Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys 225/2016 on erittäin tervetullut uudistus, ja oli mukava kuulla, että puolustusvaliokunnan, missä itsekin istun, ehdotuksia on otettu hyvin huomioon. Tämä on esityksenä erittäin hyvä. On tarpeellista päivittää sotilastapaturmalainsäädäntö, tärkeää, että siviilikriisinhallintaan osallistuvat henkilöt saavat saman turvan kuin sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuvat. Molemmilla on aika kovia riskejä — omia kavereitani on siellä menehtynyt ja myöskin loukkaantunut — ja on hyvä, että saadaan tätä asiaa vietyä eteenpäin näin korvaus- ja lainsäädännöllisellä puolella.
Uusi laki tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä koskee sekä sotilaalliseen kriisinhallintaan että siviilikriisinhallintaan ja Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston toimintaan osallistuvia henkilöitä. Nykyinen sotilastapaturmalaki koskee vain sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuvia; uudella lailla kaikkien kriisinhallintaan osallistuvien turva yhtenäistettäisiin. Tätä uudistusta on jo kauan odotettu, ja nyt hallitus on tehnyt esityksen, joka edistää oikeantasoista turvaa palveluksesta aiheutuvista tapaturmista ja sairauksista — hienoa.
Hallituksen esitys on erityisen tarpeellinen, koska kansainvälisten sotilaallisten kriisinhallintatehtävien luonne on muuttunut, perinteisten tarkkailu- ja raportointitehtävien määrä on vähentynyt. Nykyään joudutaan usein toteuttamaan vaativia sotilaallisia kriisinhallintatehtäviä, joissa olosuhteet voivat olla todella vaikeat ja riskialttiit. Operaatioalueiden turvallisuustilanteen epävakautta kuvaa jatkuva sotilaallinen uhka, johon voivat liittyä räjähteet, ammukset, väkivalta, terrorismi, rikollisuus sekä sotilaalliseen koulutukseen sekä liikenteeseen usein liittyvät riskit. Nykyään kriisinhallintaoperaatiossa palvelevat, vaikka ovatkin puolueettomassa asemassa, voivat olla iskun kohteita. Näistä voi aiheutua laaja-alaisia ja useita samanaikaisia vammoja, esimerkiksi sirpale-, ampuma-, melu-, paine-, palo- ja kemiallisten sekä biotaisteluaineiden aiheuttamia vammoja. Omassa käytössä olevien räjähdysaineiden ja räjähtävien tarvikkeiden sekä muun vaarallisen materiaalin väärä tai varomaton käsittely tai toimintahäiriöt voivat johtaa vakaviin loukkaantumisiin ja pahimmillaan kuolemaan.
Palvelusolosuhteet ja niiden aiheuttamat riskit ovat sekä siviili- että sotilaallisessa kriisinhallinnassa hyvin samanlaiset. Korvausedellytykset noudattaisivat samoja periaatteita kuin sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisessa. Tulevaisuudessa turva on kattavampi kuin työntekijöitä koskeva työtapaturma- ja ammattitautiturva. Korvausharkinnassa tullaan huomioimaan kriisinhallintatehtävien erityisolosuhteet, jotka poikkeavat kotimaan rauhanajan olosuhteista, ja niihin sisältyy paljon vammautumisen ja sairastumisen riskejä lisääviä tekijöitä.
Kriisinhallintaa koskevaan turvaan sisällytetään erityinen lisäturva kuolemantapauksen sekä pysyvän invaliditeetin varalta. Kriisinhallintatehtävästä palaavalle ehdotetaan myös oikeutta erityiseen psyykkiseen tukeen. Nykyisin edut ovat sopimusperusteisia.
Olen erittäin tyytyväinen tähän hallituksen esitykseen ja siihen, että sotilastapaturmalainsäädäntö tulee nyt kaiken kaikkiaan vastaamaan huomattavasti paremmin vaativien aikojen haasteisiin. — Kiitos.