Perustelut

Euroopan komissio on heinäkuussa 2014 antanut ehdotuksen neuvoston direktiiviksi tiettyjen työajan järjestämistä koskevien seikkojen sääntelystä sisävesiliikenteessä. Direktiivillä pannaan täytäntöön Euroopan sisävesiliikenneliiton (EBU), Euroopan laivurijärjestön (ESO) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) pyynnöstä heidän välillään tehty sopimus sisävesiliikenteen tietyistä työaikoja koskevista näkökohdista.

Valiokunta pitää myönteisenä sitä, että direktiiviehdotus on ns. minimidirektiivi, joka ei estä jäsenvaltioiden sellaisten säännösten, toimintatapojen tai käytäntöjen soveltamista, joilla turvataan työntekijöille direktiivin säännöksiä suotuisammat olosuhteet. Direktiivi mahdollistaa myös direktiivin asettamien vähimmäisvaatimusten puitteissa kansallisten uusien säännösten antamisen tai vanhojen muuttamisen, mikäli olosuhteet muuttuvat.

Valiokunnan arvion mukaan direktiiviehdotuksella on kuitenkin vaikutuksia Suomessa voimassa olevaan lainsäädäntöön, ja valiokunta pitää valitettavana, että se on käytännössä asetettu jo tapahtuneiden tosiasioiden eteen direktiiviehdotuksen osalta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan direktiiviehdotuksen sisältö koostuu edellä mainittujen työmarkkinajärjestöjen keskinäisestä, tammikuun 2008 ja marraskuun 2011 välisenä aikana neuvotellusta ja helmikuussa 2012 solmitusta sopimuksesta, eikä siihen voida enää asian käsittelyn tässä vaiheessa tehdä EU-tasolla muutoksia, vaan neuvosto voi vain joko hylätä tai hyväksyä nyt kysymyksessä olevan lainsäädäntöaloitetta koskevan työmarkkinajärjestöjen pyynnön (SEUT 155 artiklan 2 kohta). Valiokunta katsoo, että Suomen käytettävissä olevia tosiasiallisia vaikutusmahdollisuuksia vähentää myös se, että direktiiviehdotus tulee hyväksytyksi määräenemmistöpäätöksenä.

Valiokunnan arvion mukaan direktiiviesityksen taustalla olevan sopimuksen valmistelu on pitkälti tapahtunut Etelä-Euroopan sisävesiliikennöintialueen olosuhteet huomioiden. Valiokunta pitääkin valitettavana, ettei direktiiviehdotuksen valmisteluasiakirjoista käy ilmi, onko Suomen sisävesien matkustaja-alusliikenteen erityispiirteitä, joihin kuuluvat mm. työn kausiluonteisuus ja määräaikaisten työsuhteiden ja pienten, yhden alusten yritysten suuri määrä, riittävällä tavalla huomioitu direktiiviehdotuksen ja siihen pohjautuvan sopimuksen valmistelussa. Myös aluksella vietetyn lepoajan määrä on Suomessa vähäisempi kuin Keski-Euroopan sisävesillä liikennöivien alusten työntekijöillä. Direktiivi voi myös lisätä tarpeettomasti byrokratiaa ja kustannuksia alan suomalaisissa yrityksissä ja näin vaikuttaa tosiasiallisesti haitallisesti myös työllisyyteen. Vastaavia vaikutuksia ei ole arvioitu olevan tavarakuljetusten sisävesiliikennöintialalla.

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin kansalliseen täytäntöönpanoon on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta direktiivi voidaan saattaa sekä tavara- että matkustajaliikennöintialalla tasapainoisella ja joustavalla tavalla osaksi Suomen oikeusjärjestystä samalla työntekijöiden direktiiviin perustuvat oikeudet turvaten. Valiokunta edellyttää, että direktiivin kansallisessa täytäntöönpanovaiheessa on otettava huomioon kansallisen sisävesiliikenteemme erityispiirteet ja työehtosopimuskäytänteet ja taattava kansallinen harkintavalta myös jatkossa. Myös direktiiviehdotuksen, erityisesti sen työ- ja lepoaikasäännöksiä koskevat, epäselvyydet on täytäntöönpanovaiheessa poistettava. Samalla on arvioitava, voitaisiinko jatkossakin säilyttää kansallinen laivaväen lääkärintarkastuksista annetussa laissa (1171/2010) määritelty malli, jossa työterveystarkastus tehdään työntekijälle kahden vuoden välein lääkärintodistuksen antamisen yhteydessä. Myös tapaan, jolla direktiivi ja sopimus saatetaan osaksi vesiliikenteen työaikoja koskevaa säännöstöä, on kiinnitettävä huomiota. Tältä osin valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että työajasta kotimaan liikenteen aluksissa annettu laki (248/1982) on soveltamisalaltaan direktiiviehdotusta laajempi.