Arvoisa puhemies! Tosiaan usein kannan huolta siitä, että monilla eri sektorilainsäädännöillä lisätään sellaista kokonaissääntelyn taakkaa, jolla sitten käytännössä kasataan esteitä sille, että vaikkapa EU:n kovasti tavoittelemaa strategista autonomiaa kohti päästäisiin niin, että saamme sellaisia teollisia investointeja tänne, jotka edesauttavat sitä, että tällaisia kokonaisia arvoketjuja meillä olisi hallussamme, emmekä olisi tulevaisuudessa niin riippuvaisia erityisesti Venäjän mutta emme varmasti myöskään Kiinan tai muiden autoritääristen hallintojen arvoketjuista. Ja tässä mielessä tietysti kaikkiin tällaisiin lakiesityksiin, joita tuodaan — on se luonnonsuojeluun, ympäristönsuojeluun liittyvää ja niin edelleen — on hyvä, syytä pysähtyä.
Mutta, arvoisa puhemies, tämän lain osalta on syytä kyllä todeta, että tässä tuodaan aivan varmasti perustellusti aika sinänsä teknisluontoisia asioita Suomen lainsäädäntöön, yhteensovitetaan sitä yhteiseurooppalaiseen sääntelyyn siitä, miten kaupunkien ilmanlaatua mitataan. Ja, arvoisa puhemies, tämä on tietysti semmoinen asia, mistä me suomalaiset voimme olla iloisia ja ylpeitäkin siitä työstä, jota aiemmat sukupolvet ovat tehneet. Aiempina vuosikymmeninä Suomessa on tehty valtavasti töitä sen eteen, että meillä kaupunkien ilmanlaatu olisi hyvä. Keskitetyt kaukolämpöjärjestelmät, joissa suurissa voimalaitoksissa tuotetaan sekä lämpöä että sähköä, ovat olleet erittäin hyviä, ja näihin voimalaitoksiin on pystytty asentamaan vaikkapa savukaasupesureita, jolloin pienhiukkaspäästöt on saatu erittäin pieniksi. Voimalaitokset tällä tavoin toimivat myös erittäin hyvällä hyötysuhteella, ja tässä mielessä voimme olla iloisia siitä, että meillä on hyvä ilmanlaatu ja että vuosikymmenten aikana siinä on saatu valtavasti edistystä aikaan. Varmasti tämä Suomen esimerkki toimii myös rohkaisevana esimerkkinä nyt kehittyville maille, jotta heilläkin on mahdollisuus päästä tilanteeseen, jossa sininen taivas näkyy, eikä kenenkään tarvitse tulla siitä sairaaksi, ja ettei se ilma, jota päivittäin kotikaupungissaan hengittää, olisi niin huonolaatuista, että se sairastuttaa. Elikkä tässä mielessä tämä lainsäädäntö on varmasti aivan perusteltu, ja uskon, että näillä mittauksilla Suomesta saadaan hyviä tuloksia. Ja totta kai työtä ilmanlaadun pitämiseksi hyvänä tulevaisuudessakin täytyy jatkaa.