Arvoisa herra puhemies! Esittelen tekemäni lakialoitteen puoluelain muuttamisesta. Aloitteen on allekirjoittanut 29 kansanedustajaa viidestä eri eduskuntaryhmästä. Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi puoluelakia siten, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys parantuu. Ennakkoilmoituksesta tulisi pakollinen, ja se koskisi niin puoluetta, puolueyhdistystä kuin avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä. Erityisesti puolueita lähellä olevat toimijat, kuten säätiöt ja muut yhdistykset, jotka tällä hetkellä toimivat melkoisen vapaasti, joutuisivat tarkempaan syyniin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tilien ja vaihdantapalvelujen määrää rajoitettaisiin ja lisäksi lähiyhteisöä tukeva taho, esimerkiksi jokin säätiö, voisi joutua Valtiontalouden tarkastusviraston tarkempaan syyniin, jos tuki ylittää 1 500 euroa.
Arvoisa puhemies! Lakialoitteelle löytyy useita perusteluja, joita me kansanedustajat täällä täysistuntosalissa olemme useaan kertaan toistaneet. Riippumattomat tahot ovat myös arvioineet nykytilaa. Esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiö on arvioinut, että vaalirahoittaja jää julkaisuvaatimusten ulkopuolelle. Säätiön mukaan esimerkiksi puolueiden kunnallisjärjestöt käyttävät vaaleihin miljoonia euroja, jotka jäävät pääosin piiloon. Nämä epäkohdat tulee korjata. Nykyinen laki säätää vaalirahoitusvalvonnan ulkopuolelle ne tahot, joiden kautta rahaa kulkee lähiyhteisöille tai puolueiden muille yhteisöille ja yhdistyksille. Jos myös rahan antajalta voisi pyynnöstä edellyttää selvityksen antamista, voitaisiin rahan alkuperästä varmistua nykyistä tehokkaammin.
Viime vuonna toteutettu puoluelain uudistus korjaa joitakin lain erityispiirteitä, mutta rahan alkuperän selvittämiseen ja kierrättämiseen ei ole tällä hetkellä olemassa selkeää ratkaisua. Lisäksi ongelmana ovat edelleen niin sanotut lähiyhteisöt, joita voidaan käyttää bulvaaneina vaalirahan kierrättämiseen.
Lakimuutoksella vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä parannettaisiin siten, että vaalikulujen pitäisi kulkea Valtiontalouden tarkastusviraston valvonnassa olevien pankkitilien tai vaihdantapalveluiden kautta. Aloitteessa ehdotetut rajoitukset koskettaisivat myös puolueyhdistyksiä, ja vaalikampanjaan osoitettua tukea ja rahoitusta voisi käyttää vain edellä mainittujen pankkitilien tai vaihdantapalveluiden kautta. Mahdolliset maksukortit ja sähköiset järjestelmät pitäisi liittää näihin palveluihin. Ennakkoilmoituksen vapaaehtoisuus puolueille, puolueyhdistykselle ja avustuspäätöksessä tarkoitetulle yhdistykselle ei palvele vaalirahoitusvalvonnalle ominaisia läpinäkyvyyden periaatteita, ja siksi nykyisestä vapaaehtoisesta käytännöstä tehtäisiin velvoittava.
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi puoluelain 9 a §:n 1 momenttia, 9 b §:n 4 momenttia, ja lisäksi lakiin tulisi uusi 8 d §. Tämä uusi pykälä koskisi myös erilaisia vaihdantapalveluita, joita on tullut elektronisen rahoituksen mukana. Tällä lakimuutoksella erilaisia tilejä koskevat kommervenkit ja ketjutus merkittävästi vaikeutuisivat.
Arvoisa puhemies! On tärkeää saattaa lainsäädäntö sellaiseksi, ettei vaalirahoittaja jää julkisuusvaatimusten ulkopuolelle. Siksi toivon, että eduskunta suhtautuu lakialoitteeseeni myönteisesti. Toivon puoluelain ja vaalirahoituksen pelisäännöistä hyvää, puoluerajat ylittävää, toimenpiteisiin pyrkivää keskustelua.