Perustelut

Komission direktiiviehdotukset liittyvät EU:n pyrkimykseen luoda unionille kattava maahanmuuttopolitiikka. Jo vuonna 1999 Tampereella pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa asetettiin tavoitteeksi varmistaa jäsenvaltioissa laillisesti oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille oikeudenmukainen kohtelu ja taata heille vastaavanlaiset oikeudet ja velvollisuudet kuin unionin omille kansalaisille.

Ehdotetulla puitedirektiivillä luodaan yhden hakemuksen menettely jäsenvaltion alueella oleskelua ja työskentelyä varten. Lisäksi sillä luodaan jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevia kolmansista maista tulevia työntekijöitä varten yhtäläiset oikeudet, jotka koskevat paitsi työehtoja ja koulutusta myös keskeisten sosiaaliturvaetuuksien saamista ja eläkkeiden maksamista kolmansiin maihin. Jäsenvaltiot voisivat säätää myös direktiiviä laajemmista oikeuksista.

Komission ehdotuksen 12 artikla on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kannalta ongelmallinen. Artiklan perusteella yhdenvertaiset oikeudet koskisivat sekä yhdistelmäluvan haltijoita että henkilöitä, jotka muutoin oleskelevat jäsenmaassa laillisesti ja joilla on oikeus työntekoon, vaikka heidän oleskelunsa pääasiallinen tarkoitus on jokin muu. Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun jäsenmaan omien kansalaisten kanssa olisi sosiaaliturvan niillä aloilla, joita koskee yhteisön sosiaaliturvalainsäädäntö. Suomessa tähän kuuluvat eläkkeet, sairaus-, työttömyys- ja tapaturmavakuutus ja vammaistuet sekä julkiset terveyspalvelut ja perhe-etuudet.

Unionin ulkopuolelta Suomeen muuttava henkilö kuuluu nykysäännösten mukaan asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin maahan tulostaan alkaen, jos hänen katsotaan muuttavan Suomeen vakinaisesti asumaan. Vakinaista asumista osoittavaksi seikaksi katsotaan muun muassa se, että henkilöllä on vähintään kahden vuoden työsopimus tai muu siihen rinnastettava sopimus Suomessa tehtävää työtä varten. Asumista ja Suomeen muuton vakinaisuutta arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon henkilön olosuhteet kokonaisuudessaan ja arvio tehdään tapauskohtaisesti.

Suomen sosiaaliturvalainsäädännössä ei aseteta henkilöitä kansalaisuuden perusteella eri asemaan. Direktiivin mukaan välillisenä syrjintänä pidetään kuitenkin kaikkia sääntöjä, joita maahantulijan on vaikeampi täyttää kuin oman maan kansalaisen. Direktiiviin sisältyvä välillisen syrjinnän kielto edellyttäisi sosiaaliturvalainsäädäntömme muuttamista siten, että direktiivin tarkoittamat unionin ulkopuolelta tulevat yhdistelmäluvan haltijat samoin kuin muutoin maassa laillisesti oleskelevat, joilla on oikeus työntekoon, vaikka heidän oleskelunsa pääasiallinen tarkoitus on muu kuin työnteko, otetaan soveltamisalalaissa tarkoitetun asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin, vaikka heidän muuttoaan Suomeen ei pidettäisikään vakinaisena.

Julkisten terveyspalvelujen osalta direktiiviehdotuksessa tarkoitetuille henkilöille on annettava samat oikeudet terveyspalveluihin kuin maassa asuvilla siinäkin tapauksessa, ettei heillä ole kotikuntaa Suomessa. Suomen lainsäädäntöä olisi muutettava siten, että kunnalla olisi velvoite antaa palvelut myös näille henkilöille siinä laajuudessa ja samoin asiakasmaksuin kuin kunnan asukkaille.

Kaiken kaikkiaan direktiivi merkitsisi laajempia oikeuksia sosiaaliturvaan kolmansista maista tuleville kuin EU-maista tuleville työntekijöille. Suomeen tuleva EU-kansalainen tai EU-maassa asuva kolmannen maan kansalainen saa asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat oikeudet maahantulosta alkaen, jos vakinaisen asumisen kriteerit täyttyvät tai jos työsopimus Suomessa työskentelyä varten on vähintään neljän kuukauden pituinen.

Direktiivin käsittelyssä on asetettu kyseenalaiseksi, riittävätkö viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevat artiklat oikeusperustaksi säätää yhdenvertaisista oikeuksista sosiaaliturvan alalla. Sosiaaliturvasta päättäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, kuitenkin noudattaen yhteisölainsäädäntöä. Suomi on katsonut, että unionin toimivalta riittää sääntelyyn vain niiden henkilöiden osalta, jotka tulevat maahan yhdistelmälupamenettelyn perusteella.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan puheenjohtajavaltio on ehdotuksen käsittelyssä tehnyt kompromissiehdotuksen, jonka mukaan 12 artiklan soveltaminen rajattaisiin vain yhdistelmäluvan haltijoihin ja jäsenmaat voisivat halutessaan julistuksella ilmaista soveltavansa 12 artiklaa myös muihin laillisesti oleskeleviin kolmansien maiden kansalaisiin, joilla on oikeus työntekoon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomi kannattaa soveltamisalan rajaamista niihin henkilöihin, jotka tulevat Suomeen tosiasiallisesti työhön ja joille on myönnetty oleskelulupa työntekoa varten.

Valiokunta katsoo, että komission ehdotuksen mukainen artikla merkitsisi perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme. Järjestelmän perusperiaate on myöntää sosiaaliturvaoikeuksia maassa asuville. Direktiivi rajaisi Suomen kansallista liikkumavaraa edellyttää asumista sosiaaliturvan perusteena.

Puheenjohtajavaltion kompromissiehdotuksen mukaisesti rajattua direktiivin soveltamisalaa, joka merkitsisi yhdenvertaisen sosiaaliturvan myöntämistä yhdistelmäluvan haltijoille, voitaisiin pitää perusteltuna työperäisen maahanmuuton tukemisen sekä Suomeen työskentelemään tulevien sosiaaliturvan kannalta. Tämä supistettukin ehdotus aiheuttaisi muutoksia sosiaaliturvalainsäädäntöömme. Toteutuessaan se laajentaisi asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin tulevien määrää ja edellyttäisi myös EU-maista tulevilta nykyisin vaadittavan neljän kuukauden työskentelyvaatimuksen uudelleentarkastelua. Valiokunta katsoo, että sosiaaliturvaa koskevaa artiklaa on tarkennettava siten, että yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan rajataan koskemaan yhdistelmäluvan haltijoita.