Rikoslain 2 a luvun säännöksistä ilmenee, että sakkoon tuomitulle, jolta sakkoa ei ole saatu perityksi, on pääsääntöisesti määrättävä maksamattoman sakon sijasta muuntorangaistuksena vankeutta. Vuonna 2008 säädetyllä rikoslain sanotun luvun 6 §:n muutoksella (578/2008) poistettiin muuntorangaistusmahdollisuus kokonaan, jos sakko on määrätty rangaistusmääräysmenettelyssä. Muutoksen varsinaisena tarkoituksena on ollut vähentää valtiolle vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta aiheutuvia rahallisia kustannuksia.

Kyseinen rangaistusmääräyssakkoja koskeva lainmuutos on osoittautunut monella tapaa kriminaalipoliittisesti ja yhteiskunnallisesti epäonnistuneeksi. Tieto vankeusrangaistusuhan poistumisesta levisi lainkuuliaisuudesta piittaamattomalle ainekselle nopeasti. Nopeasti oivallettiin, että rikoksen tekijälle ei enää aiheudu mitään haitallista seuraamusta yhteiskunnan taholta sellaisista vähäisistä rikoksista, jotka vallitsevan käytännön puitteissa käsitellään melkein aina rangaistusmääräysmenettelyssä. Olihan muuntorangaistusuhka eli vankeusuhka siis poistettu, ja mitä rangaistusmääräyssakon pakkoperimiseen ulosoton keinoin tuli, kyseiset ainekset olivat ja ovat todellisen tai näennäisen varattomuutensa takia tosiasiallisesti myös ulosoton ulottumattomissa.

Rangaistusmääräysmenettelyssä kirjoitetut sakkolaput saatettiinkin näin ollen repiä kappaleiksi vaikkapa sakkolapun kirjoittaneen viranomaisen edessä, ja tämä erittäin epätyydyttävä tilanne jatkuu. Erityisesti sellaiset myymälävarkaudet, joita lainsäätäjän tekemän sanavalinnan johdosta kutsutaan vähättelevällä rikosoikeustermillä näpistys (rikoslain 28 luvun 3 §), ovat varoittava esimerkki lainsäätäjän epäonnistuneen kriminaalipolitiikan seurauksena syntyneestä seuraamusvapaasta rikollisuudesta. Lainsäätäjä on siis tosiasiallisesti synnyttänyt sallitun rikollisuuden alueen, jota lukuisat tapa- ja ammattirikolliset osaavatkin jo käyttää hyväkseen.

Kuvatun epäonnistuneen lainmuutoksen seurauksena on ollut vakava häiriö yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämälle yhteiskuntamoraalille. Kansalaisten lainkuuliaisen valtaenemmistön on ollut mahdoton ymmärtää lainsäätäjän harjoittamaa rikollisuuden suosintaa jo sinänsä ja lisäksi toissijaisesti siksikin, että kyseisten lainsäätäjän erityissuojelusta nauttivien rikollisten aiheuttamat kauppahävikit ja muut kustannuslisäykset (kuten vartijapalveluiden ostot) ovat tulleet siirretyiksi niihin hintoihin, joita lainkuuliaiset kansalaiset joutuvat maksamaan. Sanotut lisäkustannukset ovat arvioitavissa vuositasolla kymmeniksi miljooniksi euroiksi.

Sanotusta epäonnistuneesta lainmuutoksesta on lisäksi ollut haittaa jopa eräälle osalle niitä pikkurikollisia, joilta vankeusrangaistusmahdollisuus kerrotuin tavoin poistui rangaistusmääräyssakoista. Kyseessä ovat ne päihderiippuvaiset ja näihin verrattavat henkilöt, joille aikaisemmat lyhytaikaisetkin vankilaoleskelut olivat merkinneet positiivista elinolosuhteiden muutosta. Pääsiväthän he asunnottomuuden ja päihdeongelmien leimaamista oloistaan edes joksikin aikaa sellaiseen ympäristöön, missä lämpimät ja siistit asuinolosuhteet sekä hyvätasoiset ateria- ja lääkintäpalvelut ovat yhdistyneet edes jonkinasteiseen, vaikkakin lyhyeen katkaisuhoitoon ja muuhun päihdehuoltoon. Nyt ei enää ole edes näitä lyhytaikaisia etuja, kun yhteiskunta on hylännyt heidät kadulle.

Tarvittava lainmuutos on saatavissa aikaan kumoamalla rikoslain 2 a luvun 6 §:n kyseinen, lailla 578/2008 säädetty 4 momentti eli pykälän viimeinen momentti kokonaisuudessaan. Mitään uutta momenttia sen tilalle ei tarvita, ei esimerkiksi sellaista, joka sanotussa lainkohdassa oli lainmuutoksen 68/2007 tuloksena lainmuutokseen 578/2008 asti. On nimittäin huomattava, että tuomioistuimelle jää muuntorangaistuksen määräämisen ja määräämättä jättämisen suhteen edelleenkin se joustava kriminaalipoliittinen harkinnanvara, jonka 2 a luvun 6 §:n 1 momentti (550/1999) sisältää, myös ottaen huomioon sanotun luvun 5 §:n 5 momentti. Samoin on huomattava, että sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 28 §:n mukaan, sellaisena kuin pykälä on laissa 462/2011, syyttäjä saa erinäisistä kohtuus- ja muista vastaavista tapauskohtaisista syistä jättää vaatimatta muuntorangaistuksen määräämistä maksamattoman sakon sijaan. Joustovaraa lievään suuntaan siis riittää.

Lain voimaantulosäännöksessä on syytä todeta, että ehdotettu muuntorangaistussääntely ei ulotu takautuvasti rikkomuksiin, jotka ovat tapahtuneet ennen lain voimaantuloa, vaikka rangaistusmääräys sellaisen rikkomuksen osalta annettaisiinkin vasta lain tultua voimaan.