Perustelut

Ehdotetulla direktiivillä on tarkoitus määritellä kausityöntekijöiden maahantulon ja maassa oleskelun edellytykset sekä heille kuuluvat oikeudet. Kausityöntekijöitä ovat Euroopan unionin alueelle työsuhteeseen tulevat työntekijät, joiden tarpeen määrittävät vuodenaikojen vaihteluun liittyvät kausiluontoiset tekijät. Käsitteen kausityöntekijä tarkempi määrittely jätetään kansallisen lainsäädännön varaan, mutta direktiiviehdotuksen johdantokappaleessa tarkennetaan, että sillä tarkoitetaan erityisesti matkailua ja maataloutta. Direktiivi mahdollistaa oleskelun enimmäispituuden määrittämisen kansallisesti viidestä yhdeksään kuukauteen. Valiokunta pitää tärkeänä, että kausityöntekijöiden määrää on myös mahdollista rajoittaa kansallisesti esimerkiksi kiintiöin tai edellyttämällä saatavuusharkintaa. Direktiivin tavoitteena ei ole lisätä tai vähentää kausityöntekijöiden määrää, vaan luoda yhtenäisemmät menettelyt ja parantaa kausityöntekijöiden asemaa.

Kausityöntekijän maahantuloedellytykset ovat erilaiset sen mukaan, tulevatko henkilöt työhön alle vai yli kolmeksi kuukaudeksi. Direktiivin mukaiset oikeudet kausityöntekijät saavat maahantulohetkestä alkaen riippumatta oleskelun kestosta. Näitä oikeuksia ovat muun muassa työehdot, yhdistymisvapaus ja sosiaaliturva. Lähtökohtana on kaikkien yhdenvertainen kohtelu omien kansalaisten kanssa. Kausityöntekijöitä on ollut Suomessa vuositasolla noin 10 000 henkilöä. Esimerkiksi maatalouden aloista erityisesti avomaalla ja kasvihuoneissa tapahtuva marjantuotanto, vihannesten ja erikoiskasvien viljely on jo pitkään ollut riippuvaisia ulkomaisesta kausityövoimasta.

Valiokunta toteaa tyydytyksellä pitkien neuvottelujen jälkeen päästyn siihen, että kausityöntekijät voivat tulla maahan edelleenkin viisumilla, jos oleskelu maassa ei ylitä kolmea kuukautta. Jäsenvaltiot voivat myös tarvittaessa asettaa lisäedellytykseksi työluvan, jonka nimi, muoto ja myöntämisessä noudatettava menettely ovat kansallisesti päätettävissä. Viisumilla maahantulo on Suomen näkökulmasta tärkeää, koska valtaosa kausityöntekijöistä tulee alle kolmeksi kuukaudeksi valtioista, joiden kansalaisilta edellytetään viisumia. Myönteistä on myös, ettei direktiivi edellytä muutoksia viisumimenettelyyn ja että artiklat on sovitettu yhteen Schengenin säännöstön, erityisesti viisumisäännöstön kanssa.

Tällä hetkellä pieni osa kausityöntekijöistä tulee viisumivapaista valtioista. Nämä työntekijät on joko määrättävä viisumivelvollisiksi tai luotava heitä varten riittävän kevyt lupamenettely, koska kausityö täysin ilman lupaa ei ole sallittua. Lupa on tarpeellinen myös siksi, että henkilö pystyy esimerkiksi tarvitsemiensa terveydenhoitopalvelujen saamiseksi osoittamaan työskentelevänsä kausityöntekijänä.

Yhteensovittaminen asumisperusteisen sosiaaliturvan kanssa on osoittautunut oletetun hankalaksi, ja se on onnistunut vain perhe-etuuksien osalta. Neuvoston toimielimissä saavutettu neuvottelutulos vastaa sosiaaliturvaa lukuunottamatta Suomen neuvottelutavoitteita. Joka tapauksessa direktiivin kansallinen täytäntöönpano tuo saadun selvityksen perusteella aitoa lisäarvoa kansalliseen järjestelmäämme. Valiokunnan käsityksen mukaan direktiivin suurin lisäarvo liittyy kuitenkin kausityöntekijöiden aseman parantamiseen muualla Euroopassa.

Komission alkuperäiseen direktiiviehdotukseen ei sisältynyt Schengenin viisumisäännöstön yhteensovittaminen direktiivin kanssa. Suomen aktiivisten ponnistelujen ansiosta ehdotukseen on kuitenkin neuvottelujen aikana saatu lisättyä nimenomaiset maininnat Schengenin säännöstön etusijasta suhteessa kausityöntekijän viisumimenettelyyn. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli kolme kuukautta kestävää niin sanottua pitkää oleskelua, joka tapahtuu pääsääntöisesti oleskeluluvalla, ja lyhyttä oleskelua, joka puolestaan tapahtuu viisumilla tai viisumivapaasti, koskevat säännökset on saatu yhteensovitettua toimimaan kiinteästi yhdessä.

Valiokunta pitää myönteisenä saavutettua neuvottelutulosta, joka mahdollistaa direktiiviä kansallisesti täytäntöön pantaessa jäsenvaltioille melko laajan harkintavallan sen osalta, miten ne järjestävät alle kolmen kuukauden kestoisen työntekijöiden maahantulon. Tältä osin ovat käytettävissä sekä Schengenin säännöstön yhtenäinen viisumi että tarvittaessa vaihtoehtoisesti uutena välineenä erillinen työlupa. Näin ollen alle kolmeksi kuukaudeksi tuleville kausityöntekijöille ei tarvitse, jollei esimerkiksi erillisen työluvan käyttöönottamiseen nähdä tarvetta, luoda kokonaan uusia menettelyjä maahantuloedellytysten tarkistamiseksi.

Direktiiviehdotus edellyttää kausityöntekijöiden yhdenvertaista kohtelua oman maan kansalaisten kanssa myös sosiaaliturvan alalla, johon luetaan sosiaalivakuutus, perhe-etuudet ja terveydenhuolto. Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan osalta tämä tarkoittaisi, että asumisperusteiset etuudet olisi myönnettävä, vaikka kausityöntekijät eivät täyttäisi Suomen lain mukaisia vakinaisen asumisen kriteereitä.

Suomen neuvottelutavoitteena on ollut säilyttää asumisvaatimus ainakin joidenkin etuuksien myöntämisen perusteena. Jäsenmaiden kesken on saavutettu neuvottelutulos, jonka mukaan jäsenvaltio voi päättää, ettei yhdenvertaista kohtelua sovelleta perhe-etuuksiin eikä työttömyysetuuksiin. Näin ollen direktiivi ei velvoita Suomessa maksamaan lapsilisää eikä lasten kotihoidon tukea. Työttömyysturvan osalta tulee kansallisesti huolehtia, ettei kausityöntekijä voi jäädä maahan työkauden päätyttyä. Terveydenhuollon osalta valiokunnan saaman selvityksen mukaan kausityöntekijällä on samanlaiset oikeudet terveyspalvelujen saamiseen kuin kunnan asukkaalla. Valiokunnan käsityksen mukaan kausityöskentelijä ei kuitenkaan voi jäädä työsuhteen päätyttyä maahan hoitosuhteen perusteella, ellei kyse ole työtapaturmasta tai siihen rinnastettavasta, välitöntä hoitoa vaativasta sairaudesta.

Suomen tavoitteena on ollut saada aikaan myös säännös, jonka perusteella maahantulon edellytyksenä oleva sairausvakuutus olisi voitu vaatia koko työskentelyn ajaksi. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut sitä, että kausityöntekijöiden yhdenvertainen oikeus terveyspalveluihin kunnan asukkaiden kanssa olisi katettu sairausvakuutuksesta. Suurin osa jäsenmaista on kuitenkin katsonut, että kausityöntekijöille on taattava tältäkin osin täysin yhdenvertainen kohtelu työskentelyn aikana, vaikka maamme asumisperusteisen järjestelmän lähtökohdat poikkeavat työsuhteeseen pohjautuvasta turvajärjestelmästä.

Koska yhdenvertaisen kohtelun periaatteella on neuvotteluprosessissa ilmennyt olevan laaja kannatus, on Suomen puolelta pohdittu myös terveydenhuollon kustannusten jakautumista kuntien ja valtion välillä. Valiokunta edellyttää direktiiviä kansallisesti implementoitaessa kunnille aiheutuvien lisäkustannusten korvaamista valtion varoista, koska kausityöntekijöiltä peritään lähdeveroa valtiolle.

Kausityöntekijöiden yhdenvertainen kohtelu on direktiiviehdotuksessa ulotettu koskemaan myös työehtoja ja työoloja. Kolmansista maista tulevia kausityöntekijöitä tulee kohdella samalla tavalla kuin kotimaisia kausityöntekijöitä työsuhteen ehtojen osalta. Direktiiviehdotuksen käsittelyn aikana siihen on saatu joustavuutta, joka mahdollistaa eri jäsenmaiden kansallisten tarpeiden huomioon ottamisen työlupien, saatavuusharkinnan ja mahdollisten kiintiöiden osalta. Suomessa direktiivistä voisi olla hyötyä lähinnä luonnonmarjojen poimijoille, joiden asemaa voitaisiin direktiivin avulla parantaa.

Jäsenvaltioiden suuri enemmistö tukee neuvotteluvaltuutuksen antamista kolmikantaneuvotteluihin. Voidaan myös arvioida, että neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa muodostuisivat jo lähtökohdiltaan ongelmallisiksi, jos direktiivi ei riittävästi parantaisi kausityöntekijöiden asemaa. Tämä taustatieto on ollut kaikilla jäsenvaltioilla, ja Suomen neuvotteluasema sosiaaliturvaa koskevien poikkeusten lisäämiseksi on sen vuoksi ollut poikkeuksellisen vaikea. Harkittaessa valtioneuvostossa direktiivin implementointia olisi siihen liittyvä selvitys tehtävä kolmikantaisesti.