EDUSKUNNAN VASTAUS 8/2012 vp

EV 8/2012 vp - HE 4/2012 vp

Hallituksen esitys eduskunnalle turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen ja Israelin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi mainitun sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen ja Israelin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi mainitun sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 4/2012 vp).

Valiokuntakäsittely

Puolustusvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (PuVM 1/2012 vp).

Päätös

Eduskunta on

hyväksynyt hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Israelin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen tasavallan hallituksen ja Israelin puolustusministeriön edustaman Israelin valtion hallituksen välillä Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

_______________

Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 2012