Perustelut
Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksen yleisenä ja
ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun
toteutumista adoptioasioissa. Uudistuksen keskeisimmät
sosiaali- ja terveysvaliokunnan toimialaan liittyvät muutosehdotukset
koskevat adoptioneuvonnan kehittämistä, adoption
suhdetta lastensuojeluun sekä adoptioasioiden hallinnon
kehittämistä. Valiokunta pitää tärkeänä,
että uuteen lakiin kirjataan periaate, jonka mukaan kaikissa
alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja
muissa toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen
etu.
Adoptioneuvonta
Adoptioneuvontaa antavan kunnan sosiaalihuollon toimielimen
tai adoptiotoimiston on lakiehdotuksen mukaan nimettävä adoptoitavalle
lapselle adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä.
Tällä pyritään siihen, että adoptioasiaa käytännössä hoitaa
ja adoptoitavan lapsen etua asiassa valvoo koko adoptioprosessin
ajan tietty sama tähän tehtävään
nimetty sosiaalityöntekijä. Lapsen sijoittaminen
hänelle parhaiten sopivaan perheeseen edellyttää kuitenkin
yhteistyötä toisen sosiaalityöntekijän
tai muun lastensuojeluun perehtyneen työntekijän
kanssa. Valiokunta toteaa, että adoptioneuvonta on keskeinen osa
adoptioprosessia, ja katsoo, että ehdotetut menettelyt
vahvistavat lapsen edun huomioon ottamista.
Adoptioneuvonta kuuluu sosiaalihuoltolain nojalla kunnan järjestämisvelvollisuuden
piiriin. Lainsäädännöllä pyritään
edistämään lapsen etua ja parantamaan
adoptioneuvonnan saatavuutta sekä sijoituksen onnistumista
ja seurantaa. Adoptioneuvonta on myös mahdollista keskeyttää tilanteissa,
joissa on ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioon
ole olemassa.
Adoption vahvistamisen jälkeen annettavasta jälkipalvelusta
ehdotetaan nykyistä täsmällisempiä säännöksiä.
Tavoitteena on, että jälkipalveluja annetaan entistä kattavammin
ja monipuolisemmin sekä siten, että adoptioon
mahdollisesti liittyviin ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa. Tämä voi osaltaan vähentää myöhemmän
lastensuojelun tarvetta.
Ehdotetun siirtymäsäännöksen
(101 §) perusteella velvollisuus tarjota mahdollisuutta
erityisen avun ja tuen tarpeen selvittämiseen adoptioneuvonnassa
koskee vain uusia adoptioita. Valiokunta korostaa, että ennen
lakiehdotusten voimaantuloa vahvistetuissa adoptioissa on edelleen
tarvittaessa annettava jälkipalvelua aiemman lain mukaisesti.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että kunnissa huolehditaan adoptioneuvonnan voimavarojen
riittävyydestä ja siitä, että adoptioneuvontaa
ja perheen tarvitsemaa tukea on saatavissa tarpeen mukaan.
Adoption edellytykset
Adoption edellytykset säilyvät pääasiassa
nykyisen lainsäädännön ja vakiintuneesti
noudatetun adoptiokäytännön mukaisina.
Ehdotuksen mukaan lapsen ja adoptionhakijan välisen ikäeron
tulee olla vähintään 18 ja enintään
45 vuotta. Lisäksi ehdotetaan hakijan vähimmäisiäksi 25
vuotta ja enimmäisiäksi 50 vuotta. Valiokunta
pitää ehdotettuja ikärajoja lapsen edun
kannalta perusteltuina ottaen huomioon, että säännöksissä mahdollistetaan
näistä ikärajoista poikkeaminen muun
muassa perheen sisäisessä adoptiossa tai jos adoption
vahvistamiseen yksittäistapauksessa on lapsen edun kannalta
erittäin painavia syitä.
Ehdotetun adoptiolain mukaan vain aviopuolisot voivat adoptoida
yhdessä. Tämäkin ehdotus vastaa voimassa
olevaa lakia. Lakiehdotuksen perusteluissa viitataan avioliittoon
liittyviin oikeusvaikutuksiin, jotka luovat välillisesti
perusturvallisuutta ja pysyvyyttä myös adoptiolapselle.
Lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentin mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa
tai avoliitossa elävän henkilön aikoessa
adoptoida alaikäisen lapsen, ei adoptiota voida vahvistaa
ilman parisuhteen toisen osapuolen suostumusta. Valiokunta pitää edellytystä asianmukaisena
ja toteaa lisäksi, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa
olevan henkilön ollessa yksin adoptionhakijana, on adoptioneuvontaa
lakiehdotuksen 24 §:n perusteella annettava myös
parisuhteen toiselle osapuolelle.
Adoptio ja lastensuojelu
Voimassa olevaa lakia vastaavasti uudessakin adoptiolaissa on
alaikäisen lapsen adoptio mahdollista lähtökohtaisesti
vain, jos vanhemmat antavat siihen suostumuksensa. Poikkeuksellisesti
adoptio voidaan vahvistaa vanhemman kieltäytymisestä huolimatta,
jos adoptio on ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista. Lisäksi
edellytetään, ettei vanhemman kieltäytymiseen
ole riittävää aihetta ottaen huomioon
lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välisen kanssakäymisen
tiiviys ja heidän välillään
vallitsevan suhteen laatu (11 §). Myös
tältä osin laki vastaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Lakiin ehdotetaan kokonaan uusia säännöksiä lapsen
oikeudesta pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa. Tuomioistuin voi vahvistaa aikaisemman vanhemman ja
adoptiovanhempien tekemän sopimuksen lapsen oikeudesta
tavata ja pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa. Yhteydenpito-oikeutta ei saa vahvistaa, jos sen oletetaan
olevan lapsen edun vastaista.
Yhteydenpito-oikeuden vahvistaminen voi edistää biologisten
vanhempien halukkuutta suostua sijaisperheeseen sijoitetun lapsen
adoptioon, kun lapsen yhteydenpito heihin voi jatkua ennallaan
adoption jälkeenkin. Valiokunta toteaa, ettei lastensuojelulain
säännöksiä sijaishuollon järjestämisestä muuteta
tässä yhteydessä. Sijaishuoltoa toteutettaessa
on lastensuojelulain 4 §:n mukaan edelleen otettava
lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.
Lapsen edun arvioinnissa on myös otettava huomioon pitkäaikaisten
ja turvallisten ihmissuhteiden säilyminen ja vakiinnuttaminen.
Adoptioprosessin ja -hallinnon kehittäminen
Valiokunta pitää lapsen edun kannalta tarkoituksenmukaisena
ehdotettua lupamenettelyn laajentamista koskemaan myös
kotimaisia adoptioita. Uudistukset selkeyttävät
menettelyä myös adoptionhakijoiden kannalta. Adoptiolupaa
ei ehdotuksen mukaan kuitenkaan tarvita perheen sisäiseen
adoptioon tai jos lapsi muutoin on ollut vakiintuneesti tulevan
adoptiovanhemman hoidettavana ja kasvatettavana. Lopullisen päätöksen adoption
vahvistamisesta tekee edelleen käräjäoikeus.
Esityksen mukaan lapsen biologisen isän henkilöllisyys
tulee mahdollisuuksien mukaan pyrkiä selvittämään
ja hänen isyytensä vahvistamaan ennen adoptiota.
Ehdotetulla tavalla toimittaessa voidaan selvittää isän
halu ja valmiudet huolehtia lapsensa hoidosta ja kasvatuksesta.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että uudessa adoptiolaissa vahvistetaan biologisen isän
asemaa adoptioprosessissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva
kansainvälinen lapseksiottamisasioiden lautakunta ehdotetaan
lakkautettavaksi. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Valviran yhteyteen perustetaan uusi adoptiolautakunta, jonka toimivalta
laajenee myös kotimaisten adoptiolupien käsittelyyn.
Valiokunta pitää ehdotusta tarkoituksenmukaisena,
mutta toteaa, että Valviran voimavarojen riittävyys
myös näiden lisätehtävien hoitamiseen
on välttämätöntä turvata.