Perustelut

Asetusehdotuksessa on kyse uuden eurooppalaisen tilivarojen turvaamismenettelyn perustamisesta. Menettelyn avulla velkoja voisi estää velallista siirtämästä tai nostamasta varoja miltä tahansa EU:ssa sijaitsevalta pankkitililtä. Asetusehdotuksesta on neuvoteltu vuodesta 2011 lähtien, ja nykyisen puheenjohtajavaltion tavoitteena on, että asetusehdotuksesta saavutettaisiin neuvoston yleisnäkemys joulukuun 2013 OSA-neuvostossa. Valtioneuvoston jatkokirjelmän tarkoituksena on informoida eduskuntaa neuvottelutilanteesta yleisesti sekä ennen kaikkea täydentää Suomen kantaa velkojan vahingonkorvausvastuuta koskevalla näkemyksellä.

Komission alkuperäiseen ehdotukseen ei sisältynyt säännöstä velkojan vahingonkorvausvelvollisuudesta, vaan ehdotuksessa lähdettiin siitä, että tämä jätetään jäsenvaltioiden kansallisen lain varaan. OSA-neuvostossa kesäkuussa 2013 linjatuissa periaatteissa lähdetään kuitenkin siitä, ettei tällainen ratkaisu ole riittävä.

Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan velkojan vahingonkorvausvastuuta on viime aikoina käsitelty neuvoston työryhmässä tiiviisti. Neuvottelut ovat osoittautuneet hyvin vaikeiksi, sillä jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät vahingonkorvauskysymyksissä poikkeavat toisistaan merkittävästi. Osa jäsenvaltioista on kannattanut vahingonkorvausvastuun perustamista ns. ankaralle vastuulle, kun taas toiset jäsenvaltiot ovat kannattaneet tuottamusvastuuta sekä korvausvastuun perusteiden rajaamista verraten kapea-alaisiksi. Puheenjohtajan uusimmassa ehdotuksessa (asiakirjassa 11713/13) vahingonkorvausvastuu koskisi lähtökohtaisesti vain tilanteita, joissa velkoja menettelee asetuksen mukaisten velvollisuuksien vastaisesti, ja vastuu perustuisi velkojan tuottamukseen.

Lakivaliokunta on asetusehdotuksesta antamassaan aiemmassa lausunnossa (LaVL 19/2011 vp) pitänyt tärkeänä, että uusi tilivarojen turvaamismenettely ottaa riittävällä tavalla huomioon myös velallisen oikeusturvanäkökohdat. Valiokunnan mielestä kysymys velkojan vastuusta korvata velalliselle mahdollisesti aiheutunut vahinko on keskeinen velallisen oikeusturvan kannalta. Tämän vuoksi on kannatettavaa, että asetusehdotukseen pyritään nyt sisällyttämään velkojan vahingonkorvausvastuuta koskevaa sääntelyä.

Valiokunta katsoo, että Suomen kannalta parhain mahdollinen lopputulos olisi, jos velkojan vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin asetuksessa kansallisen järjestelmämme pohjalta eli niin, että velkojalla olisi ankara vastuu velalliselle aiheuttamastaan vahingosta ja että vastuuperusteet olisivat mahdollisimman laajat. Neuvottelutilanne huomioon ottaen vaikuttaa kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä, että tällainen lopputulos olisi mahdollinen. Tämän vuoksi valiokunta tukee valtioneuvoston pyrkimystä löytää asiaan jäsenvaltioiden poikkeavat näkemykset huomioon ottava kompromissiratkaisu.

Valtioneuvosto pitää yhtenä kompromissivaihtoehtona sitä, että asetuksessa vain yleisesti säädettäisiin jäsenvaltioita koskevasta velvollisuudesta turvata velallisen oikeus vahingonkorvaukseen tai vaihtoehtoisesti sitä, että asetuksessa säädetään vahingonkorvausvastuuta koskevista vähimmäisstandardeista menemättä kuitenkaan vastuusääntelyn ns. täysharmonisointiin. Valiokunnalla ei ole huomauttamista näihin valtioneuvoston esittämiin vaihtoehtoihin. Kaiken kaikkiaan tärkeää on, että velkojan vahingonkorvausvastuuseen löydetään vaihtoehto, joka on hyväksyttävissä osana kokonaisuutta.