNS 8/2009 vp) muodostaa selkeän
jatkumon vuoteen 2020 tähtäävälle ilmasto-
ja energiastrategialle (VNS 6/2008 vp), josta
valiokunta on antanut lausunnon (LiVL 4/2009 vp).
Ilmastonsuojelu ja kestävään kehitykseen
nojaava energiantuotanto ovat selkeästi monikansallisia
kysymyksiä, joiden ongelmia voidaan ratkaista tehokkaasti
ainoastaan monikansalliselta pohjalta. Harkittaessa Suomen toimintaa
kansainvälisessä ilmasto- ja energiapolitiikassa
valiokunta pitää hyvänä selonteossa
esitettyjä ajatuksia määrätietoisesta
ja aloitteellisesta toiminnasta kattavien ja tehokkaiden ilmastosopimusten
aikaansaamiseksi.
Valiokunta korostaa, että Suomen asema liikenteellisesti
etäällä keskeisiltä markkina-alueiltamme
asettaa merkittäviä haasteita työllemme
kansainvälisen ilmastonsuojelun edistämiseksi.
Maantieteellinen sijaintimme asettaa pysyviä reunaehtoja
elinkeinoelämämme, etenkin vientiteollisuutemme
kilpailukyvylle, mitkä on voitava ottaa huomioon neuvotteluissa
yhteisistä ilmastonsuojelun järjestelmistä.
Valiokunta viittaa esimerkiksi lentoliikenteen päästökaupan
ennakoituihin epäkohtiin kansallisten toimijoidemme kannalta,
jos se toteutuu ainoastaan EU:n laajuisena, ja Itämeren
meriliikenteen kaikkein tiukimpiin päästöjenvähennystavoitteisiin,
jotka uhkaavat merkittävästi nostaa merenkulun
kustannuksia alueella. Ilmastonsuojeluun liittyvä velvoitteenjako
voi olla oikeudenmukainen vain silloin, kun päästörajoituksiin
saadaan tasavertaisesti mukaan kaikki keskeiset päästöjen
tuottajat.
Käsitellessään vuonna 2008 valtioneuvoston liikennepoliittista
selontekoa (VNS 3/2008 vp) eduskunta
hyväksyi kannanoton, jonka mukaan vaalikauden alussa laadittavasta
liikennepoliittisesta selonteosta on tehtävä pysyvä käytäntö. Tämän
mukaisesti hallituksen on ensi vaalikauden alussa annettavassa liikennepoliittisessa
selonteossa esitettävä vaalikaudelle ajoitetut
konkreettiset toimenpiteet, joilla toteutetaan ilmasto- ja energiastrategian
ja nyt käsiteltävänä olevan selonteon
mukaista tavoitteellista ja vaikuttavaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että nyt käsiteltävänä olevan
tulevaisuusselonteon pohjalta jatketaan globaalien ilmasto- ja energiapoliittisten
kysymysten
pitkän tähtäimen arviointia sopivin väliajoin,
esimerkiksi viimeistään vuonna 2025.
Ohjaustoimet
Valiokunta toteaa, että vain vahva ja kilpailukykyinen
kansantalous pystyy tekemään muita edistyksellisempää ympäristöpolitiikkaa.
Globaali kilpailutilanne edellyttää erittäin
tarkkaa harkintaa sen suhteen, millaisia rasitteita Eurooppa asettaa
omalle elinkeinoelämälleen. Erityisesti Suomen
pienenä avoimena kansantaloutena tulisi tarkasti turvata
oman elinkeinoelämänsä kansainvälinen
kilpailukyky. Tarvitsemme ilmasto-ongelman hoitamisessa ilmakehän tilannetta
aidosti parantavia ratkaisuja, joiden tulee olla kustannustehokkaita,
kansantaloudellisesti järkeviä ja ympäristön
kokonaisedun kannalta mielekkäitä sekä ekologisesti
ja sosiaalisesti kestäviä. Suomen osuus maailman
päästöistä on pieni. Näin
Suomen osana EU:ta tavoittelemiin vähäpäästöisiin
tulevaisuuspolkuihin on saatava mukaan koko muu maailma.
Selonteossa listataan useita mekanismeja ja ohjauskeinoja, joilla
voidaan edistää päästöjen vähentämistä.
Valiokunta korostaa, että päästöjen
vähentämiseksi ei ole yhtä yksittäistä tai helppoa
ratkaisua, vaan siirtyminen vähäpäästöiseen
yhteiskuntaan vaatii monipuolisen keinovalikoiman ja useita samanaikaisia
toimia. Taloudellisten vaikutusten ja kokonaisvaikutusten tarkastelut
tulee jatkossa kytkeä osaksi strategioita ja toimintasuunnitelmia.
Vaikutusarviointien kehittämiseen tulee panostaa, jotta
päästöjen vähennysmahdollisuuksista
ja toimenpiteiden kustannustehokkuudesta voidaan esittää vertailukelpoisia
arvioita. Tulevaisuuden vähäpäästöisen
liikennejärjestelmän tulee olla sujuva ja tehokas,
jolloin se luonnostaan on samalla energiatehokas.
Valiokunta toistaa lausunnossaan ilmasto- ja energiastrategiasta
esittämänsä kokoavat kannanottoehdotukset:
1. Liikennesektorin ympäristötavoitteiden saavuttaminen
edellyttää liikennesektorin ympäristövaikutuksiin
vaikuttavasta toiminnasta ja tätä koskevasta päätöksenteosta
vastuussa olevien tahojen määrätietoista
yhteistyötä. Tavoiteltu kokonaisvaikutus saadaan
aikaan vain laajaa keinovalikoimaa käyttäen. Jatkossa
on myös varauduttava päästökaupan
laajempaan käyttöön liikennesektorilla.
Nopeat toimet
2. Uuden ajoneuvoteknologian sekä kokonaisympäristö-
ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan kestävän kehityksen
kriteerit täyttävien biopolttoaineiden kehittämistä ja
käyttöönottoa tulee pyrkiä edistämään
kaikin käytettävissä olevin, erityisesti
verotuksellisin, ohjauskeinoin.
3. Lyhyen aikavälin vaikutusten aikaansaamiseksi tarvitaan
kokonaisvaltaista ihmisten liikkumisen ohjausta ja valistusta. Koulutus,
neuvonta ja viestintä tulee sisällyttää kiinteäksi osaksi
muiden ohjauskeinojen täytäntöönpanoa.
4. Joukkoliikenteen toimivuuteen, liikenteen pääväylien
välityskykyyn sekä erityisesti raideliikenteen
ja sisävesiliikenteen kehittämiseen kustannustehokkaina
ja ympäristöystävällisinä kuljetusmuotoina
tulee panostaa voimakkaasti.
Pitkän tähtäimen toimet
5. Maankäytön ja liikenteen seudullista ja
valtakunnallista suunnittelua ja niihin liittyviä ohjausmenetelmiä on
kehitettävä määrätietoisesti, jotta
yhdyskuntarakenne eheytyy, liikkumisen tarve pienenee ja liikenteen
päästöt vähenevät. Ympäristöystävällisen
kevyen liikenteen tarpeet on otettava huomioon maankäytössä,
kaavoituksessa ja liikennesuunnittelussa ja kevyen liikenteen väylien
rahoitus on turvattava.
6. Sähköistä viestintää ja
tietotekniikkaa tulee pyrkiä hyödyntämään
yhteiskunnassa suunnitelmallisesti kokonaisenergiatehokkuuden parantamiseksi
ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi.
7. Ilmastonmuutoksen vaikutukset liikennesektoriin tulee selvittää perusteellisesti
ja arvioida tarvittavat toimenpiteet muutokseen sopeutumiseksi ja
eri liikennejärjestelmien toimivuuden turvaamiseksi.
Seuranta
8. Kansallisten pitkän tähtäimen
ilmastotavoitteiden ja ilmastostrategian tavoitteiden toteutumista
tulee seurata jatkuvasti ja huolehtia siitä, että tavoitteiden
saavuttamiseksi välttämättömiä toimenpiteitä voidaan
tarvittaessa tarkistaa jo toimeenpanovaiheessa riittävän
joustavasti.
Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen
Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen voi edistää erityisesti
kaupunkiseuduilla liikennemäärien ja henkilöautoriippuvuuden
vähentämistä ja painopisteen siirtymistä vähemmän
ympäristöä kuormittaviin liikennemuotoihin.
Selonteon mukaan yhdyskuntarakenteen hajautumista hidastamalla voitaisiin
henkilöautosuoritetta vähentää 12
prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Erityisesti suurten kaupunkien
alueilla, mutta myös muilla kaupunkiseuduilla hajautunut
yhdyskuntarakenne merkitsee pitkiä etäisyyksiä kodin,
työpaikan ja palvelujen välillä, mikä lisää väistämättä liikkumisen
tarvetta. Yhdyskuntarakenne ohjaa ja osin pakottaa ihmisiä tiettyihin
liikkumista ja liikennettä koskeviin valintoihin.
Kaupunkiseuduilla vahvistetaan selonteon mukaan eheyttävää kaavoituksen
ohjausta ja edistetään yhteistyötä yhdyskunta-
ja liikennesuunnittelussa. Lisäksi selvitetään
ja tuetaan mahdollisuuksia ohjata hajarakentamista kylä- ja
kuntakeskuksiin. Alueellisten erityispiirteiden ja liikkumista koskevien
erilaisten tarpeiden vuoksi kuntien tulisi valiokunnan näkemyksen
mukaan arvioida tarve laatia seudullisia ilmastostrategioita, joissa
otettaisiin huomioon myös maankäyttöön
ja liikennesuunnitteluun liittyvät kysymykset.
Valiokunta korostaa, että muutokset yhdyskuntarakenteessa
tapahtuvat hitaasti, jollei muutokseen panosteta määrätietoisesti.
Alueidenkäytön suunnittelussa ja ohjauksessa on
löydettävä riittävät
ohjauskeinot yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi. Toimet
yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi ja liikennetarpeiden
vähentämiseksi liittyvät myös
kuntien maankäytön suunnitteluun ja valtion investointien
suuntaamiseen. Liikenteen aiheuttamien ympäristövaikutusten
kannalta keskeisessä roolissa on liikenteen ja maankäytön
suunnittelun välisen yhteistyön priorisointi.
Yhteistyötä on vahvistettava voimakkaasti ja kehitettävä pitkäjänteisenä ja yhtenäisenä
kokonaisuutena.
Valtion on omalta osaltaan suunnattava investointeja yhdyskuntarakennetta
eheyttäviin joukkoliikenteen, erityisesti raideliikenteen,
sekä kevyttä liikennettä tukeviin hankkeisiin.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että joukkoliikenteen suunnittelu otetaan huomioon kaikessa
alueiden käytön suunnittelussa. Valtion ja kuntien
suunnitteluyhteistyötä tulee tehostaa erityisesti
suurten kaupunkiseutujen kaavoituksen ja liikennejärjestelmäsuunnitelmien
osalta. Etenkin taajamien kevyen liikenteen verkostojen rakentaminen
ja niiden rahoituksen turvaaminen sekä kestävien joukkoliikenneratkaisujen
aikaansaaminen ovat tavoitteita, joiden saavuttamiseksi valtion
ja kuntien välistä sekä kuntien keskinäistä yhteistyötä tulee
lisätä. Ympäristötavoitteet
huomioonottava yhdyskuntarakenteen ja liikenteen suunnittelu
vaatii myös kuntarajoista riippumatonta kokonaisnäkemystä ja
riittävän joustavaa yhteistyötä kuntien
välillä.
Valiokunta painottaa myös, että kansalaisilla tulee
olla jatkossakin erilaisia vaihtoehtoja asumiseen ja valinnanvapaus
siihen, millä seudulla he haluavat asua. Erityisesti harvaan
asutuilla seuduilla tulee pyrkiä hyödyntämään
myös etätyömahdollisuuksia liikkumistarpeen
vähentämiseksi.
Valiokunta pitää erittäin kannatettavana
selonteon linjausta, jonka mukaan yhdyskuntasuunnittelun tueksi
tuotetaan tietoa ilmastovaikutuksista ja suunnitteluvälineitä suunnittelun toteuttamiseksi.
Yhdyskuntarakenteeseen vaikuttaminen vaatii myös suunnittelun
ja arvioinnin työmenetelmien kehittämistä,
jotta eri vaihtoehtojen vaikutuksia päästöihin
olisi mahdollista arvioida riittävän luotettavasti.
Logistiikan merkitys
Selonteon mukaan Suomen kasvihuonepäästöistä noin
23 % aiheutuu liikenteestä. Noin neljännes
liikenteen päästöistä tulee
paketti- ja kuorma-autoista. Selonteon mukaan kuljetusten energiankulutusta
voidaan monissa tapauksissa leikata 10—20 prosenttia logistiikkaa
järkeistämällä. Valiokunta korostaa
selonteon tavoin sujuvan tavaraliikenteen ja logististen järjestelmien
toimivuutta liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentämisessä.
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, jossa ihmisten ja tavaroiden kuljetusetäisyydet
ovat eurooppalaisittain katsottuna hyvin pitkiä, liikkumisen
tarpeella ja liikenteen sujuvuudella tulee aina olemaan tärkeä merkitys.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että elinkeinoelämän logistiset kustannukset
pystytään pitämään kilpailukykyisinä suhteessa
keskeisiin kilpailijamaihimme. Logistiikkakustannusten hallinnan ja
logistisen osaamisen merkitys kilpailukykytekijänä on
kasvussa. Teollisuutemme rakenteen ja pitkien etäisyyksien
vuoksi Suomessa kertyy paljon tonnikilometrejä suhteessa
bruttokansantuotteeseen keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna.
Tämä on otettava huomioon harkittaessa ilmastonsuojelun
kannalta merkittäviä liikkumisen ja liikenteen
taloudellisia ohjauskeinoja. Valiokunta korostaa, että liikenteen
informaatioteknologian hyödyntäminen ja älykkään
liikenteen palvelujen kehittyminen tarjoavat uusia mahdollisuuksia
logistiseen tehokkuuteen ja päästöjen
vähentämiseen parantamalla tuotanto- ja jakeluketjujen
toimivuutta. Toimivat tavarankuljetusväylät mahdollistavat
osaltaan energiatehokkaan tavaraliikenteen.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on erityisesti tuotu esiin
bioenergian käytön huomattava yleistyminen lähitulevaisuudessa.
Bioenergian raaka-aineet sijaitsevat keskeisiltä osin harvaan
asutuilla alueilla Suomessa, joista niiden kuljettaminen raaka-aineen
jalostus- ja hyödyntämispaikoille edellyttää teiden,
rautateiden ja vesiväylien riittävää kuntoa.
Tämä asettaa haasteita ennen kaikkea perusväylänpidon
rahoituksen kehittämiselle nykyisestä väylien
kuntoa ajan mittaan heikentävästä tilasta.
Valiokunta painottaa, että elinkeinoelämän uusien
kaupallisten hankkeiden, kuten bioenergian hyödyntämisen,
lisääntyminen ovat väyläverkoston
ylläpidolle ja kehittämiselle haasteita, mutta
elinkeinoelämälle, yhteiskunnalle ja maaseudulle
kokonaisuudessaan myös suuria mahdollisuuksia. Useat näistä hankkeista,
kuten bioperäinen energiantuotanto, voivat antaa uusia
mahdollisuuksia luoda yritystoimintaa ja työtä etenkin
maaseudulle, mikäli liikenneväylien taso sen sallii.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että elinkeinoelämän kasvavien ja kokonaan uusien
elintärkeiden kuljetustarpeiden turvaamiseksi voidaan tarvittaessa
nopeastikin panostaa teiden ja ratojen tarvittavaan kehittämiseen
ja kunnossapitoon.
Valiokunta korostaa arkiliikkumisen osalta, että maaseudulla
hajanainen yhdyskuntarakenne, vähäinen matkustajamäärä ja
niistä johtuva joukkoliikenteen kannattamattomuus sekä teollisuuden
ja muun elinkeinoelämän sijoittuminen maan eri
osiin aiheuttavat väistämättä tarvetta tavaroiden
kuljettamiseen ja henkilöiden liikkumiseen. Maaseudulla
ei ole kaikilla alueilla lainkaan vaihtoehtoja esimerkiksi yksityisauton käytölle,
mikä on otettava huomioon maaseudun liikenneväylien
ylläpidossa ja kehittämisessä sekä ympäristötoimenpiteitä arvioitaessa.
Selonteossa on kiinnitetty huomiota suomalaisten yli viiteen
miljoonaan mökkimatkaan vuodessa, joista 95 prosenttia
tehdään yksityisautoilla. Kotimaassa tehdyistä vapaa-ajan
matkoista mökkimatkojen osuus on noin viidennes. Valiokunta
toteaa, että mökkeilyyn liittyvä liikenne
voi osin korvata muuta vapaa-ajan matkailua. Kutsujoukkoliikenteen
järjestäminen ja uusien mökkien kaavoittaminen
kohtuullisten joukkoliikenneyhteyksien lähelle voivat auttaa vähentämään
mökkeilyssä usein välttämättömiä henkilöautomatkoja.
Liikennejärjestelmän toimivuus ympäristötekijänä
Väylänpidon merkitys
Selonteon mukaan noin 64 % liikenteen hiilidioksidipäästöistä on
peräisin henkilöliikenteestä ja noin
36 % tavaraliikenteestä. Lähes kaksi
kolmasosaa henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöistä on
peräisin pitkän matkan eri seutukuntien välisestä liikenteestä,
johon kuuluvat myös laiva- ja lentoliikenteen päästöt.
Kotimaan matkasuoritteesta yli puolet tulee vierailu- ja vapaa-ajan
matkoista. Työmatkojen osuus on runsas neljännes,
ostos- ja asiointimatkojen osuus noin kolmannes.
Valiokunta toteaa, että sujuva liikennöinti
vähentää jo itsessään
päästöjä. Tämän
vuoksi on ympäristöllisestikin järkevää parantaa
liikenneväylien välityskykyä ja liikennejärjestelmän yleistä toimivuutta,
poistaa liikenteellisiä pullonkauloja ja estää työmatkaliikenteen
ruuhkautumista kaupunkiseuduilla. Tässä mielessä on keskeistä myös
perusväylänpidon rahoituksen turvaaminen ja jo
tehtyjen liikenneinvestointien maksimaalinen hyödyntäminen.
Valiokunta painottaa erityisesti liikenteen pääväylien
toimivuutta ja painotusta raideliikenteen kehittämiseen
kustannustehokkaana ja ympäristöystävällisenä kuljetusmuotona.
Valiokunta painottaa, että pitkällä aikavälillä kestävän
kehityksen suuntaan edettäessä tulee pyrkiä huomioimaan
liikennejärjestelmän kokonaisuus ja kaikki vaihtoehtoiset
liikenne- ja kuljetusmuodot tasapuolisesti. Väylärahoitusta
tulee lisätä ja kohdentaa kestävän
liikenteen hankkeisiin. Valiokunta korostaa voimakkaasti, että pitkällä tähtäimellä
maallamme
ei ole varaa alimitoitettuihin vuosittaisiin liikenneinvestointeihin
ja liikenneväylien kumuloituvaan peruskorjausvelkaan.
Eri liikennemuotojen vertailussa tulee arvioida, miten käytetty
liikennemuoto vaikuttaa liikenteen ympäristövaikutuksiin
ja energian käyttöön pitkällä aikavälillä,
miten se vaikuttaa yhdyskuntarakenteeseen sekä mitkä ovat
vaikutukset liikkumis- ja kuljetustarpeeseen tai kokonaisliikenteen
määrään. Erityisesti on hankittava
tutkimustietoa eri liikennemuotojen ja myös väylähankkeiden
energiankulutuksesta ja päästöjen muodostumisesta,
järjestettävä systemaattinen seuranta
merkittävissä energiankulutus- ja päästökohteissa
ja panostettava avainhenkilöstön koulutukseen
kaikilla tasoilla. Jatkossa on myös tunnistettava ilmastonmuutoksesta
liikennesektoriin kohdistuvat vaikutukset ja arvioitava tarvittavat
toimenpiteet muutokseen sopeutumiseksi ja eri liikennejärjestelmien
toimivuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Liikenteen ja erityisesti viime aikoina sään vaihteluille
alttiiksi osoittautuneen raideliikenteen tulee pyrkiä kaikin
keinoin varautumaan ilmastonmuutoksesta mahdollisesti aiheutuvaan sään
erilaisten ääri-ilmiöiden yleistymiseen
liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Raideliikenne ja ympäristö
Suomessa rautatieliikenteen osuus kuljetuksista on noin neljännes,
mikä on yksi Euroopan korkeimpia lukuja. Rautatieliikenteen
markkinaosuuden kasvu voi parantaa edelleen liikennejärjestelmän
energiatehokkuutta ja pienentää liikenteestä aiheutuvia
päästöjä. Valiokunnan saaman
selvityksen mukaan sekä henkilö- että tavaraliikenteessä rautatieliikenne
on olennaisesti kilpailevia kulkumuotoja energiatehokkaampaa. VTT:n
liikenteen energiankulutuksen ja päästöjen
laskentajärjestelmän (LIPASTO) mukaan sähköjunan
energiankulutus suoritetta kohti on henkilöliikenteessä noin
neljäsosa henkilöauton kulutuksesta. Tavaraliikenteessä sähköjunan
suoritekohtainen energiankulutus on noin viidesosa maantieliikenteeseen
verrattuna.
Valiokunta toteaa, että rautatieliikenteen energiatehokkuutta
voidaan edelleen parantaa ja sen päästöjä vähentää lisäämällä sähkövedon osuutta.
Vain noin puolet Suomen ratakilometreistä on sähköistetty.
Rataverkon sähköistystä tuleekin jatkaa.
Tulee myös varmistaa, että esimerkiksi kaivoshankkeiden
edellyttämät uudet rataosat sähköistetään
jo rakennusvaiheessa.
Uusiutuvan energian osuus Suomen rautatieliikenteessä vuonna
2009 oli 65 %, sillä koko sähkövetoinen
junaliikenne kulkee vesivoimalla. Raideliikenteessä sähkötekniikka
on ollut jo pitkään kaupallisessa käytössä.
Sen laajentaminen ei edellytä teknisiä innovaatioita
tai kallista kehitystyötä. Sähköisen
raideliikenteen päästöjen vähentäminen
on mahdollista sähköntuotantotapaan vaikuttamalla.
Rautatieliikenteen kasvua rajoittaa käytännössä rataverkko
ja sen kunto. Valiokunta pitää välttämättömänä nykyisen
rataverkon laajentamista ja sen kapasiteetin kasvattamista häiriöttömän
ja tehokkaan liikenteen varmistamiseksi, jos haluamme täysimääräisesti
käyttää hyväksemme rautatieliikenteeseen
liittyvät, muita liikennemuotoja paremmat ilmastovaikutukset. Monilla
rataosilla radan kapasiteetti on ruuhka-aikaan jo täysin
käytössä ja rataverkosta 90 % on yksiraiteista.
Perusradanpidossa joudutaan keskittymään koko
rataverkon pitämiseen liikennöitävässä kunnossa,
ja palvelutasoa parantavat hankkeet jäävät
toteutumatta. Valiokunta kantaakin huolta nimenomaan rataverkon
kilpailukyvystä, turvallisuudesta ja palvelutasosta kokonaisuutena
ja korostaa, että raideliikenteen kehittämiseen
raskaan liikenteen runkoverkkona ja henkilöliikenteessä tulee
sekä liikenne- että ympäristöpoliittisista
syistä panostaa voimakkaasti lähitulevaisuudessa.
Valiokunta kiirehtii yksiraiteisten rataosien välityskyvyn
parantamista ja erityisesti Seinäjoki—Oulu-rataosan
perusparannuksen nopeuttamista. Valiokunta pitää tärkeänä,
että koko olemassa oleva rataverkko ja siihen toteutetut
investoinnit, kuten oikorata, hyödynnetään
täysimääräisesti.
Tavaraliikenteen päästöjen vähentämisessä on
kysymys liikennemuotojen työnjaon kehittämisestä,
logistiikan ja kuljetusketjujen tehostamisesta, kuormausasteen nostosta
sekä terminaalien kehittämisestä. Esimerkiksi
kuormausaste vaikuttaa merkittävästi energiatehokkuuteen.
Valiokunta korostaa raideliikennettä osana yhdistettyjä kuljetuksia.
Konttien, perävaunujen tai trailereiden kuljettamisella
junassa on selkeää kasvupotentiaalia Suomessa
kaupunkiseutujen välisten pitkien etäisyyksien
ja Venäjän-liikenteen takia. Yhdistettyjen kuljetusten
lisääminen edellyttää investointeja
niitä varten tarvittaviin terminaaleihin, jotka tulisikin
nähdä nykyistä selkeämmin osana
julkista liikenneinfrastruktuuria.
Valiokunta toteaa, että pääkaupunkiseudulla ja
suurten kaupunkien, kuten Tampereen, Turun ja Oulun, seuduilla,
on pyrittävä lisäämään
raideliikennettä mm. maankäytön ja liikenteen vuorovaikutusta
parantamalla, jolloin maankäytön kautta saadaan
raideliikenteen hyödyt tehokkaammin käyttöön.
Niin sanottu Pisararata, Kehärata sekä pääratayhteys
Helsinki-Vantaan lentokentälle ovat esimerkkejä seudulliselle
lähiliikenteelle erityisen tärkeistä raideliikennehankkeista.
Raideliikenteen kilpailukykyä jokapäiväisessä liikkumisessa
edistävät myös toimet palvelutason nostamiseksi,
hinnoittelun kehittämiseksi ja liityntäpysäköinnin
edistämiseksi.
Meriliikenne
Valiokunta pitää välttämättömänä tähdentää merikuljetusten
merkitystä maamme elinkeinoelämälle ja
huoltovarmuudelle. Olemme ulkomaankaupassamme täysin riippuvaisia
ympäri vuoden toimivista merikuljetuksista. Meriliikenteen
tavaravirtojen toimiva logistiikka erityisesti Itämerellä on
maamme elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta
ratkaisevaa. Valiokunta viittaa Itämeren tilaa ja sen meriliikennettä käsitteleviin
lausuntoihinsa LiVL 22/2009 vp ja LiVL
23/2009 vp, valtioneuvoston selvityksestä liittyen
komission tiedonantoon "Euroopan unionin Itämeren alueen
strategia" (E 75/2009 vp) ja valtioneuvoston
selonteosta Itämeren haasteista ja Itämeri-politiikasta
(VNS 6/2009 vp).
Valiokunnan mielestä on välttämätöntä,
että Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n
ja Euroopan unionin yhteydessä tehtävään
meriliikenteen päästöjä koskevaan
työhön osallistutaan aktiivisesti ja tuodaan valmistelussa
esille Suomen erityispiirteet erityisesti talviolosuhteiden asettamien
vaatimusten osalta. Ilmasto-, energia- ja ympäristöpolitiikan
toimenpiteitä suunniteltaessa on edistettävä globaaleja
ja kilpailuneutraaleja ratkaisuja liikenteen osalta. Ilmastonmuutoskehitykseen
liittyy sään ääri-ilmiöiden
lisääntyminen, joten myös erittäin
ankarat jäätalvet ovat hyvinkin mahdollisia.
Valiokunta painottaa, että meriliikenteen päästörajoituksista
sovittaessa on ehdottomasti huolehdittava siitä, että velvoitteet
ovat kustannusvaikutuksiltaan tasapuolisia eri merialueille ja että niillä ei
ole minkään yksittäisen alueen tai jonkin
tietyn maan toimijoiden kilpailullista asemaa voimakkaasti heikentäviä vaikutuksia.
Esimerkiksi IMO:ssa vuonna 2008 hyväksytyn merenkulun ympäristönsuojelusopimuksen
(MARPOL) uudistetun ilmansuojeluliitteen tavoitteena on vähentää alusten
typenoksidi- ja rikinoksidipäästöjä.
Sinänsä kannatettavat päästörajoitushankkeet
tulevat asiantuntijalausuntojen mukaan merkitsemään
varustamojen polttoaine- ym. kustannusten merkittävää nousua
ja tätä kautta lisäkustannuksia maamme
ulkomaankaupalle.
Rikkipitoisuuden vähentäminen Itämerelle
aiottuun 0,1 %:iin saattaa eräiden arvioiden mukaan
merkitä jopa 0,8 mrd. euron lisäkustannuksia Suomeen
liikennöiville aluksille. Kasvihuonepäästöjen
(CO2) rajaamisen hinnaksi on arvioitu noin 200 milj. euroa. Arvioitujen
kokonaiskustannusten toteutumiseen vaikuttavat muun muassa liikennemäärien
kasvu, vähärikkisten polttoaineiden hinta ja saatavuus,
päästötonnin hinta sekä merenkulun
päästötavoitteiden taso tulevina vuosina.
Koska merenkulku on Suomelle elintärkeä asia,
valiokunta pitää välttämättömänä,
että esimerkiksi rikkipäästöjen
vähentämisen johtaessa kohtuuttomiin kustannuksiin
ryhdytään toimiin näiden seurausten lieventämiseksi.
Jo päätettyjen ja tulevien uusien meriliikenteen
päästörajoitusten kokonaiskustannusten
selvitystä on jatkettava yhteistyössä elinkeinoelämän,
varustamoiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa.
Valiokunta toteaa, että Itämeri on ekosysteeminä haavoittuva
ja sen nykytila on huono. Meriliikenne kasvaa Itämerellä jatkuvasti,
minkä johdosta tulisi entistä kriittisemmin tarkastella meriliikenteen
keskeisiä uhkia ja alusten mereen laskemia päästöjä.
Merkittävin ympäristöriski Itämerellä ja
erityisesti Suomenlahdella on kasvavien öljynkuljetusten
aiheuttama laaja öljyonnettomuus, joka järkyttäisi
meren ekosysteemiä pitkäksi aikaa. Onnettomuuksien
ennaltaehkäisemiseksi on varmistettava muun muassa meriliikenteen
ohjausjärjestelmien toimivuus ja luotsaustoiminnan korkea
laatu sekä riittävät kansalliset öljyntorjuntavalmiudet
ja kansainvälisen yhteistyön toimivuus. Matkustaja-
ja muun alusliikenteen suuri määrä ja
reittien ristikkäisyys ovat onnettomuusriskiä lisääviä tekijöitä.
Laivoista, satamista ja maalta peräisin olevien jatkuvien öljypäästöjen
kokonaiskuormitus on asiantuntijalausuntojen mukaan vielä öljyonnettomuuksiakin
suurempaa. Koko Itämeren alueella arvioidaan erilaisia öljypäästöjä tapahtuvan
noin 500—800 vuosittain. Meriliikenteen ja öljykuljetuksien
määrän kasvaessa on todennäköistä,
että myös jatkuvien ja jopa tahallisten öljypäästöjen
määrä kasvaa entisestään.
Valiokunta tähdentää, että kaikki
pienetkin öljyiset päästöt tulisi
jatkossa selkeästi kieltää Itämerellä ja öljypäästöjen
kansainvälisiä valvontatoimia, joihin myös
Suomi osallistuu, tulisi mahdollisuuksien mukaan edelleen tehostaa.
Niin sanottuja harmaita vesiä syntyy Itämerellä kulkevilla
matkustajalaivoilla vuosittain yli 1,5 miljardia litraa, josta suurin
osa päätyy ilman käsittelyä mereen.
Valiokunnan mielestä Itämeren alueella tulee käymälävesien
ja niin sanottujen harmaiden vesien laskeminen Itämereen
kieltää kaikilta aluksilta ja saattaa kiellon rikkominen
rangaistavaksi. Valiokunta katsoo, että kieltojen lisäksi
jätevesien ja haitallisten aineiden mereen pääsyn
estäminen vaatisi kuitenkin päätöksiä ja
kaikkien Itämeren alueen valtioiden linjanvetoa siitä,
että haitallisten aineiden vastaanotosta satamissa ja vastaanottojärjestelmän
kapasiteetin riittävyydestä huolehditaan yhtenäisin
periaattein.
Sisävesiväylät
Valiokunnan näkemyksen mukaan sisävesiliikennettä ja
sen mukanaan tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä ei
ole tuotu selonteossa riittävästi esille. Vaikka
Suomella on Euroopan unionin toiseksi laajimmat sisävesiväylät,
niiden hyötykäyttö on jätetty
liikenne- ja ympäristöpoliittisessa keskustelussa
lähes huomiotta.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sisävesiliikenne
on moneen muuhun liikennemuotoon verrattuna energiatehokas, taloudellinen
ja ympäristöystävällinen kuljetusmuoto.
Eräissä aiemmissa asiantuntijakuulemisissa on
tuotu esille malleja, joissa sisävesikuljetukset sekä maantie-
ja rautatiekuljetukset olisi mahdollista kytkeä kokonaisuudeksi,
jossa kaikki kuljetusjärjestelmät saataisiin toimimaan
yhdessä toisiaan tukien ja teollisuuden ja energiahuollon
kilpailukykyä kasvattaen.
Selonteossa on käsitelty kotimaisen bioenergian käytön
lisäämistä. Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen
erityisesti metsäenergian hyötykäytön
osalta tulee jo vuoteen 2020 mennessä asettamaan haasteita
puun ympäristöystävälliselle
kuljettamiselle. Tämä vaatii käytettävissä olevien
eri kuljetusjärjestelmien hyödyntämistä niille
parhaiten sopivilla matkoilla ja maantieteellisillä alueilla.
Valiokunnan saaman tiedon mukaan erityisesti puun- ja puupohjaisen
biomassan kuljetukset voivat merkittävästi lisääntyä sisävesillä.
Valiokunnan mielestä sisävesikuljetusten ja sisävesireittien
kehittämiseen on panostettava huomattavasti nykyistä voimakkaammin
ja muun ohella selvitettävä talviolosuhteiden
sisävesikuljetuksille asettamat vaatimukset ja uusien sisävesikanavien
toteuttamismahdollisuudet. Valiokunta painottaa sisävesiväylien
kehittämistä tulevaisuudessa ja niiden tarjoamien
kuljetusmahdollisuuksien selvästi nykyistä parempaa hyödyntämistä.
Lentoliikenne
Kansainvälisen lentoliikenteen päästöt
ovat noin 3 prosenttia koko maailman hiilidioksidipäästöistä,
ja ne ovat kasvussa. EU:n lentoliikenteen päästökauppa
alkaa vuonna 2012 kaikilla sekä EU:n sisäisillä että EU:n
ja kolmansien maiden välisillä lennoilla. Lentoliikenteen
päästöjen sääntely
perustuu tällöin pelkästään
kansainväliseen päästökauppaan.
Valiokunta korostaa, että ilmailun päästöjä voidaan
vähentää myös investoinneilla
nykyistä vähäpäästöisempään
kalustoon, tehokkaammalla lennonohjauksella ja mahdollisimman suoralla
reitityksellä kohteeseen sekä ympäristöohjaavalla
ja esim. biopolttoaineiden käytön huomioon ottavalla
kerosiinin verotuksella. Euroopan lennonohjauksen parantamisella
on arvioitu voitavan vähentää polttoaineen
kulutusta jopa 8—18 %. Valiokunta painottaa Single
European Sky SESAR -hankkeen eli EU:n käynnistämän
yhtenäisen lennonvarmistuksen kehitysohjelman merkitystä lentoliikenteen
ruuhkautumisen ja päästöjen vähentämisessä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa lentoliikennettä osana
valtakunnallista kattavaa liikennejärjestelmää ja
maamme nykyisen laajuisen lentoasemaverkoston suurta aluepoliittista merkitystä.
Ilmaston ja ympäristön kannalta suositeltava raideliikenne
ei yksin riitä tyydyttämään
nopeita, pitkän matkan joukkoliikennetarpeita. Valtio turvaa
ostoilla lentoliikennettä yhteysväleillä,
joille ei synny lipputuloilla rahoitettavaa joukkoliikennetarjontaa.
Edellytyksenä on, että matka-aika Helsingistä nopeaa
junaliikennettä käyttäen ylittää kolme
tuntia. Valiokunta pitää tärkeänä,
että liikennepalvelujen yhteen toimivuuden parantamiseksi
kiinnitetään huomiota mm. raideliikenteen lisäämiseen
lentoasemien yhteysliikenteessä ja lentoliikennettä täydentäviin
nopeisiin junayhteyksiin.
Valiokunta viittaa mietintöönsä (LiVM 29/2009
vp) hallituksen esityksestä laiksi lentoliikenteen
päästökaupasta (HE 209/2009
vp). Uudistuksen seurauksena eurooppalaisten lentoyhtiöiden
kustannusrasitus nousee ja suhteellinen kilpailukyky heikkenee.
Eurooppalaisessa vertailussa kotimaisten lentoyhtiöidemme
asema heikkenee keskimääräistä enemmän
valitun päästöoikeuksien jaon vertailumenetelmän
seurauksena. Suurimmat kannattavuusongelmat tulevat rasittamaan
erityisesti niitä kotimaan reittejä, joilla koneet
ovat täynnä vain lennettäessä yhteen
suuntaan. Uudistus voi valiokunnan saaman arvion mukaan vakavasti
uhata muun muassa Suomelle merkityksellistä gate way -liikennettä Aasiaan
ja tämän seurauksena heikentää lentoasematoimintamme
kannattavuutta. Se saattaa myös johtaa ympäristöpäästöjen
kasvamiseen nykyisestä, jos lentoreittejä pidennetään päästöjärjestelmän
välttämiseksi. Tämän vuoksi on
välttämätöntä jatkaa
ponnisteluja ilmailun globaalin päästöjenrajoitusjärjestelmän
luomiseksi.
Joukkoliikenne
Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa, että joukkoliikenteen
osuus kotimaisesta henkilöliikennesuoritteesta on noin
15 prosenttia ja sen osuus on vuosi vuodelta laskenut, samalla kun henkilöautoliikenne
on lisännyt osuuttaan. Henkilöliikenteen kasvu
koostuu lähes yksinomaan henkilöautoilun lisääntymisestä.
Tämä tarkoittaa sitä, että joukkoliikenteen
kehittämiseen ja tukemiseen on löydettävä nykyistä selvästi
tehokkaammat keinot. Sekä pitkän että lyhyen matkan
rautatieliikenteen ja kaupunkiseutujen linja-autoliikenteen kehittäminen
on ilmaston kannalta merkityksellistä. Siksi meidän
on ylläpidettävä ja lisättävä joukkoliikenteen
käyttömahdollisuuksia siellä, missä se
on mahdollista.
Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun väliseen kilpailutilanteeseen
vaikuttavat monet tekijät, kuten yhdyskuntarakenne, ihmisten
arvostukset ja mieltymykset, vaihtoehtoisten kulkutapojen kustannukset
ja saatavuus, julkisen liikenteen tuet sekä liikenteen
verot ja maksut. Joukkoliikenteen osuuden merkittävä lisääminen
nykyisestä edellyttää määrätietoisia
edistämistoimia kaikilla näillä osa-alueilla.
Valiokunta korostaa joukkoliikenteen tuottajien, tilaajien ja
kaupunkisuunnitteluviranomaisten paikallisen sekä seudullisen
yhteistyön edistämistä yhdyskuntarakenne-
ja liikennesuunnittelussa. Sekä kaupungeissa että haja-asutusalueilla
julkisen liikenteen palvelut on suunniteltava laajempina kokonaisuuksina.
Erityisesti raideliikenteeseen nojautuvat joukkoliikenneratkaisut
edellyttävät vähintään
seutukuntakohtaista suunnittelua ja päätöksentekoa.
Linja-autoliikennettä suunniteltaessa ja kehitettäessä on
otettava huomioon kaupunkien sisäisen ja seudullisen liikenteen,
kuntien sisäisen ja kuntakeskusten välisen liikenteen
sekä pikavuorojen muodostava valtakunnallinen liikenneverkosto.
Suurten kaupunkien joukkoliikennettä on tuettu vuoden
2009 alusta valtion toimesta. Tätä kautta on mahdollista
vaikuttaa suoraan joukkoliikenteen edellytyksiin, mm. matkustamisen hintaan.
Joukkoliikenteelle varatut määrärahat ovat
kuitenkin tarpeeseen nähden riittämättömät,
jos vakavasti tähdätään joukkoliikenteen osuuden
merkittävään nostamiseen. Valiokunnan
arvion mukaan on jatkossa voimakkaasti panostettava joukkoliikenteen
palvelujen tuotantokustannusten kasvun hillitsemiseen ja reitti-
ja vuorotarjonnan lisäämiseen. Joukkoliikenteen polttoaineveron
ja matkalippujen hinnassa olevan arvonlisäveron laskemisella
voidaan vaikuttaa joukkoliikenteen kilpailukykyyn suhteessa muihin
liikennemuotoihin. Joukkoliikenteen tukea on lisättävä määrätietoisesti
lippujen hintojen alentamiseksi ja reitti- ja vuorotarjonnan monipuolistamiseksi.
Joukkoliikenteen yhtenäisellä lippukäytännöllä ja
joustavalla hinnoittelulla (opiskelijaliput, perheliput, yksittäislippujen hinnoittelu)
voidaan lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta
myös muiden kuin päivittäisliikkujien
parissa.
Valiokunta korostaa joukkoliikenteen laatutason nostamista eli
vuorojen tiheyttä, aikataulujen luotettavuutta sekä matkan
sujuvuutta ja liikennevälineiden ja asemien mukavuutta
ja turvallisuutta. Aikataulujen luotettavuus koskee erityisesti
raideliikennettä, jossa kuljetettavien määrä yksikköä kohden
on suuri ja yhden junan myöhästyminen kertautuu
koko liikennevirtaan vaikuttavasti. Joukkoliikenteen käytön
mahdollista kasvua on kyettävä ennakoimaan henkilökunnan
ja kaluston riittävyydellä myös työmatkaliikenteestä johtuvina
ruuhka-aikoina.
Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen houkuttelevuutta voidaan parantaa
myös älykkään liikenteen tieto-
ja viestintätekniikan keinoin. Joukkoliikenteen valoetuuksien
kehittäminen ja lisääminen on esimerkiksi
raitiovaunuliikenteen sujuvuuden kannalta ehdottoman tärkeää.
Erilliset joukkoliikennekaistat lisäävät
linja-autoliikenteen sujuvuutta ja houkuttelevuutta erityisesti ruuhkaisessa
työmatkaliikenteessä. Älykkään liikenteen
sovelluksista ajotapaa ohjaavat, liikenteen sujuvuutta edistävät
sekä liikenteen ajallista ja paikallista ohjausta tuottavat
informaatiopalvelut soveltuvat hyvin mm. linja-auto- ja taksiliikenteen
käyttöön.
Valiokunta korostaa, että ollakseen mahdollisimman
tehokas ja ympäristöllisesti vaikuttava raideliikenteeseen
perustuva joukkoliikennejärjestelmä vaatii tuekseen
toimivan syöttöliikenteen ja liityntäpysäköintijärjestelmän.
Nämä on otettava huomioon jo raideliikennettä ja
asuinaluetta koskevan suunnittelun alkuvaiheessa. Erityisen tärkeää on
tarjota lippu- ja vaihtomahdollisuuksia eri liikennevälineiden
käyttäjille, jotka eivät voi liikennetarpeensa
puolesta kokonaan luopua henkilöauton käytöstä.
Haja-asutusalueiden ongelmana on vähenevä väestöpohja,
joka heikentää kannattavan joukkoliikenteen järjestämismahdollisuuksia.
Haja-asutusalueiden väestöllä on jo nyt
vaikeuksia tasavertaisten liikkumismahdollisuuksien osalta. Tähän
tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Valiokunta korostaa, että jos riittävät
joukkoliikennepalvelut eivät synny markkinaehtoisesti,
peruspalvelutaso on turvattava palveluostoin ja riittävin
resurssein. Mikäli joukkoliikennettä ei saada
tuettunakaan riittävän kattavasti turvattua haja-asutusalueille,
tulee kehittää edelleen myös muita vaihtoehtoja,
kuten kutsuliikenteen käyttömahdollisuuksia.
Asiantuntijakuulemisessa on korostettu myös taksien
merkitystä joukkoliikennemuotona sekä asutuksen
harvetessa maaseutualueilla että kaupunkien julkisessa
liikenteessä hiljaisina aikoina sekä reiteillä joilla
on vain vähän matkustajia. Hyviä kokemuksia
on saatu muun muassa vanhuksille, vammaisille ja muillekin kuntalaisille
tarkoitettujen palvelulinjojen käytöstä kaupunkialueilla.
Valiokunta toteaa, että joukkoliikenteen ympäristöystävällisyyttä ja
energiatehokkuutta on mahdollista parantaa noudattamalla joukkoliikennetuotannossa,
infrastruktuurin rakentamisessa ja kunnossapidossa sekä hankinnoissa
ympäristöystävällisiä kestävän
kehityksen periaatteita. Esimerkiksi elinkaariajatteluun perustuvat investoinnit
nykyaikaiseen raideliikennekalustoon, olemassa olevien ratalinjastojen
ylläpitoon ja uusien rataosuuksien rakentamiseen ovat ensiarvoisen
tärkeitä, kun joukkoliikennettä halutaan
kehittää ympäristöystävällisemmäksi. Ympäristönäkökulma
tulee ottaa huomioon myös henkilöstön
kouluttamisessa ja motivoimisessa käytännön
ympäristötekoihin. Asiantuntijakuulemisessa on
viitattu kansainvälisen joukkoliikennejärjestön
UITP:n Rooman julistukseen eli vuonna 2005 Roomassa määriteltyihin kestävän
kehityksen periaatteisiin. Nämä edellyttävät
joukkoliikenteen yhteiskunnallisten, taloudellisten ja ympäristöllisten
vaikutusten ottamista huomioon kaikessa toiminnassa.
Uusi teknologia
Älyliikenne
Älyliikenteen järjestelmät ja palvelut
perustuvat informaatio- ja viestintäteknologiaan, jossa
hyödynnetään ajan tasalla olevaa tietoa
esim. ajasta, reiteistä ja paikasta sekä liikennejärjestelmän toiminnasta
ja mahdollisista häiriöistä. Älyliikenteessä voidaan
hyödyntää myös sääolosuhteita
koskevaa tietoa ja joukkoliikennettä koskevaa aikataulu-
ym. vastaavaa tietoa. Älykkään liikenteen
sovelluksiin kuuluu myös liikenteen maksuja koskevat älykkäät
maksujärjestelmät tai esimerkiksi automaattisesti
kolaritilanteesta hälytyksen tekevät järjestelmät.
Valiokunta painottaa älykkäiden liikennejärjestelmien
tarjoamia mahdollisuuksia luotaessa sujuvampia ja ympäristön
kannalta kestävämpiä liikennejärjestelmiä.
Mm. liikenteen sujuvuuden edistämisen ja eri liikennevälineiden
vaihtamisen helpottamisen kautta on mahdollista edistää käyttäytymisen
muutosta ympäristöystävälliseen
suuntaan. Älykkään liikenteen järjestelmillä ja
palveluilla voidaan pyrkiä vähentämään
liikenteen määrää ja monin keinoin
edistämään liikenteen ympäristötavoitteiden
toteutumista. Valiokunta pitää tärkeänä,
että älyliikennettä ja älyliikenteen
palveluja kehitettäessä otetaan riittävästi
huomioon myös tietosuojaan liittyvät näkökohdat.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi Helsingissä hyödynnetään
jo nyt varsin laajasti älykkäitä ratkaisuja,
kuten liikennevaloetuuksia ja tosiaikaista seurantaa. Pelkästään
Helsingissä arvioidaan näiden järjestelmien
tuovan yhteiskuntataloudellisia hyötyjä ja kustannussäästöjä vuositasolla
noin 8 miljoonaa euroa. Valiokunta korostaa näiden ratkaisujen useimmiten
korkeaa hyötykustannussuhdetta ja painottaa älykkäiden
liikennejärjestelmien käyttöä erityisesti
joukkoliikenteen toiminnan kehittämisessä.
Maailmalla viime vuosina yleistynyt ohjauskeino autoilun määrän
kasvun hillitsemiseksi on erilaiset käyttömaksut.
Tienkäyttö- ja ruuhkamaksuilla voidaan tavoitella
autoilun ja siihen liittyvien haittojen vähentämistä,
ruuhkahuippujen tasaamista, joukkoliikenteen käytön
edistämistä sekä liikennehankkeiden rahoittamista. Yhdistämällä käyttömaksuja älykkään
liikenteen sovelluksiin ja käyttämällä esimerkiksi
satelliittipaikannusta maksut voidaan porrastaa ajan ja paikan mukaan.
Maksut voivat koskea koko tieverkkoa tai jotain kaupunkiseutua,
vain raskasta liikennettä tai kaikkea tieliikennettä. Valiokunta
kannustaa maksujen käytön vaihtoehtojen ja niiden
vaikutusten selvittämistä, myös sosiaalisten
vaikutusten osalta.
Älykkään liikenteen ratkaisuilla
on jatkossa arvioitu olevan merkittäviä vaikutuksia
liikenteen sujuvuuteen, liikkumistarpeen vähenemiseen ja
eri liikennejärjestelmien toimivuuteen, ja siten niiden
on arvioitu voivan vähentää merkittävästi
liikenteen ympäristöhaittoja. Valiokunta pitää tärkeänä kansallisen älykkään
liikenteen strategian tehokasta toimeenpanoa.
Ajoneuvoteknologia
Selonteon mukaan Suomessa on noin yksi henkilöauto
kahta ihmistä kohti — enemmän kuin OECD:n
eurooppalaisissa jäsenmaissa keskimäärin.
Autojen keski-ikä on noin 11 vuotta ja keskimääräinen
romutusikä 18 vuotta. Ajoneuvoteknologia on selonteon mukaan
pitkällä aikavälillä keskeisimpiä keinoja
liikenteen energiankulutuksen ja päästöjen
vähentämisessä. Eräiden asiantuntijalausuntojen
mukaan elinkaarianalyysien mukaan ajoneuvojen valmistus muodostaa
ajoneuvon elinaikaisesta kokonaisenergian käytöstä alle
10 %. Suomessa autokannan uudistuminen kestää arviolta
15—20 vuotta. Selonteossa tehdyn linjauksen mukaan vähäpäästöisiin
ajoneuvoihin siirtymistä vauhditetaan vero- ja normiohjausta
tehostamalla.
Euroopan unioni on asettanut tavoitteeksi laskea uusien myytyjen
henkilöautojen keskipäästöt
130 grammaan hiilidioksidia kilometriltä vuoteen 2015 mennessä.
Vuoteen 2020 mennessä päästöjen
tulee laskea tasolle 95 g CO2/km. Pitkällä aikavälillä päästöjen
tulee laskea lisää merkittävästi
niin, että vaiheittain siirrytään lähes
päästöttömään
tieliikenteeseen.
Selonteon mukaan Suomessa asetetaan suuntaa antavaksi tavoitteeksi,
että henkilöautokannan suorat ominaispäästöt
ovat vuonna 2030 enintään 80—90 g CO2/km.
Tästä päästöjen tulee
edelleen laskea niin, että ne ovat enintään 50—60
g vuonna 2040 ja 20—30 g vuonna 2050. Tavoitteet tarkoittavat
polttoaineiden käyttöä liikenteessä,
eli lukuihin ei sisälly polttoaineiden tuotannosta kertyviä päästöjä.
Valiokunta korostaa, että se pitää erittäin
tärkeänä, että myös
energiantuotannosta ja polttoaineiden jalostusprosessista aiheutuvia
päästöjä pyritään vähentämään
määrätietoisesti.
Pitkällä aikavälillä päästövähennyksiä voidaan
saavuttaa ottamalla käyttöön uutta ajoneuvoteknologiaa.
Tämä vaatii kuitenkin myös tehokkaita
ohjauskeinoja. Päästöjä koskevien
tavoitteiden toteutuminen edellyttää myös
kuluttajakäyttäytymistä ohjaavaa auto-
ja ajoneuvoverotusta sekä muuta vaikuttamista autovalintoihin.
Selonteon mukaan ajoneuvoteknologian tuomat hyödyt on tarkoitus
ottaa mahdollisimman laajasti käyttöön
vaikuttamalla henkilöautovalintaan ja henkilöauton
käyttötapaan auto- ja ajoneuvoverotuksella sekä panostamalla
informaatioon.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa selkeää ekologisen
autoilun kehittämisen näkökulmaa. Vuoden
2008 alusta toteutettu autoverojärjestelmän muutos
on esimerkki ympäristöön, erityisesti
ilmastoon, positiivisesti ja välittömästi
vaikuttaneesta veroratkaisusta. Muutoksen taustana oli maamme länsieurooppalaisittain
arvioituna vanhin ajoneuvokanta. Valiokunta pitää uudistuksesta
tähän asti saatuja tuloksia hyvänä alkuna
ajoneuvokannan kokonaismuutokselle ympäristöystävällisemmän
teknologian suuntaan. Tulokset osoittavat, että verojärjestelmän
muutoksilla voidaan konkreettisesti vaikuttaa tavoitteellisella
tavalla ajoneuvojen hankintaa koskeviin päätöksiin.
Voimassa olevien veroratkaisujen vaikutuksia autokantaan tulee seurata
aktiivisesti ja arvioida tarpeita uusiin vero-ohjaustoimenpiteisiin.
Valiokunta toistaa jo liikennepoliittisen selonteon mietinnössä esittämänsä ajatuksen,
että autoverotuksen kehittämisen tavoitteet ja
suuntaviivat tulisi julkistaa useampivuotisena ohjelmana. Tämän
keskeisenä tavoitteena olisi maamme vanhan ajoneuvokannan
mahdollisimman pikainen uusiminen ympäristönäkökohdat huomioon
ottaen. Verouudistuksen tulee koskea sekä auton hankintaan
kohdistuvaa autoveroa että auton käytöstä perittävää vuotuista
ajoneuvoveroa. Dieselautoilta perittävän erillisen
käyttövoimaveron poistamisen vaikutusta tulee
selvittää samoin kuin kaasu-, hybridi- ja sähköautojen
verokohtelua. Myös polttoaineverotuksen porrastusta päästöjen
mukaan tulee selvittää.
Polttoaineteknologia
Liikenne- ja viestintävaliokunta kannattaa selonteossa
esitettyjä näkemyksiä kokonaisympäristövaikutuksiltaan
kestävän kehityksen kriteerit täyttävien
biopolttoaineiden käytön edistämiseksi.
Biopolttoaineiden käyttöä tulee ohjata myös
verotuksellisin keinoin ympäristön kannalta parhaisiin
vaihtoehtoihin, kuten toisen sukupolven biopolttoaineisiin. Valiokunta
kiinnittää erityisesti huomiota biopolttoaineiden
käyttömahdollisuuksiin joukkoliikenteessä.
Fossiilista polttoainetta ja dieseliä voidaan korvata
autoissa esimerkiksi maakaasulla, biopolttoaineilla ja sähköllä.
Eri biopolttoaineiden ilmastovaikutukset vaihtelevat kuitenkin huomattavasti.
Biopolttoaineisiin mahdollisesti liittyvät pitkät
kuljetukset ja tehoton valmistusprosessi saattavat vähentää selkeästi
itse polttoaineesta saatavaa kokonaishyötyä päästöjen
kannalta. Osa biopolttoaineista leikkaa päästöt
murto-osaan, kun taas valiokunnan saaman selvityksen mukaan osa
vaihtoehdoista tuottaa elinkaarensa aikana jopa enemmän
päästöjä kuin maaöljypohjaiset
polttoaineet. Uusiutuvien polttoaineiden käytössä tulisi
pyrkiä varmistamaan, että polttoaineen tuottaminen
ei lisää kohtuuttomasti myöskään
kuljetustarpeita. Selonteon linjauksen mukaan suositaan kestäviä biopolttoaineita,
jotka
valmistetaan jätteistä tai muista raaka-aineista,
jotka eivät kilpaile ruoan tuotannon kanssa. Selonteon
mukaan ohjauskeinot kohdennetaan polttoaineen hiilitaseen mukaan
ja luovutaan kestämättömistä vaihtoehdoista.
Valiokunta korostaa, että se pitää erittäin
tärkeänä, että myös
energiantuotannosta ja polttoaineiden jalostusprosessista aiheutuvia
päästöjä pyritään vähentämään
määrätietoisesti.
Pitkällä aikavälillä toimiva
vaihtoehto voi olla myös vety. VTT on arvioinut, että vetyä käyttävät
polttokennoautot voisivat yleistyä 2020-luvulta alkaen.
Vedyn laajamittainen käyttö edellyttää kuitenkin
teknistä kehitystä ja investointeja tuotantoon,
jakeluun ja käyttöön. Kuten muidenkin
vaihtoehtoisten polttoaineiden, myös vedyn kokonaisilmastomyönteisyys riippuu
keskeisiltä osin sen tuotanto- ja jalostusprosessista.
Sähköautot
Selonteon mukaan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä yksi
lupaavimmista keinoista päästöjen vähentämisessä on
autokannan sähköistäminen. Selonteon
mukaan käynnistetään pilottihankkeita
sähköautojen käyttöönoton
nopeuttamiseksi. Sähkömoottorin energiatehokkuus
on olennaisesti polttomoottoria parempi. Sähkön
käyttö tulee tulevaisuudessa lisääntymään,
ja sähkön tuotantoprosessin ilmastotavoitteiden
mukaisuudella ja mahdollisimman alhaisilla päästöillä on
jatkossa olennainen merkitys myös liikenteen ilmastovaikutusten
kannalta.
Valiokunta korostaa sähköautojen käyttöönottoa
hyvänä ratkaisuna erityisesti kaupunkiympäristössä,
jossa päästövähennyksillä on
selkeä vaikutus paikalliseen ilmanlaatuun. Asiantuntijakuulemisen
yhteydessä valiokunta on saanut osin ristiriitaista informaatiota
sähköautojen kehityksen nykytilasta ja sähköautojen
määrän nopeasta kasvumahdollisuudesta.
Auton myyntihintaan ja suorituskykyyn vaikuttaa hyvin suuressa määrin
sähkön varastointiin liittyvä akkuteknologia,
jonka kehitysaste ja -nopeus ovat avainasemassa, kun tavoitellaan
sähköautojen yleistymistä. Julkisuudessa
on arvioitu, että akkuteknologia ja erityisesti litiumparistot
tulevat lähivuosina kehittymään nanoteknologian
avulla merkittävästi. Sähköautojen
yleistymisen edellytyksenä on myös toimiva käyttövoiman
jakeluverkko. Erityisesti sähköauton osalta on varmistettava,
että veroratkaisut eivät muodosta estettä,
vaan päinvastoin edistävät sähköautojen käyttöönottoa
ja yleistymistä.
Mikäli sähköautojen yleistymistä halutaan
todenteolla edistää, tarvitaan konkreettisia ja
riittävän voimakkaita toimenpiteitä ajoneuvojen elinkaariajattelun
huomioonottavan verotuksen ja muun taloudellisen ohjauksen, teknologian kehittymisen
edistämisen sekä julkisten hankintojen, lainsäädännön
ja standardoinnin osalta. Valiokunta korostaa, että myös
aktiivinen osallistuminen EU-tason vaikuttamiseen on välttämätöntä.
Muu liikenteen päästöjä vähentävä teknologia
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että mm.
eräissä Aasian ja Pohjois-Euroopan maissa on lähdetty
ottamaan aktiivisesti käyttöön mm. raskaan
liikenteen ja joukkoliikenteen käytössä olevan
vanhemman ajoneuvokaluston päästöjä olennaisesti
vähentävää teknologiaa. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan näillä uusilla keinoilla
voitaisiin vähentää vanhan ajoneuvokaluston
päästöjä huomattavasti edullisemmin kuin
mitä kaluston kokonaan uusiminen maksaisi. Tämänkaltaista
teknologiaa kehitetään myöskin Suomessa
ja viedään meiltä maailmalle, mutta kotimaassa
kyseisen teknologian hyödyntäminen on ollut vielä toistaiseksi
suhteellisen vähäistä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että kyseisen kaltaisen uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia
pyritään selvittämään
ja lisäämään mahdollisuuksien
mukaan myös Suomessa liikenteen päästöjen
vähentämisessä käytettävään
keinovalikoimaan. Tätä varten olisi tarpeen selvittää mahdolliset
lainsäädännölliset tarpeet,
tarvittavat tukimuodot ym. vastaavat keinot, joita teknologian käyttöönotto
ja hyödyntäminen Suomessa edellyttäisi.
Tietotekniikka ja sähköinen viestintä
Tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan oma energiankulutus on
kasvanut viime vuosina johtuen muun muassa elektronisten laitteiden
määrän kasvusta, informaatioteknologian
hyödyntämisen lisääntymisestä ja
sähköisen viestinnän määrän
huomattavasta kasvusta. Tästä syystä on
tärkeää, että ala pyrkii vaikuttamaan
sen omiin ympäristövaikutuksiin ja itse teknologian
energiatehokkuuteen. Ennen kaikkea tulee kuitenkin yleisesti pyrkiä etsimään
aktiivisesti keinoja hyödyntää sähköistä viestintää ja
tietotekniikkaa muiden alojen energiatehokkuuden parantamisessa
ja ympäristövaikutusten vähentämisessä.
Selonteon mukaan tieto- ja viestintätekniikka on enemmän
osa ratkaisua kuin ongelmaa, sillä se auttaa leikkaamaan
päästöjä kaikilla yhteiskunnan
sektoreilla.
Perinteisten hyödykkeiden sähköistäminen, etätyöratkaisut
ja sähköinen asiointi voivat vähentää liikkumisen
tarvetta, ja tietotekniikan mahdollistaman älyn lisääminen
tuotantoprosesseihin ja liikennejärjestelmiin tekee mahdolliseksi
ympäristövaikutusten vähentämisen
eri yhteiskunnan osa-alueilla. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta
on mahdollista edistää esimerkiksi tarjoamalla
asiakkaiden käyttöön langattomia laajakaistayhteyksiä tai
helppokäyttöisiä järjestelmiä matkan
sähköiseen maksamiseen. Selonteon mukaan yksin
videoneuvottelujen yleistyminen voisi vähentää lentäen
ja autolla tehtäviä kotimaan työasiointimatkoja
10—15 prosenttia.
Maaseudun asukkaille ja maaseutuyrittäjyydelle uudenlaisia
mahdollisuuksia tarjoavana haasteena on lähivuosina laajakaista-
ja muiden viestintäyhteyksien sekä mm. etätyön
mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Toimivien
ja riittävän nopeiden viestintäyhteyksien
tarve saattaa helposti korostua harvaan asutuilla alueilla, joissa
etäisyydet ovat pitkiä ja kaikkia palveluita ei
ole paikallisesti saatavilla. Valiokunta pitää erityisen
tärkeänä, että myös
maaseudun harvaan asuttujen alueiden asukkaiden, yritysten, oppilaitosten
ym., laajakaistapalveluiden ja niiden kautta tarjottavien palvelujen
saatavuudesta huolehditaan kansalaisten tasa-arvoisuuden vuoksi,
mutta myös siksi, että sähköisten palveluiden
avulla on mahdollista vähentää liikkumisen
tarvetta. Viestintäyhteyksiä ja mm. erilaisia
etätyöratkaisuja tulisi pyrkiä hyödyntämään
huomattavasti nykyistä enemmän liikkumisen tarpeen
vähentämiseksi ja sitä kautta liikenteen
päästöjen vähentämiseksi.
Sähköisen viestinnän, tietoliikenteen
ja tietotekniikan hyödyntäminen eri yhteiskunnan
sektoreilla voi vähentää selkeästi
yhteiskunnan kokonaisenergiankulutusta ja parantaa energiatehokkuutta.
Selonteossa todetaan, että eräiden arvioiden mukaan
tietotekniikka voisi vähentää maailman
päästöjä jopa 15 prosenttia
vuoteen 2020 mennessä. Tästä syystä tietoyhteiskuntakehityksen
tukeminen ja sekä julkisen että yksityisen sektorin
sähköisten palvelujen kehittäminen ja
niiden käytön edistäminen myös
jatkossa on erittäin tärkeää.
Valiokunta pitää erittäin kannatettavana
selonteon linjausta, jonka mukaan tieto- ja viestintätekniikkaa
hyödynnetään kaikilla sektoreilla päästöjen
vähentämisessä.
Sähköisen viestinnän ja tietotekniikan
mahdollistamien positiivisten ympäristövaikutusten hyödyntäminen
edellyttää nykyisten teknologioiden ympäristöystävällisten
käyttötapojen omaksumista, niitä koskevaa
tietoisuutta ja uusien teknologioiden ja palvelujen kehittämistä. Valiokunnan
näkemyksen mukaan tämä vaatii tiivistä yhteistyötä eri
alojen asiantuntijoiden ja alan tutkimuksen sekä yritysten,
viranomaisten ja eri kehittämishankkeiden välillä.