EU:n petostentorjuntavirasto OLAF perustettiin vuonna 1999 suorittamaan hallinnollisia tutkimuksia EU:n taloudellisten etujen suojaamiseksi. OLAFin tutkimusten tuloksia käytetään mahdollistamaan hallinnollisia toimia ja takaisinperintöjä sekä tukemaan syytteeseenpanoa.
Komissio ehdottaa muutoksia OLAFia koskevaan asetukseen (883/2013), koska EU:n taloudellisten etujen suojaamiseen liittyvä institutionaalinen toimintaympäristö on muuttumassa merkittävästi vuonna 2017 hyväksytyn unionipetosdirektiivin ja Euroopan syyttäjäviraston perustamisasetuksen vuoksi. Aikaisintaan vuoden 2020 lopulla toimintansa käynnistävällä EPPOlla on valtuudet suorittaa unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten tutkintaa ja nostaa syytteitä EPPOon osallistuvien jäsenmaiden tuomioistuimissa.
Lakivaliokunta pitää valtioneuvoston kirjelmästä ilmenevää valtioneuvoston kantaa sinällään asianmukaisena. Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää olennaisena, että OLAFin ja EPPOn välinen yhteistyösuhde määritellään riittävän selkeästi ja että keskeisiä periaatteita ovat tiivis yhteistyö, tiedonvaihto, täydentävyys ja päällekkäisyyksien välttäminen.
Valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö ovat kuitenkin lakivaliokunnan pyynnöstä arvioineet OLAF-asetusmuutosehdotusta eräiltä osin tarkemmin ja toimittaneet lakivaliokunnalle näistä seikoista yhteisen lausunnon. Lakivaliokunta katsoo, että valtioneuvoston kantaa on ministeriöiden yhteisen lausunnon johdosta perusteltua täydentää seuraavilla seikoilla.
EPPOa koskevan asetuksen pääsäännön mukaan, jos EPPO toteuttaa rikostutkintaa, OLAF ei saa aloittaa samoja tosiseikkoja koskevaa rinnakkaista hallinnollista tutkimusta paitsi tietyin poikkeuksin (101 artikla). Nyt käsiteltävänä olevan OLAFia koskevan asetusmuutosehdotuksen mukaan OLAFin on ilmoitettava EPPOlle ilman aiheetonta viivytystä kaikesta rikollisesta toiminnasta, jonka osalta EPPO voi käyttää toimivaltaansa (12 c artikla). Ennen ilmoituksen toimittamista OLAFin on kuitenkin varmistettava väitteiden perusteet. Ilmoituksen toimittamiselle ei ole asetettu tarkkaa aikarajaa, mutta tietojen alustava arviointi on tehtävä ripeästi ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa tietojen saannista. Jos EPPO aloittaa tutkinnan ilmoituksen perusteella tai sillä on jo tutkinta käynnissä samojen tosiseikkojen pohjalta, OLAF ei saa jatkaa tutkimustaan muuten kuin EPPOn pyynnöstä antamalla sille tukea (artikla 12 e) tai käynnistämällä täydentävän tutkimuksen (artikla 12 f). Komissio on perustellut täydentävää tutkimusta sillä, että sen avulla valmistellaan väärin maksettujen tukien takaisinperintää ja pyritään estämään lisävahinkojen syntyminen. EPPO voi vastustaa täydentävän tutkimuksen käynnistämistä, jos siitä on haittaa EPPOn omille tutkimuksille tai syytetoimille.
Toisin kuin OLAFille, EPPOlle asetetaan asetusmuutosehdotuksessa kiinteitä määräaikoja. Komission ehdotuksen mukaan (12 a ja 12 d artikla) EPPOn tulisi vastata tiettyihin OLAFilta tuleviin pyyntöihin 10 työpäivän kuluessa. Valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö ovat lakivaliokunnalle toimittamassaan yhteisessä lausunnossa katsoneet, että asetuksessa tulisi välttää kiinteiden määräaikojen asettamista ja että tarkoituksenmukaisempaa olisi edellyttää, että tietopyyntöihin tulisi vastata ilman aiheetonta viivytystä. Lakivaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön näkemykseen.
Yhteistyön ja tiedonvaihdon käytännön toteuttamistapojen täsmentämiseksi EPPO ja OLAF sopivat erikseen yksityiskohtaisista työjärjestelyistä (12 g artikla). EPPOa koskevan asetuksen 99 artiklan 3 kohdan mukaan EPPO voi sopia käytännön yhteistyöstä unionin toimielinten, elinten ja laitosten kanssa. Näiden järjestelyjen on oltava luonteeltaan teknisiä ja/tai operatiivisia, ja niillä on pyrittävä erityisesti helpottamaan osapuolten välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Lakivaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön yhteisessä lausunnossa esittämään siitä, että yhteistyön puitteet tulee säätää virastoja koskevissa asetuksissa, mutta yhteistyön yksityiskohdat on tarkoituksenmukaista jättää sovittaviksi työjärjestelyillä.
Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että OLAFin toimet eivät aiheuta samassa asiassa EPPOn rikosoikeudellisen toimivallan menetystä. Valtiovarainministeriöltä ja oikeusministeriöltä saadun selvityksen mukaan tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, että ne bis in idem -ongelmat eli riskit kaksoisrangaistavuutta koskevan kiellon rikkomisesta olisivat konkretisoitumassa OLAFin ja EPPOn toimivaltajaon vuoksi. Ottaen myös huomioon, että ne bis in idem -kieltoa koskeva eurooppalainen oikeuskäytäntö on muuttuvassa tilassa, valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö katsovat, ettei nyt käsiteltävänä olevassa OLAF-asetuksessa ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista säätää aiheesta ehdotettua yksityiskohtaisemmalla tavalla. Huolenaihe on kuitenkin perusteltu, minkä vuoksi siihen on ministeriöiden mukaan aiheellista kiinnittää asetusmuutosehdotuksen neuvotteluissa huomiota. Valiokunnalla ei edellä esitetyn valossa ole huomauttamista ministeriöiden esittämään etenemistapaan.
Komissio ehdottaa lisäksi täydennyksiä OLAFia koskevan asetuksen 9 artiklaan prosessuaalisista takeista. Tarkoituksena on vahvistaa perusoikeussuojaa. Valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön tavoin lakivaliokunta korostaa tällaisten prosessuaalisten takeiden tärkeyttä. Valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota komission voimassa olevan asetuksen 3 artiklan 3 kohtaan esittämään muutokseen. Voimassa olevan säännöksen mukaan tehdessään tarkastuksia ja todentamisia paikan päällä petostentorjuntaviraston työntekijät noudattavat asianomaisen jäsenvaltion sääntöjä ja käytäntöjä sekä asetuksessa säädettyjä prosessuaalisia takeita, jollei sovellettavasta unionin oikeudesta muuta johdu. Komissio ehdottaa, että viittaukset jäsenvaltion sääntöihin ja käytäntöihin poistettaisiin artiklasta. Lakivaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön näkemykseen siitä, että myös asetuksen uudessa 3 artiklassa on perusteltua viitata asetuksessa turvattujen prosessuaalisten takeiden lisäksi kansalliseen lainsäädäntöön, koska näin voidaan pyrkiä laaja-alaisesti turvaamaan riittävät prosessuaaliset takeet.
Todistusaineiston osalta komissio ehdottaa 11 artiklaan lisäystä, jonka mukaan OLAFin laatimat kertomukset ovat sallittua todistusaineistoa jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä, joissa niiden käyttö osoittautuu välttämättömäksi, samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset. Komissio on todennut, että lopullinen harkinta todistusaineistosta jää kuitenkin aina kansallisten syyttäjäviranomaisten tai tuomioistuinten harkintaan. Valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö katsovat kuitenkin yhteisessä lausunnossaan, että jatkoneuvotteluissa on pyrittävä turvaamaan kansallisen lainsäädännön ja vapaan todistelun periaatteen ensisijainen soveltaminen. Tämän vuoksi ministeriöt katsovat ensisijaisesti, että ehdotuksessa tulisi välttää todisteiden hyödyntämiskelpoisuuteen kohdistuvaa artiklatason sääntelyä. Toissijaisesti ministeriöt eivät vastusta tällaisen sääntelyn sisällyttämistä asetukseen, jos se on mahdollisimman yleisluontoista ja sisällöltään sellaista, joka ei sido kansallista lainsoveltajaa tai rajoita vapaan todistelun periaatteen toteutumista. Lakivaliokunta pitää ministeriöiden esittämää etenemistapaa perusteltuna. Myös EPPOa koskeva asetus lähtee siitä, että asetus ei vaikuta asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtaan harkita vapaasti vastaajan tai EPPOn syyttäjien esittämiä todisteita (37 artiklan 2 kohta).