Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että on
todennäköistä, että näiden
pykälien mukaisia rajoituksia tullaan Suomessa soveltamaan vähän,
jos lainkaan. Direktiivin voimaan saattamista esitetyllä ilmailulain
muutoksella pidettiin kuitenkin toteuttamiskelpoisimpana tapana.
Ilmailulain 41 b (a) §:n mukaan toimintarajoituksia
harkittaessa on noudatettava tasapainoista lähestymistapaa.Valiokunta
pitääkin hyvänä, että tasapainoisen
lähestymistavan soveltaminen saattaa kannustaa lentoyhtiöitä miettimään lentoonlähtö-
ja laskeutumiskäytäntöjä Euroopan
laajuisesti.
Vaatimukset niukasti täyttävien suihkukoneiden
liikennöintikielto voi tulla voimaan lain uuden 41 d (c) §:n
mukaisesti vain vähitellen. Liikennöinti saadaan
loppumaan aikaisintaan viiden vuoden kuluessa, joten yhtiöillä on
aikaa sopeutua muutokseen. Valiokunta toteaa, että melualueella
asuvien asukkaiden kannalta aika on pitkä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että nyt
esitettävät muutokset koskevat vain siviili-ilmailua.
Näin ollen se ei vaikuta sotilasilmailun aiheuttamaan meluun,
johon on tarvittaessa puututtava muin säännöksin.
Yksityiskohtaiset perustelut
Johtolause.
Johtolauseessa ehdotetaan 39 pykälään
lisättäväksi uusi 5 ja 6 momentti. Voimassa olevassa
ilmailulain 39 §:ssä on viisi momenttia ja tämän
vuoksi lisättävien momenttien tulee olla 6 ja
7 momentti. Virhe ehdotetaan korjattavaksi johtolausetta muuttamalla.
Alla 41 §:n kohdalla esitetyistä syistä kyseiseen
pykälään ei esitetä muutosta,
minkä vuoksi valiokunta ehdottaa johtolausetta muutettavaksi siten,
että 41 §:ää ei mainita siinä.
Valiokunta on tehnyt vastaavat muutokset johtolauseen muotoiluihin.
39 §. Määritelmät.
Johtolauseessa ehdotetaan 39 pykälään
lisättäväksi uusi 5 ja 6 momentti. Voimassa
olevassa ilmailulain 39 §:ssä on viisi momenttia
ja tämän vuoksi lisättävien
momenttien tulee olla 6 ja 7 momentti. Virhe ehdotetaan korjattavaksi
johtolausetta muuttamalla.
41 §. Käyttöoikeuden rajoittaminen.
Asiantuntijakuulemisessa oikeusministeriö on
kiinnittänyt huomiota siihen, että Ilmailulaitoksen
toimivalta jää esityksessä eräiltä osin
epäselväksi. Esityksen kohdassa 2.3 Nykytilan
arviointi todetaan, että ilmailulain 41 § on ajalta
ennen uutta perustuslakia, joten siihen sisältyvät
valtuutussäännökset tarkempien määräysten
antamisesta eivät kaikilta osin ole niin yksityiskohtaisia
ja tarkkarajaisia kuin mitä perustuslain 80 §:n
2 momentin nyttemmin muotoutunut tulkinta edellyttäisi.
Asiantuntijakuulemisessa oikeusministeriö on todennut,
että direktiivi edellyttää kansallisesti
nimenomaisesti Ilmailulaitokselle laissa määriteltyjä toimivaltuuksia
tehdä hallintopäätöksiä.
Eräiden säännösten osalta on
erittäin epäselvää, tarkoittavatko
säännökset normipäätöksen
antamista vai toimivaltaa hallintopäätöksen tekemiseen.
Direktiivissä itsessään on säännös
jäsenvaltion velvoitteesta järjestää muutoksenhakumahdollisuus
direktiivissä tarkoitetuista eräistä päätöksistä.
Suomalaisessa oikeussuojajärjestelmässä normipäätöksen
käyttö ei sinänsä merkitse sitä,
etteikö selkeästi tiettyyn henkilöryhmään
tai muuhun kohderyhmään kohdistuvasta päätöksestä voitaisi
tehdä hallintovalitusta.
Ilmailulain muutoksessa on kysymys EY:n sekundäärilainsäädännön
täytäntöönpanosta. Sinänsä sovellettaessa
kansallisessa tuomioistuimessa yhteisön oikeutta oikeudenkäyntimenettelyä ja
oikeussuojakeinoja koskevat säännökset
määräytyvät pääsääntöisesti
kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan. Yhteisön
oikeus rajoittaa kansallista prosessisääntelyä kahden
EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehitetyn perusperiaatteen
mukaisesti, joista toinen on tehokkuusperiaate ja toinen vastaavuusperiaate. Vastaavuusperiaatteen
mukaisesti jäsenvaltion prosessisäännökset
eivät saa johtaa siihen, että yhteisön
oikeuden turvaamien oikeuksien toteuttaminen on epäedullisempaa
kuin samankaltaisten jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen
perustuvien vaatimusten toteuttaminen. Kansallisen prosessisääntelyn
on siten kohdeltava EY-oikeutta vähintään
kuin kansallista oikeutta vastaavissa tilanteissa. Yhteisön
oikeuden tehokkuus- ja vastaavuusnäkökulmasta
oikeusministeriö on pitänyt parempana, että ilmailulakiin
lisättävät säännökset
tarkoittaisivat kaikilta osin Ilmailulaitoksen toimivaltasäännöksiä tehdä viime
kädessä valituskelpoisia hallintopäätöksiä.
Valiokunta ehdottaa, että lainsäädäntöteknisesti
selvennys toteutetaan siten, että ilmailulain 41 §:ää ei
muuteta lainkaan. Ilmailulain 41 §:ään ehdotetut
kaksi uutta momenttia voidaan sen sijaan muodostaa omaksi uudeksi
pykäläkseen 41 a, jolloin vastaavasti
41 a § muuttuisi 41 b §:ksi
jne.
Tässä mallissa uusi 41 a ja 41 c § hahmottuvat
lähinnä säännöksiksi
Ilmailulaitokselle kuuluvasta toimivallasta tehdä alustava
periaatteellinen päätös niistä edellytyksistä,
joilla konkreettisessa soveltamistilanteessa voidaan myöhemmin
rajoittaa lentoliikennettä. Tämä alustava
kannanotto voi olla sekin valituskelpoinen päätös,
sillä KHO:n oikeuskäytännössä erilaisia periaatepäätöksiä on
voitu myös pitää valituskelpoisina, mikäli
periaatepäätöksillä on myöhempään
päätöksentekoon ulottuvia oikeusvaikutuksia.
Oikeusministeriön arvion mukaan hahmotus, jossa osaa
ehdotettuja säännöksiä pidettäisiin toimivaltasäännöksinä periaatepäätöksille
eikä toimivaltasäännöksinä normipäätöksille
ja muita säännöksiä konkreettisesti
hallintopäätöksen tekemiseen toimivallan
antavina säännöksinä, toteuttaa
oikeussuojan saatavuutta huomattavasti paremmin kuin päätöksenteon
luokittelu kokonaisuudessaan tai osaksi normipäätökseksi.
Normipäätöksenteon osalta huomioon on
lisäksi otettava se, että perustuslain 80 §:n
2 momentin nojalla keskushallintoviranomaisen määräystenantovaltuus
edellyttää vielä tarkempaa ja täsmällisempää toimivallan
määrittelyä kuin valtioneuvostolle ja
ministeriöille kuuluvien asetuksenantotoimivaltuuksien
määrittely.
Muutoksen seurauksena valiokunta on vastaavasti tarkistanut
pykälänumeroinnin ja pykäläviittaukset
kaikissa 41 §:n jäljessä olevissa
pykälissä sekä voimaantulo- ja siirtymäsäännöksessä.
41 a §. Meluhaittojen rajoittaminen.
Valiokunta ehdottaa yllä olevan johdosta 41 §:ssä ollutta
kahta momenttia uuteen 41 a §:ään, jonka otsikkona
on "Meluhaittojen rajoittaminen". Valiokunta on myös tarkistanut
pykäläviittaukset koskemaan 41 b—41 e §:ää.
41 d (c). Vaatimukset niukasti täyttävien
suihkukoneiden erityiset toimintarajoitukset.
Valiokunta ehdottaa pykälään
uutta 4 momenttia, jolla varmistetaan, että direktiivi
tulee täsmällisesti implementoiduksi myös
rajoitusten ilmoittamisvelvollisuuden osalta niin, ettei pykälien lukija
joudu päättelemään asiaa muiden
säännösten kautta.
Valiokunta on myös tarkistanut pykäläviittauksen
koskemaan 41 c §:ää.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännös.
Säännöksessä on virhe
41 d (c) §:n soveltamisajankohdan osalta. Kehitysmaiden
ilma-aluksia varten direktiivissä annettu siirtymäaika
on 10 vuotta asetuksen voimaantulosta, eli määräpäivä on
28 maaliskuuta 2012, kuten ehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa
on todettu. Valiokunta on myös tarkistanut pykäläviittauksen
koskemaan 41 d §:ää. Valiokunta on tehnyt
vastaavat korjaukset säännöksen muotoiluihin.