Perustelut
Kunnat tuottavat kansalaisten kannalta tärkeitä peruspalveluita,
joiden merkitys laman aikana korostuu. Myös kansalaiset
pitävät kuntien palveluiden tuottamista ja saatavuutta
sekä toimivuutta tärkeänä asiana.
Niin sosiaali- ja terveys- kuin opetus- ja sivistyspalvelujen saatavuus
ja laatu on turvattava kaikissa oloissa.
Kyse on arvovalinnoista. Sosialidemokraatit haluavat pitää yllä ja
kehittää kuntien peruspalveluita ja toteuttaa
sosiaaliturvan uudistamiskomitean (Sata-komitean) hyviä tavoitteita
köyhyyden poistamisesta ja väliinputoamistilanteiden
vähentämisestä. Hallitus taas käyttää velaksi
ottamansa rahat taloustilanteeseen nähden ylisuuriin ja
työllisyyden näkökulmasta tehottomiin
veronkevennyksiin.
Hallituksen elvytyspolitiikan tehottomuus ja viivyttely sekä kevein
perustein tehdyt veronkevennykset ja tiukka menokehyspolitiikka
ovat vakava uhka Suomen hyvinvointivaltiolle. Viime laman aikana
kuntien henkilöstömäärä tilapäisesti
väheni ja palvelujen laadusta tingittiin. Näistä palvelujen
supistuksista kärsitään vieläkin,
esimerkiksi nuorten syrjäytymiskehityksenä.
Kuntasektorin henkilöstömäärää ei
haluta kasvattaa, vaan lisääntynyt palvelujen
kysyntä aiotaan tyydyttää vain palvelujen
tehostamistoimilla. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta
on toki järkeistettävä — pelkkä rahanlisäys
ei riitä. Kunta- ja palvelurakenneuudistusta eli Paras-hanketta
on jatkettava puitelain mukaisesti tavoitteena nykyistä taloudellisesti
vahvempi kuntarakenne. Puitelain edellyttämien rakennetoimien
tekemiseen tulee lisätä kannusteita.
Kunnat odottavat valtiolta välitöntä tukea
Kuntien peruspalvelut ovat rahoituskriisissä. Kuntien
verotulot alenevat viisi prosenttia viime vuodesta. Menot kasvavat
väistämättä esimerkiksi palkkakustannusten
nousun ja väestön ikääntymisen
vuoksi. Ensi vuonna ongelmat lisääntyvät
työttömyyden kasvun ja heikon ansiotuloverokertymän
johdosta. Hallituksen toimenpiteet kuntien tukemiseksi — sinänsä myönteinen
päätös yhteisöveron kunnille
menevän jako-osuuden korotuksesta tai valtionosuuksien
lisäykset — ovat käytännössä täysin
riittämättömiä. Kuntien menojen
ja tulojen erotukseksi tänä vuonna on arvioitu
kaksi miljardia euroa, ja hallitus esittää lisäyksiä,
jotka tuovat kunnille kuntatalouden kannalta pahimmassa tilanteessa, vuonna
2010, vajaan kolmasosan tästä.
Hallitus jättää kunnat yksin kamppailemaan kasvavien
palveluhaasteiden kanssa. Kunnat joutuvat tekemään
lamatalouden likaiset työt: tekemään
säästöpäätöksiä — esimerkiksi
lomauttamaan henkilökuntaa — sekä ottamaan
lisää velkaa, korottamaan veroja ja vähentämään
investointeja.
Tekemällään rahoituslinjauksella
hallitus myös vaarantaa kansalaisten yhdenvertaisuuden sosiaali-
ja terveyspalveluissa. Tämä näkyy selvästi
myös hallituksen eduskuntaan tuomassa esityksessä laiksi
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä.
Kuvaavaa on, ettei hallitus kehysselonteossaan lainkaan tarkastele
väestön hyvinvoinnin kehitystä. Myös
peruspalveluohjelmassa väestön hyvinvoinnin pohtiminen
rajoittuu pääosin ikääntymisen
tarkasteluun ja tästä aiheutuvaan peruspalvelujen
kysynnän kasvuun. Hyvinvointianalyysia selonteolta olisi
voinut odottaa jo siksi, että jokainen estettävissä olevan
pahoinvoinnin vuoksi menetetty henkilötyövuosi
pahentaa työvoimapulaa, puhumattakaan siitä, että syvän
taloudellisen kriisin aikana olisi olennaista käsitellä kriisin
merkitystä väestön hyvinvointikehitykseen.
Hallitus on jo aiemmin laiminlyönyt investoinnit hyvinvointiin
eli lisäresurssien turvaamisen kunnille niiden palvelutarpeiden
täyttämiseksi. Vuosittainen hallitusohjelman mukainen valtionosuuksien
korotus, 21 miljoonaa euroa, on täysin riittämätön
panostus kuntatalouteen ottaen huomioon pelkästään
ikääntymisen aiheuttama palvelutarpeiden kasvu.
Ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut
ovat pitkällä tähtäimellä halvempi
tapa tukea väestön hyvinvointia kuin jälkikäteen
käynnistettävät toimet työelämän
ulkopuolelle jo joutuneiden työelämään
palauttamiseksi.
On huolehdittava siitä, etteivät kunnat joudu enempiin
henkilöstön lomautuksiin. Kuntien henkilöstön
työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen
sekä työsuhteiden pysyvyyteen tulee panostaa,
jotta kuntatyö nähdään houkuttelevana
ja jotta työurat kunnissakin aidosti pitenevät.
Kunnat joutuvat yksin vastuuseen kasvaneista palvelutarpeista
Inhimilliseltä — mutta myös pidemmällä tähtäimellä kansantaloudelliselta
kannalta — tärkeimpien tarpeiden tyydyttämiseen
ei hallitus anna riittävää tukea. Peruspalveluja
tulisi tarkastella investointina väestön tulevaisuuden
hyvinvointiin, jolloin tuotto-odotukset ovat koko elinkaaren pituisia.
Perusterveydenhuolto on kriisissä. Vanhustenpalveluihin
tarvitaan riittävät resurssit, sitovampia normeja
ja vanhustenpalveluiden asiakasmaksujen selkeämpää sääntelyä.
Moni raskasta läheisapua antava henkilö hoitaa
läheistään ilman omaishoidon tukea. Toisaalta
taas omaishoidon tukea saavien hoitajien loma- ja muut levon mahdollisuudet
ovat puutteelliset. Myös omaishoitojärjestelmän
kehittäminen mainitulla tavalla vaatii kehysselonteossa luvattua
huomattavasti enemmän resursseja. Selvitysten mukaan omaishoidon
tuen maksatukseen ja omaishoitajien tukipalveluiden vahvistamiseen
tarvittaisiin kehyskaudella lisämäärärahaa
yli 100 miljoonaa euroa.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityssuunta on huolestuttava.
Kasvava osa lapsista sijoitetaan hoitoon kodin ulkopuolelle. Tänä vuonna sijaishuollossa
on jo noin 17 000 lasta ja kokonaiskustannukset lähestyvät
600 miljoonaa euroa. Lähes joka kymmenes 17—18-vuotiaista
jää koulutuksen ulkopuolelle tai keskeyttää opintonsa.
Myös lastensuojelulain toteuttaminen kärsii, kun
tarpeellisia resursseja ei taata: lastensuojelun avohuoltoon tarvitaan
lisää lastensuojelutyöntekijän
virkoja ja kuntien lastensuojelulaitoksiin sekä yksityisiin
lastensuojelulaitoksiin jopa satoja uusia työntekijöitä.
Vaikka hallitus ohjelmassaan lupaa tukea lapsiperheitä myös
lisäämällä lapsiperheiden kotipalveluja,
ei tätä tärkeää ennaltaehkäisevää työtä ole
kehyksissä riittävästi huomioitu.
Maahanmuuttajien määrät ja kotouttamisen ongelmat
kasvavat. Hallituksen olisi tullut vastata niihin lisävaateisiin,
joita tästä kehityksestä kunnille aiheutuu.
Suomeen saavuttuaan maahanmuuttajan tulee päästä mahdollisimman
pian suomen kielen opetuksen ja kotouttamiskoulutuksen piiriin.
Esimerkiksi monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa koskevan asiantuntemuksen lisääminen
peruspalveluihin on tärkeää.
Niin ikään kunnille tulevat uudet tehtävät
ja entisten tehtävien laajennukset on voimakkaasti alirahoitettu.
Esimerkiksi lainmuutos, jonka mukaan vaikeavammaisille henkilöille
järjestettävä henkilökohtainen
apu tulee 1.9.2009 lähtien subjektiiviseksi oikeudeksi,
edellyttää vähintään
sadan miljoonan euron lisäpanostusta kuntien valtionosuuksiin.
Hallitus ei kuitenkaan ole varannut tarpeeksi rahoitusta tähän
uudistukseen. Suuri joukko palvelua tarvitsevista vaikeavammaisista
jääkin todennäköisesti edelleen henkilökohtaisen
avun ulkopuolelle.
Kuntien rahoitusaseman vahvistamiseksi valtionosuuksia on kasvatettava
pysyvästi. Sosialidemokraatit ovat esittäneet
jo ennen talouskriisin syvenemistä vuoden 2008 ja 2009
vaihtoehtobudjeteissaan kuntien valtionosuuksiin 600 miljoonan euron
lisäystä. Tästä 450 miljoonaa euroa
olisi käytetty sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien
lisäämiseen. Nyt rahoitusta tarvitaan jopa
tätä enemmän. Valtionosuuksien korotuksen
ohella on käytettävä myös muita
keinoja, esimerkiksi toteuttamalla toimenpiteitä, jotka
lisäävät kuntien verotuloja hallituksen
esittämää enemmän.
Hallitus ei tue kuntia työttömyyden ja toimeentulo-ongelmien
kasvuun vastaamisessa
Työttömyyden kasvun aiheuttamia
menonlisäyksiä ei ole kehysselonteossa tarpeellisessa määrin
huomioitu. Työttömyys lisää sosiaali-
ja terveyspalveluiden kysyntää. Kunnilla on velvoite
maksaa puolet työmarkkinatuesta, jos pitkäaikaistyötöntä ei
kyetä aktivoimaan. Kun aktivoinnin järjestäminen
kuitenkin maksaa kunnille noin kolminkertaisesti aktivointitukeen
nähden, jolloin kuntien nettokustannukset kasvavat (erityisesti,
jos aktivointitoimenpiteitä koskevat kohdat ns. sosiaalitupossa
toteutetaan), on vaarana, että kunnat säästävät
työttömien henkilöiden aktivointitoimissa.
Toimeentulotuen asiakasmäärät ja
menot ovat kääntyneet jyrkkään
nousuun. Äkillisesti paisuneet hakijamäärät
ovat johtaneet siihen, että toimeentulotukilain mukainen
seitsemän päivän enimmäisaika
hakemusten käsittelyssä ylitetään useassa
kunnassa. On pikaisesti ryhdyttävä toimiin henkilöstön
lisäämiseksi sosiaalitoimeen sekä valvottava,
että lainmukaiset velvoitteet kunnissa täytetään.
Pienituloisimpien toimeentuloa on kohennettava
Köyhimmät eivät ole hyötyneet
valtion mittavista veronkevennyksistä. Vaikka kehyspäätökseen
sisältyy joidenkin sosiaaliturvan etuuksien korotuksia,
huononee pienituloisten asema kuntaveron noustessa huonon taloustilanteen
vuoksi myös siksi, että hallituksen tekemät
veronkorotuspäätökset, esimerkiksi kiinteistöveron
nosto, nostaa heidän kulujaan.
Hallitus ilmoittaa kehysselonteossaan ottavansa käyttöön
ns. takuueläkkeen, jonka tarkoitus on turvata vähimmäistoimeentulo
pelkkää kansaneläkettä tai hyvin
pientä työeläkettä kansaneläkkeen lisäksi
saaville henkilöille. Huomioiden edellä mainitut
kasvavat menot ei takuueläke ole riittävä toimenpide.
Olemme jo useaan otteeseen esittäneet mm.
eläkkeensaajien asumistuen parantamista.
Lisäksi hallitus siirtää takuueläkkeen
rahoituksesta huolehtimisen seuraavalle hallitukselle, sillä takuueläke
astuu voimaan maaliskuussa 2011, siis seuraavien eduskuntavaalien
jälkeen.
Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulee
työttömyysturvan vähimmäispäivärahoja ja
ensimmäisen lapsen lapsilisää korottaa.
Yleistä asumistukijärjestelmää on
parannettava muuttamalla asumistuen tulorajoja ja luopumalla turhista
asunnon ikä- ja pinta-alavaatimuksista. Kaikkein pienituloisimpien
lapsiperheiden asemaa parannetaan korottamalla lapsiperheiden toimeentulotukea.
Sosiaaliturvan uudistamistyö on tehtävä niin, etteivät
tiettyjen etuuksien korotukset heikennä muiden sosiaaliturvaetuuksien
tasoa. Rahaa ei siis tule siirtää toiselta pienituloiselta
toiselle. Tarvitaan aitoja taloudellisia panostuksia sosiaaliturvan
parantamiseen.