Esityksen lähtökohtia

Hallituksen esityksessä poliisilakiin (872/2011) ehdotetuilla muutoksilla pyritään selventämään käytännössä epäselviksi tai tulkinnanvaraisiksi osoittautuneita säännöksiä. Lisäksi ehdotetaan tehtäviksi eräitä salaisen tiedonhankinnan kohteena olevan henkilön perusoikeussuojaa vahvistavia muutoksia, jotka perustuvat erityisesti laillisuusvalvonta- ja oikeuskäytännössä esiin nousseisiin seikkoihin. Esityksessä ehdotetaan myös laajennettavaksi eräiden toimivaltuuksien käyttöä. 

Eduskunnan käsiteltävänä on samaan aikaan hallituksen esitys pakkokeinolain ja esitutkintalain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 217/2022 vp), josta hallintovaliokunta on antanut lakivaliokunnalle lausunnon (HaVL 37/2022 vp). Poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaan 5 lukuun käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset perustuvat olennaisilta osiltaan salaisia pakkokeinoja koskevan pakkokeinolain 10 luvun säännöksiin ehdotettuihin muutoksiin. Salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan käyttää olennaisesti samojen edellytysten perusteella rikosten estämiseen kuin salaisia pakkokeinoja rikosten selvittämiseen. Salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan käyttää rikosten paljastamiseen vain, jos kysymyksessä on laissa tarkemmin säädetty maanpetos- tai terrorismirikos. Salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan tietyissä tapauksissa käyttää myös vaaran torjumiseen.  

Pakkokeinolaki (806/2011), esitutkintalaki (805/2011) ja poliisilaki ovat tulleet voimaan samaan aikaan vuoden 2014 alusta. Mainittujen lakien kokonaisuudistus on valmisteltu esitutkinta- ja pakkokeinokomiteassa (komiteanmietintö 2009:2, HE 222/2010 vp ja HE 224/2010 vp). Hallintovaliokunta pitää perusteltuna sitä jo aiemmassa lainvalmistelukäytännössä omaksuttua lähtökohtaa, että pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja ja poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja koskevia säännöksiä uudistetaan yhdenmukaisesti ja että sääntely on tältä osin mahdollisimman samansisältöistä.  

Hallintovaliokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota siihen, että poliisin tehtävät ovat turvallisuusympäristön muutosten johdosta lisääntyneet ja monimutkaistuneet. Yhtenä esimerkkinä tästä järjestäytyneen rikollisuuden arvioidaan Suomessakin edelleen kasvavan, kansainvälistyvän ja kovenevan. Valiokunta pitää tärkeänä, että myös muuttuvassa toimintaympäristössä huolehditaan siitä, että poliisi voi tehokkaasti estää ja paljastaa rikoksia.  

Poliisin toimivaltuuksilla puututaan usein toimenpiteen kohteena olevan henkilön perusoikeuksiin, jopa niiden ydinalueelle. Perusoikeuksien huomioimisella onkin poliisin toimivaltuuksia koskevassa lainsäädännössä korostunut merkitys. Samaan aikaan on selvää, että rikosten estäminen, paljastaminen ja eräiden vaarojen torjuminen ovat tavoitteita, joiden saavuttamista yleinen etu ja yhteiskunnallinen intressi voimakkaasti edellyttävät. Valiokunta toteaa, ettei hallituksen esityksessä ehdoteta poliisille kokonaan uusia toimivaltuuksia, vaan laajennettavaksi eräiltä osin niiden käyttöalaa. Poliisin toimivaltuuksien käytön keskeinen periaate on, ettei kenenkään oikeuksiin puututa ilman laillista perustetta eikä silloinkaan enempää kuin on välttämätöntä yhteiskunnan ja toisten yksilöiden etujen ja oikeuksien turvaamiseksi. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 99/2022 vp) mukaan lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä vain, jos valiokunnan sen 5 luvun 25 §:stä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon. Hallintovaliokunta käsittelee mainittua perustuslakivaliokunnan valtiosääntöistä huomautusta ja muita huomautuksia jäljempänä.  

Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä tästä mietinnöstä ilmenevin huomautuksin ja muutosehdotuksin. 

Etsintäkuulutetun ja muun henkilön kiinniottaminen

Hallituksen esityksessä ehdotetaan etsintäkuulutetun kiinniottamista koskevan sääntelyn muuttamista niin, että se kattaa myös sellaisen muun henkilön kuin etsintäkuulutetun henkilön, jonka tuomioistuin on määrännyt noudettavaksi tuomioistuimeen, vangittavaksi tai otettavaksi säilöön. Ehdotetun poliisilain 2 luvun 3 §:n säännöksen taustalla on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu (EOAK/23/2017), jossa on kysymys siitä, onko säädösperusta oikeuteen tuotavaksi määrättyjen henkilöiden osalta asianmukainen. Hallintovaliokunta pitää ehdotettua säännöstä perusteltuna. 

Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan (LaVL 32/2022 vp) huomiota siihen hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisessakin esiin tuotuun seikkaan, että voimassa oleva sääntely on etsintäkuulutuksen määritelmän, sen antamisen edellytysten ja päätöksenteon osalta puutteellista. Hallintovaliokunta toteaa lakivaliokunnan tavoin, että asiaan liittyvät kysymykset edellyttävät huolellista ja erillistä lainvalmistelua, kun otetaan huomioon asian merkityksellisyys ja liitynnät perusoikeuksiin.  

Telekuuntelusta ja televalvonnasta päättäminen

Poliisilain 5 luvun 7 §:ssä säädetään telekuuntelusta päättämisestä ja 10 §:ssä televalvonnasta päättämisestä. Sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi niin, että telekuuntelu- ja televalvontalupaa ei jatkossa haeta ja määrätä tuomioistuimessa tiettyjä yksilöityjä teleosoitteita tai telepäätelaitteita koskien, vaan lupaa haetaan ja se määrätään henkilösidonnaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, ettei poliisin tarvitse hakea erikseen yksittäisiä lupia kullekin teleosoitteelle tai -päätelaitteelle, jotka selviävät telekuunteluluvan myöntämisen jälkeen. Teleosoite ja -päätelaite mainitaan hakemuksessa ja päätöksessä vain, jos luvan kohteena oleva henkilö on tuntematon. Poliisilaissa ehdotetaan säädettäväksi myös, että pidättämiseen oikeutettu virkamies tai suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättää toimenpiteen kohteena olevista teleosoitteista tai telepäätelaitteista lukuun ottamatta tilanteita, joissa epäilty on tuntematon. 

Tuomioistuin päättää ehdotuksen mukaan edelleen henkilöstä, jonka viestintään telekuuntelun tai televalvonnan on tarkoitus kohdistua. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan käytännössä telekuuntelun tai televalvonnan laajuus ja kohdistuminen henkilön hallussa olevaan tai muuten hänen käyttämäkseen oletettuun laitteeseen tai osoitteeseen jää riippumaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöksestä. Ehdotus merkitsee perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan huomattavaa ja periaatteellisesti merkittävää muutosta perustuslain 10 §:ssä turvatun luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan rajoittamista koskevaan lainsäädäntöön.  

Perustuslakivaliokunta on jo ennen perusoikeusuudistuksen voimaantuloa pitänyt oleellisena oikeusturvakysymyksenä, että telekuunteluvaltuuden edellytyksenä on aina riippumattoman tuomioistuimen yksittäistapauksessa konkreettisen rikosepäilyn johdosta antama lupa (PeVL 8/1994 vp, s. 2/II). Myöhemmässä käytännössä valiokunta on muun muassa torjunut ehdotuksen telekuuntelun mahdollistamisesta lyhytaikaisesti ilman tuomioistuimen lupaa (PeVL 67/2010 vp, s. 5/I). Perustuslakivaliokunta on lisäksi pitänyt aiheellisena sen harkitsemista, että muitakin salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaa ratkaisutoimivaltaa osoitettaisiin tuomioistuinten toimivaltaan (PeVL 67/2010 vp, s. 5/II).  

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan nyt ehdotettu muutos on omiaan heikentämään salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä koskevaa oikeussuojaa. Perustuslakivaliokunta ei pidä ehdotukselle esitettyjä perusteluja nyt käsillä olevassa sääntely-yhteydessä erityisen vakuuttavina. Perustuslakivaliokunnan mielestä hallintovaliokunnan tulisi harkita sääntelyn muuttamista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan paremmin huomioon ottavaksi.  

Hallintovaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutettaviksi teletiedonhankintakeinojen edellytyksiä koskevaa sääntelyä tai esimerkiksi sitä, mihin liittymiin tai laitteisiin teletiedonhankintakeinoja voidaan kohdistaa. Kysymys on päätöksentekotason muuttamisesta asiassa, jossa pidättämiseen oikeutetulla poliisimiehellä tai suojelupoliisin päällystöön kuuluvalla poliisimiehellä on nykyisinkin vahva asema. Hallintovaliokunta korostaa, että ehdotetun sääntelyn mukaan pidättämiseen oikeutetun poliisimiehen tai suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen on tehtävä toimenpiteen kohteena olevista teleosoitteista tai -päätelaitteista erillinen päätös, jossa on nimenomaisesti perusteltava syyt niiden valitsemiselle. Perusteluvelvollisuus tarkentuu nykyisestä, ja päätös voi olla myös laillisuusvalvonnan kohteena. Valiokunnalle esitetyn arvion mukaan ehdotus parantaa näiltä osin luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa. 

Salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä ilmoittamista koskevassa poliisilain 5 luvun 58 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, että tiedonhankinnan kohteelle telekuuntelusta tai televalvonnasta tehtävässä ilmoituksessa on yksilöitävä toimenpiteen kohteena olleet teleosoitteet ja telepäätelaitteet. Myös tällä on merkitystä tiedonhankinnan kohteen oikeusturvatakeiden ja tuomioistuimen tiedonsaannin kannalta. Kohteelle ilmoittamisesta on pykälän voimassa olevan 4 momentin mukaan samalla annettava kirjallisesti tieto luvan myöntäneelle tuomioistuimelle. Lisäksi valiokunta toteaa, että velvollisuus keskeyttää telekuuntelu poliisilain 5 luvun 56 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa ehdotetaan säilytettäväksi nykyisellään. Televalvonta kuitenkin lisätään kyseiseen säännökseen, minkä voidaan myös katsoa osaltaan vahvistavan luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa. 

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella toimenpiteen kohteena olevien teleosoitteiden tai -päätelaitteiden valintaa koskevaan päätökseen kohdistuvaa valvontaa helpottaisi, jos päätöksessä mainittaisiin tuomioistuimen lupa, johon toimenpide perustuu tai kyseinen lupa liitettäisiin päätökseen. Valiokunta toteaa tässä yhteydessä myös, että ehdotettujen lainmuutosten johdosta on tarkoitus tarkastella esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (122/2014) muutostarpeita. Poliisilain 5 luvun 65 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä salaisten tiedonhankintakeinojen käytön järjestämisestä ja valvonnasta sekä toimenpiteiden kirjaamisesta ja valvontaa varten annettavista selvityksistä. 

Hallintovaliokunta pitää poliisilain 5 luvun 7 ja 10 §:ään ehdotettuja muutoksia perusteltuina eikä ehdota niihin muutoksia. 

Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen

Poliisilain 5 luvun 25 §:ssä säädetään teknisestä laitteesta, jolla hankitaan teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietoja. Poliisi saa pykälän 1 momentin mukaan rikoksen estämiseksi hankkia teknisellä laitteella teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitiedot, jos estettävänä on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Poliisi saa voimassa olevan pykälän 2 momentin mukaan käyttää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen hankkimiseksi ainoastaan sellaista teknistä laitetta, jota voidaan käyttää vain teleosoitteen ja telepäätelaitteen yksilöimiseen. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että viimeksi mainittu säännös poistetaan 2 momentista.  

Perustelujen mukaan teknisten ratkaisujen monipuolistuessa ja kehittyessä ei voida pitää enää perusteltuna, että mainittuun toimintaan tulee jatkossakin hankkia ainoastaan laitteita, jotka soveltuvat vain teleosoitteen ja telepäätelaitteen yksilöimiseen. On mahdollista, että pelkästään tähän tarkoitukseen soveltuvia laitteita ei jatkossa ole enää saatavilla tai niiden hankkiminen ei ainakaan ole kokonaistaloudellisesti perusteltua. Kaikissa tilanteissa ei myöskään voida pitää luotettavana, että laajempaan käyttöön soveltuvien laitteiden ominaisuuksia pyritään teknisesti rajoittamaan. Hallintovaliokunta toteaa tältä osin myös, että poliisilain salaista tiedonhankintaa koskevassa sääntelyssä painotetaan käytettävien laitteiden ominaisuuksien sijaan sitä, mitä laitteilla saa tehdä. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että valiokunta on aikaisemmin nimenomaisesti edellyttänyt nyt poistettavaksi ehdotetun kaltaisen rajoituksen lisäämistä lakiin edellytyksenä tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämiselle (PeVL 11/2005 vp, s. 9). Hallituksen esityksessä viitataan perusteluna nyt ehdotetulle muutokselle muun muassa siihen, ettei sääntelyä enää voida pitää perusteltuna ja ettei vastaavanlaista rajoitusta sisälly perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädettyyn siviilitiedustelua koskevaan poliisilain 5 a lukuun.  

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulle poistolle ei ole esitetty riittäviä perusteluja. Säännös tulee joko säilyttää tältä osin voimassa olevassa muodossaan tai muuten säädösperusteisesti huolehtia valvonnallisin ja teknisin keinoin siitä, että laitetta käytetään vain yksilöintitietojen hankkimiseen. Tällainen muutos on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestystä koskevan huomautuksen huomioon ottamiseksi poliisilain 5 luvun 25 §:n 2 momentin poistamista lakiehdotuksesta, eikä voimassa olevaa sääntelyä näin ollen muuteta. Eduskuntakäsittelyssä ei ole käytettävissä olevan ajan puitteissa mahdollista selvittää muita sääntelyvaihtoehtoja valvonnallisiksi ja teknisiksi keinoiksi sen varmistamiseksi, että laitetta käytetään vain yksilöintitietojen hankkimiseen. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että näitä keinoja tulevia lainsäädäntötarpeita varten selvitetään. 

Ylimääräisen tiedon käyttäminen

Ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan poliisilaissa telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai vaaran torjumiseen taikka joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka estämistä tai paljastamista varten lupa tai päätös on annettu. Poliisilain 5 luvun 54 §:ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että ylimääräistä tietoa saa käyttää säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä myös silloin, kun kyse on lahjuksen antamisesta, lahjomisesta elinkeinotoiminnassa tai lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, lahjuksen ottamisesta, virkasalaisuuden rikkomisesta tai virka-aseman väärinkäyttämisestä taikka huumausainerikoksesta.  

Ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva sääntely poliisilaissa on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 67/2010 vp, s. 4—5, PeVL 33/2013 vp, s. 5—7). Perustuslakivaliokunta on tarkastellut sääntelyä perustuslain 10 §:ssä turvatun luottamuksellisen viestin salaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunnan mukaan on selvää, että kaikki sinänsä laillisella salaisella pakkokeinolla saatu ylimääräinen tieto ei voi olla rajoituksetta käytettävissä minkä tahansa rikoksen selvittämiseen. Luottamuksellisen viestin salaisuutta turvaavan säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on suojata luottamukselliseksi tarkoitetun viestin sisältö ulkopuolisilta. Viestin sisältö ei menetä perustuslain suojaa pelkästään sen perusteella, että esimerkiksi telekuuntelun avulla on saatu tieto siitä. Perustuslain 10 §:n sääntely rajoittaa viestin sisällön käyttöä tämän jälkeenkin. Tämä on olennaista myös sen vuoksi, että salaisen pakkokeinon kohteeksi voi joutua kuuntelun varsinaisen kohteen lisäksi myös ulkopuolinen henkilö. Lisäksi on perustuslakivaliokunnan mukaan huomattava, että ylimääräisen tiedon käytön salliminen muiden vakavuusasteeltaan vähäisempien rikosten kuin kunkin telepakkokeinon perusterikosten selvittämiseen merkitsee eräänlaista välillistä telepakkokeinon käytön rajoittamisen väljennystä (PeVL 33/2013 vp, s. 6/II).  

Perustuslakivaliokunnan mukaan estettä ei ole ollut sille, että ylimääräisen tiedon käyttöä koskevan säännöksen piiriin otetaan joitakin sellaisiakin yksittäisiä rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta mutta jotka kuitenkin vakavuusasteeltaan rinnastuvat muihin ylimääräisen tiedon käyttämisen edellytyksenä oleviin rikoksiin ja jotka täyttävät perustuslain 10 §:ssä luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamiselle asetetut vaatimukset (PeVL 33/2013 vp, s. 7/I).  

Perustuslakivaliokunta on edellä todetun mukaisesti suhtautunut pidättyvästi ylimääräisen tiedon käytön sallimiseen sellaisten rikosten selvittämisessä, joista säädetty ankarin rangaistus on vähemmän kuin kolme vuotta vankeutta. Valiokunnan lausuntokäytännön valossa lievemmin rangaistavien rikosten ottaminen poliisilain 5 luvun 54 §:n sääntelyn piiriin on siten poikkeuksellista. Perustuslakivaliokunta ei pidä nyt ehdotettuja laajennuksia sääntelyyn perustuslain 10 §:n kannalta asianmukaisina. 

Perustuslakivaliokunta ei aikaisemmin ole pitänyt ongelmattomana sääntelyä, joka olisi merkinnyt ylimääräisen tiedon käytön mahdollistamista sellaisten rikosten yhteydessä, joista käytännössä useimmiten seuraa vain sakkorangaistus (PeVL 33/2013 vp, s. 7/I). Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan hallintovaliokunnan tulee vielä tätä taustaa vasten arvioida tarkasti poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momenttiin nyt ehdotettujen rikosten lisäämisen perusteltavuutta.  

Hallintovaliokunta toteaa, että ylimääräinen tieto voidaan katsoa tiedoksi, joka on saatu lainmukaisen tiedonhankintakeinon sivutuotteena siten, että se ei ole ollut toimenpiteiden varsinaisena tai suunniteltuna tarkoituksena. Lainmukaisen toimenpiteen yhteydessä saatu tieto on syytä erottaa lainvastaisesti esimerkiksi kuuntelukieltoa rikkomalla saadusta informaatiosta, joka ei ole tässä yhteydessä tarkoitettua ylimääräistä tietoa. 

Ylimääräistä tietoa saa poliisilain 5 luvun 54 §:n mukaan käyttää rikoksen selvittämisessä, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka estämisessä olisi saatu käyttää sitä tiedonhankintakeinoa, jolla tieto on saatu. Ylimääräistä tietoa saa käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta.  

Kuten perustuslakivaliokunnan lausunnostakin ilmenee, estettä ei ole ollut sille, että ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaan säännökseen on otettu sellaisiakin rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta, jotka vakavuusasteeltaan rinnastuvat muihin ylimääräisen tiedon käyttämisen edellytyksenä oleviin rikoksiin. Voimassa olevassa laissa tällaisia rikoksia ovat järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen; pahoinpitely, kuolemantuottamus, törkeä vammantuottamus, tappeluun osallistuminen, vaaran aiheuttaminen tai heitteillepano; törkeä kotirauhan rikkominen; vapaudenriisto, lapsikaappaus, laiton uhkaus tai pakottaminen; kiristys; sekä yleisvaarallisen rikoksen valmistelu. Kaikki ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevassa perusterikosluettelossa nykyisin olevat rikokset ovat sellaisia, joista on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Hallintovaliokunta on aiemmin poliisi- ja pakkokeinolakiehdotusten käsittelyn yhteydessä pitänyt rikoksentorjunnan ja kansalaisten oikeustajun näkökulmasta valitettavana, että rajat ylimääräisen tiedon hyödyntämiselle rikosten selvittämisessä ovat valtiosääntöoikeudellisista syistä näin tiukat (HaVM 20/2013 vp —HE 16/2013 vp).  

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa ei tarkemmin eritellä, mitkä perusterikosluetteloon lisättäviksi ehdotetut rikokset ovat perustuslain 10 §:n kannalta ongelmallisia. Hallintovaliokunta toteaa, että perustuslakivaliokunta on toistuvasti katsonut huumausainerikosten kuuluvan yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten piiriin (HE 309/1993 vp s. 54, PeVL 2/1996 vp s. 2, PeVL 66/2010 vp, s. 7, PeVL 67/2010 vp, s. 4, PeVL 32/2013 vp s. 3, PeVL 33/2013 vp s. 3). Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan asiaa ei ole syytä käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen osalta arvioida toisin.  

Hallintovaliokunta on lakivaliokunnalle pakkokeinolakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa (HaVL 37/2022 vp) pitänyt perusteltuna, että ylimääräistä tietoa voidaan ehdotuksen mukaan käyttää nykyistä useamman rikoksen selvittämisessä (esim. huumausainerikos). Nykyisen sääntelyn perusteella törkeän huumausainerikoksen johdosta tehdyssä telekuuntelussa kertyneen ylimääräisen tiedon käyttäminen huumausainerikoksen selvittämiseksi ei ole mahdollista. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että huumausainerikokset liittyvät usein vakavampien rikosten tekemiseen tai niiden kanssa samaan rikoskokonaisuuteen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ylimääräistä tietoa ei käytännössä juurikaan käytetä ylimääräisen tiedon käytön mahdollistavien perusterikosten lievempien ilmenemismuotojen selvittämisessä, vaan ylimääräisen tiedon käyttäminen liittyy yleensä perusterikosten vakavampiin ilmenemismuotoihin. Tällöin kysymys voi olla järjestäytyneen tai muuten ammattimaisen rikollisuuden toiminnasta. Näissä tapauksissa ylimääräistä tietoa voi tyypillisesti olla käytettävissä ja tällaisen tiedon käytöllä voidaan arvioida olevan merkitystä kokonaisuuden selvittämisen kannalta. 

Perustuslakivaliokunta on voimassa olevaa lainsäädäntöä säädettäessä tehnyt samankaltaista vertailua esimerkiksi televalvonnan edellytyksiä koskevan poliisilain 5 luvun 8 §:n osalta ja hyväksynyt siinä yhteydessä, että huumausainerikos sisällytetään yhdeksi televalvonnan mahdollistamista rikosnimikkeistä (HE 224/2010 vp, PeVL 67/2010 vp, s. 3—4). Poliisille voidaan poliisilain 5 luvun 8 §:n 2 momentin johdosta antaa lupa kohdistaa televalvontaa henkilön hallussa olevaan tai hänen oletettavasti muuten käyttämäänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella taikka muutoin voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, tai lainkohdassa erikseen mainittuun rikokseen, kuten huumausainerikoksesta. Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että televalvontaa ei sen sijaan säännöksen perusteella saada kohdistaa esimerkiksi perusmuotoiseen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen, pahoinpitelyyn tai vapaudenriistoon. Poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentin perusteella ylimääräistä tietoa kuitenkin saadaan käyttää myös, jos kyse on jostakin näistä rikoksista.  

Hallintovaliokunta toteaa, että huumausainerikosten yleinen haitallisuus sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta perustelee ylimääräisen tiedon käytön mahdollistamista rikoksen selvittämisessä. Selvityksen mukaan salaisilla tiedonhankintakeinoilla saadun ylimääräisen tiedon laatuun ja luonteeseen vaikuttaa myös se, että tiedonhankintakeinojen perusterikokset ovat jo itsessään melko vakavia. Tämä osaltaan vaikuttaa siihen, että sellaiset rikokset, joista seuraisi sakkoa, eivät tule ylimääräisenä tietona käytettäviksi. Hallintovaliokunta pitää edellä todetuista syistä perusteltuna, että huumausainerikos sisällytetään ylimääräisen tiedon käyttämisen mahdollistavaan poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentin perusterikosluetteloon, kuten hallituksen esityksessä on ehdotettu. 

Ylimääräistä tietoa saa ehdotuksen mukaan käyttää myös lahjus- ja virkarikosten selvittämisessä. Esimerkiksi tuomareiden, syyttäjien, poliisien ja vanginvartijoiden tehtävissä on kysymys merkittävästä julkisen vallan välittömästi ihmisiin kohdistuvasta käytöstä. Vallankäyttöä sisältyy myös virkoihin, joissa osallistutaan yhteiskunnan resurssien käyttöä koskevaan päätöksentekoon (esim. Huoltovarmuuskeskus). Valiokunta pitää selvänä, että esimerkiksi tällaiseen toimintaan liittyvä korruptio on monin tavoin haitallista sekä yksittäisille kansalaisille että koko yhteiskunnalle. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa esiintyvä korruptio on suurelta osin piilorikollisuutta, ja viranomaisten tietoon tulee näin ollen vain osa korruptiivisista rikoksista (Valtioneuvoston periaatepäätös kansalliseksi korruptionvastaiseksi strategiaksi ja toimenpideohjelmaksi 2021—2023). 

Käytännössä korruptioepäilyjä on ollut esimerkiksi törkeiden huumausainerikosten yhteydessä. Kyseisiin rikoksiin liittyy tavanomaisesti paljon rahaa, jolloin tekijöiden tarve vaikuttaa viranomaisten toimintaan on usein suuri. Talousrikosten yhteydessä kyse voi myös olla esimerkiksi merkittäviin julkisiin hankintoihin liittyvistä tiedoista, joihin liittyy merkittävässä määrin julkisen vallan käyttöä. Korruptiorikokset ja ammatti- ja liiketoiminnan yhteydessä tapahtuvat virkarikokset, kuten esimerkiksi virka-aseman väärinkäyttäminen, vaikuttavat haitallisesti yhteiskuntamoraaliin, ja niiden selvittämisintressi on suuri. Virkarikossäännöksillä pyritään turvaamaan virkatoimien lainmukaisuus ja riippumattomuus epäasialliselta vaikuttamiselta. Koska virkamiehillä on laaja oikeus tehdä kansalaisia velvoittavia päätöksiä, epäasiallista virkatoimintaan vaikuttamista on pidettävä vahingollisena koko yhteiskunnalle.  

Hallintovaliokunta toteaa, että myös lahjuksen antamisen, lahjomisen elinkeinotoiminnassa tai lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa, lahjuksen ottamisen, virkasalaisuuden rikkomisen ja virka-aseman väärinkäyttämisen lisääminen ylimääräisen tiedon käyttämisen mahdollistavaan poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentin perusterikosluetteloon on hallituksen esityksessä ehdotetuin tavoin perusteltua. 

Hallintovaliokunta tähdentää, että arvioitaessa ylimääräisen tiedon käyttämistä poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentissa mainittujen rikosten selvittämisessä on otettava huomioon muun ohella lain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettu suhteellisuusperiaate, jonka mukaan poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin. Merkitystä on annettava erityisesti sille, kuinka vakava kulloinkin kysymyksessä oleva rikoksen ilmenemismuoto on käsillä, ja rikoksen selvittämisen tärkeydelle. 

Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että mainittu ylimääräisen tiedon käyttämistä koskeva perusterikosluettelo vastaa mahdollisimman hyvin muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi laittomien ampuma-aseiden määrän merkittävään lisääntymiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että ampuma-aserikoksen lisäämistä perusterikosluetteloon selvitetään. Valiokunta viittaa tältä osin lakivaliokunnan mietintöön LaVM 30/2022 vp — HE 217/2022 vp. 

Muita huomioita

Hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esiin eräitä muitakin poliisilain muutostarpeita, jotka eivät sisälly nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen. Esityksen perusteluista ilmenee, että tarkoituksena on ollut tässä yhteydessä tehdä poliisilain 5 lukuun pakkokeinolain 10 lukuun ehdotettuja muutoksia vastaavat muutokset sekä eräät muut välttämättömiksi arvioidut muutokset. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että lainsäädännön toimivuutta muiltakin osin edelleen seurataan.  

Valiokunta toteaa, että useat poliisilakiin ehdotetut muutokset ovat varsin keskeisiä sekä toimivaltuuksien kohteena olevien henkilöiden että sääntelyä soveltavien viranomaisten kannalta. Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että ehdotetun lainsäädännön toimivuutta seurataan sen varmistamiseksi, että esityksellä tavoitellut vaikutukset saavutetaan. Myös uudistuksen vaikutuksia poliisin työmäärään tulee seurata.