Yleistä

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on saanut valiokunnan asiantuntijakuulemisessa laajan tuen. Valiokunnan arvion mukaan asian valmistelu on ollut kiitettävän laaja ja osallistava. Valiokunta korostaa, että uudistuksella on tarkoitus saada aikaan merkittäviä muutoksia ja parannuksia ammatillisessa koulutuksessa ja luoda opiskelijoille toimiva elinikäisen oppimisen polku. Lakiehdotuksen mukaan ammatillisen koulutuksen yleiseksi tavoitteeksi on asetettu mm. tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasa-painoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. 

Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään reformin myötä näyttöön perustuvaan ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa tutkinto. Aikuisten näyttötutkintojärjestelmään ja ammatilliseen peruskoulutukseen perustuvasta tutkinnon suorittamistavasta luopuminen ja siirtyminen yhteen tutkinnon suorittamistapaan ovat perusteltuja. Perusteltua on myös työvoimakoulutuksen osan siirtäminen samaan ohjausjärjestelmään muun ammatillisen koulutuksen kanssa. Valiokunta korostaa, että rahoitus- ja toimintalainsäädäntöä on katsottava kokonaisuutena. Rahoitusjärjestelmän muutosten ja painotusten tarkoituksena on tukea laadukkaan koulutuksen järjestämistä. 

Valiokunta arvioi, että uusi lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjälle nykyistä laajemman mahdollisuuden kohdentaa koulutustarjontaansa, järjestää koulutusta myös oppisopimuksena lupansa mukaisiin tutkintoihin ja hankkia lupaansa kuulumattomia tutkintoja muilta koulutuksen järjestäjiltä. Koulutuksen järjestäjä suuntaa resurssinsa toimivaltansa rajoissa, ja rahoitusta koskevan lainsäädännön tarkoituksena on tukea toimintaa siten, että se on mahdollisimman vaikuttavaa. 

Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi koulutusviennin mahdollistamat säännökset. Valiokunta pitää niitä pääosin hyvinä samoin kuin säännöstä, jonka mukaan vientitarkoituksessa järjestettävä koulutus ei saa heikentää koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisedellytyksiä. Ehdotetut säännökset koulutusviennin täysipainoiseksi mahdollistamiseksi ovat kapea-alaiset. Koulutusviennin mahdollisuuksia tulee laajentaa ja mahdollistaa eri koulutusasteita yhdistävät kokonaisuudet. Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että koulutusviennin esteitä puretaan lisää.  

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. 

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunta on antanut lausunnon (PeVL 22/2017 vp) käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä. Lausunnossaan valiokunta toteaa, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut muun muassa asuntolatoiminnan järjestämistä koskevan sääntelyehdotuksen perustuslainmukaisuutta ja päätynyt siihen, että ehdotetut säännökset vastaavat perustuslakivaliokunnan käytäntöä koulutukseen liittyvien järjestyssääntöjen perustuslainmukaisuudesta. Lisäksi merkityksellistä on lausunnon mukaan se, että hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 103 §:ssä luonnehditaan järjestyssäännöillä säänneltävissä olevia asioita ja asiatyyppejä. Valiokunnan mielestä lakiehdotus täyttää pääpiirteissään valiokunnan käytännössä asetetut lailla säätämisen vaatimukset järjestyssäännöt mahdollistavan säännöksen osalta. Perustuslakivaliokunnan mielestä sivistysvaliokunnan on kuitenkin syytä pyrkiä edelleen täsmentämään lain säännöstä tältä osin ja tarkastella myös perusteluissa nyt esitettyä tarkemmin, millaisia seikkoja pykälässä mainittujen järjestyssääntöjen osa-alueet voivat käytännössä koskea. 

Sivistysvaliokunta ehdottaa yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevät täsmennykset 1. lakiehdotuksen 103 §:ään. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on myös kiinnitetty huomiota säännöksiin opiskelijoilta perittävistä maksuista 1. lakiehdotuksen 105 §:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa sekä 8 §:ssä tarkoitetussa muussa ammatillisessa koulutuksessa koulutuksen järjestäjä voi periä opiskelijalta kohtuullisen opiskelumaksun, jolla katetaan osittain koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Pykälän 4 momentin mukaan henkilöltä voidaan periä maksu hyväksytyn arvosanan korottamisesta, jos hän haluaa korottaa 57 §:ssä tarkoitettuun tutkinnon suorittamisesta annettuun todistukseen tai 58 §:ssä tarkoitettuun valmentavan koulutuksen suorittamisesta annettuun todistukseen merkittyä arvosanaa. 

Lausunnossa korostetaan, että perustuslain 16 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Tämän perusoikeuden kannalta perusteltua olisi perustuslakivaliokunnan arvion mukaan, että koulutuksen järjestäjällä olisi mahdollisuus jättää maksu perimättä tai alentaa sitä opiskelijan vähävaraisuuteen liittyvistä syistä. Tällaisesta maksuvapautuksesta on säädettävä lain tasolla, joten lakiesityksen 105 §:ään olisi syytä lisätä tätä koskeva säännös. 

Sivistysvaliokunta ehdottaa yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevän lisäyksen 1. lakiehdotuksen 105 §:ään. 

Edelleen perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota 1. lakiehdotukseen sisältyviin säännöksiin, joissa säännellään opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja (ns. SORA-lainsäädäntö). Esimerkiksi 40 §:ssä säädettäisiin hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn arvioinnista opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä. SORA-lainsäädännön perusratkaisut voimassa olevassa laissa on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 60/2010 vp). Valiokunta arvioi sääntelyä varsin laajasti sekä yhdenvertaisuussäännösten että vammaisten oikeuksia turvaavien perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Valiokunta huomautti tuolloin, että vaikka henkilön terveydentila tai vammaisuus voi sinänsä estää osallistumisen esimerkiksi joihinkin opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin, ei tämä välttämättä merkitse sitä, että henkilö olisi sopimaton opiskelemaan kyseistä alaa. Valiokunta painotti, että tämä seikka on syytä ottaa huomioon myös tulkittaessa ja sovellettaessa opiskelijaksi ottamisen esteitä koskevia säännöksiä (PeVL 60/2010 vp, s. 4/I).  

Perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan SORA-lainsäädännön soveltamisessa on ollut puutteita. Valiokunnan mielestä sivistysvaliokunnan on tämän johdosta syytä harkita 1. lakiehdotuksen 40 §:n täsmentämistä. Valiokunta painottaa lisäksi edelleen, että opiskelun mahdollisia esteitä tarkasteltaessa on aina selvitettävä perusteellisesti ja pyrkien edistämään vammaisten henkilöiden täysmääräistä osallistumista koulutukseen, miten yksilöllisillä opetusjärjestelyillä, henkilökohtaistamalla tai apuvälineiden avulla voidaan mahdollistaa vammaisen henkilön opiskelu hänen itsemääräämisoikeuttaan täysmääräisesti kunnioittaen. 

Sivistysvaliokunta käsittelee tätä kysymystä tarkemmin tämän mietinnön kohdassa "Turvallinen opiskelijaympäristö ja opiskelijahuolto". 

Lopuksi perustuslakivaliokunta painottaa, että hallituksen tulee seurata tarkoin sääntelyn tosiasiallisia vaikutuksia perustuslain sivistyksellisten oikeuksien toteutumiseen. Sivistysvaliokunta ehdottaa eduskunnalle jäljempänä tässä mietinnössä ilmenevällä tavalla lausuman, joka sisältää perustuslakivaliokunnan esiin tuoman seurantatarpeen. 

Koulutuksen saavutettavuus

Koulutuksen saavutettavuutta turvataan esitetyn lainsäädännön mukaisella ohjaus- ja säätelyjärjestelmällä, lähinnä koulutuksen järjestämisluvilla. Luvassa määritellään kunkin koulutuksen järjestäjän toiminta-alue, jonka osaamistarpeisiin koulutuksen järjestäjän tulee vastata. Osaamistarpeet määritellään koulutuksen ennakoinnilla, jonka yhteydessä arvioidaan työelämän laadullista ja määrällistä koulutustarvetta. Ennakoinnissa otetaan huomioon työelämän tarpeiden ohella myös yhteiskunnan ja yksilöiden koulutustarpeet. Näiden tietojen avulla määritellään koulutuksen järjestämisen tarve siten, että se mahdollisimman hyvin vastaa sekä yksilöiden että työelämän osaamistarpeisiin. Koulutuksen järjestäjillä on mahdollisuus suunnata koulutusta järjestämislupansa rajoissa paikallisesti ja alueellisesti sekä elinkeinoelämän että yksilöiden tarpeiden mukaisesti. Valiokunta pitää välttämättömänä varmistaa koulutuksen järjestäjien mahdollisuudet ja velvollisuudet ottaa vastuu syrjäytymisen ehkäisystä ja koulutuksen järjestämisestä eri väestöryhmille (esim. maahanmuuttajat).  

Valiokuntakuulemisessa esitettiin huoli siitä, pystytäänkö esitetyllä lainsäädännöllä turvaamaan koulutuspaikkoja riittävästi ja alueellisesti kattavasti sekä perusopetuksen päättäville nuorille että aikuisille. Valiokunta toteaa, että lakiesityksen 25 §:ssä tarkoitetun toiminta-alueen määrittämisen tarkoituksena on huolehtia siitä, että ammatillista koulutusta on tarjolla maan kaikissa osissa työelämän eri toimialojen ja yksilöiden tarpeiden mukaisesti. Tällä tavoin koulutuksen järjestäjä velvoitetaan huolehtimaan luvassa määrätyn alueen osaamistarpeista, esimerkiksi perusopetuksen päättäneiden ja työelämässä olevien tai työttömien työnhakijoiden tarpeista, jos koulutuksen järjestäjällä on työvoimakoulutuksen tehtävä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetun lain 27 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriöllä on toimivalta määrätä tarvittaessa velvoitteita koulutuksen järjestäjälle koulutuksen saatavuuden varmistamiseksi.Tällä keinoin voidaan koulutuksen järjestäjä velvoittaa suuntaamaan tarjontansa tietylle kohderyhmälle, kuten perusopetuksen päättäneille tai vailla tutkintoa oleville. Valiokunta pitää koulutuksen saatavuuden turvaamista koskevia säännöksiä erittäin tarpeellisina ja kiinnittää huomiota siihen, että niihin perustuvan toimivallan käytön tarve on hyvä arvioida jo koulutustarpeen ennakoinnin yhteydessä. Menettelyn tulee olla riittävän ketterä, jotta koulutustarpeisiin pystytään vastaamaan oikea-aikaisesti. 

Opintojen henkilökohtaistaminen

Opiskelijan opintojen henkilökohtaistamisesta ehdotetaan säädettäväksi 1. lakiehdotuksen 5 luvussa. Kaikessa ammatillisessa koulutuksessa otetaan käyttöön yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi, joka soveltuu kaikille ammatillisen koulutuksen oppijoille. Siinä tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan olemassa oleva osaaminen, suunnitellaan puuttuvan osaamisen hankkiminen, osaamisen osoittaminen ja arviointi sekä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet. 

Valiokunta korostaa, että mahdollisuus hankkia osaamista eri tahoilta parantaa opetuksen saatavuutta ja opiskelijan mahdollisuuksia opintojen henkilökohtaistamiseen, kun opiskelija voi tarvittaessa suorittaa osan opinnoistaan esimerkiksi kotiaan lähellä olevassa vapaan sivistystyön oppilaitoksessa, vaikka hänen varsinainen opinahjonsa sijaitsee etäällä hänen kodistaan. 

Sivistysvaliokunta korostaa, että henkilökohtaistaminen ja opiskelijan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma ovat keskeisimpiä asioista ammatillisen koulutuksen reformissa. Kunkin opiskelijan osaamisperustaisuus ja yksilölliset opintopolut rakennetaan niiden varaan. Suunnitelma määrittää opiskelijan saaman opetuksen, opinto-ohjauksen, muun ohjauksen ja tuen kaikissa opiskeluympäristöissä. Valiokunta yhtyy asiantuntijalausunnoissa todettuun, että opettajat ja opinto-ohjaajat ovat ammatillisen koulutuksen reformin avainhenkilöitä, sillä opetuksen henkilökohtaistaminen ja osaamisen kehittymisen seuranta tulevat haastamaan opettajien ja opinto-ohjaajien osaamisen aivan uudella tavalla. Ohjauksellinen työote vahvistuu kaikessa toiminnassa. 

Sivistysvaliokunta pitää välttämättömänä, että ammatillisen koulutuksen arvostuksen ja koulutuksellisen yhdenvertaisuuden kannalta turvataan opiskelijoille yleinen jatko-opintokelpoisuus työelämässä tarvittavan osaamisen lisäksi. Muodollisen jatko-opintokelpoisuuden ohella tulee jo säädöstasolla varmistaa, että ammatilliset tutkinnot tuottavat muodollisen jatko-opintokelpoisuuden lisäksi myös todelliset korkeakouluopintojen edellyttämät jatko opintovalmiudet. Henkilökohtaistamisen kannalta keskeinen kysymys on siitä, että opiskelija ymmärtää ja mieltää henkilökohtaisten valintojensa merkityksen opintojensa suuntaamiselle ja toivomalleen ammattiosaamiselle ja lisäksi tiedostaa valintojensa merkityksen oman todellisen jatko-opintokelpoisuutensa kannalta. Opettajien ja opinto-ohjaajien tulee henkilökohtaistamisen suunnittelussa kiinnittää huomiota myös opiskelijan jatko-opintomahdollisuuksiin. 

Valiokunta pitää tarpeellisena, että valtioneuvoston asetuksella tullaan saadun selvityksen mukaan säätämään henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan kirjattavista asioista varsin tarkasti, jotta voidaan turvata toisaalta opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu, toisaalta opiskelijan oikeus saada riittävästi opetusta, ohjausta ja tukea. Tarkoitus on myös laatia valtakunnallinen, kaikkien koulutuksen järjestäjien ja opiskelijoiden käytössä oleva digitaalinen eHOKS henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaa ja päivittämistä varten. 

Saaduissa asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan ja päivittämiseen osallistuu koulutuksen järjestäjän nimeämä opettaja, opinto-ohjaaja tai tarvittaessa muu koulutuksen järjestäjän edustaja. Lausunnossa on korostettu opettajan ja opinto-ohjaajan merkitystä ja ehdotettu poistettavaksi mahdollisuus määrätä muu kuin opettaja tai opinto-ohjaaja koulutuksen järjestäjän edustajaksi. Lausunnoissa on myös edellytetty, että opiskelijalle nimetään suunnitelmassa tutkinnonosittain vastuuopettaja ja, se kuinka monta tuntia opetusta opiskelija yhtä opintopistettä tai tutkinnon osaa kohden tarvitsee. Opiskelijan edellytykset itsenäiseen opiskeluun pitäisi myös arvioida ennen kuin suunnitelmaan voidaan kirjata opiskelijalle itsenäistä opiskelua. Lisäksi on moitittu huoltajan kuulemisvelvoitetta suunnitelman laadinnan yhteydessä liian joustamattomaksi. 

Lakiehdotuksen 45 §:n 1 momentissa edellytetään, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan ja päivittämiseen osallistuu koulutuksen järjestäjän nimeämä opettaja tai opinto-ohjaaja tai tarvittaessa muu koulutuksen järjestäjän edustaja. 

Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksella on saadun selvityksen mukaan pyritty nimenomaan turvaamaan se, että henkilökohtaistamisessa vastuu on lähes poikkeuksetta pedagogisesti pätevällä ja kelpoisella opettajalla ja vain tarvittaessa muulla koulutuksen järjestäjän edustajalla. Ammatillisen koulutuksen asiakkaat ja toimijat ovat kuitenkin moninaisia, joten on tilanteita, joissa on tarkoituksenmukaista, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatii yhdessä opiskelijan kanssa joku muu kuin opettaja tai opinto-ohjaaja. Tällainen tilanne voi olla saadun selvityksen mukaan erimerkiksi oppisopimuskoulutuksena toteutettu ammatillista osaamista syventävä ja täydentävä koulutus, joka voi olla hyvin räätälöityä ja jossa paras suunnitelman laatimiseksi tarvittava sisällöllinen osaaminen voi olla työelämästä tulevalla kouluttajalla, ei opettajalla tai opinto-ohjaajalla. 

Valiokunta korostaa myös, että kaikki koulutuksen järjestäjän kanssa yhteistyössä toimivat tahot, perustelujen mukaan myös erilaiset asiantuntijatahot, osallistuvat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatimiseen ja päivittämiseen siltä osin kuin suunnitellut toimet perustuvat koulutuksen järjestäjän yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa. Valiokunta toteaa, että kun koulutusta järjestetään työpaikalla, säännöksiin sisältyy vaatimus siitä, että työpaikan ja yrityksen edellytykset ja mahdollisuudet otetaan koulutuksen suunnittelussa huomioon siltä osin kuin tutkinnon perusteet sen mahdollistavat osana ammattitaidon ja osaamisen hankkimisen yksilöllistä suunnittelua. 

Sivistysvaliokunta ei pidä tarpeellisena, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaa osallistuvia tahoja rajoitetaan ehdotetusta. 

Valiokunnan saamassa selvityksessä korostetaan, että tutkintojen ja niiden osien ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet on määritelty valtakunnallisissa tutkinnon perusteissa. Osaamisen arvioinnilla varmistetaan, että tavoitteet on saavutettu. Osaaminen voidaan kuitenkin hankkia monin eri tavoin ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Tähän ajatteluun tarkkojen tuntimäärien määrittely säädöstasolla sopii huonosti eikä välttämättä turvaa yksittäisen opiskelijan näkökulmasta juuri hänen tarvitsemaansa riittävää opetusta ja ohjausta. Selvityksen mukaan tarkkoja tuntimääriä karkeampi arvio eri opetus-, ohjaus- ja tukimuotojen tarpeesta on tarkoituksenmukaisempi ratkaisu. 

Lähiopetuksen määrän säätäminen rajaisi osaamisen hankkimisen tarkastelun pitkälti oppilaitosympäristöön ja perinteiseen luokkaopetukseen. Ammatillisessa koulutuksessa opetusta ja ohjausta annetaan myös työpaikoilla sekä esimerkiksi simulaattoreissa ja verkossa. Näissäkin tapauksissa opiskelijaa ohjaa ja opastaa alan ammattilainen, verkko- ja simulaattoriopetuksessa usein opettaja, työpaikalla opettajan ohella myös työpaikkaohjaaja, vaikka tätä opetusta ei pidetä lähiopetuksena. Esitetty velvoite kirjata tarkat tuntimäärät henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan lisäisi myös hallinnollista työtä. Jos opiskelija oppii nopeammin tai hitaammin, suunnitelmaa tulisi päivittää ja hyväksyttää muutokset kaikilla osapuolilla. 

Sivistysvaliokunta toteaa, että opiskelijoiden tarpeet ovat hyvin erilaisia. Oleellista on, että opiskelija saa eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tavoitteena olevien ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnan yhteydessä ratkaistaan se, millaista ja miten paljon opetusta ja ohjausta eri muodoissaan opiskelija tarvitsee. Valiokunta korostaa sen tärkeyttä, että suunnittelussa kuunnellaan opiskelijaa ja otetaan huomioon muun muassa se, millä tavoin opiskelija parhaiten oppii ja millainen oppimisympäristö innostaa ja motivoi häntä oppimaan. 

Sivistysvaliokunta painottaa opiskelijan työviikon eheyttä eli opiskelijan kannalta mahdollisimman kattavaa opintojen ja työn vuorottelua viikon aikana. Opintojen ja opintoviikkojen henkilökohtaisessa suunnittelussa tulee tähdätä siihen, että viikko on kokonaisuudessaan opiskelijan kannalta mielekäs ja kaikin tavoin työelämävalmiuksia tukeva. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että opiskelija pystyy esimerkiksi opintokokonaisuuksien teknisen järjestämisen puolesta etenemään suunnitellusti ja tehokkaasti opinnoissaan ja että opintojärjestelyistä ym. johtuvat pakolliset tauot opiskelussa minimoidaan. 

Lakiehdotuksen 45 §:n 1 momentissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjän nimeämä henkilö on käytännössä koko henkilökohtaistamisprosessin vastuuhenkilö ja toimii opiskelijan tukena ja turvana, jos opinnot eivät etene suunnitellulla tavalla. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus säätää, että työpaikalla järjestettävän koulutuksen osalta koulutuksen järjestäjän on aina nimettävä joku opettaja tai perustellusta syystä joku muu koulutuksen järjestäjän edustaja vastuullisen työpaikkaohjaajan kumppaniksi. Muilta osin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman toteutumisesta vastaisivat kutakin tutkinnon osaa opettavat opettajat yhdessä. 

Saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta ei pidä tarpeellisena nimetä jokaiselle tutkinnon osalle vielä erikseen vastuuopettajaa etenkin, kun ehdotettu menettely lisäisi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan ja päivittämiseen liittyvää hallinnollista työtä tuomatta välttämättä lisäarvoa jo ehdotettuihin säännöksiin verrattuna.  

Valiokunta korostaa, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnan yhteydessä on tarkoitus ratkaista se, millaista ja miten paljon lähiopetusta tai muuta opetusta ja ohjausta sekä tukea opiskelija tarvitsee eri oppimisympäristöissä saavuttaakseen osaamistavoitteensa. Suunnittelussa kuunnellaan opiskelijaa ja otetaan huomioon muun muassa se, millä tavoin opiskelija parhaiten oppii ja millainen oppimisympäristö innostaa ja motivoi häntä oppimaan. Tässä yhteydessä arvioidaan yhdessä opiskelijan kanssa myös opiskelijan edellytykset itsenäiseen opiskeluun ilman, että sitä tarvitsee lailla erikseen säätää. 

Sivistysvaliokunta yhtyy esitettyihin näkemyksiin siitä, että 45 §:ssä ehdotettu säännös huoltajan kuulemisvelvollisuudesta opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnan ja päivittämisen yhteydessä on ongelmallinen. Valiokunta ehdottaa mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa tätä koskevan muutoksen tekemistä. 

Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen järjestämistä koskevat säännökset ovat 1. lakiehdotuksen 8 luvussa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työelämälähtöisyyttä ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä erilaisten oppimisympäristöjen monipuolista hyödyntämistä. Esityksen mukaan ammatillisessa koulutuksessa siirrytään yhteen näyttöperusteiseen ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa tutkinto. Näytöt toteutetaan työpaikoilla käytännön työtilanteissa. Valiokunta kannattaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen mahdollisuuksien lisäämistä, mutta tunnistaa toisaalta mahdollisen ongelman saada riittävästi työssäoppimispaikkoja. Niiden saatavuudessa tullee olemaan suhdanteisiin liittyvää sekä alue- ja alakohtaista vaihtelua. Valiokunta pitää tärkeänä, että ammatilliseen koulutukseen liittyvän opiskelun mahdollistavien työpaikkojen riittävyyttä seurataan ja siitä raportoidaan säännöllisesti. 

Asian valiokuntakäsittelyn yhteydessä tuotiin esille, että esityksen säännöksistä ei yksiselitteisesti ilmene työssäoppimisen mahdollisuus ilman oppisopimusta tai koulutussopimusta. Valiokunta toteaa, että ammatillisen tutkinnon voi edelleenkin suorittaa ja osaamista tutkinnon suorittamiseksi hankkia osaamisen hankkimistavasta riippumatta, esimerkkinä vapaaehtoistyöstä saatu osaaminen. Tällöin osaaminen voidaan tunnistaa ja tunnustaa osaksi suoritettavaa tutkintoa. Laissa säädetään ainoastaan koulutussopimuksesta ja oppisopimuksesta, joissa koulutuksen järjestäjällä on velvollisuuksia sopimusten laatimisen ja päivittämisen sekä osaamisen hankkimisen ohjaamisen ja arvioinnin osalta. Eli muu kuin koulutus- tai oppisopimusperusteinen osaamisen hankkiminen ei ole ohjattua ja tavoitteellista, koulutuksen järjestäjän vastuulla olevaa toimintaa. Siltä ajalta ei myöskään makseta koulutuksen järjestäjälle perusrahoitusta. 

Oppisopimuskoulutus yhtenä tutkinnon suorittamisen tapana ehdotetaan säilytettäväksi. Tavoitteena on sen käytön lisääminen muun muassa yhdenmukaistamalla sen rahoitustasoa suhteessa muihin koulutuksen järjestämisen muotoihin sekä joustavoittamalla sitä koskevaa hallinnollista menettelyä. Työssäoppimista ehdotetaan muutettavan siten, että sen tilalle tulee koulutussopimukseen perustuva koulutus. Valiokunta pitää hyvänä sitä, että ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisätään ja että käytössä on erilaisia oppimisen tapoja ja mahdollistetaan erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen. Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen tavat suunnitellaan opiskelijalle yksilöllisesti henkilökohtaistamisen yhteydessä. Ehdotettu laki mahdollistaa esimerkiksi sen, että opiskelija voi joustavasti siirtyä koulutussopimukseen perustuvasta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen, kun hän on siihen tarvittavat valmiudet saavuttanut.  

Oppisopimuskoulutuksessa työnantajalle koituvan hallinnollisen työn keventäminen on ollut tavoitteena, mutta hallituksen esitys ei kuulemisten mukaan tuo ratkaisuja ongelmaan. Sivistysvaliokunta toteaa, että tämä tavoite tulisi jatkossa toteuttaa ja näin lisätä oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta työnantajalle. 

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa (TyVL 3/2017 vp) tuodaan esille, että ehdotetusta laista on hankala hahmottaa oppisopimuksen ja koulutussopimuksen keskinäinen ero, ja kiinnitetään huomiota opiskelijoiden mahdolliseen eriarvoiseen asemaan siitä syystä, että koulutussopimuksen perusteella työpaikalla opiskelevalle ei makseta palkkaa.  

Sivistysvaliokunta toteaa, että vaikka oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus ovat työpaikalla oppimista, niillä on toisistaan poikkeavat tehtävät. Toisin kuin oppisopimuskoulutuksessa koulutussopimuksen ajalta ei makseta opiskelijalle palkkaa tai muuta vastiketta, mutta hänellä on oikeus opintotukeen ja koulumatkakorvaukseen sekä koulutuksen järjestäjän tarjoamaan maksuttomaan ateriaan niitä koskevien säännösten mukaisesti. Oppisopimuskoulutus perustuu 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan väliseen määräaikaiseen työsopimukseen taikka virkasuhteessa tai virkasuhteeseen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa olevan opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen sopimukseen, kun taas koulutussopimukseen perustuva koulutus ei ole työ- tai virkasuhteessa tapahtuvaa. Oppisopimus tehdään yleensä koko tutkinnon suorittamiseksi, mutta estettä ei ole sille, että se tehtäisiin tutkinnon osan ajaksi, esimerkiksi kesätyön yhteyteen. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan koulutussopimus voidaan tehdä tutkinnon osan tai sitä pienemmän osaamiskokonaisuuden suorittamiseksi, ja sen tekemisen edellytykset on arvioitava tutkinnonosa kerrallaan. Tämä ei ilmene säännöstekstistä. Epäselvyyksien välttämiseksi valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 71 §:n 2 momentin täsmentämistä siten, että siitä ilmenee koulutussopimuksen mahdollisuus myös tutkinnon osaa pienemmästä kokonaisuudesta. 

Valiokunta katsoo, että koulutussopimus voi lisätä mahdollisuuksia toteuttaa koulutusta työpaikoilla. Koulutussopimus mahdollistaa sen, että myös ne työpaikat, joiden ei ole mahdollista toteuttaa työsuhteista työpaikalla järjestettävää koulutusta, voivat ottaa opiskelijan koulutussopimuksella opiskelemaan. Koulutussopimus voi olla myös keino opintopolun alkupäässä vahvistaa opiskelijan osaamista, jonka mahdollistamana hän voi myöhemmin siirtyä oppisopimuskoulutukseen suorittamaan tutkintonsa loppuun.  

Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että lainsäädäntö periaatteessa mahdollistaa samanaikaisesti sekä oppisopimuksen että koulutussopimuksen mukaisen opiskelun eri aloilla. Se on kuitenkin opiskelijan ajankäytön ja jaksamisen kannalta hankalaa, sillä oppisopimuskoulutuksessa viikoittainen minimityöaika on 25 tuntia. Lisäksi opiskelijan opiskelu voidaan lukea samanaikaisesti rahoituksen perusteena olevaksi suoritteeksi vain yhdessä opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevan lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvassa koulutuksessa.  

Hallituksen esityksen mukaan koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa ei maksettaisi työnantajalle korvauksia. Tätä sekä puollettiin että kritisoitiin asiantuntijakuulemisessa. Ongelmana korvauksen maksamattomuutta pidettiin lähinnä siitä syystä, että eri toimialoilla ja erikokoisilla yrityksillä on erilaiset valmiudet ottaa vastaan työssäoppijoita. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnon mukaan työpaikalla tapahtuvasta opiskelusta aiheutuu työnantajalle toimialasta ja opiskelijan tehtävästä riippuen erisuuruisia kustannuksia. Erityisen suuriksi kustannukset muodostuvat pääomavaltaisella alalla pienissä yrityksissä, joissa opiskelijoiden ohjaus ja opiskelussa käytettävien kalliiden koneiden käyttö saattavat heikentää yrityksen kannattavuutta ja pahimmillaan aiheuttaa tappiota. Esimerkiksi metsäkonealalla arviolta 60 prosentilla yrityksistä on vain yksi metsäkone, jonka käyttäminen opiskelijan kouluttamiseen saattaa heikentää yrittäjän tulosta merkittävästikin.  

Sivistysvaliokunta tunnistaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa sekä asiantuntijakuulemisessa esitetyn ongelman ja siitä aiheutuvan haasteen koulutussopimustyöpaikkojen riittävälle tarjonnalle.Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen mukaan koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa korvausta voidaan maksaa niin sovittaessa koulutussopimustyöpaikan tarjoajalle, jos opiskelijalla on oikeus vaativaan erityiseen tukeen esimerkiksi fyysisen vamman takia. Tällöin koulutussopimuksen toteuttaminen saattaa edellyttää erityisiä järjestelyjä koulutustyöpaikalla, jolloin näistä järjestelyistä työnantajalle aiheutuvat kustannukset voidaan ottaa huomioon. 

Lakiehdotuksen mukainen säännös koulutuskorvauksesta koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa kohtelee samalla tavalla kaikkia koulutusaloja. Voimassa olevassa laissa ei säädetä työssäoppimista koskevan koulutuskorvauksen maksamisesta työnantajalle. Tämä on aiheuttanut epätasavertaisuutta eri alojen välillä, koska joillakin yksittäisillä aloilla koulutuskorvauksia on maksettu. 

Valiokunta katsoo, että rajanveto siitä, milloin tai millä aloilla koulutuskorvausta tulisi maksaa, on vaikeaa eri alojen yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Aivan yksinkertaista ei ole arvottaa eri aloilla olevia tekijöitä, joista koulutuskorvausta maksettaisiin. Vaikeutena on verrata esimerkiksi potilasturvallisuuden näkökulmasta terveydenhuoltoalan sekä kalliiden ja osaamista vaativien koneiden käytön opetuksesta aiheutuvia kustannuksia työnantajalle. Valiokunta toteaa, työpaikalla järjestettävän koulutuksen kynnyksen laskemiseksi on tärkeää kehittää uudenlaisia toimintakäytäntöjä, joilla työpaikkoja voidaan tukea tehtävän hoitamisessa. Mahdollisuuksia luo myös se, että koulutussopimusta ja oppisopimusta voidaan joustavasti yhdistellä opintopolussa ja niitä voidaan järjestää erimittaisina kokonaisuuksina työpaikkojen edellytysten mukaisesti. 

Koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa koulutuskorvauksen riskinä on, että koulutuksen järjestäjien rahoituksesta iso osa kohdistuisi koulutuskorvauksiin, jolloin koulutuksen järjestäjien muuhun toimintaan kohdistuisi vähemmän rahoitusta. Tarkoitus on ollut lisätä oppisopimuskoulutuksen käyttöä, joten koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa suoritettava koulutuskorvaus voisi vähentää oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta. Valiokunta kuitenkin huomauttaa, että koulutuskorvauksen poistuminen ammatillisen koulutuksen puolelta ja toisaalta mahdollisuuden säilyminen ammattikorkeakouluissa opiskelevien osalta saattavat heikentää ammatillisen koulutuksen tutkintoja suorittavien mahdollisuuksia saada koulutussopimuspaikkoja. 

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa ja asiantuntijalausunnossa ehdotetaan, että 1. lakiesitykseen lisättäisiin säännös, jolla koulutussopimustyönantaja velvoitetaan antamaan henkilöstöryhmien edustajille selvitys koulutussopimussuhteessa olevista opiskelijoista. Asiantuntijalausunnon ehdotus pohjautuu yhteistoimintalainsäädännössä oleviin säännöksiin ulkopuolisen työvoiman käytön periaatteista. Henkilöstöryhmien edustajien tiedonsaantioikeudesta ja henkilöstöryhmien edustajille annettavista tiedoista säädetään yhteistoimintalaissa (334/2007), joten asiaa koskevaa säännöstä ei ole tarkoituksenmukaista sisällyttää koulutusta koskevaan lainsäädäntöön. Valiokunta toteaa, että pikemminkin työoikeuden kuin koulutusta koskevan lainsäädännön alaan kuuluvasta asiasta säätäminen koulutusta koskevassa laissa voi vaarantaa lainsäädännön systematiikan, johdonmukaisuuden ja ristiriidattomuuden säilyttämisen. Valiokunta pitää sinänsä tärkeänä turvata sekä koulutussopimuksella opiskelevien että työpaikan työntekijöiden oikeudet. Koulutussopimusopiskelijan tehtävät kirjataan työnantajan ja työntekijän välillä tehtävään kirjalliseen sopimukseen, johon liitetään opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma koulutussopimusta koskevaa koulutusta koskevilta osin. Tämä kokonaisuus opiskelijan oikeuksia koskevan lainsäädännön lisäksi turvaa opiskelijan oikeudet. Valiokunta painottaa hallituksen esityksen perusteluissa todettua, että koulutussopimuksella opiskelevia opiskelijoita ei voida käyttää korvaamaan työpaikan omaa työ- tai virkasuhteista työvoimaa, ja kiinnittää huomiota siihen, että koulutuksen järjestäjällä on esityksen mukaan velvollisuus purkaa koulutussopimus, jos opiskelijan ilmoituksen perusteella ilmenee, että työpaikalla järjestetyssä koulutuksessa ei noudateta ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä tai koulutussopimuksen ehtoja eikä edellytyksiä sopimuksen jatkamiselle ole. 

Asiantuntijakuulemisessa tuotiin esille tuore korkeimman oikeuden päätös (KKO:2017:4), jonka mukaan oppisopimuksella palkkaaminen ei ollut mahdollista, koska työnantajan palveluksessa oli osa-aikainen työntekijä, joka oli halukas lisätyöhön. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota samaan asiaan ja esittää, että sivistysvaliokunta ehdottaa eduskunnalle hyväksyttäväksi lausuman, jossa edellytetään hallituksen viipymättä uudella lakiehdotuksella toteuttavan sellaiset työsopimuslain muutokset, jotka mahdollistavat oppisopimuksella työskentelyn tasavertaisesti kaikilla toimialoilla lisätyön tarjoamisvelvoitteen tätä estämättä. 

Sivistysvaliokunta toteaa, että korkeimman oikeuden päätös koskee voimassa olevaa lainsäädäntöä eikä muuttamisen tarve johdu nyt käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä. Valiokunta kuitenkin katsoo perustelluksi turvata oppisopimuksen tekemisen mahdollisuus ilman lisätyön tarjoamisen velvoitetta työpaikan kanssa, jossa on osa-aikaisia työsuhteita. Sama tarkastelu tulee tehdä myös virkasuhteita koskevan lainsäädännön vastaaviin säännöksiin. Valiokunta ehdottaa kyseisen työsopimuslain ja virkasuhteita koskevan lainsäädännön muuttamista koskevan valmistelun aloittamista pikaisesti ja esittää, että eduskunta hyväksyy sitä koskevan lausuman.(Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Osaamisen arviointi

Sivistysvaliokunta korostaa ammatillisen koulutuksen reformin merkitystä opiskelijoiden ammattiosaamisen laadun takaamisessa. Uudistuksen eräänä keskeisenä onnistumisen osatekijänä pidetään sitä, että näyttöön perustuvassa osaamisen arvioinnissa noudatetaan yhteisiä arviointimenetelmiä ja korkean osaamistason mukaisia laadun mittareita. Valiokunta muistuttaa, että uudistusten tavoitteena on ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka vastaa aiempaa oikea-aikaisemmin, osuvammin ja tehokkaammin työ- ja elinkeinoelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan yhä nopeammin muuttuviin ammatillisiin osaamistarpeisiin ja tukee samalla talouden uudistumista, uusien työpaikkojen ja yritysten syntymistä sekä yhteiskunnan kehitystä ja eheyttä. Nämä tavoitteet eivät toteudu, jos oppimistulosten arvioinnissa vaatimustaso käytännössä heikkenee. 

Ammatillisen koulutuksen oppimistuloksia on arvioitu ammattiosaamisen näyttöjen ja muun aineiston perusteella jo vuodesta 2017. Valtiokunnan saaman asiantuntijalausunnon mukaan arviointien tulokset ovat osoittaneet arviointivaiheessa suuria puutteita opiskelijan arvioinnin käytänteissä ja opiskelijoiden saamien arvosanojen luotettavuudessa. Opiskelijoiden arvosanat ovat vaihdelleet ja olleet riippuvaisia siitä, kuka tai ketkä heidän osaamistaan arvioivat. Arvosanat ja todistukset eivät ole lausunnon mukaan vertailukelpoisia. Eroja on ollut myös tutkintojen vaativuutta, osaamisen syvällisyyttä, arviointiperusteita ja kriteereitä koskevissa tulkinnoissa. Suurta tutkintojen välistä vaihtelua on ollut myös siinä, vastaavatko arvioinnissa käytetyt tehtävät ammattitaitovaatimuksia. Sivistysvaliokunta pitää välttämättömänä korostaa tavoitteiden, arvioinnin perusteiden ja kriteereiden selkeyttämistä niin, että osaamisen arvioinnin oikeudenmukaisuus voidaan varmistaa reformin toimeenpanon yhteydessä. 

Osaamisen arviointia koskevat säännökset sisältyvät 1. lakiehdotuksen 6 lukuun. Osaamisen arvioinnin tehtävät säilyvät esityksen mukaan pääsääntöisesti nykyisellään, samoin koulutuksen järjestäjän velvoite laatia suunnitelma osaamisen arvioinnin toteuttamisesta. Osaamisen arviointia ja siitä tehtäviä suunnitelmia kuitenkin yhtenäistetään ja arvioinnin luotettavuutta parannetaan siirtymällä yhteen näyttöperusteiseen ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa ammatillinen tutkinto. Osaaminen osoitetaan kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa yhdenmukaisella tavalla pääasiallisesti näyttämällä se työelämässä käytännön työtilanteissa. Myös muut näyttöympäristöt ovat perustelluista syistä mahdollisia. Näyttötutkintojärjestelmästä ja ammatilliseen peruskoulutukseen perustuvasta ammatillisen perustutkinnon suorittamistavasta luovutaan, mutta henkilökohtaistamisen avulla varmistetaan, että kaikki ammatillista tutkintoa suorittavat saavat tarvitsemansa opetuksen ja ohjauksen tavoitteena olevan tutkinnon tai valmentavan koulutuksen tai niiden osan suorittamiseksi. 

Osaamisen arvioijista ehdotetaan säädettäväksi 54 §:ssä. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty eriäviä näkemyksiä siitä, keiden tulisi olla kelpoisia ja oikeutettuja arvioimaan opiskelijan osaamista ja näyttöjä. Saadun selvityksen mukaan esityksellä halutaan varmistaa, että osaamisen olemassaolon ja laadun varmistamisen kannalta keskeisen osaamisen arvioinnin tekevät ja siitä vastaavat mahdollisimman osaavat henkilöt, jotka voivat tukea myös työelämän arvioijia arviointityössä. Myös muu kuin opettaja voi toimia arvioijana, jos tähän on erityinen syy. Etenkin ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa kouluttajina toimivat myös työelämän asiantuntijat, joilla on viimeisin käytännön osaaminen ja tieto asiasta. Näyttöjen arvioinnin voi erityisestä syystä toteuttaa ja arvioinnista päättää myös kaksi opettajaa tai muuta koulutuksen järjestäjän edustajaa. 

Valiokunta toteaa, että säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa henkilöstön käyttö osaamisen arviointiin voimassa olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti. Kelpoisuusasetuksen mukaan koulutuksen järjestäjä voi ottaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen väliaikaisesti henkilön, joka ei täytä kaikkia kelpoisuusehtoja, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusehdot täyttävää henkilöä ei ole määräystä annettaessa saatavilla. Kelpoisuusasetuksen mukaisesti määräaikaiseen palvelussuhteeseen nimetyt opettajat voivat jatkossakin arvioida opiskelijoiden osaamista.  

Sivistysvaliokunta kannattaa ehdotettua säännöstä. 

Osaamisen osoittamisesta ehdotetaan säädettäväksi 52 §:ssä. Osaaminen osoitetaan näytöllä eli tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa. Pykälän 3 momentissa täsmennetään, että koulutuksen järjestäjä vastaa näytön toteuttamisesta ja että näyttö toteutetaan työpaikoilla käytännön työtilanteissa. Perustellusta syystä näyttö voidaan kuitenkin järjestää myös muualla kuin työpaikalla.  

Asiantuntijakuulemisessa on säännöstä pidetty varsin joustamattomana ja esitetty, että työpaikka ja muut näyttöympäristöt asetettaisiin säännöksessä tasavertaisiksi keskenään. Muutosta on perusteltu monella tapaa. Erityisesti prosessiteollisuudessa näytön esittäminen työpaikalla on hankalaa ja kallista, jos joudutaan puuttumaan meneillään olevaan laajempaan työprosessiin näytön antamiseksi. Sama koskee esimerkiksi pieniä yrityksiä, joissa kone- tai laiteinvestoinnit ovat suuria ja toiminnan tuottovaatimus tämän vuoksi on korkea. Lisäksi on kiinnitetty huomiota työturvallisuusvaatimusten asettamiin rajoituksiin erityisesti nuorten opiskelijoiden kohdalla. Erityistä ja vaativaa tukea tarvitsevien opiskelijoiden mahdollisuus saada tilaisuus näytön antamiseen voi myös olla hankalaa. Vaihtoehdoiksi on tarjottu muun muassa oppilaitosten järjestämät työpaikkaa vastaavat näyttötilat ja uudet kehittyvät virtuaaliset oppimisympäristöt. Myös työpajat soveltuisivat näyttöpaikoiksi tukea ja ohjausta tarvitseville opiskelijoille. 

Sivistysvaliokunta korostaa, että ammattitaidon ja osaamisen osoittaminen tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa on keskeinen osa ammatillisen koulutuksen laadun varmistamista. Näyttöjen toteuttaminen ensisijaisesti työpaikoilla on tärkeää opiskelijoiden motivaation ja työelämäyhteyksien vuoksi. Suora kontakti työelämään jo opintojen aikana edistää opiskelijoiden työllistymistä ja myös motivoi opiskelijoita pyrkimään parhaaseensa. 

Valiokunta toteaa kuitenkin saamansa selvityksen perusteella, että lakiehdotuksen säännökset mahdollistavat sen, että näyttö voidaan järjestää myös muualla kuin työpaikalla. Säännöksissä edellytetty perusteltu syy on varsin väljä käsite ja edellyttää käytännössä vain sitä, että näytön järjestämiselle muualla kuin työpaikalla on peruste. Perusteltu syy voi siis olla muukin syy kuin hallituksen esityksen perusteluissa esimerkinomaisesti luetellut syyt. Säännöksen sanamuoto mahdollistaa sen, että näyttöympäristö voidaan valita kulloisenkin tilanteen mukaan ja järjestää näyttö esimerkiksi oppilaitoksen työmaalla tai opetusmetsässä, jos yritys ja oppilaitos ovat yhdessä katsoneet, että se on perusteltua ja tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi rakennusalalla voi olla perusteltua järjestää ensimmäiset näytöt oppilaitoksen työmailla, jotta voidaan varmistaa se, että opiskelija hallitsee perustyökoneiden käytön ja rakennustyömailla edellytetyt työturvallisuusmääräykset. Oleellisinta on, että näyttöympäristö mahdollistaa tutkinnon perusteissa määrätyn osaamisen osoittamisen. Tämän vuoksi valiokunta ei näe tarvetta muuttaa näytön toteuttamista koskevia säännöksiä.  

Valiokunta viittaa toisaalta myös siihen, että Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin tekemien kansallisten oppimistulosten arviointien mukaan nykyisten näyttötutkintojen järjestäminen työpaikalla vaihtelee hyvin paljon suoritettavan tutkinnon mukaan. Työpaikalla järjestettävien näyttöjen vaihteluväli on 16,6 % (kone- ja metallialan perustutkinto) — 99 % (sosiaali- ja terveysalan perustutkinto). Tämä asettaa eri alojen opiskelijat hyvin eriarvoiseen asemaan työelämäyhteyksien luomisen suhteen. Lisäksi Karvin oppimistulosten arvioinnit osoittavat, että jos näyttö on työpaikalla, näyttöä arvioimaan on helpompi saada työelämän edustaja kuin silloin, jos näyttö on oppilaitoksen tiloissa tai työmailla. Työelämän edustajan osallistuminen osaamisen arviointiin ja sitä kautta osaamisen olemassaolon ja laadun varmistamiseen on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa osa rahoituksesta tulee suoritettujen tutkinnon osien ja tutkintojen perusteella. Työelämän edustajien intresseissä on varmistaa, että opiskelijoilla on sellainen osaaminen ja ammattitaito, jolla pärjää työelämässä. Myös näistä syistä on saadun selvityksen mukaan tarkoituksenmukaista ohjata lainsäädännöllä järjestämään näytöt työelämässä aina, kun se on mahdollista. 

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että osaamisen arviointia koskevasta 53 §:stä poistettaisiin koulutuksen järjestäjän velvoite laatia osana laadunhallintajärjestelmäänsä suunnitelma osaamisen arvioinnin toteuttamisesta tutkinto- tai koulutuskohtaisesti. Suunnitelman tekemistä on pidetty turhana ja byrokraattisena. Eräissä asiantuntijalausunnoissa on toisaalta pidetty velvoitetta tehdä suunnitelma hyvänä ja opiskelijan arvioinnin laatua varmistavana. 

Sivistysvaliokunta korostaa, että osaamisen arvioinnin suunnittelu ja laadukas toteuttaminen ovat keskeiset ja kriittiset osat osaamisperusteisen ammatillisen koulutuksen laadun varmistamista ja näin ollen myös oleelliset osat koulutuksen järjestäjän laadunhallintajärjestelmää. Saadun selvityksen mukaan osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmat ovat myös opetus- ja kulttuuriministeriölle ja työelämätoimikunnille tärkeä väline koulutuksen järjestäjien ammattitaidon ja osaamisen arviointiin. Työelämän näkökulmasta on keskeistä, että ne voivat luottaa siihen, miten koulutuksen järjestäjät toteuttavat osaamisen arvioinnin omassa toimintaympäristössään ja miten työelämäyhteistyö osaamisen arvioinnissa käytännössä toteutuu. Tästä syystä on selvityksen mukaan oleellista, että järjestäjät dokumentoivat osaamisen arvioinnin toteuttamisen laatujärjestelmässään esitetyllä tavalla. 

Turvallinen opiskeluympäristö, opiskelijahuolto ja maksuton ateria

Turvallista opiskeluympäristöä koskevat säännökset ovat lakiehdotuksen 9 luvussa. Valiokunta toteaa, että säännökset opiskelijan oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön ovat kattavat ja pääosin hyvät. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 22/2017 vp) ja asiantuntijalausunnoissa kiinnitetään huomiota opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista (ns. SORA-lainsäädäntö) koskeviin säännöksiin. Kuulemisessa kiinnitettiin huomiota myös opiskelijahuoltoa koskevien säännösten soveltuvuuteen nuorille ja aikuisille sekä palvelujen järjestämisen laajentamiseen ja siitä aiheutuviin kustannuksiin. Saamansa selvityksen perusteella näitä asiakokonaisuuksia tullaan tarkastelemaan erillisissä lainsäädäntöhankkeissa myöhemmin. Ns. SORA-lainsäädäntö koskee toisen asteen ammatillisen koulutuksen lisäksi ammattikorkeakouluja ja yliopistoja koskevia normeja, ja näitä säädösmuutoksia koskeva kehittämishanke on käynnistetty ministeriössä. Opiskelijahuoltoa koskeva säännös on 1. lakiehdotuksen 10 luvun 99 §:ssä. Opiskelijahuoltoon ei ehdoteta tässä vaiheessa muutosta, koska opetus- ja kulttuuriministeriössä on aloitettu oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisen valmistelu. Se etenee valiokunnan saaman tiedon mukaan siten, että ehdotus annetaan eduskunnalle budjettilakiesityksenä syksyllä 2017. Sivistysvaliokunta tulee käsittelemään näitä asiakokonaisuuksia niitä koskevien erillisten hallituksen esitysten yhteydessä. 

Oikeudesta maksuttomaan ateriaan säädetään 1. lakiehdotuksen 10 luvun 100 §:ssä. Hallituksen esityksellä laajennetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden oikeus maksuttomaan ateriaan kaikille perustutkintoa suorittaville. Asiantuntijakuulemisessa esityksen katsottiin olevan kustannuksia lisäävä sekä oikeuden rajaamisen kannalta epäselvä. Asiasta saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että oikeus maksuttomaan ruokailuun kaikille päätoimisesti perustutkintokoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa opiskeleville on yhdenvertaisuuden ja lain soveltamisen kannalta tarkoituksenmukainen ratkaisu. Esimerkiksi opiskelijoiden jaottelua iän perusteella oppilaitoksen ruokalassa ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Maksuttoman ruokailun kustannusvaikutukset riippuvat suurelta osin siitä, miten koulutuksen järjestäjät jatkossa suuntaavat ja järjestävät koulutusta lainsäädännön muuttamisen jälkeen. Valiokunta pitää tarpeellisena, että opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa kustannusvaikutuksia näiltä osin. 

Laadukas ja asiakaslähtöinen koulutus edellyttää ammattitaitoista opetusta ja ohjausta kaikissa oppimisympäristöissä

Voimassa olevan lainsäädännön tavoin 1. lakiehdotuksen 118 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi siitä, että koulutuksen järjestäjällä tulee olla koulutuksen järjestämistapa huomioon ottaen riittävä määrä opettajia ja muuta henkilöstöä. Uudistuksen myötä opettajan rooli muuttuu keskeisesti, sillä opettajista tulee oppijoiden ohjaajia ja valmentajia. Opettajien tehtävä tulee enenevässä määrin suuntautumaan työelämäyhteistyöhön. Riittävä ja tehtäväänsä pätevä henkilöstö on edellytyksenä ammatillisen koulutuksen järjestämisluvan myöntämiselle. Oppimisen tukemisen laatu on turvattava myös työpaikoilla tapahtuvassa opiskelussa, mikä on säädösehdotuksessa otettu huomioon mm. siten, että oppisopimuksen ja koulutussopimuksen tekeminen edellyttää, että opiskelijalle nimetään ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevä vastuullinen työpaikkaohjaaja (72 §). Sivistysvaliokunta painottaa osaavan henkilöstön merkitystä laadukkaan koulutuksen järjestämisessä ja reformin onnistumisessa ja pitää tärkeänä, että opettajien ja työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen turvataan.  

Valiokunnan saaman asiantuntijalausunnon mukaan työssäoppimisen tutkimus on osoittanut, että opiskelijoiden oppimisen tasoa työpaikoilla selittää erityisesti kaksi seikkaa: opiskelijan mahdollisuudet aktiiviseen osallisuuteen työpaikalla sekä kouluoppimisen ja työssäoppimisen kytkeytyminen toisiinsa. Kolmas tärkeä tekijä on opiskelijan motivaatio. Näissä kaikissa opettajien ja työpaikkaohjaajien pedagoginen osaaminen on keskeistä. Myös työssäoppimisen valtakunnallisissa arvioinneissa on tullut esiin ohjauksen ja arvioinnin haasteellisuus työpaikoilla, mikä korostaa työpaikkaohjaajakoulutuksen tarpeellisuutta. Tarve työpaikkaohjaajien koulutukseen ei ole kertaluonteista vaan jatkuvaa. Työpaikkaohjaajien koulutus edistää työelämän käytänteitä yleisestikin, koska tietotaloudessa työn luonne muuttuu yhä enemmän oppimisen ohjaamiseksi ja osaamisen kehittämiseksi. Näin ollen työpaikkaohjaajien pedagogiseen koulutukseen sijoitetut investoinnit kehittävät työelämää laajemminkin.  

Vaikutukset koulutuksen järjestäjien asemaan ja talouteen

Hallituksen esityksellä uudistetaan ammatillisen koulutuksen järjestämistä ja ohjaamista merkittävästi. Nykyisen kahden järjestämisluvan menettelystä siirrytään yhteen lupaan, jolla annetaan oikeus järjestää valtionosuuteen perustuvaa koulutusta ja myöntää tutkintoja sekä ammatillisessa peruskoulutuksessa että ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Uudenlainen ohjaus- ja säätelyjärjestelmä muodostuu koulutuksen järjestämislupaan ja vuosittaiseen rahoituksen suorituspäätökseen. Yksi lupa ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestämiseen mahdollistaa koulutuksen järjestäjälle nykyistä laajemman mahdollisuuden kohdentaa koulutustarjontaansa järjestämislupansa rajoissa. Valiokunta pitää yhteen järjestämislupaan siirtymistä perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena.  

Valiokunta tunnistaa sen, että uudistus on ammatillisen koulutuksen järjestäjille haasteellinen. Samanaikaisesti jo sinänsä ison reformin sekä tutkintorakenteen uudistuksen ja paikallisten ja alueellisten toimintaympäristön muutosten kanssa on meneillään mm. maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Muutospainetta luovat myös rahoitukseen tehdyt leikkaukset. Valiokunta pitää tärkeänä, että siirtymäsäännösten mukaisesti vaiheittain tapahtuvalla etenemisellä muutos saadaan hoidettua hallitusti. Uudistuksen toimeenpanon riittävistä resursseista tulee huolehtia. Uudistuksen onnistuminen edellyttää valtionhallinnon ja järjestäjäkentän tiivistä vuoropuhelua. Valiokunta toteaa, että valtiontalouden kehyksissä on varattu uudistuksen toimeenpanon tukemiseen yhteensä 30 miljoonaa euroa, vuosille 2018 ja 2019 kummallekin 15 miljoonaa euroa. Valiokunta haluaa kiinnittää huomiota siihen, että uudistuksen toimeenpanon tukea on tärkeää kohdistaa muun muassa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman, henkilökohtaistamisen digitalisoinnin ja skaalautuvien mallien käyttöönottoon, työpaikkaoppimisen Suomen mallin luomiseen sekä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden huomiointiin. 

Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että opetus- ja kulttuuriministeriö huolehtii järjestämisluvat omaavien koulutuksen järjestäjien lupien reformista aiheutuvista muuttamisista, mistä ehdotetaan säädettäväksi siirtymäsäännöksessä. Tämä mahdollistaa sen, että koulutuksen järjestäjien ei tarvitse lupia hakea. Kun kyse on viranomaisaloitteisesta lupien muuttamisesta, kohtuullista on, että koulutuksen järjestäjät saavat uudet lupansa maksutta. Tämän toteuttamiseksi sivistysvaliokunta ehdottaa siirtymäsäännöksen (133 §) täsmentämistä sekä käytännössä noudatetun tavan kirjaamista järjestämisluvan muuttamista koskevaan 29 §:ään.  

Sivistysvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että koulutuksen järjestämisen vapautuminen nykyiseen verrattuna voi asettaa koulutuksen alueelliselle ennakoinnille suuria haasteita. Koulutuspaikkojen alueellisen riittävyyden, koulutuksen saavutettavuuden ja työelämän tarpeisiin vastaamisen näkökulmiin tulee kiinnittää tarkkaa huomiota uudistuksen toimeenpanon valmistelussa. 

Toisen asteen koulutuspaikan varmistaminen jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle käytännössä edellyttää, että koulutusverkko on riittävän kattava myös Pohjois- ja Itä-Suomessa. Monille nuorille kynnys muuttaa koulutuspaikan perässä kauas kotoa on korkea, mikä saattaa johtaa opintopolun katkeamiseen. Ruotsinkielinen ammatillisen koulutuksen tarve hajaantuu laajasti maan rannikkoseuduilla, ja koulutusverkkoa on jo ennen reformia tiivistetty äärimmilleen. Esimerkiksi vaativaa erityisen tuen tarjoavaa koulutusta järjestetään ruotsin kielellä ainoastaan yhdessä oppilaitoksessa maassamme. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon tulevissa kehittämisratkaisuissa tulee keskeisenä periaatteena olla, että ruotsinkielinen opetus keskitetään ruotsinkielisille järjestäjätahoille, jotta ruotsin kielellä toimivat yksiköt eivät muodostu toiminnallisesti liian pieniksi. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on pidetty hyvänä luvan saaneen koulutuksen järjestäjän mahdollisuutta hankkia tutkintojen osia ja koulutusta ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Koulutuspalveluiden hankinnasta ehdotetaan säädettäväksi 1. lakiehdotuksen 30 §:ssä. Hankintaoikeuden tarkoituksena on antaa koulutuksen järjestäjälle mahdollisuus täydentää sen itse järjestämää opetustarjontaa. Valiokunta pitää ehdotusta tärkeänä. Valiokunta arvioi, että lakiehdotuksen sisältämät joustavat opintojärjestelyt ja -polut, opitun tunnistaminen ja tunnustaminen sekä hyväksi lukeminen, henkilökohtaistaminen ja elinikäisen oppimisen periaatteet ja näihin perustuvat prosessit avaavat mm. vapaan sivistystyön oppilaitoksille kasvavan ja koulutusjärjestelmää täydentävän tehtävän. 

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttamisen tavoitteena on saada koulutuksen järjestäjän tulokset ja vaikuttavuus rahoituksen perusteiksi opiskeluun käytetyn ajan laskemisen sijasta ja myös turvata edellytykset ja ennakoitava perusta eri alojen tutkintojen ja koulutuksen järjestämiselle. Valtio ja kunnat osallistuvat ammatillisen koulutuksen rahoitukseen jatkossakin. Esityksen mukaan rahoitus myönnetään voimassa olevan lainsäädännön tapaan koulutuksen järjestäjälle laskennallisena ja yleiskatteellisena. Rahoituksen kokonaismäärän ehdotetaan perustuvan nykyisen kustannusperusteisen rahoituksen sijasta valtion talousarvioon perustuvaksi. Kustannustason nousu otetaan huomioon indeksillä. Ehdotetussa rahoituksessa on neljä elementtiä: perusrahoitus, suoritusrahoitus ja vaikuttavuusrahoitus sekä strategiarahoitus.  

Hallituksen esityksessä on tunnistettu sisäoppilaitosmuotoinen koulutus. Sitä järjestävät muun muassa kansanopistot, joissa järjestettävä ammatillinen koulutus on syntynyt osana kansanopistojen sivistystehtävää. Valiokunta toteaa, että kansanopistoilla on laajaa osaamista sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen sekä valmentavien ja maahanmuuttajille suunnattujen koulutusten järjestämisessä. Niillä tulee olla paikkansa suomalaisessa sivistyskentässä jatkossakin. 

Uudistuksessa koulutuksen järjestäjälle annetaan nykyistä enemmän vapauksia päättää ainakin tutkintojen tarjonnasta ja koulutuksen toteutusmuodoista opiskelijavuosiensa rajoissa. Rahoituksen eri elementtien avulla pyritään antamaan tietty varmuus rahoituksen jatkuvuudesta ja myös kannuste tehdä koulutuksen järjestämistä koskevia valintoja siten, että koulutus on tuloksellista. Ehdotetun rahoitusjärjestelmän tarkoituksena on kannustaa aiemmin hankitun osaamisen tehokkaaseen tunnustamiseen ja opintopolkujen sujuvoittamiseen. Strategiarahoituksen tarkoituksena on tukea koulutuksen järjestäjien uudistamista ja kehittämistä. 

Ehdotuksen mukaan perusrahoituksen osuus on 50 %, ja sen tarkoituksena on turvata, että ammatillista koulutusta on jatkossakin tarjolla kaikilla tarvittavilla aloilla ja kaikille opiskelijoille. Perusrahoituksessa otetaan huomioon mm. tutkintojen kustannuserot, erityinen tuki, majoitus, tutkintotyyppi, toteutustapa, henkilöstökoulutus ja vankilakoulutus. Tuloksellisuuden painoarvon ehdotetaan kasvavan siten, että se on yhteensä 50 %. Siitä 35 % on suoritusrahoitusta, jonka tarkoituksena on tehostaa opintoprosesseja sekä ohjata ja kannustaa suuntaamaan koulutusta ja tutkintoja osaamistarpeiden mukaisesti ja suorittamaan tutkintoja ja niiden osia asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuloksellisuusrahoituksesta 15 % on vaikuttavuusrahoitusta, ja sen tarkoituksena on kannustaa kohdentamaan koulutusta aloille, joilla on työvoimatarvetta, huolehtimaan koulutuksen työelämävastaavuudesta ja laadusta sekä tarjoamaan edellytyksiä jatko-opintoihin. Laskennallinen rahoitus on kokonaismäärästä vähintään 96 %, ja enintään 4 % käytetään strategiarahoitukseen.  

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää lausunnossaan ehdotettua rahoitusjärjestelmää tehokkuuden lisäämiseksi perusteltuna ja oikeansuuntaisena, mutta huomauttaa, että sillä voi olla myös epätoivottavia vaikutuksia. Valiokunnan lausunnossa todetaan, että "uusi rahoitusjärjestelmä saattaa suorituspainotteisuuden vuoksi ohjata koulutuksen järjestäjiä tutkintojen ja suoritteiden "tehtailuun" laadun kustannuksella. Kustannusperusteisuudesta luopuminen taas voi vähentää suuria investointeja edellyttävien koulutusalojen, kuten metsäkone- ja kuljetusalan opiskelupaikkoja koulujen valitessa näitä halvempia koulutusaloja." Asiantuntijakuulemisissa tuotiin erilaisista näkökulmista esille ehdotetun rahoitusjärjestelmän hyviä ja huonoja puolia. Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden painottaminen katsottiin hyväksi, ja toisaalta perusrahoituksen osuutta pidettiin pienenä. Sitä ehdotettiin korotettavaksi esimerkiksi 60 %:iin. Kritiikkinä esitettiin rahoitusjärjestelmän monimutkaisuus, kustannusperusteisuudesta luopuminen ja rahoituksen ennakoitavuuden heikentyminen. Huolena esitettiin myös uuden rahoitusmallin mahdolliset voimakkaat muutokset koulutuksen järjestäjien kesken uuden rahoitusmallin ollessa kokonaan käytössä. Koulutuksen järjestäjien taholta tuotiin esille, että ne eivät ole voineet arvioida oman rahoituksensa muutosta uuteen järjestelmään siirryttäessä. Järjestäjäkohtaisia laskelmia ei ole ollut saatavilla.  

Sivistysvaliokunta yhtyy esitettyihin huoliin ja tunnistaa rahoitusjärjestelmän uudistamisen haasteet ja myös sen, että uuden ja vielä käytännössä testaamattoman järjestelmän toimivuutta ei ole mahdollista täysin varmasti osoittaa. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiesityksessä on kyseessä kokonaisuudistus, jonka keskeisenä tavoitteena on saada ammatillinen koulutus vastaamaan nykyistä paremmin yksilöiden sekä työ- ja elinkenoelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin tulevaisuus huomioon ottaen. Rahoitusjärjestelmän tarkoituksena on yhtäältä turvata toimintalainsäädännön mukaisen koulutuksen järjestäminen ja toisaalta kannustaa järjestäjä tulokselliseen toimintaan. 

Valiokunta toteaa, että jos perusrahoituksen osuutta kasvatetaan, joudutaan vähentämään tuloksellisuusosia ja samalla arvioimaan muutoksen vaikutukset lainsäädännön kokonaisuuden kannalta. Saadun selvityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö tulee siirtymäaikana seuraamaan rahoitusmallin toimivuutta, ja sen perusteella rahoituselementtien prosenttiosuuksia voidaan tarvittaessa esittää muutettaviksi, mikäli rahoitusmalli toimii epätarkoituksenmukaisesti.  

Valiokunta toteaa, että siirtyminen hallituksen esityksessä esitettyihin rahoituselementtien keskinäisiin prosenttiosuuksiin tapahtuu asteittain pitkänä siirtymäaikana. Sen tarkoituksena on antaa koulutuksen järjestäjille aikaa uudistaa toimintaansa. Esimerkiksi vuosina 2018 ja 2019 perusrahoituksen osuus on 95 %. Lisäksi perusrahoituksessa on käytössä harkinnanvaraiset korotukset. Ammatillisen koulutuksen rahoitusta koskeva lainmuutos tulee voimaan siirtymäajan kuluessa portaittain, ja uusi rahoitusmalli tulee kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2022. 

Edellä esitetyn perusteella valiokunta katsoo, että ainakaan tässä vaiheessa rahoituselementtien ehdotettuja prosenttiosuuksia ei ole perusteltua muuttaa. Valiokunta pitää kuitenkin prosenttiosuuksien seurantaa ja sitä koskevaa raportointia välttämättömänä ja esittää asiasta lausuman. (Valiokunnan lausumaehdotus 2) 

Ammatillisten erityisoppilaitosten osalta valiokunta toteaa, että niiden valmentavien koulutusten rahoitus määräytyy puhtaasti perusrahoituksena. Tutkintokoulutuksessa sovellettaisiin samoja rahoituselementtejä kuin muidenkin ammatillisen koulutuksen järjestäjien kohdalla. Tällöin myös erityisoppilaitoksia kannustetaan ja ohjataan tasavertaisesti kiinnittämään huomiota toiminnan tuloksellisuuteen, laatuun ja vaikuttavuuteen. Vaativan erityisen tuen korotuskertoimissa (korkeammat perusrahoituksen kertoimet) otetaan huomioon näiden opiskelijoiden ero tutkinnon osien ja tukintojen suorittamisessa sekä työllistymisessä ja jatko-opiskelijoiksi pääsemisessä verrattuna muihin opiskelijoihin. Tällöin erityisoppilaitoksia ei verrata muihin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin vaan keskenään. Vaativan erityisen tuen korotuskertoimet on laskettu siten, että nykyisten kuuden erityisoppilaitoksena toimivan koulutuksen järjestäjän kokonaisrahoitus ei keskimääräisesti muuttuisi. 

Asiantuntijalausunnoissa esitetään, että rahoituksen ennakoinnin näkökulmasta koulutuksen järjestäjäkohtaisen vuotuisen rahoituksen vaihteluväli edellisen vuoden suoritepäätökseen saisi olla korkeintaan 1—3 %. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että varainhoitovuosina 2018 ja 2019 perusrahoituksen osuus olisi 95 prosenttia eli lähestulkoon samalla tasolla kuin nykyisessä rahoitusjärjestelmässä, kun otetaan huomioon 3 prosentin tuloksellisuusrahoitusosuus. Vuotta 2020 koskeva perusrahoitusosuus on ehdotuksen mukaan 70 % ja vuotta 2021 koskeva 60 %. Valiokunta toteaa, että asteittainen siirtyminen tuloksellisuus- ja vaikuttavuusrahoituspainotteisempaan malliin antaa järjestäjille aikaa sopeutua muutokseen.  

Järjestämisluvissa määritetään opiskelijavuosien vähimmäismäärä, joka on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen järjestäjäkohtaiselle opiskelijavuosien tavoitteellista määrää koskevalle vuosittaiselle päätökselle. Ministeriö ei voi tehdä järjestämisluvan vähimmäismäärän alittavaa päätöstä. Vähimmäisopiskelijavuosimäärät asetetaan järjestäjille lähetettävässä järjestämislupaehdotuksessa nykyisten lupien ja toteutuneen toiminnan perusteella niin, ettei järjestäjien suhteellinen osuus rahoituksesta muuttuisi merkittävästi.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että nykyisessäkin rahoitusjärjestelmässä rahoituksen järjestäjäkohtainen taso on vaihdellut suuntaansa enemmän kuin kolme prosenttia. Uudesta rahoitusmallista ei tule tehdä nykyistä jäykempää, koska silloin se ei kannusta toiminnan vaikuttavuuden, tuloksellisuuden ja tehokkuuden parantamiseen eikä toimintatapojen merkittävään uudistamiseen eikä myöskään asiakaslähtöiseen toimintaan, mikä on ammatillisen koulutuksen reformin keskeinen tavoite. 

Asiantuntijakuulemisessa tuotiin esille, että ammatti- ja erikoisammattitutkintojen rahoituskertoimet jäävät mataliksi suhteessa perustutkintoihin. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että ehdotuksen mukaan rahoituskertoimista päätetään asetuksella, joten lakiin ei ole tarpeen tehdä muutoksia. Asetusluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Perusrahoituksessa ammatti- ja erikoisammattitutkinnolla on perustutkintoa pienempi painokerroin, koska ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa on jatkossakin mahdollista periä opiskelijamaksuja. Perittävillä opiskelijamaksuilla on tarkoitus nykytilaa vastaavasti kattaa keskimäärin noin 15 prosenttia koulutuksen kustannuksista, joten tällä perusteella painokerroin olisi 15 prosenttia pienempi kuin perustutkinnon painokerroin. Toinen peruste kertoimille on se, että ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ovat vaikuttavuusrahoituksessa samalla painoarvolla kuin perustutkinnot. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittajien työllisyysaste on merkittävästi korkeampi kuin perustutkinnon suorittaneiden (esim. vuonna 2015 perustutkinnon suorittajista työllisiä oli noin 60 %, ammattitutkinnon suorittajista n. 78 % ja erikoisammattitutkinnon suorittajista noin 93 %), joten suoritusrahoituksen kertoimet on asetettu siten, että rahoitus ohjaisi mahdollisimman neutraalisti järjestämään ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta sekä perustutkintokoulutusta. Kolmas peruste esitetyille kertoimille liittyy siihen, että ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittajilla on tyypillisesti enemmän aiemmin hankittua osaamista, jolloin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osien suorittaminen edellyttäisi keskimäärin vähemmän tutkintokoulutukseen osallistumista kuin perustutkinnon osien suorittaminen.  

Asiantuntijakuulemisessa esitettiin, että maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrä tulee ottaa huomioon kertoimella. Saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta katsoo, että erillisen maahanmuuttaja- tai vieraskielisyyskertoimen toteuttaminen on teknisesti vaikeaa, koska luotettavan ja yksiselitteisen tietopohjan rakentaminen ei ole ongelmatonta. Ehdotetussa mallissa on sen sijaan oma kerroin opiskelijavalmiuksia tukeville opinnoille, ja sen avulla voidaan tukea esimerkiksi heikon kielitaidon vahvistamista osana ammatillista koulutusta. Valiokunta toteaa, että kertoimen tarpeellisuus on mahdollista arvioida esimerkiksi osana rahoitusjärjestelmän toimivuuden seurantaa. 

Asiantuntijalausunnossa ehdotetaan, että ammatillisen koulutuksen järjestäjän tulisi saada lukea kahden tutkinnon suorittajien tutkinnon osat täysimääräisesti omiksi suoritteikseen. Tulevissa opintohallinnon järjestelmien ja KOSKI-rekisterien siirroissa on oltava selvää, keiden vastuulle raportointi opiskelijoista ja suorituksista tulee. Asiantuntijan mukaan on epäselvää se, kumpi saa rahoituksen ja minkä perusteiden mukaan, jos ammatillisen koulutuksen järjestäjä hankkii opiskelijoille lukiokoulutusta lukiokoulutuksen järjestäjältä.  

Saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta toteaa, että ammatillisen perustutkinnon ja lukiokoulutuksen yhdistäminen eli niin sanotun kaksoistutkinnon suorittaminen on mahdollista jatkossakin nykyisen käytännön mukaisesti. Kaksoistutkinnon suorittamisen rahoittaminen toteutetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmässä siten, että rahoitusjärjestelmän mukainen rahoitus myönnetään ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, joka puolestaan hankkisi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 30 §:n nojalla koulutusta lukiokoulutuksen järjestäjältä. Suoritusrahoituksessa lukio-opinnoilla käytännössä korvattaisiin yhteiset tutkinnon osat sekä osa vapaasti valittavista ammatillisista tutkinnon osista. Siten lukio-opinnot tulevat otetuiksi huomioon rahoituksessa.  

Erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat

Asiantuntijakuulemisessa on korostettu YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 24 artiklaa, joka koskee koulutusta. Siinä lähtökohtana on, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua koulutukseen. 

Toteuttaakseen tämän oikeuden syrjimättä ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien pohjalta sopimuspuolet varmistavat osallistavan koulutusjärjestelmän kaikilla tasoilla sekä elinikäisen oppimisen, jonka tarkoituksena on a) kehittää täysimääräisesti inhimillisiä voimavaroja, omanarvontuntoa ja itsearvostusta sekä vahvistaa ihmisoikeuksien, perusvapauksien ja ihmiskunnan moninaisuuden kunnioittamista; b) mahdollistaa vammaisille henkilöille persoonallisuutensa, lahjakkuutensa ja luovuutensa sekä henkisten ja ruumiillisten kykyjensä kehittämisen mahdollisimman pitkälle. 

Saaduissa lausunnoissa on katsottu, että käsittelyssä oleva ammatillisen koulutuksen reformi ei esitetyssä muodossaan edistä riittävästi yhdenvertaisen ja osallistavan koulutusjärjestelmän toteutumista. Lausunnoissa on esitetty useita tarkennuksia käsiteltävinä oleviin lakiehdotuksiin. Lausuntojen perusteella valiokunta korostaa, että vammaisilla opiskelijoilla on oikeus saada opetusta yleisessä koulutusjärjestelmässä yhdenvertaisesti muiden kanssa ja siihen tarvittavaa yksilöllistä tukea. 

Saadun selvityksen mukaan hallituksen esitys perustuu keskeisesti asiakaslähtöisyyteen ja osaamisperusteisuuteen, joka lähtökohtana soveltuu hyvin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on mahdollistaa erilaiset opintopolut hyvin erilaisia osaamistarpeita omaaville opiskelijoille ja ottaa huomioon yksilölliset tuen tarpeet jokaiselle opiskelijalle laadittavassa henkilökohtaisessa osaamissuunnitelmassa. Selvityksen mukaan ammatillisen koulutuksen reformi luo nykyjärjestelmää laajemmat edellytykset toteuttaa YK:n vammaissopimuksen 24 artiklan tavoitteita. Reformin uudistukset erityisesti koulutustarjonnan joustavoittamisesta, henkilökohtaistamiseen perustuvista yksilöllisistä opintopoluista sekä koulutukseen hakeutumisen ja pääsyn joustavoittamisesta palvelevat myös vammaisia henkilöitä. 

Ammatillisessa koulutuksessa erityinen tuki toteutetaan lähtökohtaisesti inkluusioperiaatteella kaikessa ammatillisessa koulutuksessa. Erityistä tukea voivat lähtökohtaisesti tarjota kaikki koulutuksen järjestäjät. Normaalin erityisen tuen ohella on tarjolla myös vaativaa erityistä tukea niille henkilöille, jotka eivät muutoin voisi opiskella ammatillisessa koulutuksessa. Tällä turvataan kaikille mahdollisuus osallistua ammatilliseen koulutukseen. Valiokunta korostaa, että erityistä tukea on saatavilla yleisessä ammatillisessa koulutuksessa. Kaikki koulutuksen järjestäjät voivat järjestää erityistä tukea, ja rahoitusjärjestelmä kohdentaa lisärahoitusta erityistä tukea tarvitsevien koulutukseen. 

Valiokunta korostaa, että opiskelijan tarvitsema erityinen tuki suunnitellaan henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa, joka luo perustan opiskelijoiden tarpeista lähteville yksilöllisten koulutuspolkujen toteuttamiselle. Tutkintokoulutuksessa erityinen tuki laajenee perustutkintojen ohella myös ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutukseen uuden lainsäädännön myötä. Opetushallituksen määräyksinä antamat tutkintojen ja valmentavien koulutusten perusteet ovat samat kaikissa koulutuksissa riippumatta koulutuksen järjestäjästä, joten ammattitaitovaatimuksissa ja osaamistavoitteissa sekä osaamisen arvioinnissa noudatetaan aina samoja säädöksiä ja määräyksiä. Ammatillisissa perustutkinnoissa on lisäksi mahdollisuus ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista poikkeamiseen sekä arvioinnin mukauttamiseen säännösten mukaisesti. Näin toteutetaan yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä säädetty vaatimus kohtuullisista mukautuksista. 

Vaativan erityisen tuen järjestämistä varten on kattava järjestäjäverkko, jonka osalta järjestämislupasäätelyllä varmistetaan riittävän vahvat toiminnalliset ja taloudelliset toimintaedellytykset vaikeimmin vammaisten ja muiden vaativaa erityistä tukea tarvitsevien koulutuksen ja tukipalveluiden järjestämiseen. Vaativaa erityistä tukea järjestetään sekä ammatillisissa erityisoppilaitoksissa että vaativan erityisen tuen koulutustehtävän saaneissa ammattiopistoissa. Asiantuntijakuulemisessa on arvosteltu vaativan erityisen tuen tarjoamisvelvoitteen rajoittamista pelkästään erityisoppilaitoksiin ja erityisen luvan saaneisiin ammattiopistoihin. Menettelyä pidetään segregoivana ja vammaisten monipuolisia koulutusmahdollisuuksia rajaavina. Koulutuspaikkoja on harvassa, ja esimerkiksi vaativaa erityisen tuen tarjoavaa koulutusta järjestetään ruotsin kielellä ainoastaan yhdessä oppilaitoksessa maassamme. 

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille turvataan monipuoliset mahdollisuudet opiskella ammattiin. Menettelyllä pyritään kuitenkin erityisesti turvaamaan korkealaatuinen ja opiskelijan tarpeisiin vastaava koulutus ja sen alueellinen saatavuus. Saadun selvityksen mukaan vaativan erityisopetuksen laajentamista kaikkien koulutuksen järjestäjien tehtäväksi ei pidetä realistisena, koska vaativan erityisen tuen koulutuksen järjestäminen edellyttää vaativaa erityisosaamista sekä asettaa tiloille, välineille ja laitteille sekä esteettömyydelle erityisen suuria vaatimuksia. Riskinä olisi, että opiskelijoiden tarvitsemaa tukea ja koulutuksen laatua ei voitaisi riittävästi varmistaa, mikäli kaikki koulutuksen järjestäjät voisivat sitä järjestää. Valiokunta korostaa, että erottelu vammaisuuden perusteella on sallittua vain, jos sille on vahvat yksinomaan eroteltavan etuun liittyvät perustelut. Valiokunta pitää tärkeänä, että erityisammattioppilaitosten osaaminen olisi nykyistä enemmän kaikkien ammattioppilaitosten käytettävissä mahdollistamassa vammaisen ja muun vaativaa erityistä tukea tarvitsevan opinnot joustavasti ja yhdenvertaisesti muiden opiskelijoiden kanssa. 

Vammaisten henkilöiden osallistumista ammatilliseen koulutukseen tukee vapaa hakeutumisoikeus. Opiskelijavalintaa koskevissa säädöksissä lähtökohtana on esteettömyyden turvaaminen. Yhteishaussa voidaan käyttää harkintaan perustuvaa hakua, ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvaa opiskelua voidaan tukea myös koulutussopimuksessa koulutuskorvauksilla. 

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että valmentavien koulutusten tavoitteita tulee selkeyttää ja niiden välinen segregoiva joustamattomuus poistaa. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen (jatk. Telma) tulee mahdollistaa joustava siirtyminen esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen (jatk. Valma) tai osatutkinnon suorittamiseen. Telman tavoitteena tulee olla opiskelijan yksilöllisen koulutus- ja/tai työelämäpolun löytäminen. 

Saadussa selvityksessä on korostettu, että käsiteltävänä olevan uudistuksen yhteydessä ei ole määritelty uudelleen Valma- ja Telma-koulutuksia, vaan määritelmät vastaavat voimassa olevaa sääntelyä. Valma koulutus on aina tarkoitettu niille opiskelijoille, joiden tavoitteena on siirtyä valmentavasta koulutuksesta tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Koulutuksen perusteiden osaamistavoitteet on laadittu niin, että ne antavat valmiuksia ja tukevat tutkintokoulutuksen suorittamista. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta voidaan järjestää myös erityisopetuksena. 

Telma-koulutus järjestettäisiin aina vaativan erityisen tuen tehtävän perusteella, eli tässä koulutuksessa kohderyhmänä olisivat vain ne opiskelijat, jotka ovat oikeutettuja vaativaan erityiseen tukeen. Koulutus on tarkoitettu kaikkein vaikeimmin vammaisille henkilöille, joiden tavoitteena ei ole siirtyä tutkintokoulutukseen, vaan vahvistaa elinikäisen oppimisen valmiuksia, mahdollistaa mahdollisimman itsenäinen elämä sekä hankkia valmiuksia työtehtäviin tai työnkaltaiseen mielekkääseen toimintaan. 

Telma-koulutuksella tarjotaan tutkintokoulutusta vastaava pitkäkestoinen koulutusväylä niille vammaisille, joille ei ole mahdollista suorittaa tutkintoa tai sen osaa edes mukautettuna. Asiantuntijalausuntojen mukaan Telma-koulutukselta puuttuu opiskelijan ammatilliseen koulutukseen liittyvä tavoite. Valiokunta korostaa, että kaikille tulee tarjota mahdollisuus opiskelijan yksiköllisiin vahvuuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin perustuvan koulutus- ja työelämäpolun löytymiseen. 

Sivistysvaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että jatkossa selvitetään laajasti vammaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia kouluttautua kaikilla koulutusasteilla tasaveroisesti muiden opiskelijoiden kanssa. Valiokunta ehdottaa asiasta seuraavaa lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 3) 

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että ehdotettu rahoitusmalli, jossa perusrahoituksen osuus on vain 50 %, ei riittävästi tue syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tai nuorten aikuisten koulutusmahdollisuuksia. Opintosuoritusten ja vaikuttavuuden korostaminen rahoituksessa eivät kannusta valitsemaan opiskelijoita, joilla on heikko todennäköisyys läpäistä koulutus menestyksellisesti. Esitys porrastuksesta ensimmäistä ammatillista tutkintoa suorittaville ei asiantuntijalausuntojen mukaan riitä kannustimeksi. Valiokunta viittaa edellä uudistuksen rahoitusratkaisuja koskeviin kannanottoihinsa ja katsoo, että niitä ei ole syytä muuttaa. 

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aseman parantamisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään rahoitusratkaisusta. Syrjäytymisessä on kyse useimmiten pidempiaikaisesta prosessista, jossa erityisesti oman opintopolun nivelvaiheet muodostuvat haasteellisiksi. Nuorella on usein tarjolla erilaisia ohjaus- ja tukipalveluja, mutta hän ei välttämättä osaa niitä käyttää. Valiokunta painottaa, että eri kouluasteiden ja työelämän kanssa tehdyllä yhteistyöllä tulee voida vaikuttaa siirtymien onnistumiseen. Opiskelijan ohjauksesta ja hyvinvoinnista tulee huolehtia yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. 

Tehokkaimpia tapoja ehkäistä syrjäytymistä ja työttömyyttä on varmistaa, että jokainen nuori saa vähintään toisen asteen koulutuksen. Tutkimusten mukaan pelkän peruskoulun käyneillä sekä toisen asteen keskeyttäneillä on suurin riski jäädä työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Valiokunta korostaa kuitenkin myös, että peruskoulusta valmistuvan nuoren tulee pärjätäkseen toisella asteella olla jatko-opintokykyinen eli omata riittävät kielelliset valmiudet ja taidot esimerkiksi matemaattisluonnontieteellisissä aineissa, jotta hän pärjää toisen asteen opintojen alkuvaiheessa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että peruskoulusta valmistuvien nuorten tosiasialliseen jatko-opintokykyisyyteen kiinnitetään kasvavaa huomiota. 

Valiokunta korostaa, että uudistuksessa yhdistetään oppilaitoksiin kaksi opiskelijaryhmää, joiden tarpeet ovat osin erilaiset, eli nuoret ja aikuiset opiskelijat. Etenkin nuoret, jotka aloittavat ammattikouluopinnot noin 15-vuotiaana, tarvitsevat enemmän aikuisten läsnäoloa ja tukea. Reformin myötä opiskelijoilta vaaditaan entistä enemmän omatoimisuutta. Koulutuksen järjestäjien keskeyttämisluvut vaihtelevat 2,3 %:n ja 19,6 %:n välillä vuosien 2013—2014 seurannan mukaan. Koulutuksen järjestäjät, jotka ovat tehokkaasti edistäneet läpäisyä valtionavustuksilla ja hankkeilla, ovat saaneet keskeyttämisasteen noin 5 %:iin. Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että kehittämisresursseja kohdennetaan mahdollisuuksien mukaan valtionavustuksina koulutuksen järjestäjille, joilla keskeyttämisaste on selkeästi tämän rajan yli. Saadun selvityksen mukaan koulutuksen läpäisyn tehostamisessa olennaista on se, että johto eri organisaatiotasoilla on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa läpäisyä edistäviä toimenpiteitä. Kaikkien oppilaitoksessa tulee tietää ja omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, mihin sitoudutaan, jotta läpäisyn tehostamista saadaan aikaan. 

Valiokunta korostaa koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyön vahvistamista. Uudistuksen myötä työpajat voivat toimia entistä laajemmin koulutuksen järjestäjien kumppaneina, ja niillä on osaamista tukea etenkin haasteellisessa tilanteessa olevia nuoria. Oppimisympäristöinä työpajat ovat tuettuja, työvaltaisia ja yhteisöllisiä. Työpajoilla vahvistetaan valmennuksen ja tekemällä oppimisen avulla arjenhallintaa, opiskelu- ja työelämävalmiuksia sekä ammatillista osaamista. Etenkin työpajojen matalimman kynnyksen palvelu, starttivalmennus, on saadun selvityksen mukaan jo hyvin lähellä valmentavaa koulutusta. Työpajayhteistyön avulla valmentavaa koulutusta on mahdollista toteuttaa lähipalveluna ja kehittää sitä toiminnallisempaan ja ohjauksellisempaan suuntaan. 

Valiokunta pitää tärkeänä, että koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyössä toteuttamien valmennusjaksojen rahoitus on jatkossa kestävällä pohjalla. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty rahoituksen perustamista ns. raha seuraa opiskelijaa -periaatteelle. Valiokunta pitää tärkeänä kestävien rahoitusratkaisujen kehittämistä, jotka turvaavat työpajatoiminnan aseman osana syrjäytymisen vastaisia toimia. Työpajoja ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista integroida osaksi koulutusjärjestelmää, sillä oppilaitoksilla ja työpajoilla on omat perustehtävänsä. Työpajojen ensisijaista kohderyhmää ovat koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat nuoret ja pitkäaikaistyöttömät aikuiset. Työpajatoimintaa tarvitaan tukemaan ennen kaikkea heikoimmassa asemassa olevia ja sosiaalista vahvistamista tarvitsevia. 

Henkilöstökoulutus

Asiantuntijalausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että käytettävissä olevassa rahoitusasetusluonnoksessa henkilöstökoulutuksesta ei myönnetä perusrahoitusta. Lausunnonantajan mukaan tämä on huomattava muutos aiempaan ja hankaloittaa oleellisesti ammatillisen koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia toimia työelämän kehittäjinä. Uudessa rahoitusmallissa henkilöstökoulutusta olisivat myös työttömien muutosturva ja rekrykoulutukset silloin, kun työnantaja rahoittaa niistä osan. Tältä osin työttömien koulutusmahdollisuuksien nähdään kapenevan. 

Saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää hallituksen esityksen ratkaisua perusteltuna ja toteaa, että henkilöstökoulutuksen vähennys otetaan huomioon ainoastaan perusrahoituksessa, koska henkilöstökoulutuksessa työnantaja vastaisi osasta koulutuksen kustannuksia. Käytännössä ehdotettu henkilöstökoulutuksen vähennyskerroin vaikuttaa siten, että tutkintotavoitteisen henkilöstökoulutuksen opiskelijavuosista ei myönnettäisi ollenkaan perusrahoitusta, mutta sen sijaan suoritus- ja vaikuttavuusrahoitusosuuksissa henkilökoulutuksen suoritteet otettaisiin huomioon täysimääräisinä. Henkilöstökoulutuksen julkinen rahoitusosuus on tällöin enintään 50 % laskennallisesta rahoituksesta. Tutkintotavoitteisen henkilöstökoulutuksen rahoittaminen vain suoritus- ja vaikuttavuusrahoitusosuuksilla on perusteltua, koska henkilöstökoulutuksesta kertyy keskimääräistä enemmän suoritteita ja henkilöstökoulutuksessa olevien työllistyminen on keskimääräistä yleisempää.  

ALV-kompensaatio.

Asiantuntijakuulemisessa ehdotettiin arvonlisäverolain 30 §:n muuttamista siten, että yksityinen ammatillisen koulutuksen järjestäjä lisätään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnalle. Sivistysvaliokunta toteaa arvonlisäverolain 30 §:n muutoksen olevan valmisteltavana valtiovarainministeriössä 

Työvoimakoulutus

Osana ammatillisen koulutuksen reformia osa työvoimakoulutuksesta ehdotetaan siirrettäväksi opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle ja osaksi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöä. Sivistysvaliokunta on edellyttänyt hallinnonalan siirtoa aikaisemmin ja pitää ehdotusta hyvänä.  

Valiokunta pitää tärkeänä huolehtia perusopetuksen päättävien nuorten koulutusmahdollisuuksien turvaamisen lisäksi myös aikuisten mahdollisuuksista päästä opiskelemaan ja päivittämään osaamistaan. Työmarkkinoilla ja työnhakijoina on suuri joukko henkilöitä, joilla on koulutustarvetta tutkinnon puuttumisen, osaamisen vanhentumisen tai työelämän rakennemuutoksen vuoksi. 

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta korostaa lausunnossaan, että hallinnonalan siirrossa tulee huolehtia työ- ja elinkeinohallinnon osaamisen siirtymisestä uudelle toimijalle. Asiantuntijalausunnoissa esitettiin, että lakiesityksessä tai myöhemmin annettavissa asetuksissa tulee selkeyttää työ- ja elinkeinohallinnon ja tulevien maakuntien rooli erityisesti työvoimakoulutuksen sisällöllisen suunnittelun ja suuntaamisen osalta. Ehdotetun 23 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tulee kuulla työ- ja elinkeinoministeriötä ennen työvoimakoulutuksen tehtävästä päättämistä. Lausunnonantajien mielestä kuulemisvelvollisuuden tulee kattaa myös ELY-keskukset ja TE-toimistot ja tulevaisuudessa maakunnat. Tämä on erityisen tärkeää päätettäessä ammatillisen tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen järjestäjistä tällä hetkellä tuloksellisesti toimivien yksityisten ja erikoisoppilaitosten osalta.  

Sivistysvaliokunta korostaa, että hallinnonalan siirto tulee toteuttaa siten, että tarvittava työvoimakoulutuksen asiantuntemus siirtyy katkotta koulutuksen hallinnonalalle ja että vuorovaikutus hallinnonalojen välillä on riittävää. Hallinnonalan siirrosta ei tule aiheutua häiriötä työvoimakoulutuksen järjestämiselle ja asiakkaiden palvelemiselle. Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen 23 §:ää on valmisteltu yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön kuulemisen tarkoituksena on varmistaa, että työ- ja elinkeinopoliittiset sekä -strategiset näkökohdat tulevat otetuiksi huomioon työvoimakoulutuksen järjestämislupien myöntämisen yhteydessä. 

Kuulemisessa esitettiin huoli yhdenvertaisesta mahdollisuudesta saada työvoimakoulutuksen järjestäjälupa sellaisillekin tahoille, jotka eivät anna valtionosuuteen oikeuttavaa koulutusta. Valiokunta toteaa, että järjestelmä on avoin, minkä vuoksi kaikki tahot voivat hakea myös työvoimakoulutuksen järjestämislupaa. Järjestämislupa voidaan myöntää laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä.  

Uudistuksen seuranta

Sivistysvaliokunta korostaa ammatillisen koulutuksen reformin merkittävyyttä sekä opiskelijoille ja koulutuksen järjestäjille että laajasti koko elinkeinoelämälle. Uudistukselle on asetettu erittäin hyvät ja kannatettavat tavoitteet, ja uudistusehdotus on saanut laajan tuen. Sivistysvaliokunta korostaa uudistuksen toteutumista koskevan kattavan seurannan merkitystä ja ehdottaa seurantaa koskevaa laajaa lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 4) 

Lakiesitys nostaa esiin ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan ja siihen liittyvän arviointijärjestelmän merkityksen ja näiden selkiyttämisen ja vahvistamisen tarpeet. Tähän liittyen tärkeää on mm. koulutuksen järjestämisen edellytysten arvioinnin kriteerien läpinäkyvyys ja arvioinnin riippumattomuuden varmistaminen. Samoin esimerkiksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen perustaksi ehdotettujen opiskelijoiden ja työelämän tyytyväisyyttä koskevien tulosten tulee perustua mittareihin, joiden luotettavuus on varmistettu. Sivistysvaliokunta toteaa, että ammatillisen koulutuksen reformin kokonaisvaltaisuus, sen vaikutukset ja mahdollisesti tarvittavat muutokset tai tarkennukset edellyttävät kansallista arviointiohjelmaa.