1.1  Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki

1 §.Lain tarkoitus. Pykälän 1 momentissa kuvattaisiin lain periaatteellista tarkoitusta ja painotettaisiin siihen liittyvää sosiaalista ulottuvuutta.  

Pykälän 2 momentissa mainittaisiin kaikki laissa tarkoitetut lomituspalveluetuudet.  

Pykälän 3 momentti käsittäisi voimassaolevan pykälän 2 momentin ja 3 momentin sisällön sanamuodoltaan selkeytettynä. Lisäksi momentin 2 kohdasta ilmenee EU-lainsäädännön edellyttämä muutos, jonka mukaan korvaus itse järjestetystä lomituksesta maksetaan palvelun tuottajalle eikä enää maatalousyrittäjälle itselleen.  

Pykälän otsikosta poistettaisiin sana ”soveltamisala”, koska sitä tarkoittava säännös olisi lakiehdotuksen 3 §:ssä. 

2 §.Määritelmät. Pykälän 1 kohdassa lueteltaisiin eläinlajit, joita pidetään laissa tarkoitettuina kotieläiminä. Säännöksessä mainittujen eläinten tuotannon olisi nykyiseen tapaan oltava maatilatalouden tuloverolain (543/1967) mukaan verotettua.  

Kotieläinlajien yksilöinti lakitasolla on tärkeää, sillä sen mukaan määräytyvät sekä maatalousyrittäjän oikeus saada lomituspalveluja että se, mitä eläimiä lomituspalveluilla hoidetaan. Oikeus palveluihin määräytyy tilan kotieläinyksikköjen yhteismäärän mukaan. Tämä ilmenee lakiehdotuksen 3 §:stä. Lomituspalveluilla hoidettavista tehtävistä säädetään lakiehdotuksen 8 b §:ssä.  

Kotieläinyksiköistä säädetään nykyisin valtioneuvoston asetuksella. Siinä määritellään, kuinka monta eläintä yksi kotieläinyksikkö käsittää. Ehdotetussa säännöksessä mainitut eläinlajit vastaavat nykyiseen kotieläinyksikkömäärittelyyn kuuluvia eläinlajeja sekä nykyistä tulkintakäytäntöä. Määrittelyssä mainittaisiin muun muassa hevoset. Hevosiin katsotaan kuuluvan myös ponit, mutta ei esimerkiksi aasit. Kotieläinmäärittelyn ulkopuolelle jäisivät lisäksi esimerkiksi kamelieläimet (muun muassa alpakat ja laamat), mehiläiset, porot, peurat, kalat ja jäniseläimet. 

Voimassa olevan 2 §:n 1 kohdassa määritellään käsite maatalous. Tätä määritelmää ei enää tarvita, koska yleisperusteluista ilmenevin perustein kasvinviljely jätettäisiin lomituspalvelujen ulkopuolelle.  

Ehdotetussa 2 kohdassa on kasvinviljelyä lukuun ottamatta nykyistä 3 kohtaa vastaava määrittely maatalousyrityksestä.  

3 §.Soveltamisala. Pykälä sisältäisi luettelon niistä edellytyksistä, jotka henkilön on täytettävä ollakseen tässä laissa tarkoitettu maatalousyrittäjä. Lomituspalveluja saadakseen maatalousyrittäjän olisi lisäksi täytettävä nykyiseen tapaan kutakin lomituspalveluetuutta koskevat erityisedellytykset. Kaikkien edellytysten tulee täyttyä aina lomituspalvelujen käyttämisajankohtana.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan maatalousyrittäjä olisi nykyiseen tapaan velvollinen ottamaan maatalousyrityksessä tekemästään työstä maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 §:ssä tarkoitetun niin kutsutun pakollisen MYEL-vakuutuksen. Hänellä pitää myös olla voimassa kyseinen vakuutus. Nykyisin riittää, että jos henkilö on velvollinen ottamaan kyseisen vakuutuksen ja hänellä on vireillä hakemus sen saamiseksi. Käytännössä tällöin kyse on ehdollisesta päätöksestä. Tämä ehdotetaankin siirrettävän uuteen 11 a §:ään, jossa säädettäisiin ehdollisesta päätöksestä. Nykyisen käytännön mukaisesti oikeus lomituspalveluihin voi olla myös henkilöllä, joka on velvollinen ottamaan pakollisen MYEL-vakuutuksen perheenjäsenenä tai avopuolisona. Vakuutuksen pitää koskea nimenomaan sitä maatalousyritystä, johon lomituspalveluja haetaan.  

Momentin 2 kohta koskee lomituspalvelujen saannin edellytyksenä olevaa kotieläinyksikköjen vähimmäismäärää. Säännös vastaa voimassa olevan lain 4 §:n 1 momenttia muutoin, mutta yleisperusteluissa mainituin perustein kotieläinyksikköjen raja ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä neljästä kotieläinyksiköstä kuuteen kotieläinyksikköön. Vaatimus koskisi voimassa olevasta laista poiketen myös sijaisapua ja niin sanottua täysin maksullista lomitusta. Tässä kohdassa mainittaisiin nimenomaisesti se, että kuuden kotieläinyksikön vaatimuksen on täytyttävä lomituspalvelujen käyttämisajankohtana. Tämä sikäli kaikkia muitakin kohtia koskeva asia on nimenomaisesti todettu vain tässä kohdassa, koska maatalousyrityksen kotieläintuotannon eläinmäärä voi vaihdella paljonkin ajankohdasta riippuen. Lomituspalveluihin ei siis olisi oikeutta niinä aikoina, kun kotieläinyksikkömäärä jää alle kuuden, esimerkiksi mahdollisten tuotantokatkojen aikana.  

Momentin 3 kohdassa lueteltaisiin lomituspalvelujen saantia estävät etuudet. Säännös vastaisi pääosin nykyisen 4 §:n 3 momentin 2 kohtaa ja 5 §:n 2 momenttia, joissa luetellaan vuosiloman ja sijaisavun estävät etuudet. Ehdotettu säännös olisi nykyistä täsmällisempi ja ajanmukaisempi. Työkyvyttömyyseläkkeellä tarkoitetaan työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainitun lain mukaista toistaiseksi myönnettyä täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai täyden työkyvyttömyyseläkkeen suuruista kuntoutustukea. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaisesti kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ei pidettäisi tässä yhteydessä eikä myöskään 7 eikä 7 i pykälässä tarkoitettuna työkyvyttömyyseläkkeenä. Lisäksi estäviksi eläkkeiksi on perusteltua lisätä maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) ja työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) mukainen tapaturmaeläke ja tai sitä vastaava liikennevakuutuslain (279/1959) mukainen korvaus. Tällä tarkoitetaan sellaista liikennevakuutuslain mukaista ansionmenetyskorvausta, joka kohdistuu aikaan, jona liikennevahingon sattumisesta on jo kulunut vuosi. Tapaturmaeläkettä maksetaan aikaisintaan vahinkopäivän vuosipäivästä alkaen. Käytännössä henkilö voi jättää hakematta työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen, jos hänellä on jo oikeus tapaturma- tai liikennevakuutuslainsäädännön mukaiseen ansionmenetyskorvaukseen. Näin voi käydä, koska viimeksi mainitut ovat työeläkkeisiin nähden ensisijaisia, eikä työeläkkeestä välttämättä jäisi maksettavaa. Työeläkelakien mukainen työkyvyttömyyseläke myönnetään täytenä eläkkeenä, jos maatalousyrittäjän työkyky on heikentynyt vähintään kolmella viidesosalla. Täten tapaturma- ja liikennevakuutuslainsäädännön mukainen estävä etuus olisi perusteltua sitoa siihen, että se on myönnetty vähintään 60 prosentin työkyvyn alentuman perusteella. Siirtymäsäännöksessä ehdotetaan huomioitavaksi estävien etuuksien osalta vastaavat aiemmin voimassa olleiden lakien nojalla myönnetyt etuudet. Nykyisessä laissa estävänä eläkkeenä mainittu työttömyyseläke ei sisältyisi säännökseen, koska työttömyyseläkkeitä ei enää makseta vuoden 2014 jälkeen. 

Koska henkilön tulee lomitusajankohtana voida tietää, täyttääkö hän lomituspalvelujen saamisen edellytykset, säännös ehdotetaan kirjoitettavaksi siten, että mahdollisesti myöhemmin samalle ajalle takautuvasti myönnettävät eläkkeet eivät aiheuta kustannusten takaisinperintää.  

Voimassa olevan lain 3 §:n 2 kohdan mukaan maatalousyrittäjällä tarkoitetaan myös henkilöä, jolle on myönnetty pakolliseen MYEL-vakuutukseen perustuva täyden työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen kuntoutustuki. Kuntoutustuen saajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vuosilomaan, koska kuntoutustuki kuuluu edellä tarkoitettuihin vuosiloman estäviin etuuksiin. Kuntoutustuen saajalla olisi jatkossa oikeus sijaisapuun kuntoutustuen saannin perusteella. Tämä ehdotetaan otettavaksi huomioon ehdotetun lain 7 §:n 6 momentissa. Muilla perusteilla hän ei enää voisi saada sijaisapua eikä liioin vuosilomaa tai maksullista lomittaja-apua. 

Momentin 4—6 kohdat koskevat EU-lainsäädännöstä johtuvia edellytyksiä. Lomituspalveluja voitaisiin 4 kohdan mukaan myöntää vain, jos maatalousyrittäjän maatalousyritys on maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen tarkoittama pk-yritys. Tämä edellytys käy ilmi valtiontuen suuntaviivojen 25 kohdasta. Momentin 5 kohdan mukaan lomituspalveluja ei voitaisi myöntää, jos maatalousyrittäjän maatalousyritys on maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen tarkoittama vaikeuksissa oleva yritys. Tämä edellytys käy ilmi valtiontuen suuntaviivojen 26 kohdasta. Momentin 6 kohdan mukaan lomituspalveluja ei voitaisi myöntää, jos maatalousyrittäjän maatalousyritykselle on annettu perintämääräys tuen sääntöjenvastaisuutta ja sisämarkkinoille soveltumattomuutta koskevan aiemman komission päätöksen perusteella ja saatava on maksamatta. Tämä edellytys käy ilmi valtiontuen suuntaviivojen 27 kohdasta. 

Pykälän 2 momentti liittyy pakollista MYEL-vakuutusta koskevaan 1 momentin 1 kohdan säännökseen. Maatalousyrittäjän eläkelain mukaan henkilöllä voi olla pakollinen MYEL-vakuutus vasta 18 vuoden täyttämistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Pakollinen MYEL-vakuutus päättyy viimeistään sen kalenterikuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 68 vuotta. Voimassa olevan 3 §:n 3 kohta on mahdollistanut sen, että myös 15—18-vuotias maatilatalouden harjoittaja on voinut saada lomituspalveluja. Säännös laajennettaisiin koskemaan myös niitä 68 vuotta täyttäneitä maatilatalouden harjoittajia, jotka eivät iästään johtuen voi enää pitää voimassa pakollista MYEL-vakuutusta. Tämä on perusteltua, jotta säännös ei johtaisi ikäsyrjintään. Jos iän lisäksi jokin muu seikka estää pakollisen MYEL-vakuutuksen, henkilöllä ei ole oikeutta lomituspalveluihin. Esimerkiksi työeläkelakien mukainen vanhuuseläke tai varhennettu vanhuuseläke estävät pakollisen MYEL-vakuutuksen. Jos 68 vuotta täyttänyt henkilö on työeläkelakien mukaisella vanhuuseläkkeellä, hän ei täytä 2 momentin edellytystä.  

Pykälän 3 momentti täsmentää 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua kotieläinyksikkömääritelmää ja sisältää valtuutuksen säätää asiasta tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Samalla tavalla säädetään voimassa olevan lain 4 §:n 1 momentissa. 

4 §.Vuosilomaan oikeutettu maatalousyrittäjä. Saadakseen vuosilomaa maatalousyrittäjän on täytettävä lakiehdotuksen 3 §:ssä luetellut edellytykset. Vuosiloman saaminen edellyttäisi nykyiseen tapaan lisäksi päätoimisuutta. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevaa 2 momenttia, joten myös soveltamiskäytännön olisi tarkoitus säilyä entisellään.  

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säilyvän nykyisin pykälän 3 momentissa oleva säännös siitä, että maatalousyrittäjällä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta vuosilomaan sen kalenterivuoden aikana, jonka kuluessa hänen velvollisuutensa ottaa pakollinen MYEL-vakuutus alkaa. 

5 §.Oikeus sijaisapuun. Saadakseen sijaisapua maatalousyrittäjän on täytettävä lakiehdotuksen 3 §:ssä luetellut edellytykset. Sijaisavun saaminen edellyttäisi nykytapaan lisäksi, että maatalousyrittäjällä on jokin laissa säädetty tilapäinen syy, jonka johdosta hän on estynyt huolehtimasta tehtäväosuudestaan. Nämä sijaisperusteet ilmenevät lain 2 luvusta.  

Ehdotettuun säännökseen sisältyisi nykyiseen tapaan myös sijaisavun tapauskohtainen tarveharkinta. Tarvetta arvioitaessa otettaisiin huomioon maatalousyrityksen olosuhteet kokonaisuudessaan sekä mahdollisuudet huolehtia sijaisavulla hoidettavista tehtävistä yrityksen sisäisin järjestelyin. Säännöksen perusteella voitaisiin nykyiseen tapaan katsoa, että henkilöllä on mahdollisuudet huolehtia tehtävistään yrityksen sisäisin järjestelyin esimerkiksi, jos yrityksessä työskentelee muita henkilöitä, joille sijaisavun saajan tehtäväosuus voitaisiin siirtää.  

7 §.Sijaisapu työkyvyttömyyden perusteella. Yleisperusteluissa mainituista syistä ehdotetaan, että voimassa olevan lain 7 § uudistetaan kokonaan. Voimassa olevan lain 7 §:n 1 ja 2 momentin mukaan sijaisapua järjestetään sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden perusteella ilman lääkärintodistusta enintään seitsemän päivää ja lääkärintodistuksella pääsääntöisesti enintään 300 päivää yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin. Jos maatalousyrittäjä on tuona aikana pannut vireille työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen, oikeus sijaisapuun jatkuu, kunnes hänen oikeutensa saada työkyvyttömyyseläkettä toistaiseksi on ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla. Oikeus sijaisapuun jatkuu myös mahdollisen valitusprosessin ajan. Nykyisin sijaisapu voi periaatteessa jatkua vuosikausia.  

Pykälän 1 momentti sisältäisi perussäännöksen oikeudesta sijaisapuun sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden perusteella. Sen mukaan sijaisapua olisi oikeus saada tällä perusteella enintään 20 päivää vuodessa. Näistä 20 päivästä enintään seitsemän päivää olisi sellaisia, että sijaisapua voidaan myöntää maatalousyrittäjän oman ilmoituksen perusteella. Seitsemän päivän ylittävältä ajalta vaadittaisiin todistus työkyvyttömyydestä. Lääkärintodistuksen lisäksi hyväksyttäisiin myös sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan antama todistus. Tätä osin ehdotus poikkeaa nykyisestä sääntelystä. 

Ehdotettu 20 päivän enimmäisaika soveltuisi suurimpaan osaan tapauksista. Joissakin tapauksissa se ei kuitenkaan riitä tukemaan maatalousyrittäjän sosiaaliturvan toteutumista ja työuran jatkumista. Jos maatalousyrittäjä saa lakiehdotuksen 7 §:n 2 momentin 1—3 kohdassa mainittuja sosiaaliturvaetuuksia, hän voisi saada sijaisapua pykälän 1 ja 2 kohdan perusteella yhteensä noin vuoden.  

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa mainitaan päiväraha, jota tarkoitetaan sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetussa laissa (118/1991) eli niin kutsuttu Mela-sairauspäiväraha. Sairauspäivärahan omavastuuaika on työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä seuraavaa arkipäivää. Omavastuuaikana maatalousyrittäjä voi saada Mela-sairauspäivärahaa lääkärissäkäyntipäivää ja kolmea sitä seuraavaa päivää lukuun ottamatta.  

Pykälän 2 momentin 2 kohdassa mainitaan sairausvakuutuslain mukainen sairauspäiväraha, joka on yleinen työkyvyttömyyden perusteella myönnetty ansionmenetyskorvaus. Sitä myönnetään omavastuuajan jälkeen enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jota seuraavan kuukauden aikana päivärahapäivien määrä nousisi 300 päivään. Osasairauspäivärahan perusteella ei sijaisapua myönnettäisi.  

Sijaisavun edellytyksenä on etuuden myöntäminen. Omavastuuaikana etuutta ei katsottaisi myönnetyksi.  

Pykälän 2 momentin 3 kohdassa mainitaan tapaturmavakuutuksen ja liikennevakuutuksen johdosta maksettavat etuudet. Ne ovat sairauspäivärahaan nähden ensisijaisia ja yleensä euromääräisesti isompia. Siksi sairauspäivärahaa ei usein kannata hakea sellaisissa työtapaturmissa ja liikennevahingoissa, joissa maksetaan täysimääräistä tapaturma- tai liikennevakuutuksen päivärahaa, koska silloin sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa ei toissijaisuudesta johtuen jää maksettavaksi. Ehdotuksen mukaan sijaisapua saisi kuitenkin vain siltä osin kuin tapaturman tai liikennevahingon sattumisesta on kulunut enintään vuosi. Työtapaturmassa vahingoittuneella on oikeus päivärahaan yhden vuoden ajan vahinkopäivästä lukien. Tapaturmavakuutuslainsäädännön viimeaikaisesta uudistamisesta johtuen voimaantulosäännöksessä on perusteltua mainita myös vanhojen tapaturmavakuutussäädösten nojalla myönnetty etuus.  

Pykälän 2 momentin 4 kohdassa säädetään oikeudesta sijaisapuun sen jälkeen, kun oikeus 2 ja 3 kohdassa mainittuihin sosiaaliturvaetuuksiin päättyy. Sijaisapu jatkuisi vain, jos sijaisavun saajalla on vireillä työkyvyttömyyseläkettä koskeva hakemus, joka on tehty ennen edellä tarkoitettujen etuuksien päättymistä. 

Pykälän 3 momentti täsmentää 2 momentin 4 kohdan säännöstä. Sen mukaan oikeus sijaisapuun päättyisi, kun maatalousyrittäjä on saanut tiedon työkyvyttömyyseläkettä koskevasta päätöksestä. Päätöksellä tarkoitetaan eläkelaitoksen päätöstä, joka päättää työkyvyttömyyseläkehakemuksen vireillä olon. Työeläkelakien mukaan asianosaisella on oikeus saada ennakkopäätös siitä, onko hänellä oikeus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Sijaisapu päättyisi myös tällaisen ennakkopäätöksen johdosta. Toisin kuin nykyisin, mahdollisen valitusprosessin aikana oikeutta sijaisapuun ei enää olisi.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin oikeudesta sijaisapuun silloin, kun maatalousyrittäjälle myönnetään työkyvyttömyyseläkkeen sijaan kuntoutustuki. Työkyvyttömyyseläke myönnetään kuntoutustukena muun muassa, jos on odotettavissa, että hakijan työkyky voidaan palauttaa hoidolla tai kuntoutuksella. Jos kuntoutumista aikaisempaan maatalousyrittäjän ammattiin ei pidetä mahdollisena, kuntoutustuki voidaan myöntää muuhun ammattiin kouluttautumisen ajaksi. Voimassa olevan lain 7 §:n 4 momentin mukaan oikeus sijaisapuun jatkuu enintään siihen asti, kun kuntoutustukea maksetaan. Näin tapahtuu, jos arvioidaan, että kuntoutustuen saaja kykenee myöhemmin jatkamaan työskentelyään maatalousyrittäjänä. Kuntoutustuen saannille ei ole asetettu enimmäisaikaa. Toisinaan kuntoutustuki voi jatkua yhtämittaisesti useita vuosia. Kuntoutustuen perusteella myönnetty sijaisapu jatkuu silloin yhtä pitkään.  

Ehdotettu pykälän 4 momentti poikkeaisi vastaavasta voimassa olevan lain säännöksestä niin, että kuntoutustukea saavan maatalousyrittäjän oikeus sijaisapuun jatkuisi enintään kolme vuotta eläketapahtumasta eli työkyvyttömyyden alkamisesta. Sen jälkeen maatalousyrittäjä ei voisi saada sijaisapua kuntoutustuen perusteella kahteen vuoteen.  

Uusi sijaisapu kuntoutustuen perusteella voisi alkaa vasta, kun viimeisestä samalla perusteella myönnetystä sijaisavusta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Sellaisessa tapauksessa sijaisapu olisi jatkoa uuteen 2 momentin 4 kohdan mukaiseen sijaisapuoikeuteen. 

Kuntoutustuen aikana maatalousyrittäjällä ei olisi oikeutta saada sijaisapua ehdotetun pykälän 1 eikä 2 momentissa mainituilla perusteilla. 

Jos eläke myönnetään kuntoutustukena, Mela antaisi nykyiseen tapaan paikallisyksikölle lausuntonsa siitä, voidaanko pitää todennäköisenä, että hakija palaa entisiin maatalousyrittäjän tehtäviinsä. Sijaisapua ei jatkettaisi, jos työkyvyn palautuminen tällä tavoin näyttää epätodennäköiseltä. Silloin tilan toiminta tulisi sopeuttaa vallitsevaan tilanteeseen muilla keinoilla. Sijaisavun jatkamisesta päättää paikallisyksikkö, mutta Melan lausunto hakijan työkyvyttömyydestä sitoo päätöksentekoa. Koska Melan lausunto olisi nykyiseen tapaan paikallisyksikköä sitova, Melan tulisi käytännössä kuulla asianosaista ennen lausunnon antamista, jos lausunto vaikuttaisi asianosaiselle kielteisellä tavalla. Vastaavasti lausunnosta, joka tosiasiassa aiheuttaa sijaisapua koskevan hakemuksen hylkäämisen, tulisi soveltuvin osin käydä ilmi hallintolain (434/2003) päätökseltä edellyttämät seikat. Tilanteessa, jossa lausunto sisältäisi esimerkiksi sellaista henkilön terveydentilaan liittyvää salassa pidettävää tietoa, joka ei ole paikallisyksikölle tämän lain toimeenpanossa välttämätöntä, Mela antaisi paikallisyksikölle asianosaiselle annettavaa lausuntoa suppeamman lausunnon.  

Sinä aikana, kun henkilölle on myönnetty kuntoutustuki, mutta Mela ei ole vielä ehtinyt lausuntoa antaa, lähtökohtana sijaisapua myönnettäessä olisi nykyiseen tapaan, että maatalousyrittäjän paluuta entisiin maatalousyrittäjätehtäviin voidaan pitää todennäköisenä. Vastaavasti nykyiseen tapaan, jos maatalousyrittäjä on kuntoutustuen aikana ollut oikeutettu sijaisapuun ja hänellä on kuntoutustuen päättyessä vireillä eläkkeen jatkohakemus, sijaisapuoikeus voisi jatkua eläkehakemuksen käsittelyn ajan edellyttäen muun muassa, että työkyvyttömyyden alkamisesta eli eläketapahtumasta on kulunut enintään kolme vuotta. Lakiehdotuksen 7 §:n 1, 2 ja 4 momentissa mainituilla perusteilla sijaisapua voisi saada yhtäjaksoisesti enintään noin kolmen vuoden ajan.  

Pykälän 5 momentti sisältäisi tarkennuksen niihin tilanteisiin, joissa maatalousyrittäjä on hakenut muutosta sellaiseen 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen, jolla hänelle ei ole myönnetty kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä. Jos hänelle muutoksenhaun johdosta myönnetään kuntoutustuki, maatalousyrittäjällä olisi 4 momentin mukainen oikeus sijaisapuun aikaisintaan siitä lähtien, kun maatalousyrittäjä saisi tiedon kuntoutuen myöntämistä koskevasta päätöksestä. Tällöinkin Melan 4 momentin mukainen lausunto hakijan työkyvyttömyydestä sitoo päätöksentekoa. Vastaavasti sijaisapuoikeus voisi muun muassa jatkua enintään kolme vuotta eläketapahtumasta, jonka jälkeen maatalousyrittäjä ei voisi saada sijaisapua kuntoutustuen perusteella kahteen vuoteen. Mahdollisen valitusprosessin aikana oikeutta sijaisapuun ei enää olisi. Ehdotettu 5 momentti ei myöskään koskisi tilanteita, joissa maatalousyrittäjä hakee muutosta päätökseen, jolla hänelle on myönnetty kuntoutustuki osana tai täytenä taikka työkyvyttömyyseläke osana tai täytenä.  

Pykälän 6 momentti sisältäisi poikkeukset niihin edellytyksiin, jotka koskevat kuntoutustuen perusteella annettavaa sijaisapua. Säännös mahdollistaa sijaisavun myöntämisen kuntoutustuen perusteella sellaiselle maatalousyrittäjälle, jolla ei ole pakollista MYEL-vakuutusta, koska hänen työpanoksensa on jäänyt pieneksi työkyvyttömyyden vuoksi. Samasta asiasta säädetään voimassa olevan lain 3 §:n 2 kohdassa. Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainittuna estävänä etuutena mainittu kuntoutustuki ei luonnollisesti liioin estäisi sijaisavun saantia kuntoutustuen perustella.  

Pykälän 7 momentin mukaan Mela voi salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä toimittaa paikallisyksikölle tiedoksi työkyvyttömyyseläkeasiassa annetun päätöksen. Kyseessä voi olla Melan tai jonkin toisen eläkelaitoksen antama päätös. Päätöksen voi toimittaa silloin, kun eläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä tai muutoin ilmenee, että maatalousyrittäjä on saanut sijaisapua työkyvyttömyytensä perusteella. Tarkoitus on, että Mela toimittaa nykyiseen tapaan vain ne tiedot, jotka ovat paikallisyksikölle tämän lain toimeenpanossa välttämättömiä.  

7 a §.Sijaisapu kuntoutusta sekä työkykyä ylläpitävää toimintaa varten. Voimassa olevan lain 7 a §:n 1 kohdan mukaan maatalousyrittäjällä on oikeus sijaisapuun kuntoutuksen vuoksi enintään siksi ajaksi, jonka lääkärin määräykseen tai lakiin perustuva kuntoutus kestää. Kuntoutus on voinut olla lääkinnällistä, ammatillista tai sosiaalista. Ottaen huomioon valtiontuen suuntaviivoissa mainitut lomitusperusteet, sijaisapuoikeus on syytä kytkeä maatalousyrittäjän omaan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Tästä säädettäisiin ehdotetun pykälän 1 kohdassa. 

Voimassa olevan lain 7 a §:n 2 kohdan mukaan maatalousyrittäjällä on oikeus sijaisapuun osallistuakseen työterveyshuollon suunnittelemaan työkykyä ylläpitävään toimintaan enintään siksi ajaksi, jonka suunnitelman mukainen toiminta kestää. Ehdotetun pykälän 2 kohta muotoiltaisiin nykyistä täsmällisemmin. Työkykyä ylläpitävän toiminnan olisi oltava työterveyshuoltolain (1383/2001) ja hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaista. Työterveyshuoltolain mukaan työkykyä ylläpitävällä toiminnalla tarkoitetaan yhteistyössä toteutettua työhön, työoloihin ja työntekijöihin kohdistuvaa suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jolla työterveyshuolto omalta osaltaan edistää ja tukee työelämässä mukana olevien työ- ja toimintakykyä. Toiminnan tulisi siis olla ohjattua, suunnitellun ohjelman mukaan toteutettua, määrämittaista ja tavoitteellista. Säännöksessä tarkoitettuna toimintana ei voitaisi pitää esimerkiksi omatoimista liikuntaa tai muuta pikemminkin vapaa-ajan viettoon rinnastuvaa toimintaa.  

Pykälän 2 momentin mukaan sijaisapua myönnettäisiin ehdotetun pykälän 1 momentin perusteella silloin, kun kuntoutus tapahtuu muulloin kuin työkyvyttömyysaikana. Jos kuntoutusta annetaan aikana, jolloin maatalousyrittäjä on työkyvytön, sijaisapua myönnetään 7 §:n perusteella. 

7 b §.Sijaisapu sairaan lapsen hoitoa varten. Voimassa olevan lain 7 b §:n 1 kohdan mukaan sijaisapuun oikeutetulla maatalousyrittäjällä on oikeus saada sijaisapua alle 10-vuotiaan lapsen sairastumisen johdosta enintään seitsemäksi päiväksi. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi yleisperusteluissa mainituin perustein niin, oikeus sijaisapuun vastaisi mahdollisimman pitkälti työntekijän oikeutta tilapäiseen hoitovapaaseen lapsen sairastumisen perusteella. 

Sijaisapua saisi äkillisesti sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitamiseksi tai hoidon järjestämiseksi. Vapaan enimmäiskestoa ei kuitenkaan yhdenmukaistettaisi vastaamaan tilapäisen hoitovapaan kestoa, vaan maatalousyrittäjä voisi saada sijaisapua enintään seitsemän päivää sairausjaksoa kohden.  

Oikeus ulotettaisiin koskemaan myös lapsesta erossa asuvaa vanhempaa, joka täyttää lakiehdotuksen 3 §:ssä säädetyt edellytykset. Tästä säädettäisiin ehdotetun pykälän 2 momentissa. Saman momentin mukaan sijaisapua järjestettäisiin vain yhdelle sijaisapuun oikeutetulle kerrallaan.  

Työntekijällä on velvollisuus esittää työnantajalle tämän pyynnöstä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta. Luotettavana selvityksenä pidetään ensisijaisesti lääkärintodistusta. Työnantaja voi edellyttää työntekijältä selvitystä paitsi lapsen sairaudesta myös esimerkiksi siitä, että lasta ei samanaikaisesti hoida toinen vanhempi tai muu tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutettu henkilö. Vastaavasti maatalousyrittäjän olisi paikallisyksikön pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys sijaisapuoikeuden perusteista. Tämä ilmenee voimassa olevan lain 44 a §:stä, jossa säädetään maatalousyrittäjän velvollisuudesta ilmoittaa paikallisyksikölle lomituspalvelujen järjestämiseen vaikuttavat tiedot. 

7 c §.Sijaisapu raskautta, synnytystä sekä lapsen ja adoptiolapsen hoitoa varten. Ehdotettu säännös vastaa voimassa olevan lain sisältöä ja soveltamiskäytäntöä. Nykyisin erityisäitiysrahakaudella on voinut saada sijaisapua lomituspalvelulain 7 f §:n 5 kohdan perusteella. Koska nykyinen lomituspalvelulain 7 f §:n 5 kohdan mukainen sijaisapuperuste ehdotetaan poistettavaksi, erityisäitiysraha-kauden sijaisapu ehdotetaan lisättäväksi 7 c §:n 1 kohtaan. 

Säännöksen otsikkoon sekä 2 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi tekninen muutos. Termit ottolapsi ja ottovanhempi ehdotetaan päivitettäväksi muun lainsäädännön mukaisesti adoptiolapseksi ja adoptiovanhemmaksi.  

7 d §.Sijaisapu alle kolmevuotiaan lapsen hoitoa varten. Nykyisin vuosilomaan oikeutetulle maatalousyrittäjälle voidaan myöntää sijaisapua alle kolmevuotiaan lapsensa kotona tapahtuvaa hoitamista varten sairausvakuutuslain mukaisen vanhempainrahakauden päätyttyä. Sijaisavun enimmäismäärä on 100 päivää vuodessa lasta ja hänen molempia vanhempiaan kohden. Käytännössä vuodet määritellään lapsen iän perusteella niin, että vanhempainrahakauden päättymisen ja yhden vuoden iän täyttämisen välinen aika muodostaa yhden kauden ja sen jälkeen toinen ja kolmas ikävuosi omat kautensa.  

Säännöksen esitöistä (HE 170/2001) ilmenee, että tarkoitus on ollut sitoa sijaisapuoikeus siihen, että lapsesta maksetaan kotihoidon tukea. Nyt tämä edellytys ehdotetaan nostettavan suoraan säännökseen, jotta oikeuden edellytykset kävisivät laista selkeästi ilmi.  

Tarkoitus on, että jos molemmat sijaisapuun oikeutetut vanhemmat hoitavat lasta kotona, he voivat jakaa sijaisapupäivien enimmäismäärän haluamallaan tavalla huolimatta siitä, kummalle vanhemmalle kotihoidon tuki kulloinkin maksetaan.  

7 e §.Sijaisapu aikuiskoulutusta varten. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi yleisperusteluissa mainituin perustein. 

7 f §.Sijaisapu muilla perusteilla. Pykälän 1 kohta säilyisi ennallaan. Myös soveltamiskäytännön on tarkoitus pysyä ennallaan, eli myös naiselle voitaisiin antaa sijaisapua asepalveluksen suorittamisen ajaksi. Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaan nainen voi 45 päivän kuluessa palveluksen aloittamispäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka palvelusta. Tämän määräajan kulumisen jälkeen nainen rinnastetaan palveluksen aikana ja hänen siitä vapauduttuaan kaikilta osin asevelvolliseen. Vastaavasti naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain perustelujen mukaan asepalvelusta suorittavan naisen taloudellisten ja sosiaalisten etujen tulee olla samat kuin asevelvollisuutta suorittavien miesten.  

Kohtaan 2 ehdotetaan tehtäväksi tekninen muutos. Määritelmä kertausharjoitusta korvaava palvelus ehdotetaan päivitettäväksi siviilipalveluslain mukaisesti täydennyspalveluksi. 

Kohta 3 säilyisi ennallaan. Sijaisapua voisi saada lähiomaisen kuoleman vuoksi yhden päivän ajaksi ja tämän lisäksi hautajaispäiväksi.  

Pykälän 4 ja 5 kohta ehdotetaan kumottavaksi yleisperusteluissa mainituin perustein. 

7 g §.Sijaisavun saajana vanhuuseläkkeelle siirtynyt henkilö. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska siinä tarkoitetusta asiasta säädettäisiin ehdotetun lain 7 i §:ssä. 

7 h §.Sijaisapu yritystoiminnan järjestelyjä varten. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska siinä tarkoitetusta asiasta säädettäisiin ehdotetun lain 7 i §:ssä. 

7 i §.Sijaisapu yritystoiminnan järjestelyjä varten. Pykälän mukaan maatalousyrityksen kotieläintuotannon jatkamisen tai siitä luopumisen vaatimia järjestelyjä varten annettaisiin sijaisapua, kun maatalousyrittäjä on siirtynyt vanhuuseläkkeelle tai toistaiseksi myönnetylle työkyvyttömyyseläkkeelle tai kun maatalousyrittäjä on kuollut. Pykälä vastaa asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 7 g ja 7 h §:n säännöksiä. 

Vanhuuseläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen yhteydessä sijaisavun saaja olisi maatalousyrittäjänä toiminut henkilö, joka on ennen eläkkeelle siirtymistään ollut sijaisapuun oikeutettu työkyvyttömyyden perusteella. Lisäksi nykyisestä poiketen sijaisapu yritystoiminnan järjestelyjä varten ulotettaisiin myös tilanteeseen, jossa henkilön oikeus työkyvyttömyyden perusteella myönnettävään sijaisapuun päättyy sen johdosta, että 7 §:n 4 momentissa tarkoitetun lausunnon mukaan ei ole todennäköistä, että hän kykenee myöhemmin jatkamaan työskentelyään säännöksessä tarkoitetuin tavoin. Häneltä ei edellytettäisi pakollista MYEL-vakuutusta, josta säädetään lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainitut estävät eläkkeet eivät tässä tapauksessa estäisi sijaisavun saamista. Tämä ilmenee pykälän 1 momentista. 

Pykälän 2 momentin mukaan sijaisapuun oikeutetun maatalousyrittäjän kuoltua hänen kuolinpesällään olisi oikeus pykälässä tarkoitettuun sijaisapuun. Edellytyksenä olisi, että maatalousyritys yhä täyttää 3 §:n 1 momentin 2 ja 4—6 kohdassa säädetyt vaatimukset.  

Pykälän 3 momentin mukaan sijaisapua voisi saada kuuden kuukauden aikana eläkepäätöksen tiedoksisaannista, eläkelaitoksen kielteisen lausunnon antamispäivästä tai kuolinpäivästä. Tuona aikana sijaisapua saisi yhteensä enintään 60 päivänä. 

8 §. Vuosiloma- ja sijaisapupäivän kesto. Voimassa olevan lain 8 §:n mukaan lomituspäivän kesto määritellään lomitustunteina siten, että se keskimäärin vastaa lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuutta maatalousyrityksen hoitoon kuuluviin välttämättömiin tehtäviin käytettävästä kokonaistyöajasta. Lomitustuntien määrä arvioidaan tilan kotieläintuotantoon kuuluvien kotieläinten määrän ja laadun, tilan tuotantomenetelmien ja -olosuhteiden sekä lomitusajankohdan perusteella. Lomitustuntien määrää arvioitaessa otetaan huomioon myös lomittajana toimivan henkilön ammattitaito ja kyky suoriutua lomitukseen kuuluvista tehtävistä. Lomituspäivän keston määrittelemisestä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

Pykälän rakenne ehdotetaan uudistettavaksi ja sisältö täsmennettäväksi. Asetustasoista sääntelyä ehdotetaan nostettavaksi osittain lakitasolle. Lomituspäivän keston määrittelyn lähtökohtana on maatalousyrityksen kokonaistyöaika, josta säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Maatalousyrittäjän tehtäväosuus maatalousyrityksen kokonaistyöajasta määriteltäisiin pykälän 2 momentissa. Lomituspäivän keston määräytymisestä säädettäisiin pykälän 3 momentissa. 

Pykälän 1 momentin mukaan maatalousyrityksen kokonaistyöajassa otettaisiin huomioon vain maatalousyrityksen päivittäin välttämättömät kotieläinten hoitotyöt. Kotieläimillä tarkoitetaan lakiehdotuksen 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuja eläimiä. Hoitotöihin luettaisiin vain tosiasialliset eläinten hoitotyöt. Sellaisia eivät olisi esimerkiksi yrityksen johtamiseen kuuluvat tehtävät. Päivittäisillä hoitotöillä tarkoitettaisiin sitä, että kyseiset hoitotyöt ovat päivittäisiä tai ainakin säännöllisiä ja siten toistuvia, että ne käytännössä osuvat jokaiseen vuosilomajaksoon. Hoitotöihin ei luettaisi tehtäviä, jotka vastaavat lakiehdotuksen 8 c §:ssä tarkoitettuja valvontakäyntejä ja varallaoloa.  

Kokonaistyöaika määräytyisi sen mukaan, kuinka pitkä aika maatalousyrittäjiltä ja muilta yrityksessä työskenteleviltä henkilöiltä keskimäärin päivittäin kuluu edellä mainittujen hoitotöiden tekemiseen. Muilla yrityksessä työskentelevillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka työskentelevät yrityksessä joko vakituisesti tai tilapäisesti. Nykyisin huomioon otetaan vain yrityksen vakinaiset työntekijät (maatalousyrittäjien lomituspalveluasetuksen 1333/1996 3 §). Muutos on tarpeen, koska joissakin tilanteissa myös määräaikaisilla työsuhteilla ja toimeksiannoilla voidaan hoitaa olennainenkin osa maatalousyrityksen päivittäin välttämättömistä kotieläinten hoitotöistä. 

Kokonaistyöajan määrittelyssä otettaisiin huomioon maatalousyrityksen kotieläinten määrä ja laatu sekä tuotantomenetelmät ja -olosuhteet, kuten nykyisinkin. Määrittely olisi kuitenkin nykyistä kaavamaisempi eikä siinä enää otettaisi huomioon lomitusajankohtaa tai lomittajan ammattitaitoa ja kykyä huolehtia tehtävistään. Tämä on perusteltua, koska käytännössä määrittely tapahtuu vuosilomaa koskevan päätöksen yhteydessä. Näin varhaisessa vaiheessa nämä seikat eivät vielä ole tiedossa. Nykyistä kaavamaisempi määrittely on perusteltua myös hallinnollisen työn keventämiseksi ja maatalousyrittäjien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan maatalousyrittäjän tehtäväosuus määräytyisi sen mukaan, kuinka kauan maatalousyrittäjältä keskimäärin päivittäin kuluu maatalousyrityksen päivittäin välttämättömien kotieläinten hoitotöiden tekemiseen. Tehtäväosuus määräytyy prosentteina 1 momentissa tarkoitetusta kokonaistyöajasta. Maatalousyrittäjän keskimääräistä tehtäväosuutta määriteltäessä ei otettaisi huomioon sitä, että maatalousyrittäjän työpäivä voi olla keskimääräistä pitempi niinä päivinä, jolloin tilalla ei ole ulkopuolista työntekijää. 

Voimassaolevan lomituspalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan paikallisyksikön on määrättävä maatalousyrittäjän tehtäväosuus maatalousyrittäjän ilmoituksen mukaisesti. Käytännössä on tullut ilmi tapauksia, joissa paikallisyksikkö on paikallistuntemuksensa kautta tiennyt, että ilmoitus ei vastaa tilan tosiasiallisia olosuhteita. Tällaisten tilanteiden varalta ehdotetaan, että paikallisyksikkö voisi määrätä tehtäväosuuden poiketen maatalousyrittäjän ilmoituksesta. 

Kuten nykyisinkin tehtäväosuutta voitaisiin muuttaa kalenterivuoden aikana vain erittäin painavasta syystä. Erittäin painava syy voisi olla esimerkiksi muutos maatilalla työskentelevien henkilöiden määrässä. Rajoitus on perusteltu sen vuoksi, ettei lomituspäivän kestoa jouduttaisi määrittelemään uudelleen esimerkiksi siksi, että maatalousyrittäjä on ilmoittanut tehtäväosuuksien muuttuneen muusta kuin edellä tarkoitetusta erittäin painavasta syystä.  

Pykälän 3 momentin mukaan lomituspäivän kesto vuosiloma- ja sijaisapulomituksessa määräytyisi kaavamaisesti lomitustunteina siten, että se on lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuutta vastaava tuntimäärä maatalousyrityksen kokonaistyöajasta. Lomituspäivän kesto määrättäisiin kerran vuodessa vuosilomahakemuksen ratkaisun yhteydessä.  

Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset maatalousyrityksen kokonaistyöajan, tehtäväosuuden ja lomituspäivän keston määräytymisestä ja tarkistamisesta. 

8 a §. Palvelusuunnitelma. Voimassa olevassa 8 a §:ssä säädetään maatalousyritykselle laadittavasta palvelusuunnitelmasta. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säätöjen aikaansaamiseksi ja hallinnollisen työn vähentämiseksi säännös ehdotetaan kumottavaksi. 

8 b §.Lomituspalvelutehtävät. Nykyisin lomitustehtävien laajuudesta säädetään lain 16 §:ssä. Säännös sisältyy lain 3 lukuun, joka koskee paikallisyksikön järjestämää lomitusta. On perusteltua, että itse järjestetyssä ja paikallisyksikön järjestämässä lomituksessa hoidetaan lähtökohtaisesti samoja tehtäviä. Sen vuoksi lomituspalvelutehtävistä ehdotetaan säädettäväksi lain 2 luvussa, johon on koottu kummallekin lomitusmuodolle yhteiset säännökset. 

Voimassa olevan lain 16:n mukaan maatalouslomittajan tulee huolehtia maatalousyrityksen kotieläintuotantoon kuuluvista ja muista maatalousyrityksen hoitoon kuuluvista välttämättömistä tehtävistä siltä osin kuin ne kuuluvat vuosilomalla olevan tai sijaisapua saavan maatalousyrittäjän tehtäväosuuteen. Lomituspalvelutehtävien määrittely on tarpeen uudistaa muun muassa siksi, että lomituspalveluilla on tarkoitus jatkossa huolehtia vain kotieläinten hoitoon liittyvistä tehtävistä. Kasvinviljelyä harjoittavat maatalousyrittäjät jäisivät lomituspalvelujen ulkopuolelle. Kotieläintiloillakaan ei enää hoidettaisi kasvinviljelytehtäviä, esimerkiksi säilörehun tekoa. 

Ehdotetun pykälän mukaan vuosiloma- ja sijaisapulomituksella huolehdittaisiin vain maatalousyrityksen päivittäin välttämättömistä kotieläinten hoitotöistä siltä osin kuin ne kuuluvat vuosilomalla olevan tai sijaisapua saavan tehtäväosuuteen. Vuosiloma- ja sijaisapulomitukseen kuuluvat tehtävät olisivat siten yhtenevät niiden tehtävien kanssa, jotka otetaan huomioon tilan kokonaistyöajan määrittämisessä. Kokonaistyöaikaan kuuluvia tehtäviä on käsitelty edellä 8 §:n yhteydessä.  

Pykälään ehdotetaan otettavaksi myös säännös siitä, mitä tehtäviä maksullisella lomittaja-avulla voidaan hoitaa. Voimassa olevassa laissa asiasta ei ole säännöksiä. Laissa ei edellytetä edes sitä, että kyseessä olisi maatalousyrityksen toimintaan liittyvä työ tai että teetetyn työn pitäisi kuulua maksullista lomittaja-apua käyttävän tehtäviin. Valtiontuen suuntaviivojen mukaan lomitustukea voidaan myöntää varsinaisiin lomituskustannuksiin, jotka aiheutuvat viljelijän, maatilakotitalouden jäsenen tai maataloustyöntekijän poissaolosta loman vuoksi tai tietyn sijaisapuperusteen johdosta. Valtiontuen suuntaviivojen perusteella tukea tulisi lähtökohtaisesti myöntää vain maatalouden alkutuotantoon kuuluvien töiden tekemiseen. Ehdotuksen mukaan maksullisella lomittaja-avulla voitaisiin huolehtia käytettävissä olevan tuntimäärän rajoissa niistä maatalousyrityksen kotieläinten hoitotöistä, jotka lomitusajankohtana kuuluvat lomittaja-apua käyttävän maatalousyrittäjän tehtäviin. Sallitut työtehtävät olisivat siis pääsääntöisesti samoja kuin vuosi- ja sijaisapulomituksessa, mutta maksullisessa lomittaja-avussa voitaisiin päivittäin välttämättömien tehtävien lisäksi hoitaa myös muita maatalousyrityksen kotieläinten hoitotöitä. 

Jäljempänä 28 §:ssä kerrotun mukaisesti 16 b §:n 2 momentissa tarkoitetusta maksullisesta lomittaja-avusta perittävää maksua ehdotetaan korotettavan siten, että maksu vastaisi palvelusta aiheutuvia keskimääräisiä tuotantokustannuksia ja markkinoilla vastaavasta palvelusta perittävää hintaa. Tällöin palvelu ei enää olisi valtiontueksi katsottavaa. Oikean hintatason määrittäminen ja muun muassa kilpailuneutraliteetti edellyttävät, että myös 16 § b §:n 2 momentin mukaisella maksullisella lomittaja-avulla hoidettavat tehtävät on rajattava nykyistä huomattavasti yksityiskohtaisemmin. Ottaen huomioon myös paikallisyksikön palveluksessa olevien lomittajien ammattitaito, tehtävät ehdotetaan rajattavan vastaavasti kuin 16 b §:n 1 momentissa tarkoitetun maksullisella lomittaja-avulla huolehdittavat tehtävät.  

8 c §.Valvontakäynnit ja varallaolo. Yleisperusteluissa mainituista syistä lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädetään valvontakäynneistä ja kotieläintuotannon automaation valvonnan edellyttämästä varallaolosta. Säännös koskisi paikallisyksikön järjestämää vuosilomaa ja sijaisapua. Paikallisyksikön velvollisuudesta järjestää valvontakäyntejä vuosiloman yhteydessä säädetään voimassa olevan lain 14 §:n 2 momentissa. Varallaolosta ei ole säännöksiä nykyisessä laissa. 

Voimassa olevan lain 14 §:n 2 momentin mukaan paikallisyksikön tulee yrityksen kotieläintuotantoon kuuluvien kotieläinten hoidon turvaamiseksi järjestää yritykseen tavanomaisen lomituksen lisäksi tarpeen mukaan myös valvontakäyntejä, jos maatalousyrityksessä toimivat maatalousyrittäjät ovat samanaikaisesti vuosilomalla taikka jos yrityksessä on vain yksi maatalousyrittäjä, joka on vuosilomalla.  

Ehdotettu pykälä liittyy lakiehdotuksen 8 §:ään, jossa määritellään, mitkä tehtävät otetaan huomioon maatalousyrityksen kokonaistyöaikaa määriteltäessä. Valvontakäyntejä ja varallaoloa vastaavia tehtäviä ei oteta huomioon. Valvontakäynnit ja varallaolo eivät ole myöskään lakiehdotuksen 8 b §:ssä tarkoitettuja lomituspalvelutehtäviä, joita lomittaja säännönmukaisesti hoitaa lomitukseen kuuluvina. Tämä kävisi ilmi ehdotetun pykälän sanamuodosta.  

Pykälän 1 momentin mukaan paikallisyksikkö voisi järjestää valvontakäyntejä tai niiden sijaan varallaoloa vuosiloma- ja sijaisapulomituksen yhteydessä. Paikallisyksiköllä ei enää olisi lakisääteistä velvollisuutta järjestää valvontakäyntejä vuosilomalomituksen yhteydessä. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi ehdotetaan, että valvontakäynneistä ja varallaolosta perittäisiin ehdotetun lain 28 a §:n mukaan määräytyvä maksu.  

Pykälän 2 momentin mukaan valvontakäynnin tai varallaolon järjestäminen edellyttäisi, että ne ovat välttämättömiä maatalousyrityksen kotieläinten hoidon turvaamiseksi. Lisäksi niitä vastaavien tehtävien olisi kuuluttava lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäviin.  

9 §. Yleinen johto, ohjaus ja valvonta sekä toimeenpano. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan lomituspalvelujen yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluvat asianomaiselle ministeriölle. Lomituspalveluihin myönnettävä valtion korvaus on EU:n valtiontukisäännösten näkökulmasta osa maatalouden kansallista tukea. Maataloustukien hallinnointi kuuluu pääosin maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alaan. Lomituspalvelujen tarkoituksena on lakiehdotuksen 1 §:n mukaisesti tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan toteutumista, työssä jaksamista ja työurien pidentymistä. Sen vuoksi lomituspalvelujen yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Tämä on tarpeen selvyyden vuoksi mainita ehdotetussa säännöksessä.  

Pykälän 2 momentin mukaan lain toimeenpanosta vastaisi edelleen Mela. 

11 a §. Ehdollinen päätös oikeudesta lomituspalveluihin. Pykälän 1 momentin mukaan paikallisyksikkö voisi tehdä ehdollisen päätöksen lomituspalvelun myöntämisestä, jos hakija täyttää hakemansa lomituspalvelun saamisen edellytykset muutoin, mutta hän ei ole vielä saanut päätöstä vireillä olevaan hakemukseensa, joka koskee ns. pakollista MYEL-vakuutusta. Käytännössä kyseessä olisi siis vakuutuksen alkamishakemus. Lisäksi sijaisavun saamisen edellytyksenä on eräissä tapauksissa, että hakijalle on myönnetty tietty sosiaaliturvaetuus, esimerkiksi sairauspäiväraha tai sitä vastaava etuus, äitiys-, isyys- tai vanhempainraha, erityisäitiysraha, erityishoitoraha taikka lasten kotihoidon tuki. Etuuden myöntämistä koskeva päätöstä ei välttämättä ole olemassa vielä siinä vaiheessa, kun sijaisapua haetaan.  

Säännös on tarpeen erityisesti siksi, että lomitusta on voitava tietyissä tilanteissa järjestää, vaikka vielä ei ole edes olemassa tietoa kaikkien edellytysten täyttymisestä. Itse järjestettyä lomitusta koskevan korvauksen maksaminen edellyttäisi kuitenkin, että oikeudesta lomituspalveluun on annettu jo varsinainen päätös. 

Pykälän 2 momentin mukaan ehdollinen päätös sitoisi paikallisyksikköä, jos ehdollisen päätöksen saaja toimittaa myönteisen vakuutus- tai etuuspäätöksen paikallisyksikölle sen asettamassa määräajassa. Tarkoitus on, että määräaika asetetaan niin pitkäksi, että etuutta koskeva eläke- tai vakuutuslaitoksen päätös varmasti ehditään saada ennen määräajan umpeutumista. 

Pykälän 3 momentti merkitsee, että ehdollinen päätös raukeaisi, jos vakuutus- tai etuuspäätös on kielteinen tai jos ehdollisen päätöksen saaja ei muusta syystä toimita sitä määräajassa paikallisyksikölle. Ehdollinen päätös raukeaisi myös, jos ehdollisen päätöksen saaja ei ole antanut ehdollisen päätöksen pohjaksi oikeita tietoja. Jos ehdollinen päätös raukeaa, palvelun saajalta perittäisiin sen nojalla annetusta lomituspalvelusta aiheutuneet kustannukset lakiehdotuksen 29 §:n 2 momentin mukaisesti. Säännös päätöksen raukeamisesta helpottaa takaisinperintämenettelyä ja varmistaa takaisinperinnän toteutumisen.  

Ehdolliseen päätökseen ei saisi 4 momentin mukaan hakea muutosta. Muutosta saisi hakea myöhemmin annettavaan varsinaiseen päätökseen.  

14 §.Paikallisyksikön velvollisuus järjestää lomituspalveluja. Pykälän otsikkoa täsmennettäisiin käyttämällä antaa-verbin sijasta verbiä järjestää. Vastaava terminologinen täsmennys tehtäisiin myös pykälän tekstiin. 

Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain 14 §:n 1 momenttia ja 2 momentti voimassa olevan lain 14 §:n 3 momenttia. 

Voimassa olevan lain 14 §:n 2 momentissa säädetään paikallisyksikön velvollisuudesta järjestää valvontakäyntejä vuosilomalomituksen yhteydessä. Valvontakäyntejä koskeva sääntely ehdotetaan siirrettäväksi lakiehdotuksen 8 c §:ään. 

16 §.Lomitustehtävien laajuus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska lomitustehtävien laajuus määriteltäisiin ehdotetun lain 8 b §:ssä. 

16 a §.Lomittajien maatalousyrityskohtainen perehdytys. Pykälässä oleva viittaus kumottavaan 16 §:ään on tarpeen korvata viittauksella ehdotettuun 8 b §:ään. Perehdytystä voitaisiin antaa vain lomittajille, jotka hoitavat vuosiloma- tai sijaisapulomitusta, ja vain vuosiloma- ja sijaisapulomituksella huolehdittaviin lomituspalvelutehtäviin kuten nykyisinkin. 

16 b §.Maksullinen lomittaja-apu. Pykälän 1 momentin mukaan vuosilomaan oikeutetulle maatalousyrittäjälle voitaisiin järjestää maksullista lomittaja-apua lakiehdotuksen 28 §:n 1 momentissa säädettyä maksua vastaan enintään 120 tuntia kalenterivuodessa kuten nykyisinkin. Myös itse järjestetyn lomituksen piirissä oleva vuosilomaan oikeutettu maatalousyrittäjä voi järjestää itselleen maksullista lomittaja-apua vastaavaa palvelua. Tästä säädetään 24 §:n 2 momentissa.  

Pykälän 2 momentin mukaan paikallisyksikkö voisi järjestää maksullista lomittaja-apua myös muille maatalousyrittäjille kuin vuosilomaan oikeutetuille maatalousyrittäjille. Tästä perittävästä maksusta säädettäisiin 28 §:n 2 momentissa.  

Lakiehdotuksen 8 b §:ssä säädetään tehtävistä, joita voidaan hoitaa 1 ja 2 momentin mukaisella maksullisella lomittaja-avulla. 

Pykälän 3 momentista ilmenisivät ne edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta paikallisyksikkö voi järjestää maksullista lomittaja-apua. Vaikka edellytykset täyttyisivät, paikallisyksiköllä ei ole velvollisuutta järjestää palvelua.  

Momentin 1 kohdan mukaan maksullisen lomittaja-avun järjestäminen ei saa vaarantaa vuosiloman eikä sijaisavun järjestämistä. Lisäksi momentin 3 kohdan mukaan 2 momentin mukainen maksullinen lomittaja-apu ei myöskään saisi vaarantaa 1 momentin mukaisen lomittaja-avun järjestämistä. Jos paikallisyksikkö on päätöksellään sitoutunut järjestämään maksullista lomittaja-apua yksittäistapauksessa, maatalousyrittäjän on voitava luottaa siihen, että palvelu myös järjestetään. Ehdotetuissa säännöksissä tarkoitettuun etusijajärjestykseen ei voisi enää silloin vedota.  

Momentin 2 kohdan mukaan maksullisen lomittaja-avun järjestämiseen ei voitaisi käyttää 15 §:n 3 momentissa tarkoitettua maatalousyrittäjän ehdottamaa lomittajaa, joka olisi tilapäisesti työsopimussuhteessa paikallisyksikköön. Muilta osin lakiehdotuksessa luovuttaisiin voimassa olevan lain 16 b §:n 1 momentissa olevasta edellytyksestä, jonka mukaan maksullisen lomittaja-avun toteuttamiseen voidaan käyttää vain sellaisen lomittajan työpanosta, joka on paikallisyksikön palveluksessa ja tekee vakituisesti lomitustyötä. Sekä paikallisyksiköt että maatalousyrittäjät ovat pitäneet mainittua säännöstä hankalana. Se vaikeuttaa lomitusten järjestämistä etenkin silloin, kun vuosiloma- tai sijaisapupäivää haluttaisiin pidentää tuetulla maksullisella lomituksella. Jos lomittaja ei tee vakituisesti lomitustyötä, hänen työpäiväänsä ei voida nykyisin pidentää maksullisella lomittaja-avulla.  

Paikallisyksikkö voisi edelleen järjestää maksullista lomittaja-apua käyttämällä ostopalvelulomittajaa. 

18 §.Paikallisyksikön järjestämien lomituspalvelujen hakeminen. Pykälän 1 momentin mukaan lomituspalveluja olisi haettava paikallisyksiköltä kirjallisesti, kuten valtiontuen suuntaviivoissa edellytetään. Tämä koskee nykyisestä poiketen myös sijaisapua sekä 16 b §:n 1 momentissa tarkoitettua maksullista lomittaja-apua. Suuntaviivojen mukaan tuki voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi, jos sillä on kannustava vaikutus. Komissio katsoo, että tuella ei ole kannustavaa vaikutusta tuensaajaan sellaisissa tapauksissa, joissa hankkeeseen tai toimintaan liittyvät työt on aloitettu jo ennen kuin tuensaaja jättää tukihakemuksen kansallisille viranomaisille. Koska pykälä koskee paikallisyksikön järjestämää lomitusta, viimeksi mainittua vaatimusta ei ole tarpeen mainita säännöksessä, sillä paikallisyksikkö voi järjestää lomitusta vasta hakemuksen vireille tulon jälkeen. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että hakemuksesta ja sen liitteistä on käytävä ilmi lomituspalvelun myöntämiseksi tarvittavat tiedot. Nimenomaisella säännöksellä halutaan varmistaa sääntelyn hyväksyttävyys EU:n valtiontukisääntöjen kannalta. Suuntaviivojen 71 kohdassa mainitaan, mitä tietoja tukihakemuksesta on ainakin käytävä ilmi. Näitä ovat seuraavat tiedot: hakijayrityksen nimi ja koko, hankkeen tai toiminnan kuvaus, mukaan lukien sijaintipaikka sekä aloitus- ja lopetusaika, hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan tuen määrä ja tukikelpoiset kustannukset. Tämän lisäksi hakemukselta on käytävä ilmi kansallisen lainsäädännön edellyttämät seikat.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että 16 b §:n 2 momentissa tarkoitettua maksullista lomittaja-apua voisi kuitenkin hakea suullisesti. Tämä olisi mahdollista, koska edellä 8 b §:ssä kerrotun mukaisesti palvelusta perittävän maksun ehdotetaan vastaavan palvelusta aiheutuvia keskimääräisiä tuotantokustannuksia ja markkinoilla vastaavasta palvelusta perittävää hintaa. Tällöin palvelu ei enää olisi valtiontueksi katsottavaa.  

Pykälän 2 momentin mukaan vuosilomaa koskeva hakemus olisi nykyiseen tapaan tehtävä paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa. Aiotut vuosiloma-ajankohdat olisi mainittava hakemuksessa. Samalla olisi tehtävä myös 16 b §:n 1 momentissa tarkoitettua maksullista lomittaja-apua koskeva hakemus. Tarkoitus on, että maatalousyrittäjä voisi myöhemmin tehdä ehdotuksensa maksullisen lomittaja-avun ajankohdista myös suullisesti. Vastaavasti jos paikallisyksikkö 19 §:n mukaisesti varaa maatalousyrittäjälle tilaisuuden vuosiloman ajankohdan muuttamiseen, maatalousyrittäjä voi tehdä ehdotuksensa uusista ajankohdista myös suullisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sijaisavun hakemisesta. Sijaisavun hakemiselle ei ole mahdollista säätää yhtenäistä hakuaikaa, koska sijaisavun tarve tulee usein esiin yllättäen. Joissakin tapauksissa se saattaa olla tiedossa jo hyvissä ajoin, esimerkiksi silloin, kun maatalousyrittäjälle on etukäteen varattu aika työkyvyttömyyttä aiheuttavaan lääketieteelliseen toimenpiteeseen. Sijaisavun järjestäminen etenkin äkillisissä tilanteissa on haasteellista lomittajaresurssien tehokkaan kohdentamisen kannalta. Siksi on tärkeää, että paikallisyksikkö saa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tiedon kaikista sijaisavun tarpeista. Sijaisapua koskeva hakemus olisi ehdotuksen mukaan tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun maatalousyrittäjä on saanut tiedon sijaisavun perusteesta ja palvelun tarpeen alkamisajankohdasta. 

Sijaisapua koskeva hakemus on tarkoitettu tehtäväksi kirjallisesti ennen jokaisen sijaisavun alkamista. Tarkoitus on, että kirjallista hakemusta voidaan osittain täydentää suullisesti. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun samalla perusteella myönnettyä sijaisapua on tarpeen jatkaa.  

23 a §.Lomituspalvelujen hakeminen itse järjestetyssä lomituksessa. Valtiontuen suuntaviivojen vaatimusten mukaisesti myös itse järjestettyjä lomituspalveluja olisi haettava kirjallisesti. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Nykyisestä poiketen tämä koskee myös sijaisapua ja maksullista lomittaja-apua vastaavaa palvelua. Suuntaviivojen mukaan hakemus on tehtävä ennen hanketta koskevien töiden aloittamista. Itse järjestetyn lomituksen osalta tällä tarkoitetaan sitä, että hakemus on tehty ennen laillisesti velvoittavaa sitoumusta käyttää palveluja.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että hakemuksesta ja sen liitteistä on käytävä ilmi lomituspalvelun myöntämiseksi tarvittavat tiedot. Vastaava säännös on paikallisyksikön järjestämien lomituspalvelujen osalta lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentissa. Itse järjestetyssä lomituksessa tieto esimerkiksi sijaisavun päättymispäivästä voi käytännössä tulla paikallisyksikölle vasta lakiehdotuksen 26 a §:ssä tarkoitetun korvaushakemuksen yhteydessä.  

Sijaisapua koskeva hakemus on tarkoitettu tehtäväksi kirjallisesti ennen jokaiseen sijaisapuun kuuluvien töiden aloittamista. Tarkoitus on, että kirjallista hakemusta voidaan osittain täydentää suullisesti. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun samalla perusteella myönnettyä sijaisapua on tarpeen jatkaa.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vuosiloman ja maksullisen lomittaja-apua vastaavan palvelun hakemisesta. Vuosiloman osalta kirjallinen hakemus tehdään paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa. Maatalousyrittäjän, joka järjestää itse lomituksensa, ei tarvitsisi ilmoittaa vuosiloman ajankohtia paikallisyksikölle etukäteen. Maksullista lomittaja-apua olisi haettava vuosilomahakemuksen yhteydessä myös silloin, kun kyseessä on itse järjestetty lomitus.  

24 §.Maatalousyrittäjän velvollisuus järjestää itse lomituksensa. Hallinnollisen työn vähentämiseksi pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi paikallisyksikön velvollisuus avustaa itse järjestetyn lomituksen piirissä olevaa maatalousyrittäjää sijaisapulomituksen järjestämisessä. Paikallisyksikkö voisi edelleen ehdotetun 14 §:n 2 momentin nojalla järjestää sijaisapua myös itse järjestetyn lomituksen piirissä olevalle maatalousyrittäjälle. Edellytyksenä olisi, ettei se vaikeuta palvelujen järjestämistä 1 momentissa tarkoitetuille maatalousyrittäjille.  

25 §.Itse hankitut lomittajat. Suuntaviivojen mukaan tukeen ei saa liittyä suoria maksuja edunsaajille ja tuki on maksettava maatilojen lomituspalvelujen tarjoajalle. Sen vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maatalousyrittäjä voi hankkia sijaisavun vain ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelujen tuottajalta eikä enää ottaa lomittajaa työsuhteeseen. Työsuhteen mahdollisuus sulkeutuu pois, koska työsuhteen olennainen tunnusmerkki on, että työnantaja itse maksaa palkan työntekijälle.  

Itse hankitusta lomituksesta maksettava valtion korvaus on julkista rahoitustukea, jonka käyttöön lähtökohtaisesti liittyy vaatimus, että sen turvin hankittaviin palveluihin sovelletaan julkisista hankinnoista annettua lakia (hankintalaki, 348/2007). Itse järjestetyn lomituksen osalta hankintalain soveltaminen tulisi kysymykseen vain poikkeuksellisesti, koska laissa säädetyt kynnysarvot harvoin ylittyvät näissä tapauksissa. Siitä huolimatta 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan hankintalakia ei sovelleta pykälässä tarkoitettuihin hankintoihin.  

Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lomituspalvelujen tuottajana ei voisi toimia maatalousyrittäjä itse, maatalousyrittäjän perheenjäsen tai maatalousyrityksen toinen yrittäjä tai hänen perheenjäsenensä. Palvelujen tarjoajana ei myöskään voisi toimia sellainen taho, että maatalousyrittäjän, hänen perheenjäsenensä tai maatalousyrityksen toisen yrittäjän tai hänen perheenjäsenensä voidaan tosiasiallisesti katsoa saavan maksun itselleen, vaikkakin välillisesti. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että maatalousyrittäjä käyttää palvelujen tarjoajana omaa, perheenjäsenensä tai hänen kanssaan kyseisessä maatalousyrityksessä maataloutta harjoittavan henkilön toiminimeä. Vastaava välillinen vaikutus voi syntyä myös esimerkiksi silloin, kun palvelujen tarjoajana on yhteisö, jonka velvoitteista maatalousyrittäjä, hänen perheenjäsenensä tai maatalousyrityksen toinen yrittäjä tai hänen perheenjäsenensä on henkilökohtaisessa vastuussa toimimalla esimerkiksi avoimen yhtiön yhtiömiehenä tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä.  

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan myöskään lomittajana ei voisi toimia maatalousyrittäjä itse, hänen perheenjäsenensä, maatalousyrityksen toinen yrittäjä eikä hänen perheenjäsenensä. 

Pykälän 3 momentissa täsmennetään, keitä tarkoitetaan 2 momentissa mainituilla perheenjäsenillä.  

26 §.Korvaus itse järjestetystä lomituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus maksettaisiin palvelujen tuottajalle. Säännöksestä ilmenisi myös, että korvausta maksetaan vuosiloma- ja sijaisapulomituksissa enintään lakiehdotuksen 8 §:n mukaan määritellyn tuntimäärän mukaan. Korvausta voitaisiin maksaa vain ehdotetun 8 b §:n mukaisten tehtävien hoitamisesta. Maksullista lomittaja-apua vastaavassa 24 §:n 2 momentin mukaisessa lomittaja-avussa lomittaja voisi huolehtia vain 8 b §:n mukaisista tehtävistä.  

Pykälän 2 momentista ilmenee itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvauksen taso. Nykyinen työsuhteisia lomittajia koskeva alempi korvaustaso poistuisi, koska maatalousyrittäjä voisi jatkossa hankkia lomituspalveluja vain ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelujen tuottajalta. Korvaus olisi 26,50 euroa tunnilta vuoden 2016 tasossa. Määrä vastaisi tämän hetkistä itse järjestetystä lomituksesta maksettavaa ylintä korvaustasoa. 

Korvauksen määrää ei enää sidottaisi maatalouslomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaiseen vähimmäispalkkaan, vaan korvausta tarkistettaisiin lakiehdotuksen 47 b §:n mukaisesti vuosittain tammikuun alusta työntekijän eläkelain 96 §:n 1 momentissa tarkoitetulla palkkakertoimella. 

Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitettu korvauksen määrä olisi käytännössä enimmäiskorvaus. Jos maatalousyrittäjän ja palvelujen tuottajan sopima hinta olisi 2 momentissa tarkoitettua korvausta pienempi, korvauksena maksettaisiin vain maatalousyrittäjän ja palvelujen tuottajan sopima hinta. Korvaus voisi muodostua ainoastaan ennakkoperintälain (1118/1996) 25§:n tarkoittamasta työkorvauksesta, joka ei kata esimerkiksi matkakustannuksia. 

Arvonlisäveron osuuteen korvausta ei maksettaisi. Maatalousyrittäjä on velvollinen korvaamaan palvelun tuottajalle ne kustannukset, joita valtion korvaus ei kata, mukaan luettuna arvonlisäveron osuuden.  

26 a §.Korvauksen hakeminen ja maksaminen. Maatalousyrittäjä hakisi jälkikäteen paikallisyksiköltä itse järjestetystä lomituksesta maksettavan korvauksen, joka maksettaisiin palvelun tuottajalle. Hakemus olisi tehtävä viimeistään lomituspalvelun suorittamisajankohtaa seuraavien kahden kalenterikuukauden kuluessa. Korvaus voitaisiin myöntää siitä huolimatta, että hakemus olisi myöhästynyt edellä tarkoitetusta määräajasta, jos korvauksen epääminen myöhästymisen vuoksi olisi kohtuutonta. 

Hallintolain (434/2003) 31 §:n mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Pykälän 2 momentista ilmenee tarkemmin, mistä asioista erityisesti on esitettävä selvitystä itse järjestetystä lomituksesta maksettavaa korvausta haettaessa. Yhtenä 7 kohdassa tarkoitettuna muuna korvauksen maksamiseen tarvittavana tietona olisi perusteltua toimittaa kopio palvelujen tuottajan palvelun myynnistä antamasta laskusta. Laskusta kävisi ilmi muun muassa mahdollisen arvonlisäveron ja matkakustannusten osuus.  

Pykälän 3 momentin mukaan hakemukseen olisi liitettävä palvelujen tuottajan vahvistus korvauksen myöntämiseen vaikuttavista seikoista.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin korvauksen maksutavasta. Säännös vaikuttaa myös pykälän otsikointiin. 

Tarkoitus on kumota maatalousyrittäjien lomituspalveluasetuksen 11—13 §, joissa nykyisin säädetään itse järjestetyn korvauksen hakemisesta, päätöksestä ja korvauksen maksamisesta. 

27 §.Sijaisavusta perittävät maksut. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi pykälän 1 momentissa määriteltyä sijaisavun tuntimaksua koskevaa laskentakaavaa ehdotetaan muutettavaksi.  

Sijaisavun perustuntimaksu säilyisi nykyisenä kolmena eurona. Muutos koskisi vain maksun MYEL-työtuloon sidottua osaa. Tuntimaksun MYEL-työtulosidonnaisen osan määräämisessä käytettävä jakaja olisi nykyisen 6000 sijasta 5400. Muutos vahvistaisi jonkin verran maksun sidonnaisuutta MYEL-työtuloon.  

Muilta osin pykälä säilyisi ennallaan. 

27 a §.Korotettu sijaisapumaksu. Pykälän 2 kohdassa oleva viittaus kumottavaan 7 e §:ään ehdotetaan poistettavaksi. 

27 b §. Yritystoiminnan järjestelyjä varten annetusta sijaisavusta perittävä maksu. Voimassa olevan lain 27 b §:ssä säädetään maksullisesta lomittaja-avusta perittävän maksun suuruisesta sijaisapumaksusta. Voimassa olevan pykälän 1 ja 3 momentti käyvät tarpeettomiksi lakiehdotuksen sisältämien muutosten johdosta.  

Voimassa oleva 2 momentti olisi edelleen osittain tarpeellinen. Käytännössä säännös jäisi koskemaan ainoastaan yritystoiminnan järjestelyjä varten annetusta sijaisavusta perittävää maksua. Voimassa olevassa 2 momentissa on viittaus lain 28 §:ään, jossa maksu on kytketty lomittajia koskevan työehtosopimuksen mukaiseen vähimmäispalkkaan. Esityksessä ehdotetaan lain 28 §:ää yksinkertaistettavaksi niin, että siinä säädetään maksun suuruudeksi 13,50 euroa tunnilta.  

Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin vastaavasti, että yritystoiminnan järjestelyjä varten annetusta sijaisavusta peritään 13,50 euroa tunnilta. Samalla pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan sen uutta sisältöä. 

28 §. Maksullisesta lomittaja-avusta perittävä maksu. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi nykyinen tuetusta maksullisesta lomittaja-avusta perittävä 11,60 euron suuruinen tuntimaksu korotettaisiin 13,50 euroon tunnilta. Pykälässä tarkoitettu maksu perittäisiin myös 24 §:n 2 momentissa tarkoitetusta lomittaja-avusta. Täsmennys on tarpeen, koska tarkoitus on kumota maatalousyrittäjien lomituspalveluasetuksen 13 §, jossa säädetään 24 §:n 2 momentissa tarkoitetusta lomittaja-avusta maksettavan maksun vähentämisestä itse järjestetyn lomituksen korvauksesta.  

Pykälän 2 momentissa säädetään 16 b §:n 2 momentissa tarkoitetusta maksullisesta lomittaja-avusta perittävästä maksusta. Maksun on alun perin ollut tarkoitus vastata palvelun tuotantokustannuksia. Nykyisin palvelusta perittävä maksu, 26,50 euroa tunnilta, ei kuitenkaan enää todellisuudessa vastaa palvelun tuotantokustannuksia. Perittävä maksu ehdotetaan korotettavan vastaamaan palvelusta aiheutuvia keskimääräisiä tuotantokustannuksia.  

Maksujen suuruutta ei enää sidottaisi maatalouslomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaiseen vähimmäispalkkaan, vaan maksua tarkistettaisiin lakiehdotuksen 47 b §:n mukaisesti vuosittain tammikuun alusta työntekijän eläkelain 96 §:n 1 momentissa tarkoitetulla palkkakertoimella. Ehdotetut 13,50 euroa ja 35 euroa vastaisivat vuoden 2016 palkkakertoimen tasoa. 

28 a §.Valvontakäynneistä ja varallaolosta perittävät maksut. Lakiehdotuksen 8 c §:ssä säädettäisiin valvontakäynneistä ja kotieläintuotantoon kuuluvan automaation valvonnasta, jotka liittyvät paikallisyksikön järjestämään vuosiloma- ja sijaisapulomitukseen.  

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan vuosiloma- ja sijaisapulomituksen yhteydessä tehdystä valvontakäynnistä perittäisiin 33 euroa käynniltä. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi ja itse järjestetyn lomituksen saattamiseksi yhdenvertaisempaan asemaan valvontakäyntien suhteen, myös vuosilomalomituksen yhteydessä tehdystä valvontakäynnistä tulisi maksullinen. Toisaalta valvontakäyntejä voitaisiin ehdotuksen mukaan vuosilomissa järjestää, vaikka molemmat yrittäjät eivät olisi samanaikaisesti vuosilomalla.  

Pykälän 2 momentin mukaan varallaolosta perittäisiin 5 euroa tunnilta. Määrä vastaa suunnilleen sitä lisäkustannusta, joka paikallisyksikölle aiheutuu lomittajalle maksettavasta varallaolokorvauksesta. Jos lomittaja joutuu varallaolon aikana käymään tilalla, maatalousyrittäjältä perittäisiin 33 euroa käynniltä.  

Valvontakäynnillä tai varallaolon aikana tehtävällä käynnillä voidaan huolehtia vain tehtävistä, jotka ovat käyntihetkellä eläinsuojelullisista syistä välttämättömiä. Jos lomittaja joutuu eläinsuojelullisista syistä työskentelemään tilalla pitempään kuin tunnin, yli menevältä ajalta perittäisiin 33 euroa tunnilta, myös silloin, kun valvontakäynti tai varallaolo liittyy vuosilomalomitukseen. Jos lomittaja työskentelee tilalla esimerkiksi yhden tunnin ja 30 minuuttia, henkilöltä perittäisiin 33 euron käyntimaksu ja tunnin ylittävältä 30 minuutilta 16,50 euroa. Tästä säädettäisiin pykälän 3 momentissa. 

Kyseessä on uusi asiakasmaksu, joka tulee vähentää valtion korvaukseen oikeuttavista lomituskustannuksista 36 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla. 

29 §. Perusteettomasti annetun palvelun korvaaminen ja perusteettomasti maksetun korvauksen palauttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan palvelun saajan olisi korvattava paikallisyksikölle kustannukset, jotka ovat aiheutuneet perusteettomasti annetusta vuosilomasta, sijaisavusta ja 16 b §:n 1 momentin tarkoittamasta maksullisesta lomittaja-avusta. Sama koskee itse järjestetystä lomituksesta perusteettomasti maksettua korvausta. Säännöksestä puuttuisi 16 b §:n 2 momentin tarkoittama lomittaja-apu, koska siitä perittävä hinta korotettaisiin edellä ehdotetun mukaisesti siten, että maksu vastaisi palvelusta aiheutuvia keskimääräisiä tuotantokustannuksia. 

Hallinnollisen työn helpottamiseksi ja maatalousyrittäjien yhdenmukaisen kohtelun varmistamiseksi ehdotetaan, että paikallisyksikön järjestämästä palvelusta maksettavan korvauksen euromäärästä säädettäisiin laissa. Korvaus olisi 33 euroa lomitustunnilta vähennettynä palvelun saajalta mahdollisesti perityllä asiakasmaksulla. Kuitenkin korvaus perusteettomasti annetusta varallaolosta olisi 5 euroa tunnilta vähennettynä palvelun saajalta palvelusta perittävällä maksulla. Määrät vastaisivat vuosilomasta, sijaisavusta ja 16 b §:n 1 momentin tarkoittamasta maksullisesta lomittaja-avusta aiheutuneita keskimääräisiä tuotantokustannuksia. Rahamäärää tarkistettaisiin ehdotetun 47 b §:n mukaisesti palkkakertoimella. Perittävä taso määräytyisi lomituspalvelujen antamisvuoden tasossa. Kiinteitä tuntikustannuksia sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa annettuihin lomituspalveluihin.  

Pykälän 2 momentti liittyy lakiehdotuksen 11 a §:ssä tarkoitettuun ehdolliseen päätökseen. Jos ehdollinen päätös raukeaa, maatalousyrittäjältä perittäisiin sen nojalla annetusta sijaisavusta aiheutuneet kustannukset lakiehdotuksen pykälän 1 momentissa säädetyin perustein.  

Pykälän 3 momentti sisältäisi pääsäännön takaisinperinnästä luopumisesta. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 29 §:n 3 momenttia.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksista takaisinperinnästä luopumisesta koskevasta säännöstä. Takaisinperintä olisi toteutettava täysimääräisenä, jos perintä perustuu ehdollisen päätöksen raukeamiseen. Lisäksi säännöksessä otettaisiin huomioon Euroopan unionin lainsäädännöstä tulevat vaatimukset. Lomituspalvelujärjestelmästä maksettava korvaus on SEUT 107 artiklan mukaista tukea. Sitä koskevat yhteisön lainsäädännön rajoitteet samalla tavalla kuin muitakin yritystukia. Niihin kuuluvat myös takaisinperintää koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö. Takaisinperinnän kohtuullistaminen rajoittuisi näin ollen vain tilanteisiin, joissa tuen myöntäminen ja maksaminen eivät ole olleet vastoin niitä maatalouden valtiontukisääntöjä, joiden perusteella tukijärjestelmä ja sen muutos on voitu hyväksyä.  

Pykälän 5 momentin mukaan takaisinperinnästä olisi pääsäännön mukaan päätettävä viiden vuoden kuluessa perusteettoman palvelun antamisesta tai perusteettoman korvauksen maksamisesta. Edellä 4 momentin kohdalla selostetuista syistä valtiontukisääntöjen vastaisen tuen takaisinperintäaika määräytyisi Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti. Valtiontukisääntöjen vastaisen tuen takaisinperintämenettelystä on tarkemmin säädetty mm. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 659/1999. Sen 15 artiklan mukaan tuen takaisinperintään sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. 

30 §.Viivästyskorko ja maksuvelvoitteen täytäntöönpano. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan otettavan huomioon 28 a §:ssä ehdotetut valvontakäynneistä ja varallaolosta perittävät maksut.  

Samalla säännöksessä huomioitaisiin korkolakiin (633/1982) 16.3.2013 voimaan tullut muutos. Sijaisapumaksu, tuetun maksullisen maksu ja ehdotettu uusi asiakasmaksu on katsottava kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain (30/2013) 1 §:ssä tarkoitetuiksi maksuiksi eli maksuiksi, jotka elinkeinonharjoittajan tai hankintayksikön on suoritettava elinkeinonharjoittajalle vastikkeena tavarasta tai palvelusta. Tällaisen maksun viivästykseen sovellettaisiin korkolain 4 a §:ää. Siltä osin kuin kyse olisi 29 §:n mukaisesta takaisinperittäväksi määrätyn korvauksen maksun viivästymisestä, sovellettaisiin edelleen korkolain 4 §:ää.  

Pykälän 2 momentti jäisi asiasisällöltään ennalleen.  

30 a §.Yrittäjän vastuu maksuistaja korvauksista. Pykälässä ehdotetaan huomioitavaksi uudesta 3 §:stä johtuva muutostarve. Pykälän maatalousyrittäjätermi ehdotetaan muutettavan yrittäjätermiksi. Samalla ehdotetaan täsmennettäväksi voimassa olevassa laissa oleva yhteisötermi korvaamalla se termeillä avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö tai osuuskunta. 

35 §.Valtion korvaukseen oikeuttavat lomituskustannukset. Nykyisin lomittajien työmatkakustannusten korvaaminen valtion varoista perustuu pykälän 2 momentin 1 kohtaan, jonka mukaan maatalouslomittajien palkkauksesta ja muista eduista aiheutuvat kustannukset korvataan enintään määrään, jota on pidettävä toiminnan tarkoituksenmukaisen ja taloudellisen hoitamisen kannalta tarpeellisena ja jota kulloinkin voimassa oleva lomittajia koskeva työehtosopimus ja muut työnantajaa velvoittavat sopimukset edellyttävät. Voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan lomittajan työmatkat asunnosta ensimmäiseen työpisteeseen ja viimeisestä työpisteestä asunnolle korvataan kaikille lomittajille paikallisyksikön alueella, jossa lomittaja työskentelee. Lisäksi sopimuksen pöytäkirjamerkinnän mukaan valvontakäyntien matkakustannukset korvataan Melan vahvistamien periaatteiden mukaisesti. Melan voimassa olevan ohjeen mukaan työantajan määräyksestä suoritetusta erillisestä valvontakäynnistä aiheutuneet matkakustannukset voidaan sisällyttää valtionkorvaukseen. 

Valvontakäynneistä ehdotetaan uutta sääntelyä 8 c ja 28 a §:n mukaisesti. Lisäksi kyseisissä pykälissä säädettäisiin myös varallaolosta ja varallaolosta mahdollisesti aiheutuvista käynneistä tilalla. Ehdotuksen mukaan valvontakäynnistä ja varallaolosta aiheutuvasta käynnistä perittäisiin aina 33 euroa käyntikerralta. Koska käynneistä ehdotetaan tarkempaa sääntelyä, olisi perusteltua, että myös käyntien matkakustannusten korvaamisesta valtion varoista olisi tarkempaa sääntelyä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaankin uutta kohtaa, jonka mukaan valtion varoista korvattaisiin valvontakäyntien ja varallaolon johdosta lomittajalle paikallisyksikön alueella syntyneet työmatkakustannukset asunnosta ensimmäiseen työpisteeseen ja viimeisestä työpisteestä asunnolle. Paikallisyksikön alueella tarkoitetaan myös tässä sitä paikallisyksikköä, johon lomittajalla on työsuhde. Työmatkakustannuksilla tarkoitetaan verovapaata kilometrikorvausta.  

Edellä ehdotetun mukaisesti 8 a § palvelusuunnitelmasta ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevan 35 §:n 2 momentin 2 b kohdassa säädetään palvelusuunnitelmien laatimisesta ja tarkistamisesta aiheutuneiden matkakulujen korvaamisesta. Säännös ehdotetaan poistettavan. 

40 a §.Kunnan velvollisuus palauttaa perusteetta saamansa valtion korvaus. Pykälä vastaa pääosin voimassa olevan lain 40 a §:ää.  

Hallinnollisen työn helpottamiseksi ja maatalousyrittäjien yhdenmukaisen kohtelun varmistamiseksi ehdotetaan, että paikallisyksikön järjestämästä palvelusta maksettavan korvauksen euromäärästä säädettäisiin laissa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin korvauksen euromäärästä samalla tavoin kuin lakiehdotuksen 29 §:n 1 momentissa. Palautettava määrä olisi vuosilomassa, sijaisavussa tai 16 b §:n 1 momentissa tarkoitetussa maksullisessa lomittaja-avussa 33 euroa tunnilta vähennettynä perityillä asiakasmaksuilla, jos palautusvelvollisuus perustuu siihen, että paikallisyksikkö on antanut palveluja säännösten vastaisesti. Jos kysymys on perusteettomasti annetusta varallaolosta, palautettava määrä olisi kuitenkin 5 euroa tunnilta vähennettynä palvelun saajalta palvelusta perittävällä maksulla. 

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan otettavan huomioon Euroopan unionin lainsäädännöstä tuleva vaatimus vastaavasti, kuten edellä on todettu 29 §:n 4 momentin yhteydessä. Kohtuullistaminen rajoittuisi näin ollen vain tilanteisiin, joissa tuen myöntäminen ja maksaminen eivät ole olleet vastoin niitä maatalouden valtiontukisääntöjä, joiden perusteella tukijärjestelmä ja sen muutos on voitu hyväksyä. 

44 b §.Lomituspalvelujen tuottajan ilmoitusvelvollisuus. Itse järjestetyn lomituksen osalta palvelujen tuottaja olisi pykälän 1 momentin mukaan velvollinen antamaan maksettavan korvauksen saamiseen tai määrään vaikuttavat tiedot paikallisyksikölle. Pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tiedot olisi annettava Melalle. Palvelun tuottajan olisi annettava tiedot sekä oma-aloitteisesti että paikallisyksikön tai Melan pyynnöstä. 

45 §.Tietojen saantioikeus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että paikallisyksiköllä on oikeus saada eläkelaitokselta tietoja samoin periaattein kuin sillä on oikeus saada tietoja muilta viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999; julkisuuslaki) 4 §:ssä tarkoitetuilta viranomaisilta. Pykälän 2 ja 3 momentti säilyisivät ennallaan.  

45 a §. Tietojen salassapito ja luovuttaminen. Julkisuuslain 14 §:n mukaan tiedon antamisesta asiakirjasta, joka on laadittu viranomaisen toimeksiantotehtävää suoritettaessa tai annettu toisen viranomaisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten, päättää tehtävän antanut viranomainen, jollei toimeksiannosta muuta johdu. Säännöksen mukaan toimeksiantosopimuksessa voitaisiin sopia, että tiedon antamisesta päättää paikallisyksikkö, mikä olisi perusteltua, koska asiakirjat ovat paikallisyksikön hallussa ja sillä on parhaat edellytykset arvioida, onko tietojen antaminen perusteltua. Jotta paikallisyksikköjen toimivalta päättää tietojen antamisesta ei jäisi toimeksiantosopimusten varaan, pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että asiasta säädetään suoraan laissa. 

Ehdotetun lain toimeenpanossa käsiteltäviin arkaluonteisiin tietoihin sovellettaisiin siten muun muassa julkisuuslain 6 luvussa säädettyjä salassapitovelvoitteita. Julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä ovat esimerkiksi asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisen liike- tai ammattisalaisuudesta (24 §:n 1 momentin 20 kohta), henkilön taloudellisesta asemasta (24 §:n 1 momentin 23 kohta) sekä henkilön terveydentilasta (24 §:n 1 momentin 25 kohta). 

Koska lomitusasioissa käsitellään maatalousyrittäjän eläkelain mukaisia vakuutustietoja, pykälän 2 momentti olisi yhdenmukainen maatalousyrittäjän eläkelain 139 §:n kanssa. 

Kuitenkin pykälän 3 momenttiin otettaisiin suuntaviivojen 128 ja 131 kohdasta tuleva edellytys. Suuntaviivojen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava tiettyjen tietojen julkaiseminen internetissä kattavalla valtiontukisivustolla kansallisella tai alueellisella tasolla, jos yksittäisen tuen suuruus ylittää 60 000 euroa. Jokaisesta yksittäisestä tuesta on julkaistava mm. yksittäisen tuensaajan nimi, kullekin tuensaajalle myönnetyn tuen muoto ja määrä, myöntämispäivä, alue, jolle tuensaaja on sijoittunut (NUTS II -tasolla) ja yrityksen pääasiallinen toimiala (NACE:n kolminumerotasolla). Salassapito ei siis ulottuisi tällaisiin tietoihin.  

45 b §.Asiakirjojen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin lomituspalvelun myöntämiseen, järjestämiseen ja korvaamiseen liittyvien asiakirjojen säilyttämisestä. Asiakirjat olisi säilytettävä valtiontuen suuntaviivoissa säädetyn ajan, jollei arkistolaitos ei ole määrännyt niitä pysyvästi säilytettäviksi. Suuntaviivojen kohdan 730 mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikista tuen myöntämiseen liittyvistä toimenpiteistä pidetään yksityiskohtaista kirjanpitoa. Tällaisen kirjanpidon on sisällettävä kaikki tarvittavat tiedot sen osoittamiseksi, että kaikkia näiden suuntaviivojen edellytyksiä, jotka koskevat tukikelpoisia kustannuksia ja tuen sallittua enimmäisintensiteettiä, on noudatettu soveltuvin osin. Nämä tiedot on säilytettävä 10 vuoden ajan tuen myöntämispäivästä ja toimitettava pyynnöstä komissiolle. Hallinnollisen työn keventämiseksi säädettäisiin kuitenkin, että asiakirjat voisi hävittää kalenterivuosittain eli asiakirjoja olisi säilytettävä kymmenen kokonaista kalenterivuotta lomituspalvelun myöntämisestä.  

47 a §.Suoritusvelvollisuuden raukeaminen. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan otettavan huomioon Euroopan unionin lainsäädännöstä tuleva vaatimus vastaavasti kuten edellä on todettu 29 §:n 5 momentin yhteydessä. 

47 b §.Rahamäärien tarkistaminen palkkakertoimella. Laissa on mainittu useita rahamääriä, joiden määrä on tarpeen pitää ajan tasalla ehdotetun pykälän 1 momentin mukaisesti. Nämä rahamäärät ovat: 

- korvaus itse järjestetystä lomituksesta (26,50 euroa), josta säädetään lakiehdotuksen 26 §:n 2 momentissa 

- yritystoiminnan järjestelyjä varten annettavasta sijaisavusta perittävä maksu (13,50 euroa), josta säädetään 27 b §:ssä 

- maksullisesta lomittaja-avusta perittävät maksut (13,50 ja 35 euroa), joista säädetään lakiehdotuksen 28 §:ssä 

- valvonnasta ja varallaolosta perittävät maksut (5 ja 33 euroa), joista säädetään lakiehdotuksen 28 a §:ssä 

- perusteettomasti annetusta lomituspalvelusta ja itse järjestetystä lomituspalvelusta perusteettomasti maksetun korvauksen takaisinperintä (5 ja 33 euroa), josta säädetään lakiehdotuksen 29 §:n 1 momentissa 

- kunnalle perusteettomasti maksetun valtion korvauksen palautus (5 ja 33 euroa), josta säädetään lakiehdotuksen 40 a §:n 2 momentissa. 

Kaikki edellä mainitut rahamäärät ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden indeksisidonnaisuuteen soveltuu parhaiten työntekijän eläkelain 96 §:n 1 momentissa tarkoitettu palkkakerroin.  

Pykälän 2 momentin mukaan mainitut rahamäärät vastaavat vuoden 2016 palkkakertoimen tasoa. 

1.2  Laki turkistuottajien lomituspalveluista

1 §.Lain soveltamisalaja Euroopan unionin lainsäädännön huomioon ottaminen. Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät muutoin ennallaan, mutta momentin 2 kohdasta ilmenee EU-lainsäädännön edellyttämä muutos, jonka mukaan korvaus itse järjestetystä lomituksesta maksetaan palvelun tuottajalle eikä enää turkistuottajalle itselleen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että lain toimeenpanossa noudatetaan lisäksi maatalousalan ryhmäpoikkeusasetusta. Ehdotetun lain säännöksillä täydennetään Euroopan unionin lainsäädäntöä siltä osin, kuin tällainen säätäminen on kansallisista lähtökohdista tarpeellista. Suurin osa maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisista edellytyksistä ilmenee suoraan ehdotetusta laista. 

2 §.Määritelmät. Jäljempänä ehdotetun mukaisesti 15 § palvelusuunnitelmasta ehdotetaan kumottavaksi. Täten palvelusuunnitelmasta ei enää tarvita erillistä määritelmää, joten myös 2 §:n 5 kohta ehdotetaan kumottavaksi.  

3 §.Lomituspalvelujen saamisen edellytykset. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevan lain 3 §:n 1 momenttia muutoin, mutta lomituspalveluihin oikeuttavan eläinyksikköjen raja ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä neljästä yksiköstä kuuteen. Ehdotettu muutos vastaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 3 §:ään ehdotettua muutosta. Muutos on tarpeen hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi. 

Kaikkien pykälässä säädettyjen edellytysten tulee täyttyä aina lomituspalvelujen käyttämisajankohtana. Pykälän 1 momentissa mainittaisiin kuitenkin nimenomaisesti vain se, että kuuden kotieläinyksikön vaatimuksen on täytyttävä lomituspalvelujen käyttämisajankohtana. Tämä sikäli kaikkia muitakin edellytyksiä koskeva asia on nimenomaisesti todettu vain kotieläinyksikkövaatimuksen yhteydessä, koska turkiseläintuotannon eläinmäärä voi vaihdella paljonkin ajankohdasta riippuen.  

Pykälän 2 momentin 2 kohdassa lueteltaisiin lomituspalvelujen saantia estävät etuudet. Säännös vastaisi pääosin nykyistä 3 §:n 2 momenttia, jossa luetellaan lomituspalvelut estävät etuudet. Ehdotettu säännös olisi nykyistä täsmällisempi ja ajanmukaisempi. Työkyvyttömyyseläkkeellä tarkoitetaan vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaisesti ja yhtäläisesti maatalousyrittäjien lomituspalvelulain kanssa työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainitun lain mukaista toistaiseksi myönnettyä täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai täyden työkyvyttömyyseläkkeen suuruista kuntoutustukea. Nykyisessä laissa estävänä eläkkeenä mainittu työttömyyseläke ei sisältyisi säännökseen, koska työttömyyseläkkeitä ei enää makseta vuoden 2014 jälkeen. 

Koska henkilön tulee lomitusajankohtana voida tietää, täyttääkö hän lomituspalvelujen saamisen edellytykset, säännös ehdotetaan kirjoitettavaksi siten, että mahdollisesti myöhemmin samalle ajalle takautuvasti myönnettävät eläkkeet eivät aiheuta kustannusten takaisinperintää 

Pykälän 2 momentin 3—5 kohdat koskevat EU-lainsäädännöstä johtuvia edellytyksiä. Ne ovat asiasisällöltään yhtäläiset maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 4—6 kanssa. Lomituspalveluja voitaisiin 3 kohdan mukaan myöntää vain, jos turkistuottajan yritys on maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen tarkoittama pk-yritys. Momentin 4 kohdan mukaan lomituspalveluja ei voitaisi myöntää, jos turkistuottajan yritys on maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen tarkoittama vaikeuksissa oleva yritys. Momentin 5 kohdan mukaan lomituspalveluja ei voitaisi myöntää, jos turkistuottajan yritykselle on annettu perintämääräys tuen sääntöjenvastaisuutta ja sisämarkkinoille soveltumattomuutta koskevan aiemman komission päätöksen perusteella ja saatava on maksamatta.  

4 §.Lomituspalvelujen määrä. Pykälän 1 momentti säilyisi nykyisellään. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lomituspalveluja saisi käyttää enintään 90 päivänä kalenterivuodessa. Päivien enimmäismäärää laskettaessa otetaan huomioon jokainen päivä, jolloin lomituspalveluja on annettu. Ehdotus vastaa tältä osin EU:n valtiontukisäännöissä olevaa edellytystä, jonka mukaan lomituspalveluja voidaan pääsääntöisesti järjestää yhteensä enintään kolme kuukautta vuodessa henkilöä kohden.  

5 §. Lomituspalvelutehtävät. Pykälän otsikkoa ehdotetaan lyhennettäväksi, jolloin se vastaisi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia koskevan ehdotuksen 8 b §:n otsikkoa.  

Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät muutoin nykyisellään, mutta ehdotetun palvelusuunnitelmasäännöksen kumoamisen johdosta 1 momentista poistettaisiin maininta palvelusuunnitelmasta.  

6 §.Lisävapaasta perittävä maksu. Lisävapaasta perittävää maksua ehdotetaan korotettavaksi 6,50 euroon tunnilta. Maksu on nykyisin 5 euroa vuoden 2010 tasossa eli 5,54 euroa tunnilta vuoden 2015 tasossa. 39 §:ssä ehdotetun mukaisesti ehdotettu 6,50 euroa olisi vuoden 2016 tasossa. Muutos on tarpeen hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi.  

7 §. Itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus. Pykälä vastaa asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 7 §:ää. Siinä on kuitenkin huomioitu EU:n valtiontukisäännöistä johtuvat vaatimukset. Siksi tukea ei enää voitaisi maksaa turkistuottajalle itselleen, vaan se olisi maksettava lomituspalvelun tuottajalle. Lomittaja ei enää voi olla työsuhteessa turkistuottajaan, vaan palvelu on hankittava ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelun tuottajalta. Korvausta ei enää maksettaisi arvonlisäveron osuuteen. 

Korvaus on nykyisin 20 euroa vuoden 2010 tasossa eli 22,14 euroa vuoden 2015 tasossa. 39 §:ssä ehdotetun mukaisesti säännöksissä olevat euromäärät ehdotetaan muutettavan vuoden 2016 tasoon. Korvauksen ehdotetaan olevan vuoden 2016 tasossa 22,50 euroa, jollei 3 momentista muuta johdu.  

7 a §.Itse hankitut lomittajat. Pykälä on yhdenmukainen maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 25 §:n kanssa. Tältä osin viitataan mainitun pykälän yksityiskohtaisiin perusteluihin.  

8 §.Perusteettomasti annetun palvelun korvaaminen ja perusteettomasti maksetun korvauksen palauttaminen. Pykälän 1 momentti vastaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 29 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentti vastaa edellä mainitun lakiehdotuksen 29 §:n 3 momenttia, pykälän 3 momentti mainitun lakiehdotuksen 29 §:n 4 momenttia soveltuvin osin ja 4 momentti 29 §:n 5 momenttia. Tältä osin viitataan maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 29 §:n yksityiskohtaisiin perusteluihin. 

9 §. Viivästyskorko ja maksuvelvoitteen täytäntöönpano. Säännöksessä huomioitaisiin korkolakiin (633/1982) 16.3.2013 voimaan tullut muutos vastaavasti kuin maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 30 §:ssä. Lisävapaasta perittävä maksu on katsottava kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain (30/2013) 1 §:ssä tarkoitetuksi maksuksi eli maksuksi, jotka elinkeinonharjoittajan tai hankintayksikön on suoritettava elinkeinonharjoittajalle vastikkeena tavarasta tai palvelusta. Tällaisen maksun viivästykseen sovellettaisiin korkolain 4 a §:ää. Siltä osin kuin kyse olisi 8 §:n mukaisesta takaisinperittäväksi määrätyn korvauksen maksun viivästymisestä, sovellettaisiin edelleen korkolain 4 §:ää.  

Pykälän 2 momentti jäisi asiasisällöltään ennalleen. 

13 §. Lomituspalvelujen hakeminen. Pykälän 1 momentti vastaa pääosin voimassa olevan lain 13 §:n 1 momenttia. Siinä on kuitenkin otettu huomioon EU:n valtiontukisääntöjen mukainen edellytys, että hakemus on tehtävä ennen lomituspalveluihin kuuluvien töiden aloittamista. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevan lain 13 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että hakemuksesta ja sen liitteistä on käytävä ilmi lomituspalvelun myöntämiseksi tarvittavat tiedot. Nimenomaisella säännöksellä halutaan varmistaa sääntelyn hyväksyttävyys EU:n valtiontukisääntöjen kannalta. Maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen 6 artiklan 2 kohdassa säädetään, mitä tietoja tukihakemuksesta on ainakin käytävä ilmi. Näitä ovat seuraavat tiedot: yrityksen nimi ja koko, kuvaus hankkeesta tai toiminnasta, mukaan lukien alkamis- ja päättymispäivä, hankkeen tai toiminnan toteutuspaikka, tukikelpoisten kustannusten luettelo, hankkeeseen tai toimintaan tarvittavan julkisen rahoituksen muoto (avustus, laina, takaus, takaisinmaksettava ennakko tai muu) ja määrä. Tämän lisäksi hakemukselta on käytävä ilmi kansallisen lainsäädännön edellyttämät seikat.  

Jäljempänä ehdotettavassa 16 §:ssä säädettäisiin erikseen siitä, milloin paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävän turkistuottajan tulee tehdä ehdotuksensa haluamistaan lomitusajankohdista ja milloin ehdotuksen tulee olla kirjallinen. Turkistuottajan, joka järjestää itse lomituksensa, ei tarvitsisi ilmoittaa lomitusajankohtia paikallisyksikölle etukäteen.  

15 §.Palvelusuunnitelma. Voimassa olevan lain 15 §:ssä säädetään turkistilalle laadittavasta palvelusuunnitelmasta. Hallitusohjelmassa edellytettyjen säästöjen aikaansaamiseksi ja hallinnollisen työn vähentämiseksi säännös ehdotetaan kumottavaksi. Vastaava muutos ehdotetaan tehtäväksi myös maatalousyrittäjien lomituspalvelulakiin. 

16 §.Paikallisyksikön järjestämän lomituksen ajankohta. Paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käytettäessä ehdotukset vuosiloma-ajankohdiksi olisi tehtävä jo 13 §:ssä tarkoitetulla kirjallisella hakemuksella eli vuosiloman vastaanottamista edeltävän kalenterivuoden lokakuun loppuun mennessä. Nykyisin vuosilomaa koskeva ehdotus on tehtävä viimeistään kaksi kuukautta ennen suunniteltua lomitusajankohtaa ja ehdotus on voinut olla suullinen. Vastaavasti maatalousyrittäjien olisi ilmoitettava aiotut vuosiloma-ajankohdat kirjallisesti jo vuosilomahakemuksen yhteydessä maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 18 §:ssä ehdotetun mukaisesti. Yleisperusteluissa mainitun mukaisesti lomituksen järjestäminen on lähtökohtaisesti sitä taloudellisempaa, mitä aiemmin lomitusajankohdat ovat tiedossa. Kirjallisuusvaatimus taas tulee edellä 13 §:ssä mainitun mukaisesti ryhmäpoikkeusasetuksesta.  

Lisävapaan ajankohtien ehdottamismenettely jäisi nykyiselleen eli turkistuottajan tulisi tehdä ehdotuksensa lisävapaan ajankohdasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja suullinen ehdotus olisi riittävä. 

Pykälän 2 ja 3 momentti jäisivät ennalleen. Vaikka vuosiloma-ajankohtaa koskevat ehdotukset olisi tehtävä lomituspalveluhakemuksella kirjallisesti, tarkoitus on, että jos paikallisyksikkö 2 momentin mukaisesti varaa turkistuottajalle tilaisuuden vuosiloman ajankohdan muuttamiseen, turkistuottaja voi tehdä ehdotuksensa uusista ajankohdista myös suullisesti. 

17 §.Itse järjestetystä lomituksesta maksettavan korvauksen hakeminen ja maksaminen. Pykälän 1 momentin mukaan turkistuottajan olisi tehtävä kirjallinen hakemus korvauksen maksamiseksi, vaikka korvaus maksetaan palvelun tuottajalle. Hakemus olisi tehtävä lomitusajankohtaa seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Muutoin momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevan lain 17 §:n 1 ja 3 momenttia. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi tiedot, jotka hakemuksen yhteydessä on annettava paikallisyksikölle. Säännöksessä olisi yksilöity tarvittavat tiedot nykyistä täsmällisemmin. Yhtenä 8 kohdassa tarkoitettuna muuna korvauksen maksamiseen tarvittavana tietona olisi perusteltua toimittaa kopio palvelujen tuottajan palvelun myynnistä antamasta laskusta. 

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin palvelujen tuottajan vahvistusta tietojen oikeellisuudesta siltä osin kuin ne ovat tämän tiedossa. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin korvauksen maksutavasta. Säännös vaikuttaa myös pykälän otsikointiin.  

25 §.Valtion korvaukseen oikeuttavat lomituskustannukset. Edellä ehdotetun mukaisesti 15 § palvelusuunnitelmasta ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevan 25 §:n 2 momentin 4 kohdassa säädetään palvelusuunnitelmien laatimisesta ja tarkistamisesta aiheutuneiden matkakulujen korvaamisesta. Säännös ehdotetaan poistettavan. 

26 §.Toimeksiantosopimuksen tehneelle kunnalle maksettavan korvauksen perusteet. Edellä ehdotetun mukaisesti 15 § palvelusuunnitelmasta ehdotetaan kumottavaksi ja 25 §:stä ehdotetaan poistettavan palvelusuunnitelmien matkakulujen korvaamista koskeva yleissäännös. Voimassa olevassa 26 §:n 1 momentissa on palvelusuunnitelmien matkakulujen korvaamisesta tarkempi säännös, joka nyt ehdotetaan poistettavan. 

Pykälän 2 momentti jäisi ennalleen.  

35 a §.Lomituspalvelujen tuottajan ilmoitusvelvollisuus. Itse järjestetyn lomituksen osalta palvelujen tuottaja olisi pykälän 1 momentin mukaan velvollinen antamaan maksettavan korvauksen saamiseen tai määrään vaikuttavat tiedot paikallisyksikölle. Pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tiedot olisi annettava Melalle. Palvelun tuottajan olisi annettava tiedot sekä oma-aloitteisesti että paikallisyksikön tai Melan pyynnöstä.  

36 §. Tietojen salassapito ja luovuttaminen. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa on säädetty siitä, miten julkisuuslakia sovelletaan Melan ja paikallisyksikön toimintaan tämän lain toimeenpanoon liittyvissä asioissa. Koska asia on säädetty samoin asiaa koskevassa yleislaissa, julkisuuslaissa, sääntely ehdotetaan poistettavan erityislaista. Täten nykyiset 2 ja 3 momentti siirtyisivät 1 ja 2 momenteiksi.  

Uuteen 3 momenttiin lisättäisiin maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksesta tuleva edellytys. Maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava tiettyjen tietojen julkaiseminen internetissä kattavalla valtiontukisivustolla kansallisella tai alueellisella tasolla, jos yksittäisen tuen suuruus ylittää 60 000 euroa. Jokaisesta yksittäisestä tuesta on julkaistava mm. yksittäisen tuensaajan nimi, alue, jolle tuensaaja on sijoittunut (NUTS II tasolla), toimiala (NACE:n kolminumerotasolla), tukiosa täytenä määränä, tukiväline, tuen myöntämispäivä, tuen tavoite ja myöntävä viranomainen. Salassapito ei siis ulottuisi tällaisiin tietoihin.  

39 §.Rahamäärien tarkistaminen palkkakertoimella. Ehdotetussa laissa säädetyt rahamäärät tarkistettaisiin vuosittain nykyiseen tapaan palkkakertoimella. Palkkakertoimessa ansioiden muutoksen paino on 80 prosenttia ja hintojen 20 prosenttia. Koska kyseessä ovat palkka- tai muuhun työvoimakustannuksiin perustuvien kustannusten korvaukset, maksujen suuruuden sitominen palkkakertoimeen on perusteltua. Laissa säädettyjä rahamääriä olisivat entiseen tapaan lisävapaasta perittävä asiakasmaksu ja itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus. Uutena rahamääränä olisi 8 §:ssä ehdotettu perusteettomasti annetusta palvelusta perittävä maksu. Ehdotetussa laissa mainitut rahamäärät vastaavat vuoden 2016 palkkakertoimen tasoa. Aiemmin laissa olevat rahamäärät vastasivat vuoden 2010 palkkakertoimen tasoa. Ennen ehdotetun lain voimaantuloa järjestetystä lisävapaasta perittävä asiakasmaksu vastaavasti kuin ennen ehdotetun lain voimaantuloa itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus määräytyisivät aiemman lain mukaan.  

39 a §.Asiakirjojen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin lomituspalvelun myöntämiseen, järjestämiseen ja korvaamiseen liittyvien asiakirjojen säilyttämisestä. Asiakirjat olisi säilytettävä maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetyn ajan, jollei arkistolaitos ei ole määrännyt niitä pysyvästi säilytettäviksi. Ryhmäpoikkeusasetuksen 13 artiklan mukaan jäsenvaltion on säilytettävä yksityiskohtaista asiakirja-aineistoa, joka sisältää tarvittavat tiedot ja asiakirjatodisteet, joiden perusteella voidaan vahvistaa, että kaikki ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetyt edellytykset täyttyvät. Asiakirja-aineisto on säilytettävä 10 vuoden ajan siitä päivästä alkaen, jolloin tukijärjestelmän viimeinen tuki myönnettiin. 

39 b §.Lomituspalvelujen järjestämisen keskeyttäminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös lomituspalvelujen järjestämisen keskeyttämisestä. Turkistuottajien lomituspalveluja järjestetään valtion talousarviossa tarkoitukseen varatun kahden vuoden siirtomäärärahan rajoissa. Toistaiseksi määräraha on riittänyt vastaamaan palvelujen kysyntää. On kuitenkin mahdollista, että kysyntä ylittää käytettävissä olevan määrärahan. Sen vuoksi on tarpeen säätää, miten tällaisessa tilanteessa on meneteltävä.  

Pykälän 1 momentin mukaan keskeyttämisestä säädettäisiin tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Ehdotettu säädöstaso on perusteltu sen vuoksi, että keskeytyksen tarve voi nousta esiin kiireisesti, jolloin sosiaali- ja terveysministeriön asetus on valtioneuvoston asetusta joustavammin käytettävissä. Tarkoitus on, että keskeyttäminen toteutetaan vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä eikä sitä tehdä ikään kuin varmuuden vuoksi.  

Pykälän 2 momentilla varmistettaisiin, että palvelun tuottaja saa ennen keskeytystä tehdystä työstä korvauksen vaikkakin myöhästyneenä. Korvaus voitaisiin maksaa seuraavan vuoden määrärahasta. 

Pykälän 3 momentilla varmistettaisiin paikallisyksikön mahdollisuus korvaukseen keskeytyksen voimassaoloaikana. Säännös on tarpeen, koska paikallisyksikön ei ole mahdollista välittömästi sopeuttaa palkkaamiensa lomittajien määrää uuden tilanteen mukaiseksi.  

2.1  Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lakiin ehdotetut muutokset edellyttävät komission päätöstä tukijärjestelmän hyväksyttävyydestä. Tämän vuoksi laki ehdotetaan tulevaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1 päivästä tammikuuta 2016. 

Jos sijaisapuoikeudesta tai sijaisapumaksusta vanhan lain aikana tehty päätös koskee uuden lain voimaantulon jälkeistä aikaa, päätökseen sovellettaisiin tältä osin vanhaa lakia. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Tämä on tarpeen, jotta palvelujen käyttäjät voivat luottaa oikeuksiinsa vaikuttavien päätösten pysyvyyteen silloin, kun päätökset on tehty ennen lain voimaantuloa.  

Pykälän 3 momentin mukaan silloin kuin sijaisapua myönnetään lain voimaantulon jälkeiselle ajalle työkyvyttömyysperusteella ja tarkemmin sillä perusteella, että henkilöllä on myönteinen lausunto kuntoutustuen ajalle, sijaisapua myönnettäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleen 7 §:n 4 momentin perusteella. Vanhan säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi, että maatalousyrittäjällä on oikeus sijaisapuun kuntoutustukiperusteella lain voimaan tullessa. Sijaisapua voitaisiin myöntää 3 momentin mukaan kuitenkin enintään kesäkuun loppuun 2016. Tämä on tarpeen, jotta jo yli kaksi vuotta sijaisapua kyseisellä perusteella saaneet maatalousyrittäjät pystyvät järjestelemään yritystoimintaansa.  

Pykälän 4 momentin mukaan itse järjestettyyn lomitukseen sovelletaan vanhan lain säännöksiä, jos palvelu on järjestetty ennen uuden lain voimaantuloa. Tämä merkitsee muun muassa, että lomittajana on voinut tietyissä tilanteissa toimia maatalousyrittäjään työsuhteessa oleva henkilö ja korvaus voidaan maksaa maatalousyrittäjälle itselleen. Tällöin, kuten myös edellä 3 momentissa, maatalousyrittäjällä tarkoitettaisiin vanhan lain mukaista maatalousyrittäjää.  

Ehdotetun lain 29, 40 a ja 47 a §:ää sovelletaan pykälän 5 momentin mukaan myös niissä tapauksissa, joissa takaisinperinnän tai perusteetta saadun valtion korvauksen palautuksen peruste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa.  

Pykälän 6 momentti koskee ennen lain voimaantuloa aiheutuneiden kustannusten korvaamista paikallisyksiköille. Lomituspalvelukustannuksina on vanhan lain 35 §:n 2 momentin 2 b kohdan mukaan korvattu palvelusuunnitelmien laatimisesta ja tarkistamisesta aiheutuneet matkakustannukset siltä osin kuin ne ovat syntyneet eläkelaitoksen ohjeiden mukaisesti suoritetusta tehtävästä. Uuden lain mukaan näitä kustannuksia ei enää korvattaisi paikallisyksiköille. Voimaantulosäännöksen 6 momentin mukaan edellä mainitut kustannukset kuitenkin korvattaisiin paikallisyksikölle, jos ne sisältyvät ennen lain voimaantuloa aiheutuneisiin kustannuksiin. Voimaantulosäännöksen 6 momentti merkitsee myös sitä, että lakiehdotuksen 35 §:n 2 momentin 1 a kohdassa tarkoitetut matkakustannukset korvataan vain, jos ne sisältyvät lain voimaantulon jälkeen aiheutuneisiin kustannuksiin.  

Pykälän 7 momentti sisältää siirtymäsäännöksen, joka koskee eräiden lakiehdotuksessa mainittuja lakeja edeltäneiden lakien soveltamista. Nämä lakiehdotuksessa mainitut lait ovat työtapaturma- ja ammattitautilaki, maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilaki ja työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainitut lait. Mitä lakiehdotuksessa säädetään näiden lakien mukaisesta etuudesta, sovellettaisiin myös näitä lakeja edeltävien lakien mukaiseen vastaavaan etuuteen. 

2.2  Laki turkistuottajien lomituspalveluista

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.1.2016. 

Pykälän 2 momentin mukaan itse järjestettyyn lomitukseen sovelletaan vanhan lain säännöksiä, jos palvelu on järjestetty ennen uuden lain voimaantuloa. Tämä merkitsee muun muassa, että lomittajana on voinut toimia turkistuottajaan työsuhteessa oleva lomittaja ja korvaus voidaan maksaa turkistuottajalle itselleen. Tällöin myös turkistuottajalla tarkoitetaan vanhan lain mukaista turkistuottajaa. 

Ehdotetun lain 8 §:ää sovellettaisiin pykälän 3 momentin mukaan myös niissä tapauksissa, joissa takaisinperinnän tai perusteetta saadun valtion korvauksen palautuksen peruste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa. 

Pykälän 4 momentti koskee ennen lain voimaantuloa aiheutuneiden kustannusten korvaamista paikallisyksiköille. Lomituspalvelukustannuksina on vanhan lain 25 §:n 2 momentin 4 kohdan ja 26 §:n 1 momentin mukaan korvattu palvelusuunnitelman laatimisesta ja tarkastamisesta aiheutuneet matkakustannukset siltä osin kuin ne ovat syntyneet Melan ohjeiden mukaisesti suoritetusta tehtävästä. Uuden lain mukaan näitä kustannuksia ei enää korvattaisi paikallisyksiköille. Voimaantulosäännöksen 4 momentin mukaan edellä mainitut kustannukset kuitenkin korvattaisiin paikallisyksikölle, jos ne sisältyvät ennen lain voimaantuloa aiheutuneisiin kustannuksiin. 

Ehdotetun lain 13 §:n mukaan lomituspalveluja on haettava niiden järjestämisvuotta edeltävänä vuonna lokakuun loppuun mennessä. Ehdotetun 5 momentin mukaan hakuaika vuoden 2016 lomituspalvelujen osalta päättyisi 15 päivänä tammikuuta 2016.