Perustelut
Yleistä
Valiokunta toteaa, että komission ehdotukset sisältävät
ehdotuksen rahoituskehysasetukseksi, ehdotuksen toimielinten väliseksi
sopimukseksi, ehdotuksen omia varoja koskevaksi päätökseksi
sekä näitä selittävän
tiedonannon. Yhteisen maatalouspolitiikan osalta rahoituskehyksiä koskevissa
neuvotteluissa on kyse EU:n budjettirahoituksen kokonaismäärästä ja
sen kohdentamisesta eri tarkoituksiin. Rahoituksen yleisen suuruuden
lisäksi keskustelunaiheita ovat muun muassa maatalouspolitiikan
eri pilareiden välinen painotus, maataloustukien "viherryttäminen"
ja tuotantoon sidottujen tukien säilyttäminen.
Neuvottelut EU:n tulevista rahoituskehyksistä nivoutuvat
kiinteästi yhteen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP)
suuntaviivoista ja sisällöstä käytävään
keskusteluun. EU-komissio julkisti 12.10.2011 ehdotuksensa yhteisen
maatalouspolitiikan uudistamiseksi vuoden 2014 alusta. Rahoituskehysehdotus
luo yleiset puitteet tulevalle uudistukselle. Valiokunta tulee myöhemmin
erillisessä lausunnossaan ottamaan yksityiskohtaisesti
kantaa ehdotukseen YMP:n uudistamiseksi. Valiokunta toteaa, että EU:n
sisäinen tukijakauma perustuu yli 20 vuoden tuotantohistoriaan,
eikä se vastaa 27 erilaisen jäsenmaan muuttuvilla
markkinoilla toimivan maatalouden vaatimuksiin. Tämän
vuoksi hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena tulee olla, että sitä korjataan
oikeudenmukaisemmin sekä paremmin eri jäsenmaiden
ja alueiden erityispiirteitä ja tuotanto-olosuhteita huomioivaan
suuntaan. Suomen tavoitteena tulee olla EU:n ja kansallisten tukien
suuntaaminen Suomen maatalouden erityistarpeet huomioon ottaen.
Valiokunta toteaa, että EU:n maataloustuotannolle on
asetettu muita maanosia tiukempia hygieniaan, tuotteiden jäljitettävyyteen,
eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön
liittyviä vaatimuksia, jotka nostavat kustannuksia. Valiokunta
pitääkin välttämättömänä,
että kolmansista maista tuotavien elintarvikkeiden tulee
myös täyttää samat vaatimukset
kuin EU:ssa valmistetuilta tuotteilta edellytetään.
Keskeiset ehdotukset maatalouden ja maaseudun kehittämismenojen
osalta
Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta pitää välttämättömänä,
että hyväksyttävä rahoituskehys
perustuu periaatteeseen maataloustuotannon jatkumisesta kaikilla
Euroopan alueilla. Rahoituskehys ei siten saa kyseenalaistaa maamme eri
alueille tyypillisten ja perinteisten tuotannonalojen toimintaedellytyksiä ottaen
huomioon myös maamme ilmastolliset olosuhteet
ja kasvien kasvuvyöhykkeet. Tuotanto-olosuhteissa olevat
luonnonolosuhteista johtuvat erot tulee tasata tukijärjestelmien
kompensaatioilla. Samalla valiokunta painottaa huoltovarmuuskysymystä eli
sitä, että jokaisella valtiolla on oikeus
ja velvollisuus huolehtia kansalaistensa elintarvikkeiden saatavuudesta.
Valiokunta toteaa, että Suomen maatalouden kannalta
keskeisiä asioita rahoituskehyksessä ovat EU:n
rahoittamien tukien kokonaistaso, maatalouspolitiikan eri pilareiden
välinen painotus, tuotantosidonnaisten tukien maksamisen mahdollisuudet
myös vuoden 2013 jälkeen ja ehdot maataloustukien
viherryttämiseksi. Lisäksi on huomioitava, että EU-tukien
tasossa tai muodossa tapahtuvat muutokset heijastuvat todennäköisesti
Suomen kansallisiin tukiin. Valiokunta painottaa erityisesti sitä,
että liittymissopimuksen artiklojen 141 ja 142 mukaiset
tuet tulee turvata.
Valiokunta toteaa, että komission ehdotus EU:n rahoituskehykseksi
vuosille 2014—2020 jäädyttäisi
maatalouden ja maaseudun kehittämismenojen tason (koko
kaudella 371,7 miljardia euroa) nimellisesti lähelle vuoden
2013 tasoa. Kokonaissummaan sisältyvä Suomelle
tärkeä maaseudun kehittämisrahoitus pysyisi
myös nimellisesti lähes nykytasolla (koko kaudella 89,9
miljardia euroa). Valiokunta painottaa kuitenkin voimakkaasti sitä,
että mikäli rahoituksen taso jäädytetään
vuoden 2013 tasolle, maatalouden rahoitus pienenee reaalisesti laskien.
Samalla menojen jäädytys johtaa siihen, että maatalousmenojen
osuus EU:n kokonaismenoista laskee kehyskauden aikana nykyisestä yli
40 prosentista noin 33 prosentin tasolle. Rahoituksen supistumista
voi osaltaan pienentää lisävarojen ohjaaminen
maatalouteen budjetin ulkopuolisista Euroopan globalisaatiorahastosta
sekä Maatalouden kriisirahastosta. Näiden merkitystä ei
voida vielä arvioida, koska yksityiskohtia kriisirahaston
tavoitteista, sisällöstä ja kohdentumisesta
ei ole vielä käytettävissä.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on arvioitu,
että rahoituksen väheneminen merkitsee maatalouden
suorien tukien ja markkinointimenojen alentumista reaalisesti runsaat
16 prosenttia. Komissio on tiettävästi käyttänyt
arviossaan kahden prosentin inflaatio-odotusta. Jos todellinen inflaatio
on voimakkaampaa, maataloustuen reaaliarvo alenee vielä todettuakin
nopeammin. Kielteiset vaikutukset eurooppalaiselle maataloudelle
voivat kasvaa erityisen huomattaviksi tilanteessa, jossa maatalouden
tuotantopanosten hinnat nousevat nopeasti, mutta maataloustuotteiden
markkinahinnat eivät nouse. Tuolloin tuen kautta muodostuva
viljelijöiden reaalinen ostovoima alenee merkittävästi.
Koko EU:n mittakaavassa merkittävä asia komission
esityksessä on myös I pilarin hehtaaritukien tasaaminen
jäsenmaiden välillä. Valtioneuvoston
kirjelmään sisältyvässä muistiossa
onkin tuotu esiin, että maatalouden suorien tukien oikeudet
muodostetaan uudelleen. Komissio esittää, että tukia
maksetaan jatkossa nykyistä tasaisemmin eri jäsenmaiden
välillä: niitä jäsenvaltioiden
tukia, jotka ovat laskennallisesti EU:n keskiarvoa (268,2 euroa/ha)
korkeampia, alennetaan ja keskiarvoa matalampia tukia nostetaan siirtymäkauden
aikana. Ehdotuksen mukaan 1/3 alhaisempien tukien erosta
suhteessa 90 prosenttiin EU-keskiarvosta (241,4 euroa/ha)
korvataan, mikä tekisi tukijärjestelmästä nykyistä hieman
tasaisemman. Nykyinen pakollinen modulaatio (tukien siirto suorista
tuista maaseudun kehittämistukiin) säilytetään
uudella rahoituskehyskaudella vuoden 2013 tasolla.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hehtaaritukien tasaaminen
ei Suomen tilanteeseen käytännössä juurikaan
vaikuta, koska Suomen hehtaarituki on EU:n keskitasoa. Koska Suomen
keskimääräinen tukitaso pakollisen modulaation
jälkeen, 236,7 euroa/ha, jää hieman
90 prosentin tason alapuolella, suorien tukien tasaaminen komission
esittämällä tavalla nostaisi Suomen saamaa
maataloustukea valtiovarainministeriön laskelmien mukaan
1,6 euroa/ha eli kokonaistasolla noin 3,6 miljoonaa euroa.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että suorien tukien komission esittämää suuremmasta
tasauksesta on syntynyt keskustelua uusien ja vanhojen jäsenmaiden
kesken, minkä seurauksena tukien tasaus uusien jäsenmaiden
hyväksi voi voimistua. Tuolloin on vaarana, että myös
Suomen tukien taso alenee.
Valiokunta toteaa, että rahoituskehyksissä suorille
tuille asetettu menokehys ei riitä kattamaan kaikkia maatalouden
suorien tukien menotarpeita, erityisesti kun otetaan huomioon Romanian
ja Bulgarian suorien tukien asteittainen nousu vanhojen jäsenmaiden
tasolle vuoteen 2016 mennessä. Tästä syystä kaikkien
maiden suoriin tukiin kohdistuu kehyskauden alussa n. 1—2
prosentin (n. 800 miljoonaa euroa/vuosi) "juustohöyläleikkaus",
joka on voimassa koko kehyskauden ajan.
Suomi saa nykyisin maksaa 10 prosenttia EU:n suorista tuista
tuotantoon sidottuina. Komissio esittää, että tämä mahdollisuus
säilyy edelleen. Valiokunta korostaa sitä, että tuotantosidonnaisen
CAP-tuen merkitys on Suomessa suuri erityisesti kotimaisen naudanlihan
tuotannossa. Emolehmäpalkkioiden irrottaminen tuotannosta
katkaisisi emolehmien määrän kasvun, mikä nopeuttaisi
naudanlihantuotannon vähenemistä. Valiokunta toteaakin,
että tavoitteena tulee olla maamme tuotantosidonnaisten
tukien osuuden kasvattaminen jatkoneuvotteluissa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että sokerikiintiöiden
poistuminen johtaa EU:n perinteisen oman varan, sokerimaksujen,
poistumiseen vuodesta 2015 lukien. Vastaava rahamäärä (n.
123 miljoonaa euroa/v) tulee kerätä EU:n budjettiin
normaalin jäsenmaksun kautta. Suomen osuus sokerimaksusta
on ollut huomattavasti jäsenmaksuamme pienempi, joten muutos lisää Suomen
maksuja EU:lle.
Valiokunta toteaa, että EU:n sokerin ja tärkkelysperunan
tuotantokiintiöt ja kansallinen tuki ovat turvanneet suomalaisen
sokerin ja perunatärkelyksen tuotannon jatkumisen. Tuotannon jatkuminen
näillä aloilla tulee turvata myös vireillä olevassa
maatalousuudistuksessa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komissio
on rahoituskehystä koskevassa ehdotuksessaan poikkeuksellisesti
ottanut voimakkaasti kantaa myös maatalouspolitiikan sisältöön
tuomalla esille vaatimuksen, jonka mukaan 30 prosenttia tuesta tulee
sitoa viherryttämiseen. Valiokunta toteaa, että tämä ehdotus
toteutuessaan sitoisi merkittävän osan suorasta
tuesta. Se ei saa luoda pelkästään lisäbyrokratiaa, jonka
ympäristönsuojelulliset vaikutukset jäävät
vähäisiksi. Viherryttämisen suurimmat
huolet liittyvätkin säännösten
monimutkaistumiseen sekä valvontatarpeen lisääntymiseen.
Lisäbyrokratian estämisen ohella tärkeää on
myös, että tuotannonrajoitteita asetettaessa maailman ruokahuollon
yhä paheneva tilanne otetaan huomioon.
Komission ehdotuksen mukaisen maataloustukien viherryttämisen
myönteiset vaikutukset voivat jäädä Suomessa
joka tapauksessa kokonaisuutena pieniksi, sillä Suomessa
on jo olemassa kattava ja melko laaja ympäristötukiohjelma.
Valiokunta kiinnittää toisaalta huomiota siihen,
että suomalaisen maatalouden suhteellinen kilpailukyky
voi jopa jossain määrin parantua yhteisen maatalouspolitiikan
viherryttämisen myötä, kun maataloustuottajat
myös muualla EU:ssa joutuvat sitoutumaan maatalouden ympäristökuormitusta
vähentäviin toimenpiteisiin. Tuolloin viherryttämisehdot
toimisivat tuotannon rajoitteina lähinnä EU:n
suotuisimmilla, tehotuotantoa harjoittavilla alueilla, joissa lisäviherryttämiseen
on todellista tarvetta.
Suomen maatalouden näkökulmasta jatkuvuus
II pilarin ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa
on erittäin tärkeää. Nykyisin
II pilarin tukien osuus on Suomessa moniin muihin EU-maihin verrattuna
selvästi suurempi ja se koostuu valtaosin hehtaariperusteisesta
ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta.
Kyseisillä tuilla on suuri merkitys maatalouden kokonaistulonmuodostuksessa.
Viitaten edellä todettuun valiokunta pitää erittäin
tärkeänä, että Suomelle tulevaa
luonnonhaittakorvauksen (LFA) hehtaarikohtaista määrää korotetaan
siten, että se ottaa nykyistä paremmin huomioon
maamme erityisolosuhteet ja niistä aiheutuvat vaikutukset
tuotannon kannattavuuteen.
Valiokunta painottaa voimakkaasti sitä, että jakokriteerien
mahdollinen muuttuminen II pilarin tuissa voi EU-kokonaisrahoituksen
pysyessä nykytasolla merkitä Suomen osuuden pienenemistä.
Muuttuminen lisäisi painetta Suomen EU-osarahoitteisten
maaseudun kehittämistukien, kuten ympäristötuen
ja luonnonhaittakorvauksen (LFA) kansallisten, kehysvaikutteisten
rahoitusosuuksien kasvattamiseen, mikäli nykyinen rahoituksen
taso halutaan säilyttää. Tämä on todettu
valtioneuvoston kirjelmään sisältyvässä muistiossa.
Sen lisäksi, että maaseudun kehittämisrahoitus
on Suomelle hyvin tärkeä elementti laajojen luonnonhaittakorvaus
(LFA)- ja ympäristötukitoimien vuoksi, sillä on
erittäin suuri merkitys myös maatalouden rakennetukien
sekä alueellisten ja paikallisten yritys- ja hanketukien
kannalta. Komission ehdotuksesta ei kuitenkaan vielä selviä tämän
rahoituksen maakohtainen jakautuma. Maaseudun kehittämisvarojen
jako tullaan uudistamaan osuuksilla, jotka määritellään
objektiivisten alueellisten ja taloudellisten kriteerien
perusteella ottaen myös huomioon politiikan tavoitteet
ja aikaisempi käyttö. Kriteerit heijastavat myös
tulevan talous-, sosiaali-, ympäristö- ja aluepolitiikan
tavoitteita. Valiokunta korostaa, että maaseudun kehittämisrahoituksen uudelleenjaon
vaikutukset ovat Suomelle potentiaalisesti huomattavat. Käytettävistä objektiivisista/historiallisista
kriteereistä riippuen Suomi voi joko menettää tai
saada lisää EU-rahoitusta maaseudun kehittämiseen.
Tarkemmat vaikutukset Suomen kannalta selviävät
tältä osin vasta myöhemmin.
Valiokunta toteaa, että Suomi on saanut nykyisellä kehyskaudella
kohtuullisen hyvän osuuden, 2,3 prosenttia, maaseutuvaroista
ja osuuden säilyttämisen tulee olla vähimmäistavoite. Maaseudun
kehittämisrahoituksen nykytason turvaaminen, kuten komissio
esittää, on Suomen etujen mukaista. Maaseudun
kehittämisen tulee olla Suomelle prioriteetti myös
sen vuoksi, että sen kautta rahoitetaan muun ohella edellä mainitut
LFA- ja ympäristöohjelmat. Valiokunta korostaa
tässä yhteydessä sitä, että monet maaseudun
kehittämistoimet perustuvat kustannuslaskelmiin (esim.
ympäristötuki). Kun kustannukset jatkuvasti nousevat,
on tuen reaaliarvon turvaamisen näkökulmasta perusteltua,
että maaseudun kehittämisrahoitusta nostetaan
komission ehdottamasta tasosta ainakin niin, että sen reaaliarvo
säilyy.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen valtioneuvoston
kirjelmän muistiossa todettuun, että komission
antamien ennakkotietojen mukaan Suomen rakennepoliittinen rahoitus
tulevalla kaudella vähentyy alustavien arvioiden mukaan noin
15 prosentilla. Tuleva saanto riippuu koheesiopoliittisen rahoituksen
kokonaistason ohella erityisesti siitä, miten paljon Suomi
saa perusrahoitusta kilpailukykyvaroista ja mahdollisesti siirtymäalueiden
varoista sekä miten hyvin Suomen asettamat rahoitustavoitteet
maantieteellisistä olosuhdehaitoista kärsiville
alueille toteutuvat. Tällä kaudella Itä-
ja Pohjois-Suomi saavat erityisrahoitusta 35 euroa/asukas/vuosi
(n. 45 miljoonaa euroa/vuosi). Valiokunta toteaa, että hallitusohjelman
mukaisesti syrjäisen sijainnin huomioiminen ja harvaanasuttujen alueiden
erityisaseman turvaaminen on Suomelle rakennerahastopolitiikan avainkysymys.
Lisäksi EU:n rakennerahasto-ohjelmauudistuksessa tulee
turvata voimavarojen käytön mahdollisuus koko
Suomessa.
Valiokunta pitää välttämättömänä myös
taloudellisista syistä, että niin yhteisen maatalouspolitiikan
kuin maaseudun kehittämispolitiikan yksinkertaistamistyössä edetään
konkreettisesti (mm. maatalouden tuotantosidonnaisia tukia lisäämällä)
byrokratian karsimiseksi.