VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ
Ehdotus
Direktiiviehdotuksessa muutetaan 1 ja 3 artiklaa siten, että niihin lisätään vuodeksi 2030 EU:n sitova 30 prosentin energiatehokkuustavoite. Jäsenvaltioiden tasolle ei aseteta kansallisia sitovia tavoitteita, mutta jäsenvaltioiden tulee kuitenkin ilmoittaa kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan niiden vuotta 2030 koskevista ohjeellisista energiatehokkuustoimenpiteistä.
Ehdotuksen mukaan komissio arvioi vuotta 2030 koskevat ohjeelliset kansalliset energiatehokkuustoimet ja säätää tarvittavista prosesseista varmistaakseen, että näillä toimilla päästään yhteiseen unionin vuoden 2030 energiatehokkuustavoitteeseen. Lisäksi komissio tulee arvioimaan, kuinka hyvin vuotta 2030 koskevan tavoitteen saavuttamisessa on edistytty, ja ehdottaa lisätoimenpiteitä, jos jäsenvaltioiden toimet eivät ole aikataulussa tavoitteen saavuttamiseksi.
Puhtaan energian paketin yhteydessä julkaistussa energiaunionin hallintaa koskevassa lainsäädäntöehdotuksessa (KOM(2016) 759 lopullinen) on edellytykset, joiden mukaan komissio arvioi, miten hyvin unioni ja jäsenvaltiot ovat kokonaisuudessaan edistyneet vuodeksi 2030 asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.
Ehdotuksessa poistetaan rakennusten peruskorjauksia koskeva 4 artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on laadittava pitkän aikavälin strategia investointien saamiseksi käyttöön kansallisen sekä julkisten että yksityisten asuin- ja kaupallisten rakennusten kannan peruskorjauksessa. Komissio ehdottaa 4 artiklan siirtämistä rakennusten energiatehokkuutta koskevaan direktiiviin (KOM(2016) 765 lopullinen), sillä rakennusten peruskorjauksia koskevat pitkän aikavälin strategiat kytkeytyvät läheisesti lähes nollaenergiarakentamiseen liittyviin pitkän aikavälin suunnitelmiin sekä vähähiilisiin rakennuksiin siirtymistä koskevaan sääntelyyn.
Komissio ehdottaa 7 artiklaa muutettavaksi siten, että energiatehokkuusvelvoitteiden soveltamisaikaa vuoden 2020 jälkeen jatketaan vuoteen 2030. Lisäksi ehdotuksessa artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on edelleen saavutettava 1,5 prosentin vuotuiset uudet säästöt kymmenen vuoden ajan vuoden 2030 jälkeen. Velvoite poistuisi, jos komissio vuonna 2027 tehtävässä tarkastelussa arvioisi, että uusi kymmenen vuoden energiansäästöjakso ei ole enää tarpeen vuoteen 2050 ulottuvien unionin pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Artiklaa koskevilla muutoksilla komission on tarkoitus selkeyttää sääntelyä, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat saavuttaa vaaditut energiasäästöt direktiivin mukaisella energiatehokkuusvelvoitejärjestelmällä, vaihtoehtoisilla toimenpiteillä tai näiden yhdistelmällä. Komissio ehdottaa myös liitteeseen V muutosta, jolla olisi tarkoitus yksinkertaistaa energiasäästöjen laskentatapaa ja selkeyttää perusteita, miten saavutetut säästöt voitaisiin hyödyntää 7 artiklan soveltamisessa.
Energiansäästövelvoitteita koskevaan 7 artiklaan ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 a ja 7 b artikla, joissa säädetään energiatehokkuusvelvoitejärjestelmistä (7 a) sekä vaihtoehtoisista politiikkatoimista (7 b). Jäsenvaltioiden on ehdotuksen mukaan otettava käyttöön mittaus-, tarkastus- ja todentamisjärjestelmät, joiden nojalla suoritetaan dokumentoituja auditointeja vähintään tilastollisesti merkittävälle osuudelle ja edustavalle otokselle energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä (7 a artiklan 4 kohta ja 7 b artiklan 3 kohta). Vaihtoehtoisina politiikkatoimina toteutettavia energiansäästöjä suunnitellessaan jäsenvaltioiden on myös 7 b artiklan 2 kohdan mukaan otettava huomioon politiikkatoimien vaikutus energiaköyhyydestä kärsiviin kotitalouksiin.
Direktiiviehdotuksessa muutetaan mittausta koskevaa 9 artiklaa sekä laskutusta koskevaa 10 artiklaa siten, että niitä sovelletaan jatkossa vain kaasuun. Komission mukaan artikloja täydennetään uudella 9 a artiklalla, jossa uusilla samankaltaisilla ja selkeillä säännöksillä sovelletaan keskuslämmitysjärjestelmästä tarjottavaan lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen.
Keskeisenä muutoksena komissio esittää määritelmien "loppukäyttäjä" ja "loppukuluttuja" erottamista toisistaan, jotta sääntöjä voitaisiin selkeästi soveltaa moniasunnoissa ja moneen eri käyttötarkoitukseen käytettävissä rakennuksissa. Lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden mittaamista, käyttäjäkohtaista mittaamista ja kustannusten jakamista koskevassa 9 a artiklassa esitetään, että moniasuntoisiin ja moneen eri tarkoituksiin käytettäviin rakennuksiin, joissa on keskuslämmitys tai -jäähdytys tai jotka käyttävät kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmää, on asennettava käyttäjäkohtaiset kulutusmittarit.
Kustannustehokkuus ja tekninen toteutettavuus otetaan ehdotuksessa huomioon, mutta 9 a artiklan 3 kohdan mukaan uusissa rakennuksissa ja direktiivin 2010/31/EU mukaisesti laajamittaisesti peruskorjattuihin rakennuksiin käyttäjäkohtaiset mittarit on asennettava aina. Ehdotuksen mukaan kuluttajille annettavilla tosiasiallisilla energiankulutusta koskevilla selkeillä ja ajantasaisilla tiedoilla voidaan pienentää energialaskuja. Lämpö- ja jäähdytysenergian sekä kuuman veden mittaaminen olisi toteutettava ajan myötä etäluettavalla mittarilla, jotta kustannustehokkaalla tavalla kuluttajat saisivat kulutustietonsa riittävän säännöllisesti. Komissio ehdottaa myös liitteen VII muuttamista, jotta johdonmukaisuus muutettuihin 9—11 artiklaan säilyy.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto pitää tärkeänä energiatehokkuuden edistämistä ja toimii edelleen aktiivisesti EU:n yhteisen vuodelle 2020 asetetun 20 prosentin energiatehokkuustavoitteen saavuttamiseksi.
Suomi pitää perusteltuna komission ehdotusta suunnata uudet toimet 2030 energiatehokkuustavoitteen saavuttamiseksi pääasiassa rakennusten, liikenteen ja energiaa käyttävien tuotteiden energiakulutuksen vähentämiseen ja rahoitusvälineiden kehittämiseen energiatehokkuusinvestointien vauhdittamiseksi sekä alan tutkimuksen tukemiseen. Samoin komission esiin nostama sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen nykyistä laajempi hyödyntäminen ovat kannatettavia tavoitteita.
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Ehdotetun sääntelyn viitekehys.
Energiatehokkuusdirektiivin muuttamista koskeva ehdotus on osa komission puhtaan energian pakettia, johon kuuluu kahdeksan lainsäädäntöehdotusta. Komissio ehdottaa sitovaa 30 %:n energiatehokkuustavoitetta vuodelle 2030. Energiaunionin hallintomekanismin mukaan jäsenvaltioiden on otettava tavoite huomioon laatiessaan kansallisia energiatehokkuuden parantamissuunnitelmiaan. Talousvaliokunta pitää nyt käsittelyssä olevan sääntelyn tavoitteita ja valittua lainsäädännöllistä mallia sinänsä kannatettavana: ilmasto- ja energiatavoitteet ovat ilmiön luonteen vuoksi tarkoituksenmukaisinta toteuttaa ylikansallisin sääntelytoimin, ja usein normit on säädettävä riittävän ankariksi todellisen vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Sääntelyn oikeutuksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että normit koetaan jäsenvaltioissa tasapuolisiksi ja kohtuullisiksi sääntelyn tavoitteet huomioiden. Jäsenvaltioiden lähtökohdat — sekä maantieteellis-ilmastolliset että elinkeinorakenteeseen ja taloustilanteeseen liittyvät — ryhtyä energiatehokkuutta parantaviin toimiin ovat nykyisellään kuitenkin hyvin heterogeeniset.
Jäsenvaltioiden lähtökohdat.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että jäsenvaltiot, jotka ovat toteuttaneet energian käytön tehostamistoimia etupainotteisesti, voisivat lukea nämä toimet täysimääräisesti hyväkseen. Tekninen edelläkävijyys ja toimenpiteiden etupainotteisuus tulisi huomioida velvoitteita ja kannustinjärjestelmiä säädettäessä. Edelläkävijävaltioissa lisäedellytykset ovat yhä vaativampia ja suhteessa kalliimpia toteuttaa kuin vähennysten alkuvaiheessa. Muutosten läpiviemiseksi velvoitteiden perusteiden tulee olla tarkoituksenmukaisiksi koettuja.
Vaikka ehdotetun sääntelyn tavoitteet ovat laajalti hyväksytyt, kohdistuu tehostamisvelvoitteiden täsmennyksiin varauksellisuutta. Oikeudenmukaisuusvajeen kokemus on osittain peräisin eräiden velvoitteiden huonosta soveltuvuudesta jäsenvaltioiden vaihteleviin lähtökohtiin, muun muassa huoneistokohtaisen energiankulutuksen mittauksen suhteen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että jatkoneuvotteluissa varmistetaan, ettei huoneistokohtaisesta mittauksesta tule sitovaa velvoitetta. Osittain kritiikki pohjautuu myös arvioihin velvoitteiden kohdentamisen epäoptimaalisuudesta; tehostamisvelvoitteita ei kohdenneta riittävästi sinne, missä vähennyksiä olisi kaikkein vaikuttavinta ja kustannustehokkainta toteuttaa.
Energian käytön katto.
Suomelle energian käytön ehdoton rajoittaminen voi olla ongelmallista erityisesti energiaintensiivisen teollisuutemme näkökulmasta. Ottaen huomioon, että biotalouden edistäminen johtanee väistämättä energian käytön lisäämiseen, voi ehdotuksen mukainen sääntely merkitä ristiriitaa kansallisen energia- ja ilmastostrategiamme kanssa. Olennaista ei ole sähkön käyttömäärä, vaan se, kuinka tehokkaasti sähköä käytetään. Ehdotettu tavoite pohjautuu primäärienergiankulutukseen, mikä ei kuvaa energian käytön tehostumista. Energiatehokkuustavoitteen tulee sallia energian käytön kasvu, jos muutos perustuu Suomessa toimivan teollisuuden kaltaiseen tehokkaaseen energian käyttöön.
Energiatehokkuutta koskevan sääntelyn välilliset vaikutukset.
Talousvaliokunta viittaa aiemmin lausumaansa (TaVM 23/2014 vp — HE 182/2014 vp) ja korostaa, että energiatehokkuutta kehittävillä toimilla voidaan vahvistaa kotimarkkinoita sellaisille teknisille ratkaisuille, joilla on kysyntää myös globaalisti. Täten energiatehokkuutta koskevalla sääntelyllä edistetään välillisesti kotimaisen energiatehokkuuteen liittyvän liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia.
Sopimustoiminta.
Suomi täyttää nykyisen ja jatkettavaksi ehdotetun sitovan 1,5 %:n vuosittaisen loppuenergian säästövelvoitteen muun muassa vapaaehtoisuuteen perustuvien energiatehokkuuden sopimustoimien avulla, siksi velvoittavat, sähkön myyntiä mahdollisesti rajoittavat toimet ovat Suomen kaltaisille maille erityisen ongelmallisia. Sopimustoiminnassa tehokkaana välineenä ovat energiakatselmukset, joiden perusteella yritysten on helppo löytää kustannustehokkaimpia ratkaisuja energian säästämiseksi. Suomen kannalta on tärkeää, että energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanossa voidaan jatkossakin nojautua sopimusjärjestelmään.
Lopuksi.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että elinkeinoelämän säädösviitekehyksen — mukaan lukien energian tuotantoa ja kulutusta ohjaavat normit ja ohjeet — tulee olla pitkäjänteisesti kehitettävä ja ennustettava. Teollisuuden ja kaupan investointien edellytyksenä on yleensä luottamus siihen, että kannattavuuslaskelmien pohjana oleva säädösviitekehys ei äkillisesti merkittävästi muutu. EU-alueen kilpailukykyyn vaikuttaa verokantojen ja muiden numeeristen tunnuslukujen ohella myös vaikeammin mitattavissa olevat seikat, kuten oikeusvarmuus. Lainsäädännöllä ei tule velvoittaa sellaisten teknisten ratkaisujen käyttöönottoon, joiden kustannustehokkuudesta tai tarkoituksenmukaisuudesta ei ole näyttöä. Erilaisten mittaustapojen hyötyjä ja kustannuksia sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia tulee seurata ja säädöksiä päivittää teknisen kehityksen mukaisesti.