Valiokunta ei esitä muutoksia käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen.
Maistraattien organisaatiosta ja tehtävistä säädetään rekisterihallintolaissa (166/1996) ja rekisterihallintoasetuksessa (248/1996). Tarkemmat säännökset maistraattien eri tehtävistä ja toimivallasta sisältyvät erikseen kutakin tehtävää koskevaan erityislakiin.
Maistraattien toimivalta määräytyy pääsääntöisesti alueellisesti eli sillä perusteella, minkä maistraatin toimialueella esimerkiksi hakijan tai ilmoitusvelvollisen kotikunta tai väestökirjanpitokunta on. Erityislakeihin sisältyy myös säännöksiä, joissa määritellään toimivaltainen maistraatti silloin, kun muutoin toimivaltaista viranomaista ei ole tai kun tehtävän luonteen vuoksi tehtävä on tarkoituksenmukaista keskittää valtakunnallisesti yhteen tai useampaan maistraattiin.
Valiokunta toteaa, että kaikissa muutettaviksi esitettyjen viiden erityislain toimivallan määräytymistä koskevissa säännöksissä toimivaltaiseksi maistraatiksi on säädetty Helsingin maistraatti.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset maistraattien toimialueista. Valiokunta toteaa, että valtioneuvoston yleisistunto on päätöksellään 8.10.2015 antanut asetuksen maistraattien toimialueista (1254/2015). Valtioneuvoston asetuksen 1 §:n 1 momentissa säädetään, että Uudenmaan maistraatin toimialue on Helsingin, Espoon, Lohjan, Vihdin, Raaseporin, Vantaan, Porvoon, Loviisan, Hyvinkään ja Keski-Uudenmaan kihlakunnat.
Mainittu valtioneuvoston asetus (1254/2015) tulee voimaan 1.1.2016, ja näin ollen valiokunnan käsiteltävinä olevissa erityislaeissa mainittua Helsingin maistraattia ei ole enää ensi vuoden alussa. Lakeihin jouduttaisiin joka tapauksessa tekemään muutoksia tältä osin, nyt on kysymys siitä, voidaanko nykyisin lain tasolla olevien toimivaltasäännösten sijaan säätää lakeihin valtuus säätää toimivaltaisesta maistraatista valtiovarainministeriön asetuksella.
Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan ottanut kantaa siihen, että etenkin perusoikeuskytkentäisen sääntelyn yhteydessä toimivaltaisen viranomaisen tulee ilmetä laista yksiselitteisesti (PeVL 18/2004 vp ja PeVL 21/2001 vp) tai muuten täsmällisesti (PeVL 47/2001 vp) tai että ainakin viranomaisten toimivaltasuhteiden lähtökohdat (PeVL 45/2001 vp) sekä toimivallan siirtämisen edellytykset ilmenevät laista riittävän täsmällisesti (PeVL 17/2004 vp ja PeVL 7/2001 vp). Perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä on kohdistettu vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta (esim. PeVL 1/2004 vp).
Lähtökohtana valtioneuvoston ja ministeriön välisessä toimivallan jaossa on, että valtioneuvosto antaa asetukset laajakantoisista ja periaatteellisesti tärkeistä asioista sekä niistä muista asioista, joiden merkitys sitä vaatii. Ministeriöille voidaan antaa asetuksenantovaltaa asiassa, joka ei yhteiskunnallisen tai poliittisen merkityksensä vuoksi edellytä perustuslain 67 §:ssä tarkoitetusti valtioneuvoston yleisistunnon ratkaisua. Ministeriölle voidaan siten antaa asetuksenantovaltaa pääasiassa ministeriön omaa toimialaa koskevissa asioissa edellyttäen, että asia ei sen yhteiskunnallisen merkityksen johdosta ole käsiteltävä valtioneuvoston yleisistunnossa.
Nyt käsiteltävänä olevat säännösmuutokset on tarkoitus tehdä niin, että lakeihin sisältyisivät täsmälliset ja tarkkarajaiset säännökset siitä, milloin valtiovarainministeriön asetuksella voitaisiin säätää toimivaltaisesta maistraatista. Lisäksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 3 §:ää ehdotetaan muutettavaksi ajantasaiseksi niin, että siinä viitattaisiin Ahvenanmaan valtionvirastoon aiemman lääninhallituksen sijasta.
Valiokunta katsoo, että muutoksissa on kysymys rekisterihallinnon sisäisestä järjestelystä, jossa nykyään Helsingin maistraatille kuuluvia tehtäviä keskitetään valtiovarainministeriön asetuksella tarkemmin säädettävään maistraattiin. Valiokunta toteaa, että valtiovarainministeriön asetuksella ei voida siirtää tehtäviä pois maistraattien toimivallasta. Valiokunnan näkemyksen mukaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kysymys on valtiovarainministeriön omaa toimialaa koskevasta poliittisesti ja yhteiskunnallisesti merkitykseltään vähäisemmästä asiasta, jonka vuoksi valtiovarainministeriölle voidaan antaa asetuksenantovaltaa.
Valiokunta edellä todettuun viitaten katsoo, että nyt käsiteltävänä olevissa erityislaeissa olevat toimivaltasäännökset voidaan säädettävien valtuussäännösten nojalla jatkossa säätää valtiovarainministeriön asetuksella. Lakimuutokset yhdenmukaistavat ja selkeyttävät maistraatteja koskevaa toimivaltasääntelyä sekä kokoavat maistraattien tehtävänjakoa koskevia säännöksiä yhteen säädökseen.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.