LAKIALOITE 137/2002 vp

LA 137/2002 vp - Pertti Hemmilä /kok ym.

Tarkistettu versio 2..0

Laki moottoriajoneuvoverosta annetun lain 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Yksityisillä kansalaisilla ja yrityksillä on omistuksessaan yhteensä tuhansia dieselkäyttöisiä ajoneuvoja, joita käytetään vain muutamana kuukautena vuodessa. Esimerkiksi maatalousyrityksissä kuorma-autoa tarvitaan pääasiassa keväästä syksyyn peltotöiden yhteydessä. Näistä ajoneuvoista joudutaan kuitenkin maksamaan moottoriajoneuvovero myös niiltä kuukausilta, jolloin ajoneuvo on tilapäisesti poissa käytöstä ja moottoriajoneuvon haltija on oikeutettu saamaan vakuutusyhtiöltä vakuutusmaksun palautusta ns. seisonta-ajan perusteella.

Ainoa keino välttyä moottoriajoneuvoverolain mukaiselta verolta on ilmoittaa ajoneuvo poistettavaksi rekisteristä niinä vuodenaikoina, joina sitä ei käytetä ja rekisteröidä se uudestaan käyttökauden alussa. Tästä menettelystä aiheutuu ajoneuvon omistajalle vuosittain kustannuksia uudelleen rekisteröinnistä ja myös rekisteriviranomaiselle turhaa paperityötä samojen ajoneuvojen toistuvista rekisteristä poistoista ja uudelleen rekisteröinneistä.

Vain osan aikaa vuodesta käytössä olevat dieselajoneuvot ovat lähes poikkeuksetta muussa kuin ammattimaisessa kuljetusliikenteessä. Niitä käytetään yleensä pienyritysten tai maatilojen omiin kuljetustarpeisiin. Koska jo tällä hetkellä on mahdollista poistaa ajoneuvo rekisteristä osaksi aikaa vuotta ja tällä tavoin välttyä maksamasta moottoriajoneuvoveroa koko vuodelta, verovelvollisuuden keskeytyminen ajoneuvon seisonta-ajaksi ei vaikuttaisi ammattimaisen kuljetusliikenteen kilpailutilanteeseen tai markkinoihin.

Moottoriajoneuvoverovelvollisuuden keskeyttäminen ajoneuvon seisonta-ajaksi vähentäisi ajoneuvon omistajien ja rekisteriviranomaisten paperityötä ja kustannuksia. Lakimuutoksen piirissä olisi arviolta muutama tuhat ajoneuvoa ja verovelvollisuus poistuisi kyseisten ajoneuvojenkin osalta vain osaksi aikaa vuodesta, joten valtiolle aiheutuvat verotulojen vähennykset olisivat marginaalisia. Edellä esitetyistä syistä olisi valtiontalouden kokonaisedun mukaista toteuttaa tämä kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua ja yrittäjyyttä edistävä lakimuutos.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

moottoriajoneuvoverosta annetun lain 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään moottoriajoneuvoverosta 30 päivänä joulukuuta 1967 annetun lain (722/1966) 5 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 926/2001, uusi 3 momentti seuraavasti:

5 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos moottoriajoneuvo on tilapäisesti poissa käytöstä verovuoden aikana, vapautetaan ajoneuvon omistaja moottoriajoneuvoverosta niiltä kokonaisilta kalenterikuukausilta, jona aikana moottoriajoneuvo ei ole ollut liikenteessä. Moottoriajoneuvoveron palauttamisessa noudatettavasta menettelystä säädetään asetuksella.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003.

_______________

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2002

  • Pertti Hemmilä /kok
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Petri Salo /kok
  • Seppo Kanerva /kok
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Timo Ihamäki /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Juha Karpio /kok
  • Mauri Salo /kesk
  • Jyri Häkämies /kok
  • Kalervo Kummola /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Ismo Seivästö /kd
  • Hannu Aho /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Kari Kantalainen /kok