VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ / JATKOKIRJELMÄ
Neuvottelutilanne
Komissio antoi ehdotuksen energiatehokkuusdirektiivin muuttamiseksi 30.11.2016 osana puhtaan energian pakettia. Neuvoston yleisnäkemys saavutettiin 26.6.2017. Euroopan parlamentti muutosehdotuksistaan 17.1.2018.
Osapuolten näkemykset ilmenevät valtioneuvoston jatkokirjelmästä UJ 13/2018 vp - U 10/2017 vp.
Ehdotuksesta on käyty kolmikantaneuvotteluja kevätkaudella 2018. Puheenjohtajamaa Bulgarian tavoite on saavuttaa sopu kolmikantaneuvotteluissa kesäkuun lopussa 2018 päättyvällä puheenjohtajuuskaudellaan.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto pitää hyvänä, että komission ehdottama vuoden 2030 energiatehokkuustavoite asetettaisiin pääosin samalla tavalla kuin EU:n yhteinen indikatiivinen energiatehokkuustavoite vuodelle 2020, jota ei ole jyvitetty jäsenvaltioille. Komissio ehdotti energiatehokkuustavoitteen nostamista Eurooppa-neuvoston lokakuussa 2014 päättämästä 27 prosentista 30 prosenttiin ja sen muuttamista indikatiivisesta sitovaksi. Kesäkuun 2017 energianeuvosto päätyi 30 prosentin tavoitteen kannalle, ilman adjektiivia indikatiivinen tai sitova. Parlamentti puolestaan ehdottaa 35 prosentin sitovaa EU:n yhteistä energiatehokkuustavoitetta.
Ottaen huomioon EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet 2030 sekä yleiset kasvihuonepäästötavoitteet vuoteen 2050 ja energiatehokkuustoimien merkityksen niiden saavuttamisen kannalta valtioneuvosto voi osana kokonaiskompromissia hyväksyä EU:n yhteisen nykyisin voimassaolevaa tavoitetta jonkin verran korkeamman 31-33 prosentin, ei-sitovan energiatehokkuustavoitteen vuodelle 2030. Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti varaukselliseksi luonteeltaan sitovaan energiatehokkuustavoitteeseen. Valtioneuvosto voi sen lopulta kompromissina hyväksyä, jos selkeä enemmistö jäsenvaltioita on sitovan tavoitteen kannalla ja direktiivin sisältö muilta osin muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden. EU:n yhteisen energiatehokkuustavoitteen ja kansallisen tavoitteen asettamisessa sallittujen joustoelementtien kokonaisuus ratkaisee, millaiset vaikutukset energiatehokkuusdirektiivin tavoitteilla on Suomelle.
Valtioneuvosto on tuonut esiin EU:n 2030 energia- ja ilmastopakettia valmisteltaessa, että siinä tulisi olla vain yksi sitova tavoite, joka on päästövähennystavoite. Suomi on katsonut, että useampi sitova tavoite estäisi toimien täysimääräisen optimoinnin ja kustannustehokkaimman toimeenpanon. Useammalla sitovalla tavoitteella ja niiden toimeenpanolla heikennettäisiin myös päästökaupan toimivuutta.
EU:n energiatehokkuustavoite ja -toimet eivät saa vaarantaa EU:n kilpailukykyä kolmansiin maihin nähden ja aiheuttaa kohtuutonta rasitetta kansalaisille ja yrityksille. Valtioneuvosto korostaa samalla toimenpiteiden kustannustehokkuutta.
Direktiiviehdotukseen sisältyy kansallisen energian käytön tavoitteen asettamisessa vuodelle 2030 vastaavat joustoelementit kuin nykyiseen direktiiviin vuoden 2020 osalta. Näiden joustojen säilyttäminen direktiivissä pääpiirteissään neuvoston yleisessä kannassa muotoilulla tavalla on Suomen kannalta tärkeää. Lisäksi on hyvä, että jäsenvaltio voi tavoitetta asettaessaan ottaa huomioon kansalliset erityispiirteet ja asettaa tavoitteensa muutenkin kuin absoluuttisena primäärienergiankulutuksen tasona. Suomen kannalta on tärkeää, ettei tavoitteen laskentamenetelmä ole ristiriidassa energiaomavaraisuuden pyrkimysten ja uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäämisen kanssa.
Komission ehdotukset energiansäästön velvoitejärjestelmän ja sen sijaan käytettävien vaihtoehtoisten toimien kelpoisuudesta ja energiansäästöjen laskennasta on laadittu pitkälti energiayhtiöiden velvoiteohjelman näkökulmasta. Ne eivät toimisi ehdotetussa muodossa hyvin niissä maissa, jotka käyttävät velvoiteohjelman sijaan ehdotuksen mahdollistamia vaihtoehtoisia toimia. Energiansäästöjen laskenta komission ehdotuksen mukaisesti tulisi olemaan hyvin hankalaa ja hallinnollista työtä lisäisi vielä perusuran laatimisvelvoite, joka on esityksessä uutena vaatimuksena. Laskentamenettelyjä on tarpeen sujuvoittaa nykyisestä ja uusien menettelyjen tulee olla kohtuullisella työpanoksella otettavissa käyttöön jäsenvaltioissa, eikä niistä saa aiheutua merkittävästi lisää hallinnollista taakkaa taikka suuria kustannuksia energian käyttäjille.
Säästötavoitteeseen tulisi lähtökohtaisesti voida laskea kaikki säästöt kaikista toimista. Ehdotukseen sisältyvä ajatus vain politiikkatoimien ansiosta syntyvien energiansäästöjen huomioonottamisesta (lisäisyys) aiheuttaisi todentamisongelman.
Valtioneuvosto katsoo, että energiansäästöjen laskentaan liittyviin määrittelyihin, kuten säästöjen lisäisyys - käsitteeseen ei tulisi tässä päivityksessä tehdä sellaisia muutoksia, jotka olennaisesti lisäisivät hallinnollista taakkaa säästöjen laskennassa, raportoinnissa ja todentamisessa.
Valtioneuvosto katsoo, että energiansäästövelvoitetta koskevan artikla 7 toimeenpanossa on sallittava jäsenmaiden erilaisista lähtökohdista ja energiankulutuksen tasoista johtuen kohtuullisessa määrin käytettäväksi joustomekanismeja. Riippumatta milloin energiatehokkuuden politiikkatoimi on käynnistetty, jos se tuottaa uutta säästöä vuoden 2020 jälkeen, niin ko. säästön tulisi kelvata säästövelvoitteen piiriin uudella kaudella. Kaudella 2014 -2020 tavoitteen ylittävä energiansäästön määrä olisi voitava siirtää uudelle kaudelle.
Komission esityksessä oli Suomelle ongelma vaatimus huoneistokohtaisesta lämmityksen ja jäähdytyksen mittaamisesta keskuslämmitys tai - jäähdytys tai kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmää käyttävissä kohteissa. Olemassa olevissa rakennuksissa yksittäisen huoneistokohtaisen mittarin asentamiseen liittyvien teknisten ongelmien vuoksi jouduttaisiin useimmiten ottamaan käyttöön patterikohtaiset lämmityskustannusten jakolaitteet (heat cost allocator). Tehtyjen selvitysten mukaan näillä ei Suomessa saada merkittävää säästöä ja jakolait-teiden kustannukset ovat suuremmat, kuin niiden käyttöönotosta mahdollisesti saavutettavat energiansäästö-hyödyt kustannusmielessä. Lämmitystarpeen pienentyessä ja rakennusten energiatehokkuuden lisääntyessä jakolaitteiden kannattavuus heikkenee entisestään.
Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että huoneistokohtaista lämmön mittausta koskevat säännökset pohjautuvat neuvoston yleiseen kantaan ja EP:n ehdotukseen, jotka ovat mittaamisen ja kustannusten jakamisen suhteen hyvin lähellä toisiaan. Huonekohtaista lämmityksen mittausta ei tarvitsisi niiden mukaan käyttää laskutuksen perusteena, jos jäsenvaltio osoittaa, ettei se ole taloudellisesti tai teknisesti tarkoituksen mukaista.
Valtioneuvosto voi hyväksyä, että olemassa olevia lämpimän käyttöveden huoneistokohtaisten mittareita olisi jatkossa käytettävä lämpimän käyttöveden kustannusten jaon perusteena.
Valtioneuvosto ei pidä tarkoituksenmukaisena sisällyttää energiatehokkuusdirektiiviin velvoitteita, joissa energia-köyhyys tai pienituloisuus olisi ensisijainen peruste energiatehokkuustoimien kohdistamiselle. Suomessa on energialaskun maksamiseen liittyvät ongelmat hoidettu sosiaalipoliittisin toimin.