2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10) kanssahakijalla hakijan huollossa olevaa lasta,
jolle hakijan hakemukseen tai ilmoitukseen liitännäisellä hakemuksella
tai ilmoituksella halutaan saada Suomen kansalaisuus tai joka halutaan
vapauttaa siitä.
6 §
Selvitetty henkilöllisyys
Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää, että hakijan
henkilöllisyys on luotettavasti selvitetty.
Selvitystä henkilöllisyydestä voidaan
esittää asiakirjanäytöllä tai
antamalla muutoin luotettavina pidettäviä tietoja
asianomaisen henkilön nimestä, syntymäajasta,
perhesuhteista, kansalaisuudesta ja muista asian ratkaisemisen kannalta
tarpeellisista henkilötiedoista. Henkilöllisyyttä selvitettäessä tulee
ottaa huomioon ne tiedot, jotka henkilö on aikaisemmin
antanut viranomaiselle omasta ja lapsensa henkilöllisyydestä.
Jos ulkomaalainen on vähintään viimeksi
kuluneet kymmenen vuotta esiintynyt väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellä,
hänen
henkilöllisyyttään pidetään
1 momentin mukaisesti selvitettynä, vaikka hän
on aiemmin esiintynyt useammalla kuin yhdellä henkilöllisyydellä.
Muutos henkilön nimeen, syntymäaikaan tai kansalaisuuteen
katkaisee 3 momentissa tarkoitetun kymmenen vuoden määräajan
kulumisen, jos muutosta ei voida pitää vähäisenä.
Myös muu henkilöllisyyttä koskeva muutos
voi katkaista määräajan kulumisen, jos
muutoksen katsotaan selvitetyn henkilöllisyyden kokonaisarvioinnin kannalta
muodostavan uuden henkilöllisyyden.
13 §
Kansalaistamisen yleiset edellytykset
Ulkomaalaiselle myönnetään
hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa:
1) hän on täyttänyt 18 vuotta
tai sitä ennen avioitunut;
2) hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa
on ja on ollut Suomessa (asumisaikaedellytys):
a) viimeksi kuluneet viisi vuotta keskeytyksettä (yhtäjaksoinen
asumisaika); tai
b) seitsemän vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen,
joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (kerätty
asumisaika);
3) hän ei ole syyllistynyt muulla kuin rikesakolla
rangaistuun tekoon eikä häntä ole määrätty
lähestymiskieltoon (nuhteettomuusedellytys);
4) hän ei ole olennaisesti laiminlyönyt
elatusvelvollisuuttaan tai julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan;
5) hän pystyy luotettavasti selvittämään, miten
saa toimeentulonsa; ja
6) hänellä on suomen tai ruotsin
kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito
tai näiden sijasta vastaavan tasoinen suomalaisen tai suomenruotsalaisen
viittomakielen taito (kielitaitoedellytys).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Asumisajan alkaminen
Asumisaika alkaa:
1) Suomeen muuttopäivästä tai
Suomeen paluusta, jos hakijalla on tai hänelle on sitä ennen myönnetty
lupa tai oikeus muuttaa pysyväisluonteisesti Suomeen;
2) ensimmäisen jatkuvan oleskeluluvan myöntämispäivästä,
jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa;
3) turvapaikka- tai oleskelulupahakemuksen tekemispäivästä,
jos ulkomaalaiselle on tehdyn hakemuksen perusteella annettu turvapaikka Suomessa
tai myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen
suojelun perusteella; tai
4) Pohjoismaan kansalaisella Suomeen muuttopäivästä tai
muuttoilmoituksen rekisteröinnistä riippuen siitä,
kumpi näistä on myöhäisempi.
Jos hakijan henkilöllisyys on ollut selvittämättä,
hyväksyttävä asumisaika alkaa vasta, kun
hän on esittänyt selvityksen henkilöllisyydestään.
Tätä aikaisemmin oleskeltu aika tai osa siitä hyväksytään
asumisaikaan, jos hakija on osoittanut aloitteellisuutta henkilöllisyyden
selvittämiseksi, samoin kuin alaikäisenä oleskeltu aika
tai osa siitä, jos henkilöllisyys on ollut selvittämättä huoltajasta
johtuvasta syystä taikka muusta hakijasta riippumattomasta
syystä.
15 §
Asumisaikaan hyväksyttävä oleskelu
Jos hakija on ennen jatkuvan oleskeluluvan myöntämistä oleskellut
Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla, puolet
tilapäisellä oleskeluluvalla oleskellusta
ajasta otetaan 14 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä huomioon
yhtäjaksoista asumisaikaa laskettaessa. Edellytyksenä on,
että hakija on oleskellut Suomessa jatkuvalla
oleskeluluvalla vähintään vuoden välittömästi
ennen hakemuksen ratkaisemista.
Hakijan iän, terveydentilan tai muun näihin verrattavan
syyn perusteella myös ilman lupaa oleskeltu aika tai osa
siitä hyväksytään asumisaikaan,
jos sitä on hakijan kannalta pidettävä kohtuullisena.
16 §
Yhtäjaksoisen asumisajan katkeaminen
Muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen
asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa
lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti
ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen
tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo
on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä,
ei yhtäjaksoinen asumisaika kuitenkaan katkea.
Lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoista
asumisaikaa laskettaessa. Tällaisia ovat:
1) enintään yhden kuukauden poissaolot;
2) enintään kuusi yli kuukauden,
mutta enintään kahden kuukauden poissaoloa; ja
3) enintään kaksi yli kahden, mutta
enintään kuuden kuukauden poissaoloa.
Jos yhtäjaksoisen asumisajan katsotaan katkenneen,
Suomessa oleskelu otetaan huomioon 13 §:n 1 momentin 2
kohdan b alakohdan mukaista kerättyä asumisaikaa
laskettaessa.
Yli kuusi kuukautta, mutta enintään vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja
ei oteta mukaan yhtäjaksoista asumisaikaa laskettaessa.
Ne eivät kuitenkaan katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. Asumisaikaa
laskettaessa yli vuoden kestäviin poissaoloihin sovelletaan
kerättyä asumisaikaa.
17 §
Kielitaidon osoittaminen
Kielitaitoedellytyksen täyttäminen
voidaan osoittaa suorittamalla:
1) yleinen kielitutkinto taitotasolla kolme;
2) valtionhallinnon kielitutkinto tyydyttävällä suullisella
ja kirjallisella taidolla;
3) perusopetuksen oppimäärä suomi
tai ruotsi äidinkielenä tai toisena kielenä;
4) lukion oppimäärä suomi
tai ruotsi äidinkielenä tai toisena kielenä;
5) suomen- tai ruotsinkielinen ylioppilastutkinto,
johon sisältyy hyväksytty arvosana suomesta tai
ruotsista äidinkielenä tai toisena kielenä;
6) ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998)
tarkoitettu suomen tai ruotsin kielellä suoritettu ammatillinen
perustutkinto;
7) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa
laissa (631/1998) tarkoitettu suomen tai ruotsin kielellä suoritettu
ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto;
8) yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston
asetuksen (794/2004) 6 §:n 1 momentin 1 kohdan
tai ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen
(352/2003) 8 §:n 1 momentin 1 kohdan
mukaiset suomen tai ruotsin kielen opinnot tai kypsyysnäyte
suomen tai ruotsin kielellä.
18 §
Asumisaikaedellytyksestä poikkeaminen
Ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus
13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä,
jos:
1) hänellä on lailliseen ja pitkäaikaiseen
Suomessa oleskeluun taikka muuhun tähän verrattavaan
syyhyn perustuen kiinteät siteet Suomeen; sekä
2) hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa
on ja on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa.
Lisäksi edellytyksenä on, että:
1) hakijan Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen
työn hoitaminen on kohtuuttoman vaikeaa ilman Suomen kansalaisuutta;
2) hakijaa on ilman omaa syytään
virheellisesti pidetty Suomen kansalaisena vähintään 10
vuotta suomalaisen viranomaisen sellaisen erehdyksen takia, josta
on johtunut Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin liittyvä merkittävä
seuraus;
taikka
3) muutoin on olemassa erittäin painava syy asumisaikaedellytyksestä poikkeamiselle.
18 a §
Asumisaikaedellytyksestä poikkeaminen kielitaitoedellytyksen
täyttyessä
Ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus
13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä,
jos hän täyttää 13 §:n
1 momentin 6 kohdan mukaisen kielitaitoedellytyksen ja:
1) hänellä on 18 §:n 1 momentin
1 kohdan mukaiset kiinteät siteet Suomeen; ja
2) hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa
on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta
keskeytyksettä taikka yhteensä kuusi vuotta 15
ikävuoden täyttämisen jälkeen,
joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.
18 b §
Kielitaitoedellytyksestä poikkeaminen
Ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus
13 §:n 1 momentin 6 kohdan estämättä,
jos:
1) hakijan Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen
työn hoitaminen on kohtuuttoman vaikeaa ilman Suomen kansalaisuutta;
2) hakija on 65-vuotias tai sitä vanhempi
ja hänellä on Suomessa pakolaisasema, toissijainen
suojeluasema tai oleskelulupa humanitaarisen suojelun
perusteella;
3) hakija ei pysty terveydentilansa taikka aisti-
tai puhevammansa vuoksi täyttämään
kielitaitoedellytystä;
4) muutoin on olemassa erittäin painava syy kielitaitoedellytyksestä poikkeamiselle.
Luku- ja kirjoitustaidottoman sekä 65-vuotiaan
tai sitä vanhemman hakijan osalta, jolle on myönnetty
oleskelulupa muulla kuin 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla perusteella,
voidaan kielitaitoedellytyksestä poiketa, jos hakija hallitsee
suomen tai ruotsin kielen ymmärtämisen ja puhumisen
alkeet tai on osallistunut säännöllisesti
suomen tai ruotsin kielen opintoihin.
Luku- ja kirjoitustaidottomuus sekä muut 2 momentissa
tarkoitetut edellytykset osoitetaan hakijan suomen tai
ruotsin kielen opettajan antamalla todistuksella.
19 §
Nuhteettomuusedellytyksestä poikkeaminen
Ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus
13 §:n 1 momentin 3 kohdan estämättä,
jos hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella nuhteettomuusedellytyksestä
poikkeamiselle
on perusteltu syy. Arvioinnissa otetaan huomioon erityisesti:
1) rikoksesta tai rikoksista kulunut aika;
2) teon laatu ja teosta tuomitun rangaistuksen ankaruus;
sekä
3) onko hakija syyllistynyt toistuvasti rangaistaviin
tekoihin.
Myös ulkomailla annettu tuomio voidaan ottaa
arvioinnissa huomioon, jos teko, josta rangaistus on tuomittu olisi
vastaavissa olosuhteissa tehtynä Suomen lain mukaan rikos.
Edellä 1 momentissa tarkoitetulle ulkomaalaiselle ei
voida myöntää kansalaisuutta ennen kuin
hänelle tuomittu ehdollisen vankeusrangaistuksen
koeaika tai hänelle määrätty lähestymiskielto
on päättynyt.
19 a §
Odotusajan määräytyminen
Jos kansalaisuushakemus hylätään
13 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella, hakijalle voidaan
määrätä odotusaika, jona häntä ei
kansalaisteta ilman perusteltua syytä. Kansalaisuuden myöntäminen
odotusajan kuluessa tai sen päätyttyä edellyttää uutta
hakemusta, jolloin kansalaisuuden myöntämisen
edellytysten täyttyminen arvioidaan uudelleen.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu odotusaika on:
1) sakkorangaistuksen osalta vähintään
vuosi ja enintään kolme vuotta luettuna rikoksen
tekopäivästä;
2) ehdollisen vankeusrangaistuksen, yhdyskuntapalvelun,
nuorisorangaistuksen ja rikoksen, josta tuomioistuin on jättänyt
rangaistuksen tuomitsematta, osalta vähintään
kaksi ja enintään neljä vuotta luettuna
rikoksen tekopäivästä;
3) ehdottomana tuomitun vankeusrangaistuksen osalta
vähintään kolme ja enintään
seitsemän vuotta luettuna rangaistuksen suorittamisesta.
Jos hakija on syyllistynyt useampaan kuin yhteen rangaistavaan
tekoon, eri teoista seuraavia odotusaikoja ei lasketa yhteen. Vaihtoehtoisista
odotusajoista valitaan se, jonka päättymisajankohta
on myöhäisin ja aikaan lisätään
kutakin muuta odotusajan aiheuttavaa tekoa kohden vähintään
kaksi kuukautta ja enintään yksi vuosi teon laadun
ja teosta määrätyn rangaistuksen ankaruuden
perusteella, kuitenkin siten, että odotusaika ei ylitä 2
momentissa säädettyä rangaistuslajikohtaista
enimmäisaikaa.
Odotusajan 2 ja 3 momentin mukainen pituus määrätään
hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella. Kokonaisvaltaisessa
tarkastelussa otetaan huomioon 19 §:ssä tarkoitetut
seikat ja hakijan yksilölliset olosuhteet.
21 §
Pohjoismaan kansalaisen osalta tehtävät poikkeukset
Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kansalaiselle voidaan myöntää Suomen
kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä,
jos hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut
Suomessa viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.
22 §
Suomen kansalaisen puolison osalta tehtävät poikkeukset
Suomen kansalaisen puolisolle voidaan myöntää Suomen
kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä,
jos:
1) puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään
kolme vuotta tai kuolleen Suomen kansalaisen puoliso on asunut yhdessä puolisonsa
kanssa
vähintään kolme vuotta ennen tämän kuolemaa;
ja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Lapsen kansalaistaminen
Lapselle voidaan myöntää Suomen
kansalaisuus huoltajan tai edunvalvojan tekemästä hakemuksesta,
jos:
1) hakemuksen tekijä on Suomen kansalainen ja
lapsi asuu hakemuksen tekijän luona; tai
2) kansalaistamiselle muutoin on lapsen etuun liittyvä painava
syy.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
29 §
Entinen Suomen kansalainen
Entinen Suomen kansalainen saa ilmoituksesta Suomen kansalaisuuden.
Se, joka on menettänyt Suomen kansalaisuuden 32 tai
33 §:n perusteella, ei voi 1 momentin nojalla saada Suomen
kansalaisuutta.
30 §
Pohjoismaan kansalainen
Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan 18 vuotta täyttänyt
kansalainen saa ilmoituksesta Suomen kansalaisuuden, jos hän
on saanut Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisuuden
muulla tavoin kuin kansalaistamalla, jos hänen varsinainen
asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet viisi
vuotta ja jos häntä ei tänä aikana
ole tuomittu vapausrangaistukseen.
34 §
Kansalaisuuden säilyttäminen täytettäessä 22 vuotta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Riittävä yhteys katsotaan olevan,
jos:
1) henkilö on syntynyt Suomessa ja hänen kotikuntalaissa
(201/1994) tarkoitettu kotikuntansa on Suomessa hänen
täyttäessään 22 vuotta;
2) henkilön kotikunta on ollut Suomessa taikka
varsinainen asunto ja koti Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa
yhteensä vähintään seitsemän
vuotta ennen kuin hän on täyttänyt 22 vuotta;
tai
3) henkilö on 18 vuotta täytettyään,
mutta ennen 22 ikävuoden täyttämistä:
a) ilmoittanut kirjallisesti Suomen diplomaattiselle
edustustolle tai lähetetyn virkamiehen johtamalle konsulaatille
taikka maistraatille haluavansa säilyttää Suomen
kansalaisuuden;
b) hakenut Suomen passia tai saanut Suomen passin;
c) suorittanut tai parhaillaan suorittaa Suomessa varusmies-
tai siviilipalvelusta tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta
annetussa laissa (194/1995) tarkoitettua palvelusta; tai
d) saanut Suomen kansalaisuuden hakemuksesta tai ilmoituksesta.
35 §
Suomen kansalaisuudesta vapautuminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos hakija ei vielä hakemusta ratkaistaessa ole vieraan
valtion kansalainen, hänet voidaan vapauttaa Suomen kansalaisuudesta
vain päätöksellä, jonka voimaantulon
edellytyksenä on, että hakija toimittaa päätöksessä mainitussa
määräajassa selvityksen vieraan
valtion kansalaisuuden saamisesta. Kun Maahanmuuttovirasto on saanut
selvityksen vieraan valtion kansalaisuuden saamisesta, annetaan
todistus ehdon täyttymisestä.
44 §
Hakemuksen ja ilmoituksen vireillepano
Tässä laissa tarkoitettu hakemus ja ilmoitus jätetään
henkilökohtaisesti poliisille. Hakemus Suomen kansalaisuudesta
vapautumiseksi, 26 ja 27 §:ssä tarkoitettu ilmoitus
lapsesta ja ottolapsesta sekä 29 §:n
1 momentissa tarkoitettu ilmoitus voidaan jättää myös
asianomaiseen Suomen diplomaattiseen edustustoon, konsulaattiin tai
kunniakonsulaattiin. Hakijana olevan lapsen puolesta hakemuksen
tai ilmoituksen tekee ja jättää hänen
huoltajansa tai edunvalvojansa. Kanssahakijan ja hakijana olevan
lapsen on oltava läsnä hakemusta tai
ilmoitusta jätettäessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Hakijan liitteet hakemukseen
Hakijan on liitettävä kansalaisuushakemukseensa
17 §:ssä tarkoitettu selvitys suomen tai ruotsin
kielen taidostaan ja 13 §:n 1 momentin 5 kohdassa
tarkoitettu selvitys siitä, kuinka hän saa Suomessa
toimeentulonsa. Kielitaitoselvitystä ei kuitenkaan
tarvita, jos hakijana on alle 15-vuotias lapsi. Jos hakemuksessa
on 15 vuotta täyttänyt kanssahakija,
hakijan on liitettävä hakemukseensa selvitys myös
tämän suomen tai ruotsin kielen taidosta. Jos
lapsi täyttää 15 vuotta hakemuksen vireillepanon
jälkeen mutta ennen sen ratkaisemista, selvitys hänen kielitaidostaan
on liitettävä hakemukseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
50 §
Päätös ja sen tiedoksianto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakijalle myönteinen päätös
ja päätös kansalaisuusaseman määrittämisestä voidaan
antaa tiedoksi lähettämällä päätös
postitse hänen ilmoittamaansa osoitteeseen. Vastaanottajan katsotaan
saaneen päätöksestä tiedon Suomessa viimeistään
seitsemän päivän ja ulkomailla viimeistään
30 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä,
jollei muuta näytetä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan kansalaisuushakemukseen
sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa ollutta nuhteettomuusedellytystä tai
kielitaitoedellytystä, jos edellytyksen soveltaminen johtaa
hakijalle tämän lain säännöksiä edullisempaan
lopputulokseen.
Jos tämän lain voimaan tullessa vireillä oleva 60 §:n
nojalla tehty kansalaisuusilmoitus on jätetty 60 §:n
4 momentissa säädetyn määräajan jälkeen,
hakijalta ei peritä tämän lain 29 §:n mukaisen
kansalaisuusilmoituksen käsittelystä uutta käsittelymaksua,
jos hän täyttää 29 §:ssä kansalaisuuden
saamiselle säädetyt edellytykset.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.