Viimeksi julkaistu 10.5.2021 20.01

Eduskunnan vastaus EV 316/2018 vp HE 278/2018 vp  Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta

HE 278/2018 vp
StVM 43/2018 vp

Asia

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta (HE 278/2018 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVM 43/2018 vp). 

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: 

Laki Kevasta annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Kevasta annetun lain (66/2016) 2 §:n 1 momentin 1 kohta sekä 
lisätään lakiin uusi 25 a § seuraavasti: 
2 § 
Kevan tehtävät 
Kevan tehtävänä on hoitaa: 
1) julkisten alojen eläkelain (81/2016) mukaisen kunta-alan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläketurvan toimeenpanoa, kunta-alan, valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon henkilöstön työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvää toimintaa sekä muita mainitussa laissa säädettyjä tehtäviä; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
25 a § 
Riskiarvio 
Kevan hallituksen ja johdon tulee tehdä strategisen päätöksenteon ja riskienhallinnan osana riskiarvio, jossa arvioidaan: 
1) oleellisten riskien vaikutus Kevan toimintaan; 
2) ne toimenpiteet, jotka ovat aiheellisia arvioinnissa esiin nousseiden riskien hallitsemiseksi. 
Riskiarvio on päivitettävä säännöllisesti sekä viipymättä, jos riskit ovat merkittävästi muuttuneet. 
Kevan on toimitettava valtiovarainministeriölle 6 §:n ja Finanssivalvonnalle 7 §:n mukaista valvontatehtävää varten yhteenveto riskiarviosta sekä siitä tehdyt johtopäätökset. Valtiovarainministeriölle ja Finanssivalvonnalle toimitettavan yhteenvedon tulee sisältää ainakin riskiarvion tulokset, kuvaus käytetyistä menetelmistä ja tärkeimmät oletukset. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan       päivänä           kuuta 20  . Sen 25 a § tulee kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2020. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 18.3.2019 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri