Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.47

Talousarvioaloite TAA 25/2018 vp 
Sirkka-Liisa Anttila kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 4 parantamiseen välillä Hartola—Oravakivensalmi (24 900 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatien 4 parantaminen Hartola—Oravakivensalmi välillä on arvioitu yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi. Tiesuunnitelma on lainvoimainen ja sen hyväksymispäätöksen voimassaoloaikaa on pidennetty vuoden 2021 loppuun asti. Suunnitelmassa valtatie 4:ää levennetään ja siihen rakennetaan keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin suuntiin.  

Hankearviointi on laadittu välillä Hartola—Oravakivensalmi tiesuunnitelman 2009 pohjalta. Valtatien 4 väli Hartola—Oravakivensalmi on toteuttamatta jäänyt osahanke valtatien 4 parantamisesta välillä Lusi—Vaajakoski. Hartolan kunnan alueella sijaitseva parannettava tieosuus on noin 12 kilometrin mittainen. Tarkempi sijainti on Vuorenkyläntien (mt 6134) liittymän ja Rusintien (mt 15056) pohjoisen liittymän välillä. 

Valtatie 4 on Suomen tärkeimpiä päätieyhteyksiä ja tavaraliikenteen pääväylä etelä-pohjoissuunnassa. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta (luonnos) tieosuus on määritelty maanteiden runkoverkon palvelutasoluokkaan I ja TEN-T -ydinverkkoon. Valtatien osuus on nykyisellään kapea, mäkinen ja ohitusmahdollisuuksiltaan heikko.  

Merkittävimmät hyödyt aiheutuvat liikenteen sujuvuuden sekä liikenneturvallisuuden parantumisesta sekä pohjavesille aiheutuvien riskien vähenemisestä. Hankkeen rakentamisen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 24,9 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 24 900 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 4 parantamiseen välillä Hartola—Oravakivensalmi. 
Helsingissä 28.9.2018 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Jari Ronkainen ps 
Päivi Räsänen kd 
Ville Skinnari sd 
Timo Heinonen kok 
Martti Talja kesk 
Rami Lehto ps 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Juha Rehula kesk 
Kalle Jokinen kok