Yksityiskohtaiset perustelut

NRF-konseptin kehitys

Selonteossa todetaan, että NRF-konsepti hyväksyttiin Prahan huippukokouksessa vuonna 2002. Vuoden 2006 syksyllä noin 25 000 henkeä käsittävä, kaikki puolustushaarat kattava joukko julistettiin täyteen operatiiviseen valmiuteen. Puoli vuotta kestävien valmiusvuorojen saaminen täysivahvuiseksi osoittautui kuitenkin varsin nopeasti ylivoimaiseksi tehtäväksi muun muassa Naton muiden sitoumusten takia (ISAF, KFOR). Lokakuussa 2007 konseptia tarkistettiin ja päivystysvuoron koko leikattiin noin 8 000 sotilaaseen.

Selonteon mukaan uudenkin päivystysjoukon tulee pystyä toteuttamaan itsenäisesti ainakin yksi NRF:n matalan intensiteetin tehtävistä ilman vahvistuksia sekä toimimaan etujoukkona laajemmalle operaatiolle. Selonteossa tuodaan esiin, että NRF:n tehtävät ovat pitkälti samanlaisia kuin EU:n taisteluosastojen. Valiokunta huomauttaa tässä yhteydessä, että NRF-joukkoja voidaan käyttää myös sotilasliiton yhteisen puolustuksen tehtäviin, mistä selonteossa ei ole mainintaa.

Valiokunta toteaa, että kaikki Naton nopean toiminnan joukkojen toimeenpanemat operaatiot ovat tähän mennessä olleet alemman intensiteetin tehtäviä. NRF:n osia on käytetty Pakistanin maanjäristyksen jälkitilanteen hoitamisessa, hirmumyrsky Katrinan tuhojen jälkitilanteessa, Ateenan olympialaisissa, paavin hautajaisissa sekä vaalien tukitehtävissä Afganistanissa.

Suomen osallistuminen NRF-konseptiin

Rauhankumppanuusmaille avattiin marraskuussa 2006 mahdollisuus osallistua NRF:ää täydentävään toimintaan. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päätti tuolloin, että Suomi voi osallistua kumppanimaille avattuihin NRF-harjoituksiin. Huhtikuussa 2007 Suomi ja Ruotsi ilmoittivat suullisesti Naton sihteeristölle harkitsevansa kumppaneille tarjottua osallistumismahdollisuutta myönteisessä hengessä.

Selonteon mukaan kumppanimaa voi ilmoittaa joukkoja joko tietyin rajoituksin peruskokoonpanoon tai lisäjoukkoihin. Kumppanimaiden kontribuutiot ovat luonteeltaan täydentäviä, ja kumppanimailla on varsin paljon liikkumavaraa sen määrittelyssä, millaisia joukkoja NRF:ään halutaan tarjota. Saadun selvityksen mukaan NRF:n operatiivinen toimintakyky ei missään olosuhteissa olisi kiinni kumppanimaiden tarjouksista. Esimerkiksi NRF-rotaatio/päivystysvuoroon osallistuvien kumppanimaiden tarjoukset olisivat luonteeltaan kahdentavia, jolloin vastaava kyky löytyy aina joltain Nato-maalta. Valiokunta toteaa, että tässä on merkittävä ero unionin taisteluosastoihin, joissa yhden unionimaan poisjättäytyminen vaarantaa koko operaation toimeenpanon.

Varsinaiseen NRF-rotaatioon osallistuminen johtaisi järjestelmälliseen koulutus- ja harjoitusjaksoon sekä joukkojen sertifiointiin. Monikansallisen, noin puoli vuotta kestävän harjoitus- ja sertifiointivaiheen jälkeen maavoimien joukot ovat asetettavissa puoli vuotta kestävään valmiuteen; meri- ja ilmavoimien osalta valmiusvuoro on vuoden mittainen. Selonteossa todetaan, että rotaatioihin ja operaatioihin osallistumisen välillä ei ole automatiikkaa. Sekä Nato- että kumppanimailla on aina suvereeni oikeus päättää, lähtevätkö ne mukaan toimeenpantavaan operaatioon.

Valiokunta arvioi, että poliittinen paine kumppanimaiden osallistumiselle NRF-operaatioon — vaikka kumppanimaiden kontribuutiot ovatkin luonteeltaan täydentäviä — olisi rotaatio-osallistumisen kautta korkeampi kuin päivystysvuoroa täydentävässä joukossa. Asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin, että täydennysjoukkojen tarjoaminen NRF:n perusosan tueksi ei prosessina juuri poikkeaisi normaaliin kriisinhallintaoperaatioon osallistumisesta (esimerkiksi Libanon ja Tsad), ja tällöin suomalaisjoukkojen lähtövalmius olisi merkittävästi hitaampi kuin rotaatiopäivystyksessä, jolloin reagointiaikaa olisi vain muutama päivä. Saadun selvityksen mukaan Nato-maat pyrkivät täydentämään peruskokoonpanoa muilla korkean valmiuden joukoilla.

Asiantuntijakuulemisessa puolustushallinnon puolelta tuotiin esiin, että NRF-rotaatioihin osallistuminen toisi puolustusvoimille suurimman lisäarvon. Rotaatioihin osallistumalla mahdollistuisi kokonaisvaltainen koulutus, puolustushaarojen yhteistoimintakyvyn parantaminen, EU:n taisteluosastojen yhteensopivuuden ja suorituskyvyn kehittäminen sekä valinnanvapaus suorituskykyjen kehittämisessä. Valiokunta yhtyy kuitenkin valtioneuvoston kantaan siitä, ettei Suomi osallistu NRF-rotaatioihin.

Saadun selvityksen mukaan puolustusvoimat käyttää noin 2 % kokonaisbudjetistaan kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan menoihin (ulkoasiainhallinnon pääluokasta maksetaan henkilöstön palkat). Tätä resursointitasoa pidettiin puolustusvoimien puolelta kestävänä myös tulevaisuudessa, ja sen puitteissa olisi mahdollista osallistua myös NRF-toimintaan. Puolustushallinnon asiantuntijat korostivat, että kaikki puolustusvoimille asetetut tehtävät — kansallinen puolustus, muiden viranomaisten tukeminen ja kriisinhallintatoiminta — tukevat toisiaan.

EU:n taisteluosastojen ja Naton nopean toiminnan joukkojen suhde

Vanhasen II hallituksen ohjelmassa todetaan, että EU:n ja Naton yhteistyön kehittäminen on tärkeä osa EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. EU:n taisteluosastoista saatavat kokemukset muodostavat pohjan harkittaessa osallistumista NRF-toimintaan.

Valiokunta toteaa, että Suomi on osallistunut kahteen EU-taisteluosaston valmiusvuoroon vuonna 2007 ja 2008. Pohjoismaisessa osastossa päivystysvuoro kestää kesäkuun 2008 loppuun saakka. Valiokunta on käsitellyt suomalaisjoukkojen osallistumista unionin taisteluosastojen valmiusvuoroihin seikkaperäisesti lausunnoissaan (PuVL 5/2007 vp ja PuVL 9/2006 vp ).

Valiokunta toteaa, että EU:n taisteluosastokonseptiin osallistumisesta saadut kokemukset ovat olleet voittopuolisesti myönteisiä. Vaativa monikansallinen yhteistyö — myös uusien partnerimaiden, kuten Hollannin, kanssa — on tarjonnut kantahenkilökunnalle ja reserviläisille perusteellisen koulutusjakson ja parantanut kansainvälistä yhteistoimintakykyä, mistä on ollut selvää hyötyä myös kansallisen puolustuksen kehittämisen kannalta. Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan kouluttamat ja osoittamat joukot ovat osa Suomen sodan ajan joukkoja.

Suomen mukanaolo kahdessa erillisessä taisteluosastossa on valiokunnan mielestä konkreettinen osoitus Suomen vahvasta tuesta EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiselle. Suomi suunnittelee osallistuvansa vuonna 2011 samanaikaisesti vastaaviin kahteen osastoon kuin vuosina 2007 ja 2008.

Valiokunta toteaa, että EU-taisteluosastokonseptin mukaisten joukkojen kouluttaminen ja varustaminen on onnistunut puolustusvoimilta hyvin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan osallistuminen myös NRF:ää täydentävään toimintaan jollakin kansainväliseen kriisinhallintaan kehitettävällä kyvyllä olisi sotilaallisesti toteutettavissa ilman ongelmia.

Asiantuntijakuulemisessa tuotiin esiin, että kokonaistaloudellisesti järkevintä olisi tietyn nopean toiminnan kyvyn perusvalmiustason ylläpito puolustusvoimissa, sillä valmiusosaston muodostamis- ja koulutuskustannukset ovat olennaisesti valmiuskustannuksia suuremmat. Mahdolliset operaatiokustannukset ovat vastaavasti noin puolet muodostamis-, koulutus- ja valmiuskustannuksista. Valiokunta huomauttaa, että arvioita siitä, millaisia kustannuksia mahdollisesti toteutuviin NRF-operaatioihin osallistuminen Suomelle aiheuttaisi, ei ole esitetty.

Valiokunta näkee, että Suomen on tärkeää pitää huolta myös YK:n omasta kriisinhallintakyvystä. Toisaalta on todettava, että YK:n ja Naton toiminnat eivät ole kilpailevia tai toisensa poissulkevia, vaan useimmilla Naton toimeenpanemilla kriisinhallintaoperaatioilla on ollut YK:n mandaatti. Monet Nato-maat myös korostavat YK:n mandaatin merkitystä.

Yhteenveto

Kokonaisarviota tehtäessä Suomen osallistumisesta nopean toiminnan kyvyn kehittämiseen sekä EU:ssa että Natossa on otettava huomioon seuraavia tekijöitä. Ensinnäkin on huomioitava, että Suomella on EU-jäsenyyden takia erilaiset velvoitteet sotilaallisessa kriisinhallinnassa unionin kuin Naton suuntaan. EU-velvoitteet on täytettävä ensin muun muassa osoittamalla joukkoja unionin taisteluosastoihin. Toiseksi on arvioitava Suomen kokonaispanosta sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja resurssien sekä joukkojen jakamista nopean toiminnan päivystysvuorojen sekä varsinaisten operaatioiden kesken. Suomella on sotilaallisessa kriisinhallinnassa, jonka kustannukset nousevat vuosi vuodelta, rajalliset resurssit ottaen huomioon pitkäkestoisiin KFOR- ja ISAF-operaatioihin jo sidotut merkittävät resurssit. Tämä on valiokunnan mielestä kysymys, jota on tarpeen pohtia tarkemmin seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Valiokunta toteaa, että sekä EU:n että Naton nopean toiminnan joukoille sopivia operaatioita ei toistaiseksi ole ollut paljon. Tähän mennessä molemmista konsepteista on myös rajattu ulos mahdollisuus käyttää nopean toiminnan joukkoja strategisena reservinä muiden sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden tukemisessa. Tässä yhteydessä valiokunta toteaa, että Suomessa merkittävän osan nopean toiminnan joukoista muodostavat reserviläiset, joiden mielenkiinto nopean toiminnan joukkoihin osallistumiseen voi hiipua, kun todennäköisyys joukkojen käytölle pysyy pienenä. Valiokunta huomauttaa kuitenkin, ettei EU:n taisteluosastoille tule hakea tehtäviä, jotka eivät niille sovellu, vain sen takia, että konseptia voitaisiin testata käytännössä.

Selonteossa tuodaan esiin, että NRF-konseptin keskeinen päämäärä on nopean toiminnan kyvyn rakentamisen ohella Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sotilaallisten voimavarojen kehittäminen. Valiokunta pitää asevoimien transformaatioon liittyviä kysymyksiä tärkeinä arvioitaessa sitä lisäarvoa, mitä Suomen osallistuminen NRF-konseptiin voisi tarjota sotilaallisen kriisinhallinnan joukkojen ja voimavarojen kehittämiselle sekä kansallisen puolustuksen tukemiselle. Valiokunta toteaa, että Nato on globaali sotilaallisen kriisinhallinnan standardien ja kriteerien asettaja. Suomen on siksi välttämätöntä olla tässä kehitystyössä mukana kriisinhallinnan suorituskykyä ja yhteensopivuutta edelleen kehitettäessä. Tätä taustaa vasten nyt tehty periaatepäätös osallistumisesta NRF:ää täydentävään toimintaan on valiokunnan mielestä tervetullut ratkaisu eikä se muuta turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa määriteltyä Suomen suhdetta Natoon. Valiokunta pitää tärkeänä eduskunnan osallistumista NRF-toimintaa koskevaan päätöksentekoprosessiin ja sotilaallisen kriisinhallintalain (211/2006) säännöksiä eduskunnan kuulemisesta mahdollisiin NRF-operaatioihin osallistumisen osalta.