Arvoisa puhemies! Minäkin omasta puolestani haluan onnitella edustajia Rehn-Kivi ja Mattila tästä poikkeuksellisen tärkeästä aloitteesta, jonka olette tehneet seniorineuvolajärjestelmän tekemisestä lakisääteiseksi Suomessa. Harmittaa, etten hoksannut olla mukana tuossa, tai en saanut pyyntöä olla mukana tuossa, koska olen jo toistakymmentä vuotta sitten itse tehnyt täällä vastaavan aloitteen seniorineuvolajärjestelmästä. Silloisista kokemuksista viisastuneena hallitusohjelmaan on nyt laitettu joka tapauksessa muotoilu siitä, että tämmöisiä kohdennettuja hyvinvointitarkastuksia ennen kaikkea eläkkeelle siirtyvälle väestölle tultaisiin Suomessa kehittämään, missä on tavallaan tämän seniorineuvolajärjestelmän ydin olemassa. Tämä aloite on tosi, tosi arvokas, ja toivon, että se johtaa myöskin lainsäädäntöön mahdollisimman nopeasti.
Tässähän on tietysti taustalla oikeastaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi suurimmista innovaatioista, jolla myöskin kansainvälisesti on nähty olevan suuri merkitys, ylipäätään tämän neuvolajärjestelmän perustaminen toisen maailmansodan jälkeen. Neuvolajärjestelmähän perustettiin tilanteessa, jossa suuret ikäluokat syntyivät. Silloin oli runsaasti lapsia ja tuli tämä oivallus siitä, että ennaltaehkäisevä toiminta on kaikkein parasta, ja se onkin ollut parasta, niin että imeväiskuolleisuus ja lapsikuolleisuus on Suomessa maailman alhaisinta. Me olemme siis siinä olleet aivan huippuluokkaa maailmassa, ja tämä neuvolajärjestelmä, joka luotiin silloin toisen maailmansodan jälkeen, on epäilemättä merkittävä syy siihen, että meillä on tätä ennaltaehkäisevyyttä ollut.
Nyt suuret ikäluokat ovat olleet jo kohta kymmenen vuotta eläkkeellä. On jo korkea aika, kun sitä ei tehty jo aikaisemmin — olisi pitänyt jo kymmenen vuotta sitten rakentaa tämä maanlaajuinen seniorineuvolajärjestelmä — se tehdä, ja siinä on ihan sama peruste: kun meillä ikääntyneiden ihmisten määrä kasvaa, niin nyt se ennaltaehkäisevyyden tarve on siinä portaassa ehkä kaikkein suurin, ehkä kaikkein kriittisin, ja siitä meiltä puuttuukin tämä aito instrumentti.
Arvoisa puhemies! Täällä viitattiin Raahen esimerkkiin, vallan mainioon esimerkkiin, tänä päivänä. Jos muistini on ihan kohdallaan — ja se on jollain tavalla kohdallaan — niin Hamina taisi olla ensimmäinen kaupunki, jossa ryhdyttiin seniorineuvolajärjestelmää kehittelemään, jo 2000-luvun alussa. Ja tiedän, että myöskin kotikaupunkini Vantaa perusti senioreille järjestelmän jo toistakymmentä vuotta sitten kokeiluluonteisesti tiettyihin kaupunginosiin, mutta valitettavasti se Vantaan malli ei sitten resurssi- ja muista syistä johtuen kuitenkaan ole saanut tuulta siipiensä alle siinä mittakaavassa kuin olisi tarve. Olen todella iloinen kuullessani, että Raahessa on tässä onnistuttu, ja siinä on varmasti mallia meille kaikille.
Me kaikki ymmärrämme, että tällä seniorineuvolalla on siis se idea, että me pyrimme antamaan ikääntyville ihmisille elämänhallintaan liittyviä ohjeistuksia. Ideana on se, että sinä pääset terveydenhoitajan ja fysioterapeutin puheille ilman, että sinä olet sairas. Ei tarvitse olla sairas ja mennä terveyskeskukseen, vaan sinulle tehdään säännönmukainen tarkastus, ja ehkä kaikkein luontevin ikä, milloin tämä voitaisiin tehdä, on juuri eläkkeelle siirryttäessä. Se voisi olla se ensimmäinen vaihe, ja vähintäänkin voisi olla, että se voisi olla lähestulkoon säännönmukainen. Tätä nyt voi tietysti pohtia — täytyy asiantuntijoilta kysyä, mikä on tarpeenmukaista — mutta voisi kuvitella, että ainakin viiden vuoden välein tämmöinen neuvolassa käynti voisi olla lähestulkoon niin sanotusti pakollinen tai välttämättömyys. Siinä on se selvä seikka, että silloin voidaan antaa ravitsemukseen liittyviä ohjeita, fysioterapeutti voi antaa liikunnallisia ohjeita, joita tarvitaan, ylipäätään elämänhallintaan liittyviä asioita, ja tehdään ihan tämmöinen perusteellinen terveystarkastus. Niin kuin todettiin, ei tarvitse olla sairas, kun tehdään terveystarkastus, vaan tämä toimii ennaltaehkäisevänä. Täällä tulikin esimerkkiä siitä, että muun muassa diabetes on voitu paljastaa tällaisessa tilanteessa. Varmaan monia muitakin sairauksia voidaan paljastaa jo siinä vaiheessa, jossa niitä sitten voidaan myöskin luontevasti torjua eli ei ole sairaus päässyt riittävän pitkälle.
Eli, arvoisa puhemies, ei muuta kuin ehdottoman suuri tuki sille ajatukselle, että me lainsäädännön kautta saisimme tämän seniorineuvolajärjestelmän valtakunnan kattavaksi. Ja totta, nämä uudet aluevaltuustot meillä tulevat varmasti olemaan niitä elimiä, joissa näitä asioita voidaan myöskin nostaa esille, ei pelkästään täällä eduskunnan tasolla.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Hopsu.