Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministeri Harakalle asian esittelystä. Todella tärkeä asia. Myöskin itse toivon ja uskon, että kun tämä tulee liikenne- ja viestintävaliokuntaan, niin siellä asia saa ripeän käsittelyn ja saadaan nopeasti tämä asia, hallituksen esitys, myöskin lainvoimaiseksi.
Vaikka tämä koronaepidemiatilanne vaikuttaa Suomessa hieman jo parantuneen ja hellittäneen, niin vielä ei ole kuitenkaan takeita siitä, onko tämä myönteinen suuntaus pysyvä ja tuleeko uusia muunnoksia ilmaantumaan. Siksi on syytä varautua myöskin tulevaan, ja varautuminen epidemian jatkumiseen on edelleen erittäin tärkeää, jotta yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen jatkuvuus voidaan turvata, ja kyllä liikenne ja turvallinen liikkuminen niin joukkoliikenteessä kuin muutenkin ovat niitä tärkeitä asioita. Jokainen meistä jollain tavalla joutuu liikkumaan paikasta toiseen.
Yksi iso asia tässä on se, että esityksen tavoitteena on varmistaa merikuljetusten katkeamattomuus covid-19-epidemian aikana. Se, jos tautitilanne on täällä Suomessa jo hieman parantumaan päin ja hellittämään päin, ei takaa sitä, onko se ulkolaisella laivaliikenteellä samansuuntainen, koska Suomi on käytännössä saari ja tavarat kulkevat meriteitse tänne Suomeen ja on myöskin kansainvälistä rahtiliikennettä tänne. Siksi on tärkeää, että myös tämä meriliikenne on huomioitu tässä erittäin hyvin.
Samoin joukkoliikenteen terveysturvallisuuden varmistaminen on äärettömän tärkeää ihmisten liikkumisen kannalta. Otetaan vaikkapa bussiliikenne: Ihmiset matkustavat työpaikalle, vaikkakin etätyö on jo lisääntynyt huomattavasti ja saanut jalansijan. Toivottavasti etätyö on myöskin pysyvä ratkaisu tulevaisuuteen, mutta se ei kaikille käy, ja siksi ihmiset myöskin bussilla matkustavat. Myöskin junaliikenne on erittäin tärkeä asia, että siellä junissa on terveysturvallista matkustaa, ja kuten ministeri Harakka otti esille, niin taksiliikenne myöskin: ihmiset mielellään lähtevät taksiin, koska kokevat, että siinä voi olla kyydissä yksin tai kaksin, ja sen tulee olla myöskin turvallista.
Siksi on omasta mielestäni erittäin hyvä, että tämä hallituksen esitys on tuotu nytten tänne saliin ja hallitus nyt tältä osin haluaa varmistaa ihmisten turvallisen liikkumisen tulevaisuudessakin.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ministeri Harakka, kuinkas monta minuuttia? [Timo Harakka: No, kahdella varmaan selvittäisiin!] — Kahdella selvitään.