Perustelut

Yleistä

Valiokunta toteaa, että neuvotteluita on käyty Tanskan puheenjohtajakaudella laaditun ja Kyproksen edelleen kehittämän neuvotteluasiakirjan eli ns. neuvottelulaatikon pohjalta. Neuvottelulaatikkoon on sisällytetty loppuratkaisun kannalta keskeiset asiat. Neuvottelujen taustalla on kuitenkin koko ajan myös komission alkuperäinen rahoituskehysehdotus, jota komissio täydensi 6.7.2012 antamalla oman muutetun ehdotuksensa rahoituskehykseksi. Komission muutetussa ehdotuksessa, joka on luonteeltaan lähinnä tekninen, otetaan huomioon uusimmat kasvuennusteet ja Kroatian liittyminen unioniin. Puheenjohtajamaa esittää nyt rahoituskehyksen kokonaistasoon komission esitykseen verrattuna yhteensä noin 50 miljardin euron leikkauksia kaikkiin meno-otsakkeisiin.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvoston kannan mukaan rahoituskehyksen tulee heijastaa kansallisten budjettien vaikeaa tilaa ja entisestään vahvistuvia budjettikurivaatimuksia. Siinä kannatetaan kurinalaista rahoituskehyksen tasoa tavoitteena noin 1 prosentin maksusitoumusmäärärahojen kokonaistaso EU-maiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta ja vastaavasti noin 130 miljardia euroa komission ehdotusta matalampi menotaso. Tuolloin nettomaksajana olevan Suomen maksut EU-budjettiin myös alenisivat komission esitykseen verrattuna 1,9 miljardilla eurolla. Nettomaksajan asema on tullut maallemme taloutemme vahvan aseman kautta.

Kokonaistasotavoitteen saavuttamiseksi Suomi on valmis leikkaamaan kaikista rahoituskehyksen otsakkeista. Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että valtioneuvoston kannan mukaan Suomen tavoitteena eivät ole tasasuuruiset säästöt kaikissa menokohteissa, vaan säästöt tulee kohdentaa aloille, joiden tuottama eurooppalainen lisäarvo on vähäinen tai joilla varojen aikaisempi käyttö on osoittautunut tehottomaksi, sekä aloille, joille komissio ehdottaa suurinta kasvua suhteessa nykyiseen kehyskauteen.

Valiokunta toteaa, että EU:n sisäinen tukijakauma perustuu yli 20 vuoden tuotantohistoriaan eikä se vastaa 27 erilaisen jäsenmaan muuttuvilla markkinoilla toimivan maatalouden vaatimuksiin. Hallitusohjelman mukaisesti neuvotteluiden tavoitteena tuleekin olla, että EU:n maatalouspolitiikkaa korjataan oikeudenmukaisemmin sekä paremmin eri jäsenmaiden ja alueiden erityispiirteitä ja ilmastollisia tuotanto-olosuhteita huomioivaan suuntaan. Suomen tavoitteena tulee olla EU:n ja kansallisten tukien suuntaaminen Suomen maatalouden erityistarpeet huomioon ottaen. Maamme tuotanto-olosuhteissa olevat luonnonolosuhteista johtuvat erot, jotka eivät ole muuttuneet maamme EU-jäsenyyden aikana, tulee tasata tukijärjestelmien kompensaatioilla. EU tarvitsee luonnonolosuhde-eroja tasaavaa maatalouspolitiikkaa.

Valiokunta painottaa maailman ruokaturvan, puhtaiden kotimaisten raaka-aineiden ja maamme elintarviketalouden omavaraisuuden keskeistä merkitystä maamme elintarviketaloudessa. Suomen maantieteellinen asema muodostaa saavutettavuudellaan saarekkeen EU-alueella. Lisäksi uusiutuviin luonnonvaroihin perustavalla biotaloudella on tulevaisuudessa erittäin keskeinen asema niin maamme kuin EU:nkin talouden kokonaiskehityksen kannalta. Perheviljelmiin perustuvan monipuolisen ja kannattavan maataloustuotannon tulee voida jatkua kaikilla Euroopan alueilla. Tukien tulee varmistaa maataloutemme kannattavuus koko maassa. On välttämätöntä, että rahoituskehyspäätöksessä mahdollistetaan kansallisten tukien maksuvaltuuksien lisääminen kompensoimaan EU-rahoituksen mahdollista pienenemistä, niin etteivät maatalous ja maaseutu kärsi tehdyistä ratkaisuista. Valiokunta kannattaa vähävaraisten ruoka-aputoimenpiteiden jatkamista, mutta edellyttää niitä koskevan järjestelmän kehittämistä.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tarvitsemansa raaka-aineet maamme elintarviketeollisuus hankkii pääosin kotimaiselta maa- ja puutarhataloudelta. Kuljetuskustannusten takia merkittävä osa elintarviketeollisuudestamme on myös riippuvainen kotimaisesta raaka-aineesta. Elintarviketeollisuus on sekä tuotannon bruttoarvolla että arvonlisäyksellä mitattuna Suomen viidenneksi suurin teollisuudenala.

Valiokunta toteaa, että jo komission nykyinen ehdotus EU:n rahoituskehykseksi vuosille 2014—2020 jäädyttäisi maatalous- ja maaseudun kehittämismenojen tason (koko kaudella 375 miljardia euroa) nimellisesti lähelle vuoden 2013 tasoa. Maatalouspolitiikan I pilarin suorien tukien ja markkinatoimien osuus olisi 283 miljardia euroa eli 75 prosenttia ja II pilarin maaseudun kehittämistukien osuus 92 miljardia euroa eli vajaat 25 prosenttia. Puheenjohtajamaa ehdottaa komission esittämän maatalousbudjetin leikkaamista 6,8 miljardilla eurolla, josta I pilariin kohdistuva leikkaus olisi 5,65 miljardia euroa ja II pilarin leikkaus 1,15 miljardia euroa. Puheenjohtajamaan ehdotuksen mukaan maatalouspolitiikan I pilarin suorien tukien ja markkinamenojen osalta alennus on noin 2 prosenttia ja II pilarin maaseudun kehittämisen osalta 1,27 prosenttia.

Komission mukaan nykyinen modulaatio (tukien siirto I pilarin suorista tuista II pilarin tukiin) säilytettäisiin uudella rahoituskehyskaudella vuoden 2013 tasolla eli 10 prosentissa. Puheenjohtajamaa on sitä vastoin esittänyt modulaatioprosentin nostamista 15 prosenttiin. Komissio ehdottaa lisäksi 3,5 miljardin euron suuruisen summan ohjaamista maatalouteen budjetin ulkopuolisesta Maatalouden kriisirahastosta, mikä sinänsä voisi selkeyttää varojen hallinnointia. Viimeksi mainittua määrää puheenjohtajamaa Kypros esittää kuitenkin pienennettäväksi 1,5 miljardiin euroon. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Kyproksen esitys leikkaisi maatalouden ja maaseudun kehittämismenoja yhteensä 8,8 miljardilla eurolla.

Valiokunta toteaa, että Suomella on koheesiopolitiikassa puolustettavanaan Itä- ja Pohjois-Suomen erityisrahoitus osana syrjäisimpien ja pohjoisten harvaanasuttujen alueiden rahoitusta. Suomen pysyvät olosuhdehaitat tulee ottaa huomioon turvaamalla pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus ja asemoimalla Itä-Suomi soveliaimpaan tukiluokkaan. Komissio ehdottaa tuen tasoksi 20 euroa/asukas/vuosi nykyisen kauden tason ollessa 35 euroa/asukas/vuosi. Valiokunta katsoo, että Suomen tavoitteena tulee olla pysyvien olosuhdehaittojen huomioiminen turvaamalla pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus ja asemoimalla Itä-Suomi soveliaimpaan tukiluokkaan. Itä-Suomi onkin puheenjohtajamaan ehdotuksessa siirretty siirtymäalueluokasta kehittyneiden alueiden luokkaan, mikä on Suomen saaman rahoituksen saannon kannalta myönteinen vaihtoehto. Suomelle on hyvin tärkeää, että puheenjohtajan esittämä ratkaisu säilyy osana loppuratkaisua.

Valiokunta toteaa, että hallintomenettelyjen osalta puheenjohtajamaa on tyytynyt toteamaan, että leikkauksia tulee tehdä, mutta ei ole antanut euromääräistä esitystä. Valtioneuvoston kannan mukaan Suomi pitää tärkeänä, että hallintomenojen osuus rahoituskehyksen sisällä ei nouse nykytasostaan (n. 6 prosenttia) EU:n menoista ja että hallintomenoissa on mahdollisuuksia lisäsäästöihin. Valiokunta pitää välttämättömänä, että byrokratiaa karsitaan voimakkaasti ja että hallintomenoja supistetaan tuntuvasti nykyisestä.

Erityiskysymyksiä

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että puheenjohtajamaa on ehdottanut sinänsä suuria, mutta muihin leikkauksiin verrattuna suhteellisesti pienempiä leikkauksia maatalousmenoihin (komission ehdotuksessa maatalousmenot on jäädytetty vuoden 2013 tasolle). Kun tämänhetkisen neuvottelutilanteen pohjalta on mahdollista, että myös maatalousmenoja joudutaan alentamaan, valiokunta katsoo selkeäksi prioriteetiksi 2 otsakkeessa maaseudun kehittämisvarat, jotka ovat olleet Suomelle keskeisiä liittymissopimuksestamme alkaen. Valiokunta korostaa sitä, että maaseudun kehittämisrahoitus tukee suoraan Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita maaseudulla, siksi sen tulee olla tulevan rahoituskauden tärkeä painopiste. Nykyinen suhteellinen osuus EU:n maaseudun kehittämisvaroista (2,3 prosenttia) tulee turvata tulevalla kehyskaudella nykyisellä euromääräisellä tasolla. Pienempänä pahana on painottaa mahdollisia leikkauksia maatalouden suoriin tukiin ja markkinointimenoihin. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maatalousmenojen muutosten tarkempi kohdentaminen ja maaseudun kehittämiseen osoitettavien varojen jako jäsenvaltioiden kesken ratkaistaan todennäköisesti vasta neuvotteluiden loppuvaiheessa.

Valiokunta toteaa, että maaseudun kehittämisvaroilla on kyetty osaltaan tasaamaan epäedullisista luonnonolosuhteistamme aiheutuvia haittoja. Suomen suhteellinen saanto maaseudun kehittämisvaroissa on ollut laskennallista maksuosuutta korkeampi (koko tällä kehyskaudella noin 2 miljardia euroa). Lisäksi Suomi on panostanut maaseudun kehittämiseen muita jäsenmaita enemmän kansallisen osarahoituksen muodossa.

Valiokunta katsoo, että maaseudun kehittämiseen osoitettavien varojen jaossa on otettava huomioon objektiiviset kriteerit, esimerkiksi maiden LFA-, metsä- ja Natura-alat. Tukivarojen aikaisemmassa käytössä on otettava huomioon koko kausi 2007—2013 eikä vain vuotta 2013. Tällöin mm. Suomea, joka on heti kauden alusta panostanut maaseudun kehittämiseen, ei aseteta varojen jaossa heikompaan asemaan. Valiokunta painottaa maamme maatalouden rahoitukseen liittyvien EU-ratkaisujen suurta merkitystä myös maaseutumme yleisen kehityksen kannalta.

Valiokunta toteaa, että ehdotus viherryttämisestä toteutuessaan sitoisi merkittävän osan suorasta tuesta (30 prosenttia). Se ei saa luoda pelkästään lisäbyrokratiaa, jonka ympäristönsuojelulliset vaikutukset jäävät vähäisiksi. Viherryttämisen suurimmat huolet liittyvätkin säännösten monimutkaistumiseen sekä valvontatarpeen lisääntymiseen. Lisäbyrokratian estämisen ohella tärkeää on myös, että tuotannonrajoitteita mahdollisesti asetettaessa alueiden ja jäsenmaiden erilaiset luonnonolosuhteet otetaan huomioon. EU:n pohjoisimmat alueet tuleekin jättää laajasti komission ehdottaman viherryttämisen ulkopuolelle.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan komission esitys I pilarin ns. CAP-tulotukien maksamisesta nykyistä tasaisemmin jäsenmaiden kesken ei juuri muuttaisi Suomen saamaa tukimäärää. Koska Suomessa hehtaarituki on alle 90 prosenttia EU-27:n keskiarvosta, Suomen suorien tukien kokonaismäärä nousisi komission laskelmissa tasaamisen myötä 2,4 miljoonaa euroa rahoituskauden 2014—2020 aikana.

Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että Suomen EU:lta saamaan kokonaistukeen eniten vaikuttava tekijä tulee olemaan mahdolliset muutokset II pilarin maaseudun kehittämistuissa, koska niiden osuus koko tukimäärästä on Suomessa moniin muihin EU-maihin verrattuna selvästi suurempi. II pilarin tuet koostuvat Suomessa valtaosin hehtaariperusteisesta ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta. Maatalouspolitiikan II pilarin tukien turvaamisen ohella Suomelle on tärkeää, että luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötuen nykyiset kansalliset osarahoitusmahdollisuudet säilytetään. Tällä hetkellä Suomi maksaa kyseisistä tuista noin 72 prosenttia suoraan omasta budjetistaan. Komissio ei ole vielä esittänyt selkeää mallia näiden Suomen kannalta tärkeiden tukien jaosta jäsenmaiden kesken.

Valiokunta toteaa, että Suomessa maatalouteen kohdistuvalla tuella sekä sen luonteella ja määrällä on ollut koko EU-jäsenyyden ajan keskeinen rooli maatalouden tulotason turvaamisessa maan eri osissa ja tuotantosuunnissa. Vuonna 2011 tukien kokonaismäärä oli noin 2 miljardia euroa, mikä vastasi 37 prosenttia maatalouden kokonaistuotosta. EU:n kokonaan rahoittamat sekä osarahoittamat tuet muodostavat Suomen maatalouspolitiikan perustan. Niiden osuus on ollut viime vuosina noin 70 prosenttia maatalouden saamasta kokonaistuesta. Näitä tukimuotoja ovat unionin kokonaan rahoittamat I pilarin CAP-tulotuet (540 miljoonaa euroa) sekä unionin osaksi rahoittamat II pilarin tuet, joista rahallisesti merkittävimmät ovat luonnonhaittakorvaus (420 miljoonaa euroa) ja maatalouden ympäristötuki (350 miljoonaa euroa). Näillä tuilla on erittäin suuri merkitys maatalouden kokonaistulonmuodostuksessa, jossa tavoitteena tulee olla tukitasojen säilyttäminen nykyisellä tasolla ja alkutuotannon aseman vahvistaminen elintarvikeketjussa. Edellä on jo todettu kotimaisten raaka-aineiden merkitys maamme elintarviketeollisuudelle.

Edellä esitettyyn ja aikaisempiin lausuntoihin viitaten valiokunta pitää välttämättömänä, että uudistuksen lähtökohtana on, että yhteisellä maatalouspolitiikalla turvataan perheviljelmiin perustuvan monipuolisen maataloustuotannon jatkuminen kaikilla Euroopan alueilla. Uudistus ei saa heikentää maamme eri alueille tyypillisten ja perinteisten tuotannonalojen toimintaedellytyksiä ottaen huomioon myös maamme ilmastolliset olosuhteet ja kasvien kasvuvyöhykkeet.

Valiokunta korostaa sitä, että muutokset Suomen rahoitusosuudessa EU:n maatalousbudjetista ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rakenne vuoden 2013 jälkeen vaikuttavat myös kansallisten tukien merkitykseen Suomen tulevassa tukijärjestelmässä. Kokonaan kansallisesta budjetista rahoitettavien maataloustukien valmistelu odottaa ratkaisuja EU:n seuraavasta rahoituskaudesta, sillä Suomen kansallinen tukijärjestelmä on sovitettava yhteen uuden EU:n maatalouspolitiikan kanssa. Neuvottelut Etelä-Suomeen eli A- ja B-tukialueelle maksettavan kansallisen 141-tuen jatkosta käydään samanaikaisesti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen kanssa. Tukea maksetaan Etelä-Suomessa pääasiassa nauta-, sika- ja siipikarja- sekä puutarhatiloille. Erityisesti nautakarjatilojen taloudessa 141-tuilla on huomattava merkitys. Valiokunta korostaa samoin pohjoisen tuen (artikla 142) suurta merkitystä. Sen vaikuttavuutta arvioidaan viiden vuoden väliajoin.

Valiokunta kiinnittää tässäkin yhteydessä huomiota siihen, että EU:lta Suomeen palautuvista rahoista maatalouden osuus on selkeästi suurin, liki 70 prosenttia. Suomen nettomaksuaseman kannalta erittäin tärkeä on maaseudun kehittämisrahoitus, jossa Suomi saa selkeästi maksamaansa enemmän takaisin. Sen tason puolustaminen kuuluukin edellä todetun mukaisesti Suomen kannalta olennaisiin neuvottelukysymyksiin. Tehtävää ei helpota se, että useat EU:n perinteiset maatalousmaat, joiden EU:n keskiarvoa korkeampi tukitaso olisi laskemassa suorien tukien tasauksen seurauksena, vaikuttavat hakevan laskulle kompensaatiota maaseudun kehittämisrahoituksen kautta.

Viitaten edellä todettuun valiokunta korostaa sitä, että ratkaisut EU:n tulevista rahoituskehyksistä nivoutuvat kiinteästi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistamiseen. Valiokunta on eri yhteyksissä ottanut kantaa yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen, viimeksi lausunnossaan MmVL 19/2012 vp — U 69/2011 vp.