TALOUSARVIOALOITE 74/2013
vp
TAA 74/2013
vp - Lasse Hautala /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
8 liikennejärjestelyihin Heinolan alueella Kokkolassa
Eduskunnalle
Teollisuuden ja kaupan keskittymät kasvavat
nopeasti Kokkolassa. Kokkolan talousalue on erittäin vetovoimainen
ja valtakunnallisestikin nopeasti kehittyvä. Liikennejärjestelyt
Kokkolan eteläpuolella ovat nopean kasvun johdosta muodostuneet
erittäin haasteellisiksi. Varsinkin noin kahden kilometrin
matka valtatien 8 kiertoliittymästä edelleen Heinolankaaren
valtatien 13 rampille muodostavat valtatien 8 osalta varsinaisen pullonkaulan.
Kyseinen tiejakso on osa Suomen pääteiden runkoverkkoa.
On siksi erittäin tärkeää myös
valtakunnallisesti, että sen toiminnallisuudesta pidetään
huolta. Kokkolan kaupunki on toteuttanut kaavoitukset viranomaisen
hyväksymällä tavalla. Liikenne kasvaa
edelleen merkittävästi uusien kaupan yksiköiden
vuoksi. Tietyillä osuuksilla liikenteen kasvumäärät
lähes kaksinkertaistuvat.
Kiireellisenä kohteena tulisi tiejaksolle rakentaa
nelikaistainen väylä valtatien 8 liikenneympyrän
ja valtatien 13 rampin välille sekä tähän toimivat
valoristeykset ja liittymät. Liikenneratkaisun ja muiden
tarvittavien toimenpiteiden (sillat, valot, uudet liikennealueet
ym.) arvioitu kustannus on noin 4,2 miljoonaa euroa. Kaupunki on kaavoittamisessa
varautunut uusien liikennejärjestelyjen toteuttamiseen.
ELY-keskuksella ja Liikennevirastolla ei ole riittäviä määrärahoja
kohteeseen, eikä Kokkolan kaupungilla ole mahdollisuutta
päätieverkkoon kuuluvan kohteen rahoittamiseen
yksin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 4 000 000
euroa valtatien 8 Heinolan alueen liikennejärjestelyihin Kokkolassa.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Lasse Hautala /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Peter Östman /kd
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Lars Erik Gästgivars /r
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Mikko Savola /kesk