Perustelut
         
         Yleistä
         
         Hallituksen esityksellä toimeenpannaan EU:n nk. yhdistelmälupadirektiivi,
            jonka tarkoituksena on yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa kolmansista
            maista tulevien työntekijöiden maahanpääsyä koskevia
            menettelyjä sekä varmistaa työntekijöiden
            yhdenvertainen kohtelu suhteessa jäsenvaltion kansalaisiin.
            Direktiivi ei juurikaan edellytä muutoksia ulkomaalaislakiin,
            koska nykyiset lupamenettelyt ovat meillä jo direktiivin
            mukaisia. Tässä yhteydessä ehdotetaan kuitenkin
            eräitä ulkomaalaislain säännöksiä yksinkertaistettaviksi
            ja selkeytettäviksi sekä lisättäväksi
            lakiin säännös direktiivin edellyttämästä työntekoperusteista
            oleskelulupaa koskevan hakemuksen neljän kuukauden enimmäiskäsittelyajasta. 
         
         
         Valiokunta korostaa, ettei direktiivi millään tavoin
            muuta viranomaisten nykyistä harkintavaltaa myönnettäessä oleskelulupia
            tai lupia työntekoon.  Esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimistoissa
            tehtävä työvoiman saatavuusharkinta oleskelulupahakemuksen
            osalta pysyy edelleen ennallaan.
         
         
         Yhdenvertainen kohtelu sosiaaliturvan alalla
         
         Direktiivin keskeisenä tavoitteena on varmistaa yhdenvertainen
            kohtelu maan omien kansalaisten kanssa kaikille jäsenvaltioissa
            laillisesti oleskeleville ja työskenteleville kolmansien maiden
            kansalaisille.  Yhdenvertaisen kohtelun tulee toteutua paitsi työolojen
            ja työehtojen myös  koulutuksen  ja
            sosiaaliturvan osalta. Sosiaaliturvaa koskeva vaatimus tarkoittaa
            Suomessa, että kolmansista maista tulevia työntekijöitä on
            kohdeltava yhdenvertaisesti eläke-, tapaturma-  ja  ammattitauti-,  työttömyys-
            ja sairausvakuutuksen sekä terveyspalvelujen, vanhempainetuuksien,
            perhe-etuuksien, vammaisetuuksien sekä kuntoutusetuuksien
            osalta. Sen sijaan yhdenvertaisen  kohtelun vaatimus ei koske
            sosiaalipalveluja, lasten päivähoitoa, vammaispalveluja,
            toimeentulotukea, äitiysavustusta, yleistä asumistukea
            eikä elatustukea. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus sosiaaliturvan
            osalta edellyttää muutoksia useisiin sosiaaliturvaa
            koskeviin lakeihin. 
         
         
         Yhdistelmälupadirektiivin toimeenpanoa varten tarvittavat,
            sosiaaliturvaa koskevat lainsäädäntömuutokset
            on annettu eduskunnalle kolmella eri hallituksen esityksellä.
            Nyt annetussa esityksessä yhdenvertainen kohtelu sosiaaliturvan
            alalla ulotetaan koskemaan julkisia terveyspalveluja sekä perhe-etuuksia.
            Sen sijaan muiden asumisperusteisten etuuksien sekä sairausvakuutuksen
            osalta on annettu erillinen hallituksen esitys (HE 198/2013
               vp) ja työttömyysturvan osalta on annettu
            erikseen oma esityksensä (HE 162/2013
               vp). Valiokunta huomauttaa, että asiankokonaisuuden
            hahmottamisen sekä eduskuntakäsittelyn kannalta
            olisi ollut asianmukaisempaa antaa kaikki sosiaaliturvaa koskevat lainsäädäntömuutokset
            eduskunnalle yhdellä hallituksen esityksellä.
            
         
         
         Sosiaaliturvaan oikeutetut
         
         Yhdistelmälupadirektiivin soveltamisalan henkilöpiiri
            on varsin laaja, ja se kattaa nimenomaisesti mainittuja poikkeuksia
            lukuun ottamatta kaikki maassa työntekoon oikeutetut kolmannen maan
            kansalaiset. Poikkeuksia ovat muun muassa lähetetyt työntekijät,
            kausityöntekijät sekä yritysten sisällä siirtyvät
            työntekijät samoin kuin merimiehet ja itsenäiset
            ammatinharjoittajat. Kolmansien maiden kansalaisten maahanmuuttoa
            koskeva EU-lainsäädäntö on enimmäkseen sektorikohtaista,
            minkä vuoksi myös vaatimusta yhdenvertaisesta
            kohtelusta on sovellettu eri tavalla eri henkilö- ja työntekijäryhmiin.
            Valiokunta pitää erittäin myönteisenä,
            että direktiivin voimaan saattaminen merkitsee eri ulkomaalaisryhmien
            yhdenmukaisempaa asemaa suhteessa toisiinsa ja suhteessa maan kansalaisiin.
         
         
         Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus ulottuu nyt henkilöryhmään,
            johon kuulumista määrittää ensisijaisesti
            työnteko. Yhdenvertaisen kohtelun piiriin tulevat työnteon
            perusteella Suomeen tulevat kolmannen maan kansalaiset, mutta myös
            jo Suomessa viisumivapauden, viisumin ja oleskeluluvan nojalla työskentelevät,
            joiden maassa oleskelun kesto voi vaihdella merkittävästikin.
            Lyhytaikaisesti maassa oleskelevat eivät pääsääntöisesti
            nykysääntelyn nojalla ole oikeutettuja asumisperusteisiin
            etuuksiin. Oikeus sosiaaliturvaan syntyy siis työnteko-oikeuden
            ja työsuhteen perusteella, mutta myös päättyy
            työskentelyn päättyessä. Työntekijän asema
            säilyy kuitenkin, jos työntekijä kuusi
            kuukautta työskenneltyään ilmoittautuu
            työttömäksi työnhakijaksi. 
         
         
         Terveydenhuolto ja perhe-etuudet
         
         EU:n ulkopuolisesta maasta tulevalla työntekijällä,
            joka on työsuhteessa tai joka kuusi kuukautta työsuhteessa
            oltuaan on rekisteröitynyt työttömäksi
            työnhakijaksi, olisi esityksen mukaan oikeus saada julkisia
            terveyspalveluja samoin asiakasmaksuin ja samoin ehdoin kuin henkilö,
            jolla on kotikunta Suomessa. Hänet rinnastettaisiin sekä perusterveydenhuollon
            että erikoissairaanhoidon osalta kunnassa asuviin. Hoidosta
            syntyvien kustannusten korvaamisesta on  tarkoitus säätää laissa  rajat  ylittävästä
            terveydenhuollosta,
            joka on annettu eduskunnan käsiteltäväksi
            hallituksen esityksellä HE 103/2013 vp.
            Mainitun lakiehdotuksen mukaan valtio ottaa vastattavakseen vailla
            kotikuntaa olevien ulkomaalaisten terveydenhuollosta syntyvät
            kustannukset. Valiokunta pitää kustannusvastuun
            siirtämistä valtiolle perusteltuna.  
         
         
         Esityksen mukaan lapsilisä ja kotihoidon tuki maksetaan
            vain työntekijän mukana Suomessa oleskelevista
            lapsista. Etuuksia ei makseta ulkomailla olevista lapsista, kuten
            toisesta EU-maasta saapuvien työntekijöiden kohdalla.
            Lisäksi lapsilisän ja kotihoidon tuen maksamisen
            edellytyksenä on, että työskentely Suomessa
            kestää vähintään kuusi
            kuukautta. Kotikuntaa vailla olevien työntekijöiden
            lapsista maksettavien kotihoidon tukien rahoituksesta vastaisi valtio. 
         
         
         Perhe-etuuksia ei uloteta opiskelijana maahan tulleisiin eikä viisumin
            nojalla tai viisumivapaasti työtä tekeviin eikä siis
            alle kuusi kuukautta työssä oleviin. Näiltä osin
            Suomi hyödyntää direktiivin mahdollistamaa
            oikeutta rajoittaa perhe-etuuksia saavien joukkoa. Valiokunta puoltaa
            ehdotettujen rajoitusten hyväksymistä.
         
         
         Taloudelliset vaikutukset
         
         Direktiivin taloudellisia vaikutuksia ei esityksen mukaan ole
            tarkkaan ennakoitavissa. Direktiivin tarkoittamista henkilöistä osa
            kuuluu jo nyt maahantulostaan alkaen Kelan toimeenpaneman sosiaaliturvan
            sekä julkisten terveyspalvelujen piiriin maassa vakinaisesti
            asuvina. Sen sijaan lyhytaikaisesti maassa työskentelevät
            eivät pääsääntöisesti
            kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin.
         
         
         Koska osa direktiivin tarkoittamista henkilöistä jo
            ilman direktiiviäkin tulisi määräajan jälkeen
            oikeutetuiksi sosiaaliturvaetuuksiin, sen taloudellinen merkitys
            ei välittömästi ole kovin suuri. Kolmansista
            maista tulevien työntekijämäärien
            kasvua on todennäköisesti odotettavissa tulevina
            vuosina. Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdotonta
            arvioida, muodostuuko sosiaaliturvaetuuksista vetovoimatekijä,
            joka kiihdyttää ulkomaisten työntekijöiden
            määrän kasvua.  
         
         
         Vuoden 2014 valtion talousarvioon on varattu 3,4 miljoonaa euroa
            kunnille maksettaviin ulkomaalaisten terveydenhoidon kustannuksiin. Lisäksi
            kolmansista maista tulevien lapsilisiin ja kotihoidon tukeen on
            varattu 0,4 miljoonaa euroa. Muiden asumisperusteisten etuuksien
            sekä työttömyysturvan osalta kustannukset
            on arvioitu erikseen annetuissa esityksissä.  Valiokunta katsoo,
            että kustannuksista tehtyjen arvioiden toteutumista on
            tarpeen seurata.
         
         
         Valvonta
         
         Esityksen perustelujen mukaan sosiaaliturvaan pääsyn
            helpottuessa mahdollisten väärinkäytösten
            lisääntymistä seurataan poikkihallinnollisesti.
            Valiokunta pitää tärkeänä,
            että kolmansista maista Suomeen töihin tulevien
            tosiasiallista työsuhdetta tai palkanmaksua viranomaisten
            toimesta valvotaan ja kehitetään viranomaisten
            välistä tietojenvaihtoa. Myös valvontaa
            helpottavaa tilastointia tulisi parantaa, koska luotettavaa tietoa
            ulkomaisen työvoiman määrästä tai
            tilapäisesti maassa oleskelevien työnteosta ei
            ole saatavissa.
         
         
         Lainsäädännön kehittäminen
         
         Valiokunta toteaa, että ulkomaalaisen työntekijän
            sosiaaliturvaoikeuksien kokonaisuus on hyvin sekava ja vaikeaselkoinen
            sekä etuuksiin oikeutettujen että sosiaaliturvan
            toimeenpanijoiden kannalta. Kun asumisperusteisen sosiaaliturvan
            soveltamisesta annetun lakiehdotuksen (HE 198/2013
               vp) mukaan Kelan toimeenpaneman sosiaaliturvan osalta
            myös kolmansista maista tulevilta edellytetään
            vastaavasti kuin EU-maista tulevilta 4 kuukauden työskentelyä Suomessa
            ennen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin pääsyä,
            määräytyvät työntekijöiden oikeudet
            eri etuuksien osalta varsin erilaisten määräaikojen
            perusteella. Nyt hyväksyttävä uudistus
            edellyttää tehokasta tiedottamista työntekijöiden
            oikeuksista.
         
         
         Valiokunta toteaa vielä, että direktiivin
            edellyttämä yhdenvertainen kohtelu sosiaaliturvan alalla
            ei aiheuta juurikaan muutoksia niiden maiden sosiaaliturvajärjestelmiin,
            joissa on vakuutusperusteinen sosiaaliturva. Valiokunnan näkemyksen
            mukaan on perusteltua, että työnteon perusteella
            syntyvät oikeudet sosiaaliturvaan määräytyvät
            Suomessakin samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko työntekijät
            maassa pysyvästi asuvia vaiko tilapäisesti työskenteleviä.
            Sen sijaan asumisperusteisten etuuksien myöntäminen myös
            maassa tilapäisesti oleskeleville on ongelmallista ja aiheuttaa
            laajentuessaan paineita oman järjestelmämme muuttamiseen
            vastoin kansallisia tavoitteita. Valiokunta katsoo, että asumisperusteisen
            sosiaaliturvan säilyttämiseksi tulisi pikaisesti
            selvittää lainsäädännön
            kehittämistarpeet.