Perustelut

Maatalouden yleiset kysymykset

Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana syksyllä 2006. Neuvoston työtä ohjaa Suomen puheenjohtajakaudella kolmevuotinen strateginen ohjelma vuosille 2004—2006. Tämän pohjalta Itävalta ja Suomi valmistelevat yksityiskohtaisemman neuvoston työohjelman vuodelle 2006.

Valiokunta toteaa, että EU on uudistanut maatalouspolitiikkaansa kahdesti kuuden viime vuoden aikana. Uudistuksia on perusteltu erityisesti WTO-neuvotteluihin liittyvillä syillä. WTO-neuvottelut voivatkin olla Suomen puheenjohtajakaudella loppuvaiheessaan. Myös meneillään olevissa EU:n rahoituskehysneuvotteluissa saavutettava lopputulos vaikuttaa voimakkaasti maatalouden asemaan. Komission ehdotus maatalouden markkinatoimien ja suorien tukien rahoittamiseksi on niin niukka, että eräiden arvioiden mukaan jo sovittuja CAP-tukia joudutaan leikkaamaan vuosittain seuraavan rahoituskauden aikana. Maaseudun kehittämisasetuksen suuresta merkityksestä on EU:ssa käyty laajaa keskustelua, mutta halukkuus maaseutuvarojen lisäämiseen muille kuin uusille jäsenmaille on vähäistä. Valiokunta painottaakin sitä, että niin WTO- kuin rahoituskehysratkaisut ovat maatalouden tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä.

Edellä esitetyn lisäksi muut muutokset ja kehityssuuntaukset, kuten ruokamarkkinoiden globalisaatio, Euroopan unionin laajeneminen ja talouspolitiikan suunta, kuluttaja- ja ympäristövaatimusten vahvistuminen ja maatalousteknologian kehittyminen (erityisesti bio- ja geeniteknologia), muovaavat maatalouden, maaseudun ja elintarviketuotannon toimintaympäristöä seuraavien vuosikymmenten aikana. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että maamme puheenjohtajakaudella keskeiseksi tavoitteeksi otetaan monimuotoisen eurooppalaisen maatalousmallin lujittaminen tavalla, joka ottaa huomioon maataloustuotannon erityispiirteet eri jäsenmaissa niin, että tuotanto voi jatkua myös kaikilla ilmastollisesti heikot tuotanto-olosuhteet omaavilla alueilla EU:ssa.

Maamme maataloustuotanto perustuu lähes yksinomaan perheviljelmiin. Tukea saaneista tiloista 88,6 % on yksityishenkilöiden ja 10,4 % perikuntien sekä perheyhtiöiden ja -yhtymien omistuksessa. Tämä perheviljelmiin perustuva maataloustuotantomme on voimakkaassa rakenteellisessa muutoksessa. Maatilojen määrä on vuodesta 1995 laskenut vuosittain keskimäärin yli kolme prosenttia, ja kotieläintaloudessa muutos on ollut vielä tätäkin nopeampi. Esimerkiksi maidontuotantoon erikoistuneiden tilojen määrä on laskenut lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia. Kun ennen EU-jäsenyyttä Suomessa oli noin 103 000 maatilaa, nyt kymmenen vuotta myöhemmin niitä on runsaat 71 000. Toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että rakennemuutos olisi pitkällä aikavälillä hidastumassa. Vaikka rakennemuutos sinänsä vahvistaa tilojemme kilpailukykyä, valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että perheviljelmien työmäärää ei voida rajattomasti lisätä. Viljelijöiden henkiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat jo nyt nousseet voimakkaasti esille.

Maastollisista olosuhteista johtuen maamme maataloudessa ei ole myöskään mahdollista, muutamia alueita lukuunottamatta, päästä sellaisiin lohko- ja tilakokoihin, että voitaisiin saavuttaa samat suurissa yksiköissä tapahtuvan tuotannon edut kuin keskeisissä kilpailijamaissamme. Lisäksi ilmastolliset edellytykset maatalouden harjoittamiselle Suomessa ovat paljon huonommat kuin eteläisemmissä EU-maissa. Kasvukausi on meillä lyhyempi ja tehollinen lämpösumma pienempi kuin Keski-Euroopan maissa. Myös maamme laajuus ja harva asutus tekevät maaseudun asuttuna säilyttämisen ongelmallisemmaksi verrattuna Keski-Euroopan maihin. Valiokunta katsookin, että EU:n maatalouspolitiikassa keskeisenä lähtökohtana tulee olla jäsenmaiden maatalouden pysyvän, olosuhteista aiheutuvan kilpailukykyhaitan kompensoiminen. Samalla valiokunta painottaa sitä, että EU:n maatalouspolitiikassa tulee ottaa huomioon Brysselin vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston vahvistama päätelmä. Päätelmässä todettiin: "Nykyisen Euroopan unionin epäsuotuisilla alueilla toimivien tuottajien tarpeet olisi turvattava; monivaikutteinen maatalous säilytetään Euroopan kaikilla alueilla vuoden 1997 Luxemburgin Eurooppa-neuvoston ja vuoden 1999 Berliinin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti." Luxemburgin vuoden 1997 Eurooppa-neuvosto hyväksyi periaatteen siitä, että maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla mukaan luettuna alueet, joilla on erityisiä ongelmia. Tämä samoin kuin Berliinin Eurooppa-neuvoston (1999) samaa asiaa koskeva päätelmä sai Brysselin Eurooppa-neuvoston kokouksessa jatkon edellä todetun mukaisesti.

Ottamalla huomioon Eurooppa-neuvoston edellä todetut päätelmät perheviljelmäpohjaisen maatalouden toimintaedellytykset EU:n eri alueilla voidaan turvata.

Monimuotoinen maataloustuotanto ja peltobiomassojen käytön lisääminen

Edellä on todettu, että maassamme kasvukauden lyhyys ja alhainen lämpösumma muodostavat keskeisen satotasoa rajoittavan tekijän. Tästä syystä on erittäin vaikeaa kilpailla muiden EU-maiden kanssa, joilla kaikilla on kasvintuotannon kannalta meitä edullisempi sijainti. Perinteisen kasvintuotannon rinnalle tarvitaankin maassamme uusia vaihtoehtoja, joille yleismaailmallinen kehitys näyttää hiljalleen avaavan uusia mahdollisuuksia (mm. non-food-tuotanto ja bioenergia). Onkin arvioitu, että uusiutuvan energian hyödyntäminen tulee kilpailukykyiseksi tavanomaisiin energialähteisiin nähden vuoteen 2020 mennessä ja että tämä energiamuoto valloittaa sen jälkeen markkinoita. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä, että edellä todetussa eurooppalaisessa maatalousmallissa kyseiset uudet tuotantoalat saavat niille kuuluvan sijan.

Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä myös huomiota siihen, että Suomi on valinnut selviytymisstrategiakseen tiedon ja siihen perustuvan osaamisen, mikä on osoittautunut oikeaksi. Koska maatalous on kiinteä osa muuta yhteiskuntaa, pitää myös maamme maatalouden kehityksen jatkossa perustua sellaiseen kannattavaan tuotantoon ja sellaisiin tuotteisiin, joissa kilpailukyky perustuu ensisijaisesti tietoon ja osaamiseen. Jo nyt maataloutemme tuottaa raaka-aineita elintarvikkeisiin, joiden valmistaminen vaatii korkeatasoista erityisosaamista. Tulevaisuudessa elintarviketuotantomme tulee painottua nykyistäkin enemmän erikoisruokavalioiden ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden raaka-aineisiin. Niissä markkinasegmentit ovat niin pieniä, ettei suurissa yksiköissä tapahtuvan tuotannon puuttuminen muodosta merkittävää haittaa. Paljon tärkeämpää tuolloin on raaka-aineen laatu sekä tuotantoprosessin ja jakelun logistiikan taso, ts. eri vaiheissa tarvittava osaaminen. Tätä suuntausta tukee merkittävästi se, että asian taustaksi tarvittava ravitsemustutkimus on maassamme erittäin korkeatasoista. Tässä yhteydessä valiokunta painottaa myös kaikkien elintarvikkeiden osalta alkuperämerkintöjen suurta merkitystä kuluttajille.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että eräiden tuotantoalojen osalta poikkeukselliset luonnonolomme eivät muodosta haittaa, vaan ovat päinvastoin kilpailuetu. Sellaisia tuotantoaloja ovat mm. siemenperunatuotanto Oulun seudulla Limingan peltoalueella ja eräiden dry-line-menetelmällä korjattavissa olevien kuitu- ja energiakasvien tuotanto (esim. pellava ja hamppu eräisiin käyttötarkoituksiin sekä ruokohelpi).

Jo mainitun bioenergian tuotantoon voidaan maassamme ottaa ne pellot, jotka maalajinsa, sijaintinsa, kuivatustilansa tai jonkin muun syyn johdosta eivät erityisen hyvin sovi muuhun tuotantoon. Tällaista peltoa maassamme on paljon, eräiden arvioiden mukaan selvästi yli 100 000 hehtaaria, joten potentiaalia bioenergiatuotannon lisäämiseen on olemassa. Bioenergian osalta tulee avautumaan uusia mahdollisuuksia myös sen vuoksi, että monella taholla on kehitteillä uusia bioteknisiä menetelmiä, joilla kaikesta hiiltä, vetyä ja happea sisältävästä orgaanisesta jätteestä voidaan tuottaa huomattavasti nykyisiä menetelmiä tehokkaammin polttoainekäyttöön sopivaa alkoholia.

Valiokunta totea, että Suomen puheenjohtajakauden alustavassa asialistassa on useita aihekokonaisuuksia, jotka liittyvät hyvin läheisesti edellä kosketeltuihin aihepiireihin. Niitä on lähes jokaisessa pääluokassa, mutta erityisesi maataloudessa, energia-asioissa, kilpailupolitiikassa, koulutuksessa ja ympäristöasioissa. Lisäksi ulkosuhteiden pohjoinen ulottuvuus -kohdassa on aiheellista ottaa huomioon maamme hyvä kyky kehittää boreaalisen vyöhykkeen maa- ja metsätaloutta. Näistä kohdista aikanaan tulevat EU-tason ratkaisut vaikuttavat oleellisesti siihen, miten me voimme toimia peltobiomateriaalien hyväksikäytön edistämiseksi.

Metsätalous

Euroopan unionin kansalaisten hyvinvoinnin kehittäminen tulevaisuudessa vaatii huomattavan määrän energiaa ja raaka-aineita, jotka on pystyttävä tuottamaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tässä työssä suomalainen metsäsektori muodostaa keskeisen osan Euroopan metsäsektorista samoin kuin myös yleismaailmallisesta metsäsektorista. Sen vuoksi onkin luonnollista, että myös metsätalouden osalta keskeisenä teemana maamme puheenjohtajakaudella tulee olla uusiutuvien luonnonvarojen käytön edistäminen. Kehittyneellä metsiin perustuvalla raaka-aineen ja energian tuotannollaan Suomi omaa hyvät edellytykset edistää puuhun perustuvaa raaka-aineiden, jalosteiden ja energian tuotantoa taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden periaatteiden mukaisesti.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tulevaisuudessa metsiin liittyvät tuotantotarpeet monipuolistuvat ja perinteisten metsän tuotteiden lisäksi puuperäiset raaka-aineet voivat muodostaa merkittävän ja uusiutuvan raaka-ainelähteen esimerkiksi erilaisille komposiittimateriaaleille ja kokonaan uusille metsä- ja puupohjaisille raaka-aineille ja tuotteille muita metsän käyttömuotoja unohtamatta. Metsän raaka-aineet soveltuvat hyvin kierrätykseen, ja elinkaarensa lopuksi niistä voidaan tuottaa bioenergiaa hiilitasetta rasittamatta.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että EU:n jäsenmaissa on erityisesti julkisia hankintoja koskevissa keskusteluissa esiintynyt epäluuloa puun käyttöä kohtaan samoin kuin suoranaista metsätalouden ja metsätalouselinkeinon vastaisuutta. Tämä on tullut esiin esim. Ison-Britannian ja Hollannin kansallisissa julkisia hankintoja koskevissa ohjeissa, joissa on suosittu yksittäisiä metsäsertifiointijärjestelmiä. Menettelystä aiheutuu kaupan esteitä, ja se on vaaraksi sisämarkkinoiden toimivuudelle. Valiokunta katsookin, että Suomen tulee toimia aloitteentekijänä julkisia hankintoja koskevien säännösten osalta, jotta sisämarkkinoiden toimivuus voidaan taata. Julkisia hankintoja koskevat EU-säännökset vaativat selvennystä ja selvät rajat sen suhteen, ettei esim. metsien sertifiointijärjestelmiä ja ympäristömerkkejä käytetä kaupan rajoitteina.