United Nations 75 – 2020 ja eteenpäin

YK juhlistaa 75-vuotista olemassaoloaan

Yhdistyneet kansakunnat täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Juhlasivustolle on koottu tietoa esimerkiksi keskeisistä tapahtumista ja dokumenteista. Syyskuussa maailman johtajat onnittelivat 75-vuotiasta järjestöä. Esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti Suomen tervehdyksen.

Vuosijuhlan kunniaksi YK:n pääsihteeri António Guterres avasi tammikuussa kaikille avoimen tulevaisuuskyselyn. Kyselyyn vastasi yli miljoona vastaajaa, Euroopasta vastauksia tuli noin 120 000. Kommenteista on koostettu raportti ”The Future We want – The United Nations We Need”.

Raportissa todetaan, että vastaajille tärkeimpiä lyhyen tähtäimen tavoitteita ovat esimerkiksi terveys ja pääsy peruspalveluihin. Pidemmällä tähtäimellä huomiota kiinnitetään muun muassa köyhyyden vähentämiseen, ilmastonmuutokseen sekä konflikteihin ja väkivaltaan. Julkaisussa vertaillaan, mitkä tavoitteet ovat tärkeimpiä eri mantereilla. Vastaajista 87 prosenttia katsoo, että kansainvälinen yhteistyö on tärkeää haasteisiin vastaamisessa.

YK:n päivää vietetään 24.10.

United Nations 75 – 2020 and beyond
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys englanniksi
YK:n tulevaisuuskyselystä koostettu raportti: The Future We want – The United Nations We Need
UN 75 -video
Dag Hammarskjöld -kirjaston verkkonäyttely 75 Years, 75 Documents
Suomen YK-liitto: YK 75 vuotta juhlaviikko
Eduskunnan kirjasto: YK-tietopaketti


Näillä sivuilla esittelemme kiinnostavia kirjoja, artikkeleita, verkkojulkaisuja tai -sivustoja Eduskunnan kirjaston aihealueilta. Tutustu myös aiempiin suosituksiin.

Julkaistu 21.10.2020 18.45
Muokattu 21.10.2020 18.47