TALOUSARVIOALOITE 586/2001
vp
TAA 586/2001
vp - Juha Karpio /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen tieosuuden
Koskenpää—Keuruu kunnostukseen
Eduskunnalle
Koskenpään alueen tiestön
hyvä kunto on tärkeää sekä alueen
asukkaiden että teollisuuden vuoksi. Alueella on paljon
hyväpuustoisia metsiä, ja sen vuotuiset hakkuumäärät
ovat suuria. Näin ollen myös kuljetettavan puutavaran
määrät ovat suuret. Korjattavista tieosuuksista
tärkein on Koskenpää—Pohjoislahti—Keuruu-tie, josta
huonokuntoista, ajoittain lähes ajokelvotonta osuutta on
n. 10 kilometriä.
Alue on hyvin tärkeä puunkuljetusväylä.
Sieltä viedään puuta Jämsänjokilaakson
tehtaille, Äänekoskelle, Vilppulaan, Multialle,
Alavudelle jne. Osa tiestä on sorapintaista, ja sen kunto
on ajoittain varsin huono. Kuitenkin kuljetusmäärät ovat
lisääntymässä nimenomaan kelirikkoaikoina,
koska tehtaiden puuhuolto vaatii yhä tasaisempia puuvirtoja
kaikkina vuodenaikoina. Jämsänkosken tehtaalla
rakennetaan uutta kattilalaitosta ja sen myötä metsästä saatavan
energiahakkeen käyttöä tullaan lisäämään
merkittävästi. Metsähakkeen kuljetuksessa
pätevät samat aikataulut kuin puunkuljetuksessakin.
Esimerkiksi UPM-Kymmenen Jämsänjokilaakson tehtaalle maanteitse
kuljetettavat määrät ovat: paperipuuta
keskimäärin 83 rekkakuormaa vuorokaudessa sekä turvetta,
metsähaketta ja muita puupolttoaineita keskimäärin
31 rekkakuormaa vuorokaudessa. Erityisesti alueen puunkuljetuksen
turvaamiseksi, mutta myös asukkaiden vuoksi, on tärkeätä,
että tie saadaan raskaalla kalustolla ajettavaan kuntoon.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 1 450 000
euroa tieosuuden Koskenpää—Keuruu kunnostukseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001