Puhemies Eero Heinäluoma:
Käsittelyn pohjana on sivistysvaliokunnan mietintö.
Valiokunta ehdottaa, että kansalaisaloitteeseen sisältyvät
lakiehdotukset hylätään. Yleiskeskustelu
asiasta päättyi 23.10.2014 pidetyssä täysistunnossa.
PTK 104/2/2014
Yleiskeskustelussa on Elina Lepomäki Jukka Kopran kannattamana
ehdottanut, että 1. lakiehdotuksen käsittelyn
pohjaksi otetaan näin kuuluva lakiehdotus:
"Laki
tekijänoikeuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaan
muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 12 §:n
2 momentti, 55 §:n 1 momentti ja 56 a §:n 2
momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 12 §:n 2 momentti
laissa 446/1995, 55 §:n 1 momentti laissa
442/1984 ja 56 a §:n 2 momentti
laissa 821/2005, sekä
lisätään 14 §:ään,
sellaisena kuin se on laissa 821/2005 uusi 2 momentti,
jolloin nykyinen 2-4 momentti siirtyvät 3-5 momentiksi,
seuraavasti:
12 §- - - - - - - - - - - - - - Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten
saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi. Yksityistä käyttöä on
myös kappaleiden tallentaminen käyttäjän
hallitsemiin, mutta ulkopuolisten ylläpitämiin
verkkopalveluihin.
- - - - - - - - - - - - - - 14 §- - - - - - - - - - - - - - Luokkahuoneessa tai vastaavassa tilassa tapahtuva opetustoiminta
ei ole teosten julkista käyttämistä.
Muihin kuin opetus- tai tutkimustarkoituksiin tehtyjen teosten käyttäminen
opetus- tai tutkimustarkoituksiin on sallittua riippumatta siitä,
mitä tämän lain 2 §:ssä säädetään.
55 §
Tekijänoikeusneuvoston kokoonpano
Valtioneuvosto asettaa tekijänoikeusneuvoston, jonka
tehtävänä on avustaa opetusministeriötä tekijänoikeutta
koskevien asioiden käsittelyssä sekä antaa
lausuntoja tämän lain soveltamisessa. Neuvostossa
tulee olla edustettuna tasapuolisesti tekijät, teosten
kaupalliset hyödyntäjät, sivistykselliset
organisaatiot sekä kuluttajien edustajat. Neuvoston tulee
käyttää päätöksiensä tuke-na
alan parasta tieteellistä tutkimustietoa.
- - - - - - - - - - - - - - 56 a §- - - - - - - - - - - - - - Tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä muutaman
kappaleen valmistamista yksityistä käyttöä varten
sellaisesta tietokoneella luettavassa muodossa olevasta tietokoneohjelmasta
tai tietokannasta, joka on julkaistu taikka jonka kappaleita on
tekijän tai tietokannan valmistajan suostumuksella myyty
tai muutoin pysyvästi luovutettu, taikka teoksesta 11 §:n 5
momentin vastaisesti. Tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä myöskään
tämän lain vastaista toimintaa, joka tapahtuu
ei-kaupallisessa opetus- tai tutkimustarkoituksessa.
__________Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
_____"
Selonteko hyväksyttiin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ensin äänestetään 1. lakiehdotusta
koskevista ehdotuksista.
Joka yhtyy valiokunnan ehdotukseen lakiehdotuksen hylkäämisestä, äänestää "jaa";
jos "ei" voittaa, on lakiehdotuksen käsittelyn pohjaksi hyväksytty
Elina Lepomäen ehdotus.
Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen 2. lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely on päättynyt.