16 §
Rajoitusmerkintä
Korkotukivuokra-asunnon tai tällaisen asunnon hallintaan
oikeuttavan osakkeen taikka korkotukivuokratalon tai korkotukivuokrataloyhtiön
osakkeen käyttö- ja luovutusrajoituksista sekä niiden
päättymispäivästä on
tehtävä merkintä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin
sekä osakekirjoihin ja osakeluetteloon. Jäljempänä 18 a §:n
mukaisen omaksilunastettavan kohteen rajoitusmerkintöjen
yhteydessä on oltava maininta osakkeiden omaksilunastettavuudesta
ja panttauskiellosta.
18 a §
Omaksilunastettava vuokra-asunto
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voi omistajan
hakemuksesta hyväksyä vuokratalo- tai vuokra-asuntokorkotukilainalla
lainoitettavan asunto-osakeyhtiömuotoisen kohteen omaksilunastettavaksi
hyväksyessään lainan korkotukilainaksi.
Omaksilunastettavaksi ei voida hyväksyä kohdetta,
jolle on myönnetty avustuksista erityisryhmien asunto-olojen
parantamiseksi annetun lain tai raha-automaattiavustuksista annetun
lain (1056/2001) mukainen avustus. Omaksilunastettavan
kohteen rakentamista varten ei myönnetä valtion
varoista avustusta.
18 b §
Omaksilunastaminen
Sen estämättä, mitä 14,
14 a, 15 ja 15 a §:ssä säädetään,
18 a §:ssä tarkoitettua omaksilunastettavaa vuokra-asuntoa
vuokrasopimuksen perusteella hallitseva vuokralainen voi lunastaa asunnon
hallintaan oikeuttavat asunto-osakeyhtiön osakkeet valitsemanaan
ajankohtana sinä aikana, kun asunto on tämän
lain mukaisten käyttö- ja luovutusrajoitusten
alainen. Omaksilunastettu asunto vapautuu tämän
lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista.
Lunastaminen on mahdollista, kun talon valmistumisesta on kulunut
kaksi vuotta.
18 c §
Omaksilunastushinta
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus määrää omaksilunastettavien
osakkeiden lunastushinnan. Lunastushinta muodostuu perushinnasta ja
sen indeksitarkistuksesta, mahdollisesta parannusten arvosta ja
vähennyksistä sekä omistajan palkkiosta.
Lunastushinnan on oltava vähintään niin
suuri, että se kattaa lunastettavia osakkeita vastaavan
osuuden jäljellä olevasta korkotukilainasta.
Perushinta on lunastettavia osakkeita vastaava osuus talon hyväksytyistä rakentamiskustannuksista.
Perushintaa tarkistetaan rakennuskustannusindeksin muutoksen mukaan
Tilastokeskuksen kuukausittain vahvistamien kertoimien perusteella.
Hintaan lisätään kaksi prosenttia perushinnasta
omistajan palkkiona. Hintaan lisätään
myös asunto- tai talokohtaisesti suoritettujen perusparannusten
arvo kohtuullisen käyvän arvon mukaan laskettuna.
Hinnasta vähennetään kuntoonsaattamiskustannukset
luonnollisesta kulumisesta aiheutuvaa arvonalennusta lukuun ottamatta
sekä mahdollinen lunastettaville osakkeille jäävä osuus
yhtiön veloista.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voi omistajan
hakemuksesta alentaa lunastushintaa, ei kuitenkaan osakkeita vastaavan
korkotukilaina-osuuden määrää pienemmäksi.
18 d §
Korkotukilainan lyhentäminen omaksilunastamisen yhteydessä
Asunto-osakeyhtiön 18 a §:ssä tarkoitettua korkotukilainaa
on lyhennettävä, kun osakkeita lunastetaan omiksi,
omaksilunastettavia osakkeita vastaavan lainaosuuden verran. Lainanmyöntäjän
on laadittava lainalle uusi lyhennyssuunnitelma, jossa ylimääräinen
lyhennys on otettu huomioon siten, että alkuperäinen
laina-aika ei lyhene.
Asunto-osakeyhtiö ei saa periä yhtiövastiketta
18 a §:ssä tarkoitetun korkotukilainan kuluihin
ja lyhennyksiin sellaiselta osakkaalta, joka on lunastanut osakkeet
omikseen. Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen
on otettava määräys siitä, että omaksilunastettavien
osakkeiden osuus yhtiön korkotukilainasta voidaan maksaa yhtiölle.
18 e §
Tarkemmat säännökset omaksilunastamisesta
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
omaksilunastamismenettelystä.
37 §
Korkotuen lakkauttaminen
Jos korkotukilainan saaja on käyttänyt lainavaroja
muuhun kuin tämän lain mukaiseen tarkoitukseen
tai asuntoa vastoin asumisoikeusasunnoista annetun lain säännöksiä taikka
korkotukilainaksi hyväksymistä hakiessaan antanut olennaisesti
virheellisiä tietoja tai salannut lainan hyväksymiseen
olennaisesti vaikuttavia seikkoja, Valtiokonttori voi lakkauttaa
korkotuen suorittamisen. Edellä mainituissa tapauksissa
ja milloin 11 §:ssä tarkoitetun käyttörajoitusajan
alaisen asunnon tai sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistusoikeus
luovutetaan vastiketta vastaan muulle kuin 5 §:ssä tarkoitetulle
omistajalle tai 18 b §:ssä tarkoitetulle omaksilunastajalle,
tai vuokratalo tai -asunto taikka asumisoikeustalo puretaan ilman
lupaa ennen käyttörajoitusajan kulumista, voi
Valtiokonttori velvoittaa lainansaajan kokonaan tai osittain suorittamaan
Valtion asuntorahastoon sen korkotuen, jonka valtio on lainasta
maksanut. Jos korkotukilainan saaja on käyttänyt vuokra-asuntoa
vastoin 11 §:n säännöksiä,
tai vuokranmääritys on tapahtunut vastoin 13 §:n säännöksiä,
eikä laiminlyönti ole vähäinen,
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voi lakkauttaa korkotuen
suorittamisen ja velvoittaa lainansaajan kokonaan tai osittain suorittamaan
Valtion asuntorahastoon sen korkotuen, jonka valtio on lainasta
maksanut.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.