Valtioneuvoston selvitys koskee Euroopan parlamentin paikkajakoa. Selvityksessä parlamentin kokoonpanoa koskevana kysymyksenä mainitaan myös Ahvenanmaan maakunnan kannanotto maakunnan oman edustajanpaikan saamisesta Euroopan parlamenttiin. Perusteluna kannalleen Ahvenanmaan maakunta viittaa muun muassa siihen, että Suomen liittyessä EU:hun maakunnan lainsäädäntövaltaa siirrettiin merkittävästi unionille.
Perustuslakivaliokunta on aikaisemmin tarkastellut kysymystä Ahvenanmaan maakunnan edustajanpaikasta Euroopan parlamentissa. Valiokunta on pitänyt Ahvenanmaan erityisaseman kannalta ymmärrettävänä Ahvenanmaan maakuntapäivien aloitetta vaalilain muuttamisesta niin, että Ahvenanmaan maakunta muodostaisi Euroopan parlamentin vaaleissa oman vaalipiirin, josta parlamenttiin valittaisiin yksi edustaja. Valiokunta kuitenkin totesi ehdotuksen sopivan huonosti suhteellisen vaalitavan vaatimukseen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteeseen. Kokonaisuutena arvioiden kysymys Ahvenanmaan edustuksesta Euroopan parlamentissa oli perustuslakivaliokunnan mielestä viime kädessä poliittista ratkaisua edellyttävä asia (PeVM 13/2006 vp, s. 3/I).
Perustuslakivaliokunta on lisäksi vuonna 2007 arvioinut valtioneuvoston selvitystä Euroopan parlamentin paikkajaosta. Tuolloin valiokunta totesi, että valtioneuvoston kanta pyrkimyksestä vaikuttaa Euroopan parlamenttiin yhden lisäpaikan saamiseksi on perustuslakivaliokunnan mietinnössä 13/2006 vp ilmaistun kannan mukainen siltä osin kuin se perustuu Ahvenanmaan maakunnan erityisasemaan. Tavoitteena oli saada Suomelle Ahvenanmaan erityisasemaan perustuva lisäpaikka, jolloin Suomella olisi yksi paikka enemmän kuin muilla samankokoisina pidettävillä jäsenvaltioilla. Tällainen ratkaisu olisi valiokunnan mukaan omiaan vähentämään niitä ongelmia, jotka suhteellisen vaalitavan vaatimus ja yhtäläisen äänioikeuden periaate asettavat sille, että Ahvenanmaan maakunnasta muodostettaisiin vaalipiiri yhden Euroopan parlamentin edustajan valitsemista varten. Perustuslakivaliokunta kiinnitti toisaalta huomiota siihen, että valtioneuvosto perusteli lisäpaikkatavoitetta myös alenevan suhteellisuuden periaatteella. Tämä oli valiokunnan mukaan Ahvenanmaan erityisasemaan verrattuna erillinen peruste, joka johdonmukaisesti sovellettuna ulottuisi koskemaan myös Suomen kanssa samankokoisina pidettäviä jäsenvaltioita ja puoltaisi näidenkin jäsenvaltioiden paikkamäärän nostamista vastaavalla tavalla. Tällöin lisäpaikan mahdollista osoittamista Ahvenanmaan maakunnalle olisi valiokunnan käsityksen mukaan arvioitava samoista lähtökohdista kuin valiokunnan mietinnössä 13/2006 vp (PeVL 6/2007 vp, s. 2/II).
Perustuslakivaliokunta toistaa käsityksensä siitä, että ehdotus Ahvenanmaan maakunnan edustajanpaikasta Euroopan parlamentissa sopii huonosti suhteellisen vaalitavan vaatimukseen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteeseen, vaikka onkin syytä ottaa huomioon Ahvenanmaan osittain oma oikeusjärjestys. Valiokunta kuitenkin korostaa, että kokonaisuutena arvioiden kysymys Ahvenanmaan edustuksesta Euroopan parlamentissa on viime kädessä poliittista ratkaisua edellyttävä asia.
Perustuslakivaliokunta on Ahvenanmaan maakunnan Euroopassa ainutlaatuiseen erityisasemaankin viitaten pitänyt tärkeänä, että keskusteluja maakunnan vaikutusmahdollisuuksista Euroopan parlamentissa jatketaan eurooppalaisella tasolla (PeVM 13/2006 vp, s. 3/I). Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että nyt käsiteltävässä valtioneuvoston selvityksessä viitataan vuoden 2009 valtioneuvoston periaatepäätökseen Ahvenanmaan osallistumisesta EU-asioiden käsittelyyn sekä maakunnan mahdollisuuksista vaikuttaa niihin (23.4.2009). Perustuslakivaliokunta pitää tärkeinä periaatepäätöksessä mainittuja myötävaikuttamista pyrkimyksiin kehittää maakunnan vaikutusvaltaa Euroopan parlamentin työskentelyssä ja Ahvenanmaan kansainvälisen erityisaseman ja itsehallinnon korostamista yhteisötasolla käytävissä tulevissa neuvotteluissa parlamenttipaikkojen jaosta.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota Ahvenanmaan maakunnan osallistumiseen EU-asioiden käsittelyyn erityisesti Ahvenanmaan itsehallintolain 9 a luvussa säänneltyjen mekanismien kautta. Valiokunta korostaa sääntelyn käytännön toimivuuden merkitystä. Ahvenanmaan maakunnalle on annettava mahdollisuus esittää kantansa mahdollisimman varhaisessa valmisteluvaiheessa ja valmistelussa tulee kiinnittää huomiota siihen, että maakunta on yksikielisesti ruotsinkielinen.