Perustelut
         
         Hallituksen esityksen mukaan sen tarkoituksena on ottaa käyttöön
            päästökauppajärjestelmästä pohjoismaisilla
            sähkömarkkinoilla ansiottomasti hyötyviin
            voimalaitoksiin kohdistuva vero. 
         
         
         Hallituksen esityksessä käytetään
            ansiottomien voittojen käsitettä ja
            määritellään käsite erikseen.
            Ansiottomia voittoja katsotaan hallituksen esityksen tarkastelussa
            syntyvän niille päästöttömille
            sähköntuotantolaitoksille, jotka olivat toiminnassa
            päästökauppadirektiivin käsittelyn
            alkaessa vuonna 2003. Siten vero ehdotetaan kohdistettavaksi ennen
            vuotta 2004 käyttöön otettuihin päästökaupan
            ulkopuolisiin ydin-, vesi- ja tuulivoimalaitoksiin.
         
         
         Ympäristövaliokunta toteaa, että hallituksen esitystä on
            valmisteltu pitkään tavoitteena periä veroa
            ns. windfall-tuotoiksi tai ansiottomiksi tuotoiksi kutsutusta hyödystä.
            Valiokunta toteaa, että yritystoiminnan yleisen
            voittoa tavoittelevan luonteen kannalta luokittelu ansiottomaksi
            hyödyksi tai sen vastakohdaksi on lähtökohtaisesti
            epäluontevaa. Samanaikaisesti on kuitenkin selvää,
            että ehdotetun veron lähtökohtana on
            lainsäädännön rakenteellinen
            muutos, jonka seurauksena osa yrityksistä on eri asemassa
            kuin aikaisemmin hyötyen rakennemuutoksesta huomattavasti.
            Valiokunta pitää voimalaitosveroa siten fiskaalisena,
            lainsäädännön muuttumiseen perustuvana
            verona. Sitä voi lähtökohdiltaan pitää ympäristöpoliittisena
            siinä mielessä, että kasvihuonekaasujen
            hillitsemiseksi säädetty päästökauppajärjestelmä muutti
            lainsäädännön rakenteita parantaen
            olennaisesti järjestelmän ulkopuolella olevien
            sähköntuotantolaitosten toimintaedellytyksiä ja
            lisäten niiden veronmaksukykyä.
         
         
         Ympäristövaliokunta on vuonna 2009 lausunnossaan
            talousvaliokunnalle ilmasto- ja energiastrategiasta kiirehtinyt
            osaltaan silloista hallituksen tavoitetta arvioida mahdollisuuksia
            suurimmat voitot leikkaavan veron säätämiseen
            todeten samalla, että täyteen windfall-voittojen verotukseen
            ja yksityiskohtaiseen toteutustapaan liittyy vaikeita oikeudellisia
            ongelmia.YmVL 9/2009 vp — VNS 6/2008
            vp Valtioneuvoston selonteko: Pitkän aikavälin
            ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta
            2008 
            
         
         
         Ympäristövaliokunta korostaa edellä esitettyyn
            viitaten, että ehdotettua voimalaitosveroa ei edellä mainittua
            syntyhistoriaansa liittyvää näkökulmaa
            lukuun ottamatta voida pitää ympäristöperusteisena
            verona eivätkä veron soveltamisalarajaukset tai
            muut yksityiskohdat määräydy ympäristöllisin
            perustein. Hallituksen esityksen valmistelun kuluessa lähinnä EU-oikeudelliset ongelmat
            on ratkaistu, ja valiokunta puoltaa veron hyväksymistä ehdotetussa
            muodossaan.
         
         
         Hallituksen esityksen mukaan veron tavoitteena on tasata päästökaupan
            vaikutusta sähkömarkkinoilla eri toimijoihin siten,
            että tietyt voimalaitokset eivät enää täysimääräisesti
            hyötyisi päästökaupan tuomasta
            hyödystä. Päästökauppa on
            selkeästi parantanut päästöttömän
            tuotannon asemaa, sillä sen käyttöönotto
            on nostanut sähkön hintaa. Päästöttömät
            sähköntuotantomuodot, joilla ei ole päästökaupasta
            johtuvaa kustannusrasitetta, ovat siten hyötyneet merkittävästi päästökaupan
            käyttöönotosta. Hyötyminen perustuu
            sähkön markkinahinnan määräytymistapaan.
            Sähkön tukkuhinta muodostuu pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla
            tuotantokustannuksiltaan kalleimman sähköä tuottaneen
            voimalaitoksen rajatuotantomuodon kustannusten mukaisesti, eli käytännössä kivihiilellä
            tuotettu
            lauhdesähkö on se rajatuotantomuoto, jonka mukaan sähkön
            markkinahinta määräytyy.
         
         
         Kuten hallituksen esityksessä todetaan, päästökauppajärjestelmän
            käyttöönotosta johtuvan hyödyn
            määrän arviointi on vaikeaa, sillä hyöty vaihtelee
            päästöoikeuden hinnan, markkinatilanteen
            ja sääolosuhteiden mukaan. Saadun hyödyn tai
            hallituksen esityksen termein ansiottomien voittojen määrittäminen
            perustuu siten keskimääräisarvioihin
            ja sisältää useita epävarmuuksia.
            Toisaalta verotuksen yleisen summaarisen luonteen vuoksi hyödyn
            määrän yksilöllistä arviointia
            ei ole edes tarkoituksenmukaista tehdä, vaan perusteen
            on oltava yleinen ja toisaalta hyödyn suuruutta arvioitaessa
            on tarpeen käyttää varovaisuutta. Tavoitteena
            ei siten tule ollakaan hyödyn täysimääräinen
            leikkaaminen.
         
         
         Valiokunta toteaa, että ansiottoman voiton verotusta
            ei ole käytössä muissa maissa, mutta Ruotsissa
            vesivoimasta kannetaan fiskaalisin perustein kiinteistöveroa
            (vuonna 2012 noin 417 miljoonaa euroa) ja ydinvoimatuotannosta kapasiteettiveroa
            (vuonna 2011 noin 447 miljoonaa euroa), joka kohdistuu kaikkeen
            tuotantoon ilman laitoksen valmistumisaikarajausta.
         
         
         Hallituksen esityksen arvion mukaan vero kohdistuisi noin 130
            vesivoimalaan, neljään ydinvoimalaitosyksikköön
            ja noin 10—15 tuulivoimalaan, jotka ovat nimellisteholtaan
            yli yhden megavolttiampeerin ja valmistuneet vuonna 2003 tai sitä aikaisemmin.
            Vesivoimaloiden osuus verosta olisi kolme neljäsosaa, vaikka
            vesivoimaloiden osuus veron piiriin kuuluvien voimalaitosten yhteenlasketusta
            sähköntuotannosta on arviolta kaksi viidesosaa,
            koska verotusperusteena on kiinteistöverotuksessa sovellettava jälleenhankinta-arvo.
            Suhteellisesti ottaen vero siis rasittaa enemmän vesivoimaa
            kuin ydinvoimaa. Tuulivoimaloiden osuus verosta olisi vähäinen. 
         
         
         Jos päästöoikeuden hinta on 10 euroa
            hiilidioksiditonnilta, sähkön hinnan
            arvioidaan olevan noin 5 euroa korkeampi megawattitunnilta kuluvalla
            vuosikymmenellä kuin ilman päästökauppaa.
            Tällä hetkellä päästöoikeuden
            hinta on alle 5 euroa, kun se korkeimmillaan on ollut yli 30 euroa.
            Hallituksen esityksen mukaan ansiottoman voiton määrä nykyisellä sähkömarkkinarakenteella
            ja 10 euron päästöoikeuden hinnalla olisi
            noin 200 miljoonaa euroa. Kehysriihen päätöksen
            mukaan veron tuottotavoite on alennettu 50 miljoonaan euroon, joten
            veron tuottotavoite on olennaisesti arvioitua ansiotonta hyötyä pienempi.
            Kokonaisuutena arvioiden verorasituksen arvioidaan merkitsevän
            kiinteistöverotukseen verrattavissa olevaa kustannusrasitetta.
         
         
         Ympäristövaliokunta pitää ehdotettuja
            rajauksia veron soveltamisalaan tarkoituksenmukaisina.
            Veroa ei kohdisteta CHP-laitoksiin eli yhdistettyihin sähkön
            ja lämmön tuotantolaitoksiin, jotka eivät
            ole kokonaisuutena hyötyneet vastaavasti päästökauppajärjestelmän
            käyttöönotosta, koska yleensä päätuotantomuoto
            on lämpö ja sähkö on eräänlainen
            sivutuote. Pienimuotoisen sähköntuotannon rajaaminen
            veron ulkopuolelle on puolestaan hallinnollisista ja kustannustehokkuussyistä perusteltua.
         
         
         Ympäristövaliokunta pitää myös
            tärkeänä ehdotetun voimalaitosveron rajaamista
            ainoastaan niihin voimalaitoksiin, jotka on otettu käyttöön ennen
            vuotta 2004. Tämä on tärkeää siksi,
            ettei verolla ole kielteistä vaikutusta halukkuuteen investoida
            jatkossa päästöttömään
            tuotantoon. Edellä mainituin perustein ympäristövaliokunta yhtyy
            näkemykseen siitä, että voimalaitosverolla
            ei ehdotetussa muodossaan ole juurikaan ympäristövaikutuksia.