Perustelut
Valtioneuvoston EU-selonteon tarkoituksena on antaa kokonaiskuva
Suomen EU-politiikkaa ohjaavista periaatteista, sisältöä koskevista
painopisteistä ja EU-vaikuttamisen kehittämisestä. Euroopan
parlamentin ja komission toimikausien taitteessa ajankohta
onkin varsin sopiva EU-politiikkaa koskevien linjausten arviointiin. Myös
globaali talouskriisi asettaa unionin aivan uudenlaisten
haasteiden eteen, mistä johtuen toiminnan painopisteiden
uudelleen arviointi on perusteltua.
Selonteko on käsiteltävänä eduskunnassa useissa
valiokunnissa. Valtiovarainvaliokunta rajoittuu siksi vain niihin
näkökohtiin, jotka liittyvät sen toimialaan;
näitä ovat erityisesti rahoituskauteen ja budjettiin
liittyvät kysymykset.
Rahoituskauden kesto.
Selonteossa ehdotetaan rahoituskauden lyhentämisestä nykyisestä seitsemästä vuodesta
viiteen vuoteen. EU:n rahoituskehykset laadittiin aiemmin viiden
vuoden jaksoina, mutta mm. varojen pitkäjänteisen
käytön parantamiseksi rahoituskautta pidennettiin sittemmin
seitsemään vuoteen. Selonteon mukaan viiden vuoden
rahoituskehys olisi kuitenkin toimivampi, jotta rahoituskehys voitaisiin sitoa
komission ja Euroopan parlamentin toimikauteen. Näin korostettaisiin
yhteyttä unionin politiikan ja varainkäytön
välillä. Rahoituskauden lyheneminen
lisäisi myös rahoituksen joustavuutta ja antaisi
mahdollisuuden reagoida aiempaa nopeammin muuttuneisiin
tilanteisiin ja talouden suhdannevaihteluihin.
Valtiovarainvaliokunta katsoo, että rahoituskauden
sitominen parlamentin ja komission toimikausiin saattaa käytännössä heikentää varojen
tehokasta käyttöä ja ohjelmien tasaista toteuttamista.
Vaarana on nimittäin, että parlamentilla ja komissiolla
ei ole heti toimikautensa alussa valmiuksia päättää rahoituskehyksistä, jolloin
päätöksenteko saattaa siirtyä ainakin
seuraavaan vuoteen, mahdollisesti pidemmällekin. Uuteen
rahoituskauteen sisältyvien ohjelmien ja hankkeiden konkreettinen
käynnistyminen voi näin lykkääntyä varsin
pitkälle.
Valtiovarainvaliokunnan mielestä onkin keskeistä,
että rahoituskautta lyhennettäessä sitä ei sidota
parlamentin ja komission toimikauteen, vaan että rahoituskausi
ajoitetaan limittäin kahden parlamenttikauden ajalle. Näin
parlamentin ja komission toimikausien taitekohdat eivät
katkaise ohjelmakausia, vaan niiden toimeenpano voi jatkua täysipainoisesti
myös parlamentin ja komission vaihtuessa. Toimielimillä olisi
näin myös ajallisesti paremmat mahdollisuudet paneutua
rahoituskehyksiin liittyviin kysymyksiin.
Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että rahoituskauden
lyhentäminen helpottaisi unionin mahdollisuuksia kohdentaa
varoja uudelleen. Budjettijärjestelmä on
jäykkä, ja seitsemän vuoden rahoituskausi
on pitkä tilanteessa, jossa talouden suhdanteiden nopeat
ja voimakkaat vaihtelut edellyttäisivät ripeitä toimia
rahoituksen uudelleenkohdentamiseksi. Rahoituksen joustavuutta
voidaan tosin lisätä jo nykyisen seitsemänvuotisen
kehyksen aikana parantamalla esim. säästyneiden
budjettivarojen siirtomahdollisuuksia eri otsakkeiden välillä.
EU-budjetin painopisteet ja rahoitus.
EU-budjetin painopisteet ovat olleet perinteisesti maatalous,
maaseudun kehittäminen sekä alue- ja rakennepolitiikka,
jotka kattavat noin 80 prosenttia unionin menoista. Maatalouspolitiikan osuus
budjetista on edelleen suuri (33,9 prosenttia kuluvalla rahoituskaudella),
mutta sen osuus on viime vuosina kuitenkin pienentynyt.
Unionin tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että budjetin
painopisteitä arvioidaan uudelleen ja että varoja
suunnataan nykyistä voimakkaammin toimiin, jotka edistävät
kestävää kasvua, kilpailukykyä ja
työllisyyttä. Valiokunnan mielestä myös
toimien vaikuttavuutta on tehostettava ja huolehdittava erityisesti
siitä, että unionin suuntaamilla resursseilla
saavutetaan konkreettista lisäarvoa kansallisen tason toimiin
verrattuna.
Selonteon mukaan rahoituskehysten menettelyjä tulisi
kehittää myös siten, että nettomaksuille
on kaikkia jäsenmaita koskeva katto, esimerkiksi
1 prosentti jäsenmaiden bruttokansantulosta.
Suomen jäsenmaksut EU:lle ovat kasvaneet jäsenyysvuosien
aikana tuntuvasti, ja Suomi on ollut usean vuoden ajan nettomaksaja.
Toisaalta Suomen saama palauma on ollut huomattavan suuri, esimerkiksi
vuonna 2007 Suomeen ohjautui EU-rahoitusta noin 1,4 mrd. euroa.
Suomen nettomaksu tulee kuitenkin tulevaisuudessa kasvamaan, kun
unioniin on liittynyt ja liittymässä keskimääräistä köyhempiä jäsenmaita.
Kaikkia jäsenmaita koskeva maksukatto onkin Suomen kannalta
kannatettava.
EU-budjetin rahoitus perustuu varsin monimutkaiseen järjestelmään,
jossa rahoitus katetaan ns. omilla varoilla, joita ovat mm. maataloustuotteiden
tuontimaksut ja tullit, osa arvonlisäverotuloista
ja erityisesti bruttokansantulon perusteella kannettava maksuosuus.
Järjestelmä sisältää myös
tiettyjä jäsenvaltioita koskevia erityisjärjestelyjä.
Eräs ongelmallisimmista yksityiskohdista on Yhdistyneelle
kuningaskunnalle myönnetty maksuhelpotusjärjestelmä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että budjetin rahoitusta selkeytetään
siten, että rahoitusjärjestelmä on tasapuolinen
ja oikeudenmukainen sekä myös mahdollisimman läpinäkyvä.
Valiokunta pitää selonteon tapaan perusteltuna,
että rahoitus perustuu entistä selkeämmin
bruttokansantuloon, jolloin kaikkien jäsenmaiden
maksut perustuvat niiden varallisuustasoon. BKTL-vara on
jo tällä hetkellä ongelmattomin ja kustannustehokkain
osa omien varojen järjestelmässä.
Valiokunta toteaa, että EU:n edelleen laajentuessa
on entistä tärkeämpää,
että unionin kokonaismenojen kehitys pidetään
hallinnassa ja että EU:n budjetin kasvua hillitään.
Onkin tärkeää, että jäsenmaat
noudattavat EU:n budjetin käsittelyssä vastaavanlaista
budjettikuria kuin laatiessaan omia kansallisia talousarvioitaan.
EU:n hallinto.
Euroopan unionin toimintaan liittyy paljon byrokratiaa, ja
sen hallinto on usein monimutkaista ja tehotonta. Kansallisella tasolla
erityisesti maatalouteen sekä alue- ja rakennepolitiikkaan
liittyvä hallinto- ja valvontajärjestelmä on
vaikeaselkoinen. Sääntöjen monimutkaisuus
tuottaa myös tahattomia virheitä. Lisäksi
hallinto- ja valvontajärjestelmien ylläpito aiheuttaa
merkittäviä kustannuksia. Vaikeaselkoiset
hallintokäytännöt ovat myös omiaan
heikentämään kansalaisten luottamusta unionia
kohtaan.
Valiokunta kiirehtii toimia, jotka tähtäävät EU-byrokratian
ja hallinnollisen taakan vähentämiseen sekä hallinnon
yksinkertaistamiseen ja tehostamiseen. Lainsäädäntöä ja
viranomaistoimintaa kehittämällä on
myös pyrittävä löytämään
tarkoituksenmukainen tasapaino hallinto- ja valvontakäytäntöjen
aiheuttamien kustannusten ja hyötyjen välillä.
Valiokunta korostaa myös aktiivista otetta EU-asioiden
hoidossa sekä ennen muuta tehokasta ennakkovaikuttamista
unioniasioita koskevassa päätöksenteossa.
Kuten selonteossa todetaan, EU-asioiden hoitamiseen on panostettava laaja-alaisesti
ja oikea-aikaisesti. Tämä edellyttää huolehtimista
myös siitä, että EU-toimintaan osoitetaan
riittävät resurssit.