Perustelut
Yleistä
Tarkoituksena on 1. lakiehdotuksen 1 §:n mukaan joutuisan
käsittelyn turvaamiseksi mahdollistaa se, että hovioikeus
voi laissa säädettävässä menettelyssä (siirtomenettely)
siirtää valitusasioita toisessa hovioikeudessa
käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi. Siirtomenettely
voidaan aloittaa, jos ratkaisemattomien asioiden määrä suhteessa jäsenten
määrään on hovioikeudessa
muodostunut tai muodostumassa selvästi suuremmaksi kuin
hovioikeuksissa keskimäärin. Lisäedellytyksenä on,
että korkein oikeus saatuaan oikeusministeriön
lausunnon ja muita hovioikeuksia kuultuaan antaa siirtomenettelyyn
luvan. Tavoitteena on vähentää ratkaisemattomien
asioiden määrää erityisesti
Helsingin hovioikeudessa.
Perustuslain 3 §:n 3 momentin perusteella tuomiovaltaa
käyttävät riippumattomat tuomioistuimet,
ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein
hallinto-oikeus. Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin
nojalla oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti
ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa
tuomioistuimessa. Perustuslain 98 §:n 1 momentin
mukaan yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, hovioikeudet
ja käräjäoikeudet. Saman pykälän
4 momentissa on kielletty satunnaisten tuomioistuinten asettaminen.
Tuomioistuimen riippumattomuudella tarkoitetaan sitä,
että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan
riippumattomia muiden tahojen vaikutuksesta. Tämä koskee
niin lainsäätäjää,
hallitusvallan käyttäjää ja
viranomaisia kuin esimerkiksi oikeusriidan osapuoliakin. Tuomioistuin
on riippumaton myös oikeuslaitoksen sisällä.
Ylempi tuomioistuin ei saa pyrkiä vaikuttamaan alemman
tuomioistuimen ratkaisuun yksittäistapauksessa, vaan sen
tulee odottaa mahdollista muutoksenhakuvaihetta. Tuomioistuinten
riippumattomuus liittyy kiinteästi perustuslain
21 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen
6 artiklassa perusoikeutena ja ihmisoikeutena turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
vaatimuksiin (PeVL 35/2005 vp, s. 2—3, HE
1/1998 vp, s. 76, ks. myös HE 309/1993
vp, s. 74/I). Satunnaisia tuomioistuimia koskeva
perustuslain 98 §:n 4 momentti merkitsee myös
sitä, ettei yksittäistapauksessa voida poiketa
lain mukaan määräytyvästä tuomioistuinten
alueellisesta, asteellisesta tai asiallisesta toimivallasta (HE
1/1998 vp, s. 156).
Tuomioistuimen harkintavalta
Lakiehdotuksen 3 §:stä sekä perusteluista
saa sen kuvan, että siirtomenettely koskisi asiaryhmiä,
jotka korkeimman oikeuden luvassa on tarkemmin määritelty.
Kysymys ei siten pääsäännön
mukaan näyttäisi olevan yksittäistapauksellisesta
poikkeuksesta lain mukaan määräytyvästä tuomioistuimesta.
Lakiehdotuksen perustelujen mukaan näyttäisi kuitenkin
mahdolliselta siirtää yksittäinen laajakin
asia toiseen hovioikeuteen.
Siirtomenettelyyn ryhtyminen on mahdollista vasta korkeimman
oikeuden luvan perusteella, mutta siirtävä hovioikeus
tekee aina yksittäistapauksessa ehdotuksen 4 §:n
nojalla päätöksen siirtämisestä.
Sen mukaan asia "voidaan siirtää" käsiteltäväksi
toiseen hovioikeuteen lukuunottamatta rikosasiaa, jossa vastaaja
on määrätty vangittavaksi tai jos asia
liittyy hovioikeudessa vireillä olevaan muuhun asiaan.
Edellä mainituin rajoituksin hovioikeus voi melko vapaasti
harkita, ryhtyykö se siirtotoimiin vai haluaako se itse ratkaista
asian. Myös korkeimman oikeuden harkintavalta siirrettävien
asioiden laadun ja määrän suhteen on
verrattain avoin. Menettelyn kestoa ei ole määritelty,
joskin ehdotuksen 6 §:n mukaan siirtomenettely päättyy,
kun luvassa mainittu määrä asioita on
siirretty luvassa tarkoitettuihin hovioikeuksiin. Uusi siirtäminen edellyttää taas
uutta lupaa.
Menettely ei ole hyvin sopusoinnussa perustuslain 3 §:n
3 momentin, 21 §:n 1 momentin ja 98 §:n
4 momentin edellyttämien tuomioistuimen lakiin perustuvan
alueellisen ja asiallisen toimivallan kanssa kuin ei myöskään
sääntelyltä edellytettävän
täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden suhteen. Ainakin
1. lakiehdotuksen 3 §:ää tulee muotoilla
perustuslakivaliokunnan mielestä siten, että jo
laissa luetellaan ne asiaryhmät, jotka voidaan siirtää.
Lisäksi ehdotuksen 4 §:ää tulee
täsmentää siten, että hovioikeudelta
poistetaan harkintavalta pidättää siirrettävistä asioista jokin
yksittäinen asia oman ratkaisuvaltansa piiriin.
Ennen siirtolupapäätöksen tekemistä korkeimman
oikeuden tulee ehdotuksen 2 §:n 2 momentin mukaan
pyytää oikeusministeriön lausunto hovioikeuden
perustellusta hakemuksesta. Lausunto ei korkeinta oikeutta sido.
Lakiehdotuksen perusteluista kuitenkin ilmenee, että oikeusministeriön
kannan merkitys on suurempi. Menettelyyn sisältyy myös
neuvottelupakko, sillä ennen siirtoluvan hakemista hovioikeuden olisi
ensi vaiheessa neuvoteltava oikeusministeriön kanssa. Neuvotteluissa
tulisi selvitettäviksi muun muassa resurssitilanne ja eri
vaihtoehdot työtilanteen parantamiseksi muilla keinoilla kuin
siirtomenettelyyn turvautumalla. Tästä näkökulmasta
neuvotteluvelvollisuus voi olla tarkoituksenmukainen. Menettelystä syntyy
kuitenkin vaikutelma, että oikeusministeriöllä on näin
mahdollisuus puuttua siihen, mikä tuomioistuin
kunkin asian ratkaisee. Tämä ei ole hyvin sopusoinnussa
perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaisen tuomioistuinten
riippumattomuuden kanssa.
Siirtomenettelyn vaikutukset
Siirtomenettelyä on perusteltu sillä, että näin voidaan
helpottaa tiettyjen hovioikeuksien työtaakkaa ja edistää oikeudenkäynnin
joutuisuutta. Asian käsittely ilman aiheetonta viivytystä on asianosaisten
etu ja perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaista. Asioiden
joutuisuus saattaa kuitenkin parantua vain siirtävässä hovioikeudessa,
kun taas käsittelyajat voivat siirron vastaanottavassa
hovioikeudessa kasvaa. Siirtämismahdollisuus merkitsee
käsittelyaikojen tasaamista eri hovioikeuksien
välillä, mutta ei välttämättä keskimääräisten
käsittelyaikojen lyhentymistä koko maassa. Perustuslakivaliokunta
on toistuvasti kiinnittänyt huomiota tuomioistuinmenettelyn
joutuisuuteen (PeVL 31/2005 vp, s. 3/II, PeVL
2/2006 vp, s. 2/II, PeVL 30/2006
vp, s. 4/II).Välimatkojen pidentymisellä voi
kuitenkin olla merkitystä perustuslain 21 §:ään
sisältyvän oikeuden saatavuuden kannalta. Asioiden
hoitaminen saattaa asianosaisten kannalta hankaloitua ja kustannukset
saattavat kasvaa.
Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyä tulisi
täsmentää siten, että ainakin
kaikkein etäisimmät hovioikeudet siirtävään
hovioikeuteen nähden suljettaisiin valintamenettelyssä pois. Ruotsinkielisen
asianosaisen jutun siirtäminen kaksikieliseen hovioikeuteen
lakiehdotuksen 5 §:n 1 momentin nojalla on asianmukaista
ja täyttää perustuslain 17 §:n
2 momentin vaatimuksen oikeudesta käyttää tuomioistuimessa omaa
kieltään sekä saada toimituskirjansa
tällä kielellä.
Loppupäätelmä
Lakiesityksen tarkoitus turvata joutuisa käsittely
hovioikeudessa siirtomenettelyllä on yksittäisen
hovioikeuden, kuten Helsingin hovioikeuden, kannalta ymmärrettävä.
Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse
hovioikeuksien käsittelyaikojen yleistä lyhentymistä,
vaan ainoastaan tasaamista (vrt. PeVL 30/2006
vp, s. 4—5). Lakiesitys on sääntelytavaltaan
suhteellisen avoin sekä perusteluiltaan puutteellinen täyttäen
huonosti lailta vaadittavat täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden
vaatimukset. Kokonaisuutena arvioiden sääntely
on huonosti sopusoinnussa perustuslain kanssa, koska se monilta
osin koskettaa asianosaisten oikeusturvaa ja tuomioistuinten
alueellista ja asiallista toimivaltaa. Lakiesitys ei kaiken kaikkiaan
ole asianmukainen ratkaisukeino käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Jos
siirtomenettelyä kuitenkin pidetään tarpeellisena
käsillä välittömästi
olevan poikkeuksellisen jutturuuhkan purkamiseksi, laki voidaan
tällaista tarkoitusta varten säätää olemaan
voimassa määräajan, enintään
kaksi vuotta. Hovioikeuksien käsittelyaikojen
lyhentämiseksi on valtioneuvoston piirissä syytä ryhtyä harkitsemaan
muita pysyvämpiä ratkaisuja, jotka nyt ehdotettua
tyydyttävämmällä tavalla vastaavat
perustuslain vaatimuksia.