Perustelut

Yleistä

Ehdotuksessa eurooppalaista tutkintamääräystä koskevaksi direktiiviksi on kyse todisteiden hankkimiseen rikosasiassa liittyvästä kattavasta lainsäädäntöinstrumentista. Ehdotettu direktiivi on osa vastavuoroisen tunnustamisen toimenpideohjelmaa rikosoikeudellisen yhteistyön alalla, ja sillä korvattaisiin aikaisemmat jäsenvaltioiden väliset säännökset, jotka koskevat oikeusapuyhteistyötä direktiivissä tarkoitettujen todisteiden hankkimiseksi.

Hallintovaliokunta suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen laatia laaja-alainen todisteiden hankkimista koskeva lainsäädäntöistrumentti. Vaikka kirjelmässä kuvatuin tavoin oikeusapuyhteistyö on nykyisinkin kattavasti säännelty, on erityisesti käytännön soveltamisen kannalta perusteltua selkeyttää ja yksinkertaistaa oikeusapujärjestelmää niin, että säännökset erilaisia todisteiden hankkimista koskevia tilanteita varten sisältyisivät yhteen kaiken kattavaan instrumenttiin.

Toimivaltainen viranomainen

Direktiiviehdotuksen artiklassa 2 on määritelty määräyksen antanut viranomainen ja täytäntöönpanoviranomainen. Määräyksen antaneella viranomaisella tarkoitetaan ehdotuksen mukaan paitsi toimivaltaista tuomaria, tuomioistuinta, tutkintatuomaria tai yleistä syyttäjää myös jotakin muuta määräyksen antaneen valtion määrittelemää oikeusviranomaista, joka kyseisessä tapauksessa toimii tutkintaviranomaisena rikosoikeudellisessa menettelyssä ja jolla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivalta antaa todisteiden keräämistä koskeva määräys.

Osa jäsenvaltioista ja komissio on kuitenkin neuvottelujen kuluessa vastustanut direktiiviehdotuksen artiklan 2 määrittelyä ja katsonut, että määräyksen antavaksi viranomaiseksi tulee voida nimetä vain jokin neljästä "varsinaisesta" oikeusviranomaisesta eli tuomari, tuomioistuin, tutkintatuomari tai yleinen syyttäjä. Tämän lisäksi on keskusteltu kompromissiehdotuksena niin sanotun vahvistusmenettelyn käyttöönotosta niissä tilanteissa, joissa määräyksen antavana kansallisesti toimivaltaisena viranomaisena on jokin muu kuin "varsinainen" oikeusviranomainen. Tällöin määräykseen olisi hankittava "varsinaisen" oikeusviranomaisen vahvistus.

Hallintovaliokunnan kanta

Hallintovaliokunta toteaa, että nyt käsittelyssä oleva vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle perustuva yhteistyö on velvoittavampaa kuin perinteinen oikeusapuyhteistyö. Perinteisessä oikeusapuyhteistyössä toiselle valtiolle lähetetään pyyntö oikeusavun saamiseksi. Pyynnön vastaanottavalla valtiolla on vastavuoroiseen tunnistamiseen verrattuna enemmän harkintavaltaa sen suhteen, pannaanko pyyntö täytäntöön. Se voi muun muassa tutkia pyynnön perusteet ja soveltaa pyynnön täytäntöönpanoon muutoinkin laajasti omaa lainsäädäntöään. Vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmässä sitä vastoin täytäntöönpanovaltion on pantava määräyksen antaneen valtion määräys täytäntöön.

Hallintovaliokunta olisi pitänyt parhaana ratkaisuna kansallisesti toimivaltaisen viranomaisen määrittelemistä siten, kuin se oli tehty direktiiviehdotuksen 2 artiklassa. Tämä olisi mahdollistanut sen, että jäsenvaltioilla olisi ollut oikeus määrittää toimivaltainen viranomainen kansallisen järjestelmänsä mukaisesti niin tutkintamääräysten antamisen kuin niiden täytäntöönpanonkin osalta.

Hallintovaliokunta voi kuitenkin hyväksyä kompromissiratkaisuna puheenjohtajamaan esille ottaman validointimenettelyn. Jatkoneuvotteluissa tulisi kuitenkin pyrkiä siihen, että validointimenettelyä käytettäisiin vain niissä tutkintamääräyksissä, joita vastaanottavat maat eivät pane täytäntöön ilman validointia. Kaikkia tutkintamääräyksiä ei tarvitsisi validoida.

Näin ollen todisteiden hankintaan liittyvä yhteistyö Suomen kannalta keskeisten maiden kanssa voitaisiin järjestää jatkossakin joustavasti, vaikka validointimenettely otettaisiin direktiivin soveltamisessa käyttöön. Hallintovaliokunta ei pidä ongelmallisena sitä, että niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka nimenomaisesti edellyttävät yksittäistapauksessa virallisen syyttäjän antamaa tutkintamääräystä, validointi tehdään. Päätöksenteko tapahtuu tällöin tutkinnanjohtajan ja syyttäjän välisessä yhteistyössä.