Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Sivistysvaliokunta kannattaa esityksen tavoitetta kehittää instituutin
toimintaa muuttamalla se säätiöksi niin,
että Suomessa asuvan venäjänkielisen
väestön tarpeita oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen
sekä integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan koko Suomen
alueella voitaisiin edistää nykyistä paremmin.
Säätiö tarjoaisi itse tai välittäisi
venäjänkielistä väestöä koskevia palveluja
yksityisille, yhteisöille, kunnille ja valtionhallinnolle.
Säätiön tarkoituksena olisi myös
edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta
kansallisesti ja kansainvälisesti. Valiokunta pitää tärkeänä,
että maamme venäjänkielinen väestö saa
venäjän kielellä Suomessa tuotettua tietoa
suomalaisesta yhteiskunnasta.
Perustettava säätiö olisi säätiölaissa (109/1930)
tarkoitettu yksityisoikeudellinen säätiö,
joka saisi vuosittaisen rahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja
jonka hallituksen ministeriö nimittäisi.
Säätiön talous.
Valtion vuoden 2012 talousarviossa on momentilla 29.80.08
Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot
osoitettu 969 000 euroa instituutin ja sen kirjaston toimintamenoihin.
Jatkossa momentti 29.80.08 poistuisi talousarviosta ja perustettavan
säätiön sekä eriytettävän
kirjaston toimintaa rahoitettaisiin valtionavustuksella vuonna 2013
momentilta 29.80.52 Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat
taiteen edistämiseen yhteensä enintään 1 200 000
eurolla.
Perustamispääoma on tarkoitus muodostaa sellaiseksi,
että se olisi toiminnan aloitusvaiheessa riittävän
suuri ottaen huomioon säätiön tarkoitus.
Alustavien neuvottelujen perusteella säätiön
perustajiksi valtion lisäksi olisi tulossa Helsingin, Espoon,
Vantaan, Tampereen, Turun, Joensuun ja Lappeenrannan kaupungit sekä Suomen
Venäjänkielisten Yhdistysten liitto ry. ja Suomi-Venäjä seura.
Säätiöpääoma varmistuu
kaupunkien tehtyä lopulliset päätökset
osallistumisesta. Arvion mukaan se olisi noin 100 000 euroa
ja valtion osuus siitä 80 000 euroa.
Sivistysvaliokunta pitää erittäin
tärkeänä, että perustettavan
säätiön rahoituspohja ja siten myös
sen toiminta turvataan sekä muutosvaiheessa että tulevina
vuosina. Toiminnan jatkorahoituksen kannalta on keskeistä,
että säätiön toiminta-ajatuksen
mukainen palvelutoiminta käynnistyy nopeasti ja tuloksellisesti.
Valiokunta korostaa, että hankepalveluilla suunnitellun liikevaihdon
ja esimerkiksi EU:n ja Pohjoismaiden ministerineuvoston projektien
kautta säätiön tulopohja tulee
vakauttaa, jotta säätiön vuosittainen
avustustarve veikkausvoittovaroista jää mahdollisimman
pieneksi. Toiminnan käynnistäminen edellyttää valiokunnan
arvion mukaan laajaa verkostoitumista venäjänkielisen
väestön kotoutumista hoitavien organisaatioiden
ja
asianomaisten kuntien sekä Suomen venäjänkielisten
järjestöjen kanssa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan on mahdollista, että säätiölle
vuonna 2013 syntyy sitovien vuokrasopimusten ja uusien pienempien
vuokratilojen tarpeen vuoksi päällekkäisiä vuokramenoja
ja muita siirtymäajan järjestelyjen kustannuksia,
joita budjettiteknisistä syistä ei enää vuoden
vaihteen jälkeen voida kattaa Venäjän
ja Itä-Euroopan instituutin toimintamäärärahoista.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että säätiön toiminta turvataan
tältäkin osin.
Instituutin kirjasto.
Instituutin kirjaston keskeinen osa, noin 25 000 nidettä,
siirrettäisiin samanaikaisesti säätiön
perustamisen kanssa Espoon kaupunginkirjaston alaisuuteen opetus-
ja kulttuuriministeriön määräämänä erityistehtävänä.
Kirjaston toimintaa rahoitettaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön
myöntämällä valtionavustuksella
samalla tavalla kuin Helsingin kaupunginkirjaston alaisuudessa toimivan
Monikielisen kirjaston ja Rovaniemen kaupunginkirjaston Saamelaiskirjaston
toimintaa tuetaan.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että instituutin kirjaston kokoelmat saadaan laajemman asiakaskunnan
käyttöön, kun keskeinen osa kirjastosta
siirretään kunnallisen kirjaston alaisuuteen.
Henkilökunnan asema.
Valiokunta toteaa, että henkilöstön
palvelussuhteen ehdot on hallituksen esityksen mukaan turvattu liikkeenluovutusperiaatteiden
mukaisesti nykyisen valtion virka- ja työehtosopimuksen
päättymiseen eli maaliskuun 2014 loppuun asti.
Kirjastohenkilöstö siirtyisi liikkeenluovutusta
koskevien periaatteiden mukaisesti Espoon kaupungin palvelukseen.
Valiokunta korostaa, että valtion ulkoistaessa toimintaansa
tulee kattavasti huolehtia siitä, että muutos
ei heikennä henkilöstön palvelussuhteen ehtoja
ja että henkilöstön eläke-edut
turvataan myös jatkossa.