Perustelut

Yleistä

Perintöasiat, joissa on kansainvälisiä liittymiä, ovat Euroopan unionissa yhä yleisempiä, kun ihmiset muuttavat ja hankkivat omaisuutta yli rajojen. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen ja menettelytapojen erojen vuoksi kansainvälisten perintöasioiden hoitamiseen liittyy kuitenkin oikeudellista epävarmuutta ja käytännön esteitä.

Nykytilan ongelmien ratkaisemiseksi Euroopan unionin komissio on antanut asetusehdotuksen, jossa säädetään toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten ja virallisten asiakirjojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta samoin kuin eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta. Ehdotus perustuu nk. vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle, jota pidetään unionin siviilioikeudellisen yhteistyön kulmakivenä. Kyse ei siten ole jäsenvaltioiden aineellisen perintöoikeuden yhdenmukaistamisesta. Lakivaliokunta pitää yhtenäisten sääntöjen antamista edellä mainituista kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvista kysymyksistä tarpeellisena. On tärkeää, että Euroopan unioni pyrkii myös perintöasioissa helpottamaan ja yksinkertaistamaan kansalaisten elämää sekä parantamaan ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta. Tieto siitä, minkä valtion lakia perimykseen sovelletaan, voi olla perillisille taloudellisesti merkittävä.

Asetusehdotukseen sisältyy kuitenkin Suomen kannalta eräitä ongelmallisia yksityiskohtia johtuen lähinnä siitä, että se pohjautuu pitkälti Keski- ja Etelä-Euroopan maiden järjestelmiin. Valiokunta katsoo, että ehdotusta tulee jatkoneuvotteluissa pyrkiä kehittämään siten, että siinä otetaan asianmukaisesti huomioon myös Suomen kaltaisten järjestelmien ominaispiirteet. Tämä on keskeistä senkin vuoksi, että unionin päätöksenteossa ehdotukseen ei sovelleta perheoikeudellisissa asioissa noudatettavaa yksimielisyysvaatimusta. Koska ehdotuksen katsotaan kuuluvan yksityisoikeuden alaan ja siellä noudatettavan yhteispäätösmenettelyn piiriin, Suomi ei yksin voi estää sääntelyn hyväksymistä.

Toimivalta ja sovellettava laki

Lakivaliokunta voi hyväksyä asetusehdotuksen keskeiset periaatteet siitä, että toimivalta ja sovellettava laki määräytyvät pääsääntöisesti perittävän viimeisen asuinpaikan perusteella. Perittävän asuinpaikka on merkityksellinen liittymä myös Suomen lainsäädännössä. Valiokunta kuitenkin toteaa, että asuinpaikkaan liittyy ehdotuksessa tulkinnanvaraisuuksia. Lisäksi asuinpaikan keskeistä asemaa korostaa se, että ehdotuksen mukaan sovellettava laki vaihtuisi välittömästi asuinpaikan muuttuessa. Valiokunta kiinnittääkin huomiota siihen, että perittävän asuinpaikka voi eräissä tilanteissa olla vakiintumaton. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun perittävä on ennen kuolemaansa asunut asuinpaikkavaltiossa vain vähän aikaa tai kun perittävä on viettänyt niin kiertelevää elämää, ettei hänellä voida katsoa olevan asuinpaikkaa missään. Niin ikään perittävällä voi olla eri valtioissa useita asuntoja, joissa hän on viettänyt aikaansa tasapuolisesti. Tällaisia tilanteita varten on asetusehdotukseen tarpeen pyrkiä sisällyttämään pääsääntöä täydentäviä säännöksiä. Kaiken kaikkiaan on tärkeää edistää sitä, että toimivalta ja sovellettava laki kytkeytyvät mahdollisimman usein sellaiseen valtioon, johon perittävällä on läheisin yhteys.

Toimivallan ja sovellettavan lain määräytymisen ennakoitavuutta parantaa perittävän mahdollisuus valita perimykseen sovellettava laki. Perittävä voi näin vaikuttaa myös toimivallan määräytymiseen, sillä ehdotuksen mukaan asia voidaan siirtää sellaisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jonka laki on valittu sovellettavaksi perimykseen, jos kyseisellä tuomioistuimella arvioidaan olevan paremmat edellytykset asian käsittelyyn. Perittävän valinnanmahdollisuuksia on kuitenkin rajoitettu enemmän kuin Suomen lainsäädännössä, sillä ehdotuksen mukaan perittävä voisi valita sovellettavaksi vain sen valtion lain, jonka kansalainen hän on. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä, että perittävän tahdonautonomia voisi olla ehdotusta laajempikin.

Merkittävänä ongelmana Suomen kannalta valiokunta pitää perimykseen sovellettavan lain laajaa soveltamisalaa. Ehdotuksen mukaan sovellettava laki ulottuisi paitsi aineellisiin myös menettelyllisiin kysymyksiin. Suomen lainsäädännössä lähdetään sitä vastoin siitä, että vaikka aineellinen perintöoikeus voi määräytyä vieraan valtion lain mukaan, menettelykysymyksiin sovelletaan Suomen lakia. Kuolinpesään voidaan siten määrätä Suomen lain mukainen pesänselvittäjä ja pesänjakaja riippumatta siitä, minkä valtion lakia sovelletaan aineellisiin perintökysymyksiin. Valtioneuvoston kirjelmässä on hyvin valaistu niitä käytännön ongelmia ja epävarmuustilanteita, joita yhden sovellettavan lain periaatteesta voi aiheutua. Ehdotus mahdollistaa sellaisenkin tulkinnan, ettei pesänselvittäjää ja pesänjakajaa voida lainkaan määrätä selvittämään ja jakamaan Suomessa olevaa omaisuutta, jos perimykseen sovelletaan vieraan valtion lakia. Vaikka neuvottelutilanne on tältä osin vaikea johtuen siitä, ettei Suomen pesänselvitykseen ja pesänjakoon rinnastuvia menettelyjä tunneta monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa, on hyvin tärkeää, että neuvotteluissa pyritään löytämään tähän kysymykseen hyväksyttävä ratkaisu. Valtioneuvoston pyrkimys siihen, että menettelykysymykset ratkaistaisiin mahdollisimman laajasti sen valtion lain mukaan, jossa pesänselvitys ja perinnönjako toimitetaan, on siten erittäin kannatettava.

Ehdotuksen mukaan perimykseen sovellettava laki koskisi kaikkea omaisuutta sijaintipaikasta riippumatta. Tavoitteena on, että kuolinpesää hallinnoidaan yhtenä kokonaisuutena yhden sovellettavan lain nojalla. Tavoitteen toteuttaminen voi kuitenkin käytännössä olla haasteellista. Neuvotteluissa on sen vuoksi aiheellista kiinnittää huomiota tilanteisiin, joissa kuolinpesän hallinto mahdollisesti hajautuu, ja siihen, miten tällaiset tilanteet koordinoidaan.

Tunnustaminen ja täytäntöönpano sekä eurooppalainen perintötodistus

Lakivaliokunta kannattaa perintöasioita koskevien päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon nopeuttamista ja helpottamista ehdotetulla tavalla. Ehdotus on kuitenkin puutteellinen siinä mielessä, ettei se kata Suomen järjestelmälle tunnusomaisia pesänjakajan päätöksiä. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä muutoksen aikaansaamista tältä osin, sillä Suomen järjestelmässä pesänjakaja tekee ensiasteena ratkaisuja, jotka muutoin kuuluisivat tuomioistuimen toimivaltaan. Pesänjakajalla on toimivalta päättää muun muassa, miten omaisuus jaetaan perillisten kesken. Se voi esimerkiksi määrätä perittävän ulkomailla olevan kiinteistön yhdelle perillisistä, jonka kannalta on olennaista, että kiinteistön sijaintivaltion viranomaiset ja muut toimijat tunnustavat pesänjakajan päätöksen.

Suomen järjestelmälle ominainen toimija on myös pesänselvittäjä, jolla on kansallisen lain mukaan laaja toimivalta. Tämä voi esimerkiksi realisoida pesään kuuluvaa omaisuutta velkojen kattamiseksi ja nostaa perittävän pankkitilillä olevat rahavarat. Koska tällaiset pesänselvittäjän käytännön toimenpiteet eivät ole sellaisia ensiasteen ratkaisuja, jotka muutoin kuuluisivat tuomioistuimen toimivaltaan, ne eivät ole asetusehdotuksessa tarkoitettuja päätöksiä, jotka tunnustettaisiin ja pantaisiin täytäntöön muissa jäsenvaltioissa. Jotta pesänselvittäjä voi toimia yli rajojen, on valiokunnan mukaan kuitenkin välttämätöntä, että myös pesänselvittäjän asema ja toimivaltuudet otetaan ehdotuksessa huomioon.

Pesänselvittäjän asemaa voidaan selventää esimerkiksi ehdotuksessa tarkoitetulla eurooppalaisella perintötodistuksella, joka tunnustettaisiin muissa jäsenvaltioissa. Tällaiselle asiakirjalle on valiokunnan mielestä tarvetta. Ehdotuksen yksityiskohdissa on kuitenkin vielä parannettavaa. Perintötodistuksen tulisi olla sisällöltään joustava niin, että todistusta voitaisiin pyytää sellaisten seikkojen osoittamiseksi, jotka asianomaisessa yksittäistapauksessa ovat tarpeellisia. Todistus voisi siten koskea esimerkiksi pesänselvittäjän valtuuksia tai sitä, ketkä ovat vainajan perillisiä. Näissä tapauksissa todistus voidaan yleensä antaa nopeasti perittävän kuoleman jälkeen. Todistus siitä, mitkä ovat kunkin perintöosat ja mitä omaisuutta kullekin perilliselle tulee, voidaan puolestaan antaa vasta, kun asia on perinnönjaossa selvinnyt. Todistuksen antamisen tulisi myös voida tapahtua mahdollisimman yksinkertaisessa menettelyssä ja ilman, että todistuksen antavalle viranomaiselle asetetaan kohtuuttoman vaativaa selvitysvelvollisuutta.

Lopuksi

Asetusehdotuksen sääntelytapa eroaa eräissä suhteissa unionissa viime vuosina hyväksytyistä kansainvälisen yksityisoikeuden instrumenteista. Neuvotteluissa on hyvä kiinnittää huomiota myös sääntelyn johdonmukaisuuteen, mikä edellyttää, ettei eri instrumenttien välillä ole perusteettomia eroja.

Lakivaliokunta pitää valitettavana, ettei ehdotuksessa käsitellä aviovarallisuussuhteisiin liittyviä kysymyksiä, koska niissä tapauksissa, joissa avioliitto purkautuu puolison kuoleman vuoksi, aviovarallisuuskysymykset ovat ajankohtaisia. Saadun selvityksen mukaan komissio antanee aviopuolisoiden varallisuuskysymyksistä ehdotuksen vuoden sisällä. On tärkeää, että aviovarallisuussuhteiden ja perimyksen välistä yhteyttä arvioidaan viimeistään tässä yhteydessä.

Yleisesti ottaen valiokunta katsoo, että valtioneuvoston kanta on huolellisesti harkittu ja asianmukainen.