Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 a §:ää siten, että velkajärjestely voitaisiin myöntää ottaen huomioon se, että velkaantuminen on tapahtunut 1990-luvun laman aikaan. Säännöksen tarkoitus on parantaa 1990-luvun lama-aikana ylivelkaantuneiden tilannetta. 

Vuosien 1990—1993 aikana Suomea ravisteli yksi historiamme pahimmista talouskriiseistä. Lamalla oli tuntuva vaikutus talouden lisäksi kulttuuriin, yleiseen ilmapiiriin ja politiikkaan. Lama kaatoi pankkien lisäksi yrittäjiä ja kotitalouksia. Konkurssit lisääntyivät, takausvastuut lankesivat maksettavaksi ja monien velkataakka kasvoi liian suureksi. Lamavuosien aikana osa velkaantuneista on saanut asiansa kuntoon ja elämän raiteilleen, mutta on yhä tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole vielä tänä päivänäkään saaneet laman seurauksena muodostunutta velkaa maksetuksi. 1990-luvun poikkeuksellisen voimakkaan laman uhrien aseman helpottamiseksi velkajärjestelyn myöntämisessä tulisi ottaa huomioon se, jos velkaantuminen on tapahtunut 1990-luvun laman aikaan.  

Alun perin velkajärjestelylain tavoitteena oli auttaa 1990-luvun laman seurauksena velkaantuneita yksityishenkilöitä selviytymään ylivoimaisesta velkataakastaan. Laman ja massatyöttömyyden seurauksena erityisesti monet toisen henkilön velasta takauksen antaneet henkilöt sekä yrittäjät joutuivat mittaviin talousvaikeuksiin. Velkajärjestelylain tavoitteena oli, että laman seurauksena ylivelkaantuneiden henkilöiden taloudellinen tilanne saataisiin kuntoon ja he saisivat uuden alun ilman velkataakkaa. Sittemmin velkajärjestelystä on tullut pysyvä ja välttämätön keino ylivelkaantuneiden henkilöiden taloudellisen tilanteen korjaamisessa. Lain voimaantulon jälkeen vuoden 2013 loppuun mennessä velkajärjestelyhakemuksia on jätetty käräjäoikeuksiin yli 112 000 kappaletta. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettu laki (57/1993) tuli voimaan 8 päivänä helmikuuta 1993. 

Velkajärjestelylain 10 a §:ssä säädetään velkajärjestelyn myöntämisestä yleisestä esteestä huolimatta. Säännös kuuluu seuraavasti: "Velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta". 

Pykälää muutettiin lailla (1123/2014) siten, että siinä mainitaan ensin velallisen toimet velkojensa maksamiseksi ja vasta sitten velkaantumisesta kulunut aika. Tarkoituksena oli vähentää velkaantumisesta kuluneen ajan merkitystä kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana. Voimassaolevaa pykälää säädettäessä yli kymmenen vuotta sitten (1273/2002) velkaantumisesta kulunutta aikaa pidettiin tärkeimpänä kokonaisharkintaan vaikuttavana tekijänä (HE 98/2002 vp). Velkajärjestelyyn hakeutuvien velkaongelmat olivat usein pitkäkestoisia. Säännöksellä tavoiteltiin erityisesti niiden 1990-luvun lama-aikana ylivelkaantuneiden henkilöiden tilanteen parantamista, jotka olivat jääneet velkajärjestelyn ulkopuolelle. Tällöin velkaantumisesta kulunut aika korostui kokonaisharkinnassa. Nykyisin pitkäkestoisista maksuvaikeuksista kärsii alle 15 prosenttia talous- ja velkaneuvonnan asiakaskunnasta. (HE 83/2014 vp, s. 55). Moni heistä on 1990-luvun laman uhreja. Suomen 1990-luvun alun laman uhrien tilanteen parantaminen edellyttää oikeudellista panosta lainsäätäjältä. Tarkoituksenmukaisimpana sääntelykeinona tähän on sen huomioiminen velkajärjestelyn myöntämisedellytyksissä, että velkaantuminen on tapahtunut 1990-luvun laman aikaan.