Yleisperustelut

Eläkeuudistuksen taustaa

Eduskunta on helmikuussa vuonna 2003 hyväksynyt laajan yksityisten alojen työeläkejärjestelmän uudistuksen tulevaksi voimaan vuoden 2005 alusta alkaen. Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman mukaisesti nyt annetulla hallituksen esityksellä yksityisalojen uudistuksen periaatelinjauksia vastaavat lainsäädäntömuutokset ehdotetaan toteutettaviksi myös kunnallisessa eläkejärjestelmässä.

Uudistuksen tavoitteena on ensisijaisesti turvata koko eläkejärjestelmän kestävyys myös tulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa ja elinajan pidentyessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi uudistuksella pyritään myöhentämään keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää kahdella, kolmella vuodella. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on yksityisalojen eläkeuudistuksesta antamassaan mietinnössä (StVM 58/2002 vp) pitänyt uudistuksen lähtökohtia kannatettavina. Eläkemenojen kehitykseen ja eläkemaksujen nousun hillitsemiseen pitkällä aikavälillä on perusteltua pyrkiä vaikuttamaan ajoissa. Elinajan odotteen sekä kansanterveyden myönteisen kehityksen valossa tavoite eläkeiän myöhentämisestä on perusteltu, ja se on sopusoinnussa terveyden ja työkyvyn myönteisen kehittymisen kanssa.

Vanhuuseläkkeelle voi uudistuksen jälkeen jäädä joustavasti työntekijän oman valinnan mukaan 62—68 ikävuoden välillä ja eläketurvaa voi parantaa korotetulla 4,5 prosentin karttumalla jatkamalla työssä 63 vuoden iän jälkeen. Työssä jatkamista kannustetaan myös poistamalla eläkkeen suuruutta rajoittanut eläkekarttuman enimmäismäärä. Eläkkeen ansainta-aika pitenee, kun eläkkeen karttuminen alkaa uudistuksen jälkeen jo 18 vuoden iästä. Työeläkkeen laskenta uudistuu siten, että lain voimaantulon jälkeiseltä ajalta eläke lasketaan koko työhistorian kunakin vuonna ansaittujen palkkojen perusteella. Uudistus lisää tältä osin oikeudenmukaisuutta, kun työsuhteiden pituus tai niiden lukumäärä eivät enää vaikuta työeläketurvan määrään. Palkat tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon indeksillä, jossa yleisen ansiokehityksen osuus nousee nykyisestä 50 prosentista 80 prosenttiin.

Eläkkeen ansainta-ajan pidentyminen, eläkkeen yhteensovituksesta luopuminen, eläkekarttuman enimmäisrajoituksen poistaminen samoin kuin eläkkeen kertyminen palkattomilta ajoilta ovat omiaan tuottamaan tulevaisuudessa tasoltaan nykyistä parempaa eläketurvaa. Eläkkeelle jäämisen myöhentämisen lisäksi eläkejärjestelmän kestävyyttä pyritään kuitenkin turvaamaan sopeuttamalla eläke keskimääräiseen eliniän kasvuun. Alkavien eläkkeiden suuruutta tarkistetaan vuoden 2009 jälkeen elinaikakertoimella sen mukaan, miten paljon väestön yleinen elinajan odote kasvaa. Elinaikakerroin on keino tasapainottaa elinajan pitenemisestä eläkejärjestelmälle aiheutuvia kustannuspaineita.

Yksityisten alojen uudistuksen pohjana oli työmarkkinoiden keskusjärjestöjen työeläkkeiden kehittämisestä syksyllä vuonna 2001 tekemä sopimus. Kunnallisten eläkkeiden uudistus on valmisteltu sisäasiainministeriössä, eikä sen sisällöstä ole saavutettu yksimielisyyttä kunnallisten pääsopijajärjestöjen kanssa käydyissä neuvotteluissa.

Eläkejärjestelmien yhtenäistäminen

Nyt käsiteltävän uudistuksen keskeisenä tavoitteena on yhtenäistää kunnallisen eläkejärjes-telmän eläkesäännöksiä yksityisen puolen eläkesäännösten kanssa. Vastaavat eläkejärjestelmien yhtenäistämiseen tähtäävät ehdotukset on tehty valtion eläkejärjestelmän osalta (HE 46/2004 vp). Uudistus on siten jatkoa 1990-luvulla tehdylle periaatelinjaukselle, jonka mukaan eläketurvan taso yksityisellä ja julkisella sektorilla yhtenäistyy. Uudistuksen jälkeen erityisesti 1960 ja sen jälkeen syntyneiden eläketurva on lähes kokonaisuudessaan työntekijäin eläkelain mukainen. Linjaus yhtenäisestä eläketurvasta vastaa työelämässä tapahtuneita muutoksia.

Uudistuksessa on yksityiskohtia, joiden perusteella uudistus toteutetaan kunnallisessa järjestelmässä suojaamalla yksityisaloja parempia etuuksia tietyn siirtymäajan. Uudistuksessa on muun muassa suojattu eläkekarttuman osalta ne työntekijät, jotka ehtivät täyttää 55 vuotta ennen uudistusta. Heidän eläkekarttumansa säilyy kahtena prosenttina uudistuksen jälkeenkin. Oikeus varhennettuun vanhuuseläkkeeseen säilyy ehdotuksen mukaan ennen vuotta 1960 syntyneillä työntekijöillä, joiden on mahdollista varhentaa vanhuuseläkettään kolmella vuodella ennen henkilökohtaista eläkeikää. Lisäksi ennen vuotta 1947 syntyneille osa-aikaeläkkeen aikana tehdystä työstä eläkekarttuma 63 vuoden iästä nousee 4,5 prosenttiin.

Merkittävin ero yksityisen puolen eläkeuudistukseen on kunnallisen eläketurvan vapaakirjoittamisen yhteydessä vuoden 2004 lopussa tehtävä eläkkeiden yhteensovitus sekä ennen vuotta 1995 karttuneen eläkkeen normeeraus, jos työntekijä haluaa jäädä vanhuuseläkkeelle 63 vuotta täytettyään ja hänen henkilökohtainen eläkeikänsä on tätä korkeampi. Ehdotukset ovat samansisältöiset valtion eläkelain kanssa. Yhteensovituksesta luopuminen johtaisi esityksen perustelujen mukaan suuriin eläke-etuuksiin, koska eläkkeen taso voisi nousta jopa 90 prosenttiin eläkepalkasta. Jos taas yhteensovitus tehtäisiin vasta eläkkeelle jäätäessä, yhteensovitus leikkaisi korkeammat karttumat eikä työssä jatkamisesta palkitseminen toteutuisi. Kun yhteensovitus aikaistetaan vuoden 2004 lopussa tapahtuvan vapaakirjoittamisen yhteyteen, uudistuksen jälkeen karttuvat eläkkeet lisätään kokonaisuudessaan vakuutetulle aikanaan maksettavaan eläkkeeseen.

Lisäksi ehdotukseen sisältyy turvalauseke sellaisten poikkeuksellisten tilanteiden varalta, että eläketurva jäisi kunnallisen eläkelain piirissä pienemmäksi kuin vastaavalla työuralla henkilö olisi saanut työntekijäin eläkelain piirissä.

Normeeraus

Ehdotuksen mukaan työntekijät, jotka valitsisivat eläkkeelle jäännin ennen nykyistä eläkeikäänsä, eivät saisi ennen vuotta 1995 karttunutta eläkettään samansuuruisena kuin nykyisessä eläkeiässään, vaan eläkkeeseen tehtäisiin eräänlainen varhennusvähennys jakamalla peruseläke normeerauskertoimella 1,106. Tämä pienentää 2 prosentin karttuman noin 1,8 prosenttiin, joka kuitenkin on yksityisalojen 1,5 prosentin karttumaa korkeampi. Koska uudistuksella pyritään siihen, että työssä jatkettaisiin nykyistä pidempään, olisi uudistuksen tavoitteiden vastaista parantaa eläketurvaa niin, että se johtaisi vanhuuseläkkeelle siirtymisiän alentumiseen. Jos henkilöllä on pitkä kunnallinen palvelussuhde ennen vuotta 1995, sitä lähempänä hänen eläkeikänsä on 63 vuotta ja sitä lyhyempää työskentelyä 63 vuoden jälkeen normeerauksen välttäminen edellyttää. Sen sijaan, jos palvelua on hyvin vähän ennen vuotta 1995, eläkeikä on lähempänä 65 vuotta. Tällöin myöskään normeerauksella ei ole suurta merkitystä eläkkeen määrään. Valiokunta korostaa, että normeeraus ei heikennä työntekijän nykyistä oikeusasemaa. Jatkamalla nykyiseen henkilökohtaiseen eläkeikäänsä saakka työntekijä saa vähintään vastaavan eläkkeen kuin saisi nykysäännöillä. Lisäksi on otettava huomioon, että työskentely 63 ikävuoden jälkeen kasvattaa eläkettä korotetun karttuman mukaisesti.

Normeerauksen vaikutus yksittäisen eläkkeensaajan näkökulmasta riippuu siitä, miten eläkkeiden yhteensovitus rajaa eläkkeen määrää. Saadun selvityksen mukaan noin kolmasosalle niistä henkilöistä, joilla on palvelusta ennen vuotta 1995, normeeraus ei vaikuta lainkaan eläkkeen määrään, koska sekä normeerattu että normeeraamaton eläke ovat suuremmat kuin eläkkeen enimmäismäärä yhteensovituksen jälkeen.

Valiokunta korostaa vielä, että normeerausta ei tehdä työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kaikkiin työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyisi lisäksi oi-keus saada eläketapahtumasta 63 vuoden iän täyttämiseen jäljellä olevalta ajalta eli tulevalta ajalta laskettava eläkeosuus. Yli 50-vuotiaiden tulevan ajan karttuma nousisi 1,3 prosenttiin vuodessa.

Valiokunta on yksityisten alojen eläkeuudistuksen yhteydessä pitänyt ongelmallisena sitä, että varhennusvähennyksen tekeminen kansaneläkkeeseen 65 vuoden ikään saakka merkitsee erityisesti pienen työeläkkeen ansainneiden naisten samoin kuin pientä yrittäjäeläkettä saavien eläkkeellejäämisiän valintamahdollisuuk-sien kaventumista verrattuna suuremman työeläkkeen kartuttaneisiin. Valiokunta piti tärkeänä, että kansaneläkejärjestelmän sovittamista työeläkeuudistukseen jatkossa vielä uudelleen arvioidaan. Valiokunta toteaa, että kansaneläkettä saavien kannalta on myönteistä se, ettei kansaneläkettä vähentävänä tulona oteta huo-mioon 63 vuoden iän jälkeen karttunutta työeläkettä. Työeläkettä voi siis kasvattaa ilman, että se vähentää kansaneläkkeen määrää.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan normeerauksen poistamisen kustannusvaikutukset kunnallisessa eläkejärjestelmässä olisivat 0—500 miljoonaa euroa. Normeeraus on yksi niistä tavoitteista, joilla pyritään saavuttamaan kaksi—kolme vuotta korkeampi eläkkeelle siirtymisikä myös julkishallinnossa. Normeerausta ei tehdä, jos työntekijä ei siirry eläkkeelle ennen nykyistä eläkeikää. Normeerauksen toteutuminen riippuu siten työntekijän valitsemasta eläkkeelle jäämisen ajankohdasta. Kunta-alalla työskentelevistä valtaosa on naisia, joiden on saadun selvityksen mukaan arvioitu erinäisistä syistä siirtyvän eläkkeelle ennen varsinaista eläkeikää. Näin ollen normeeraus kohdistuisi pääosin tähän ryhmään. Siksi on tärkeää, että hallituksen toimin näiden ryhmien mahdollisuus siirtyä eläkkeelle normaalissa eläkeiässä turvataan erityisesti työelämän sisältöä ja työterveydenhuoltoa kehittämällä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että normeerauksen vaikutuksia arvioidaan. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Työelämän kehittäminen

Valiokunta toteaa, että eläkkeelle jäämisen myöhentäminen ja eläkeuudistuksen onnistuminen mitataan viime kädessä yrityksissä ja työpaikoilla. Eläkkeelle siirtymisen myöhentämisen kannalta ensisijaisen tärkeitä ovat työelämän kehittämiseen ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyvät toimenpiteet. Valiokunta on yksityisten alojen eläkeuudistusten yhteydessä kiinnittänyt huomiota työelämän kehittämistarpeisiin, jotta työelämän muutokset olisivat tukemassa eläkejärjestelmän tavoitetta eläkkeelle jäämisen myöhentämisestä.

Kunnallisella sektorilla toimet, joilla työ-urien pidentämistä edistetään, ovat erityisen tarpeellisia, koska kuntasektorilla työskentelee yksityissektoriin verrattuna ikääntyneempää väkeä. Kuntasektorilla eläkeikään lähivuosina tulevien osuus on huomattava ja työntekijöiden poistuminen eläkkeelle niin merkittävä, että kuntasektoria uhkaa työvoimapula. Kunnallisten työnantajien tulee pystyä huolehtimaan henkilöstön työkunnon ylläpitämisestä ja parantamisesta kokeneiden ja ammattitaitoisten työntekijöiden pitämiseksi työssä mahdollisimman pitkään. Tämän lisäksi tarvitaan johtamisen kehittämistä ja työolojen sekä henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, jotta työssäjatkaminen koetaan houkuttelevaksi. Hyvällä johtajuudella on oleellinen merkitys toimivalle työyhteisölle. Tämän vuoksi johtajuuskoulutukseen sekä sen laatuun ja riittävyyteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Kuntasektorilla tulee lisäksi varautua varmistumaan myös palkkojen kilpailukykyisyydestä osaavan henkilöstön pitämiseksi kuntatyönantajien palveluksessa.

Työpaikoilla ja työterveyshuollossa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota hyvään työilmapiiriin sekä henkisen rasituksen ehkäisemiseen ja hoitoon. Tilastojen mukaan sairauspoissaolot ja niiden kunnille aiheuttamat kustannukset ovat huolestuttavasti kasvaneet. Mielenterveyden häiriöiden osuus työkyvyttömyyden syynä on lisääntynyt merkittävästi. Erityisen korkea niiden osuus on nuoremmissa ikäryhmissä. Alle 55-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä yli puolet perustuu mielenterveyden häiriöihin. Lisääntyneet eläkkeelle siirtymiset johtuvat pääasiassa eriasteisista masennus- ja työuupumusoireista.

Työuupumus on työolobarometrin mukaan vakava uhka työntekijöiden hyvinvoinnille. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon alalla työntekijät kokevat tutkimusten mukaan usein liiallisesta työpaineesta johtuvia oireita. Työuupumuksesta kärsivät muistuttavat paljon masennuksesta kärsiviä, ja pitkään jatkunut työuupumus johtaa usein masennukseen. Työterveydenhuolto on avainasemassa työntekijöiden oireiden havaitsemisessa ja kuntoutustarpeen riittävän varhaisessa toteamisessa. Kuntoutuksella voidaan vähentää uupumusasteista väsymystä ja masentuneisuutta. Kuntoutus lisää tyytyväisyyttä työhön ja elämään sekä hyvinvointia ja elämänhallintaa. Työntekijän kuntoutus ei yksistään voi olla tuloksellista, ellei työuupumuksen taustalla olevia työhön liittyviä tekijöitä huomioida ja toimenpiteitä kohdisteta myös työyhteisöön. Työterveyshuollossa ja työsuojelussa toimivia tuleekin kouluttaa nykyistä paremmin tunnistamaan työntekijän sairastumiseen liittyviä työpaikan psyykkisiä kuormittavuustekijöitä.

Ammatillinen työkyvyttömyys

Kunnallinen eläkelaki on hyväksytty eduskunnassa helmikuussa vuonna 2003. Säädettäessä lakia siihen sisällytettiin myös säännökset yksilöllisen varhaiseläkkeen poistamisesta sekä osa-aikaeläkkeen kertymäsäännösten ja ikärajojen muuttamisesta. Yksilöllisen varhaiseläkkeen poistuessa sen myöntämisedellytykset sulautettiin työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Kunnallisessa eläkejärjestelmässä on yksityisaloista poiketen työkyvyttömyyseläkeoikeuden harkinnassa käytössä niin sanottu ammatillinen työkyvyttömyysmääritelmä. Arvioitaessa henkilön kykenemättömyyttä työhönsä otetaan huomioon sen ammatin vaatimukset, jossa henkilö eläkettä hakiessaan toimii. Työkyvyttömyyseläkkeen edellytyksenä aina kuitenkin on, että työkyvyttömyys aiheutuu sairaudesta, viasta tai vammasta. Laissa edellytetään lisäksi, että 60 vuotta täyttäneen viranhaltijan työkyvyttömyyseläkeoikeuden arvioinnissa otetaan huomioon hänelle työstä aiheutunut rasittuneisuus ja kuluneisuus sekä hänen työnsä vaativuus ja vastuullisuus silloin, kun ansiotyöura on pitkä ja nämä seikat yhdistyneenä sairauteen, vikaan tai vammaan tekevät työnteon jatkamisen kohtuuttomaksi. Lain hyväksymisen yhteydessä valiokunta edellytti, että työkyvyttömyyden arvioinnissa myös alle 60-vuotiaiden kohdalla tulee ottaa huomioon työn erityisvaatimukset, jotka liittyvät yleiseen turvallisuuteen, työntekijän omaan turvallisuuteen taikka työn vastuullisuuteen yleisen edun kannalta (StVM 56/2002 vp).

Varhennetun vanhuuseläkkeen alaikärajaa ehdotetaan nyt korotettavaksi nykyisestä alimmillaan 58 vuodesta 62 vuoteen. Tosin ennen vuotta 1960 syntyneillä säilyy oikeus varhentaa vanhuuseläkettään kolmella vuodella. Ikääntyvien työntekijöiden mahdollisuudet siirtyä eläkkeelle yksilöllisten tarpeiden mukaan ennen varsinaista vanhuuseläkeikää kaventuvat siten tulevaisuudessa edelleen aiemmin hyväksyttyjen linjausten mukaisesti. Tämän johdosta valiokunta toteaa, että eläkeoikeuden harkinnassa on otettava huomioon tiettyjen julkisen sektorin alojen työtehtävien erityispiirteet, jotka edellyttävät suorituskyvyn täysimääräistä säilymistä.

Palo- ja pelastustoimen tehtävät asettavat erityisiä vaatimuksia työntekijöiden fyysiselle ja psyykkiselle toimintakyvylle. Tulipalojen sammutustehtävät, savu- ja kemikaalisukellustehtävät, raivaustehtävät sekä korkean paikan työskentely edellyttävät suorittajaltaan täyttä toimintakykyä. Samoin useat terveyden- ja sosiaalihuollon tehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, joissa työskentelevän tulee säilyttää työ- ja toimintakykynsä vuorotyössä kaikkina vuorokauden aikoina selviytyäkseen erityistarkkuutta vaativista ja fyysisesti raskaista työtehtävistä.

Sisäasiainministeriössä on erikseen käynnistetty selvitystyö ikääntymisestä pelastustoiminnalle aiheutuvien ongelmien selvittämiseksi. Tarkoituksena on kartoittaa nykyinen pelastuslaitosten henkilöstö- ja tehtävärakenne sekä palomiesten nykyinen työssäselviytyminen. Lisäksi selvitetään ne käytännön toimenpiteet, joita pelastuslaitokset voivat tehdä niiden palomiesten osalta, jotka eivät kykene vaativampiin pelastustehtäviin. Tavoitteena on, että oikea-aikaisesti pystytään varautumaan toimenpiteisiin, joilla pelastustoimelle asetetut vaatimukset pystytään turvaamaan.

Valiokunta toteaa, että kuntasektorilla henkilöstön yleisestä ikääntymisestä johtuen on useilla aloilla välttämätöntä kehittää toimenkuvia siten, että varhaisen eläkkeelle jäämisen sijasta työkyvyn vähentyessä tiettyjen vaativimpien tehtävien suorittamiseen työssä jatkaminen olisi mahdollista töitä järjestelemällä. Niillä julkisen sektorin aloilla, joissa tehtävät liittyvät yleiseen turvallisuuteen, potilasturvallisuuteen tai tehtävien muuhun vastuullisuuteen yleisen edun kannalta, tulisi myös työsuojelutoimilla nykyistä aktiivisemmin puuttua työn kuormittavuuteen. Näillä aloilla olisi tarvetta myös tehostettuihin terveystarkastuksiin, jotta työkyvyttömyyden uhka voidaan riittävän varhain havaita. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Eläkelaitoksen lääkärin rooli

Esityksessä ehdotetaan kunnallisen eläkelain 140 §:ään lisäystä, jonka mukaan eläkelaitok-sen lääkärin antamaan arvioon ei sovelleta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 §:n säännöksiä. Esityksen perustelujen mukaan uuden säännöksen tarkoituksena on täsmentää eläkelaitoksen asiantuntijalääkärin asemaa suhteessa terveydenhuollon ammattihenkilölakiin. Valiokunnan käsittelyssä on tämän esityksen ohella ollut yhtäaikaisesti HE 39/2004 vp, jossa vastaavat muutokset on ehdotettu tehtäviksi työntekijäin eläkelakiin ja merimieseläkelakiin koskien eläkelaitosten asiantuntijalääkäreitä. Valiokunta on antanut esityksestä mietintönsä StVM 11/2004 vp.

Valiokunta toteaa, että eläkelaitoksen palveluksessa oleva lääkäri osallistuu päätöksen valmisteluun yhtenä asiantuntijana juristien, korvauslaskijoiden ja muiden laitoksen asiantuntijoiden kanssa. Valiokunnan näkemyksen mukaan on sinänsä tarkoituksenmukaisuussyistä perusteltua, ettei asian valmistelussa laitoksen lääkärin esittämiä kannanottoja edellytetä kirjattavaksi asiakirjoihin noudattaen ammattihenkilölain 23 §:ssä säädettyjä todistusten ja lausuntojen muotovaatimuksia. Kun lausuntoa pyydetään laitoksen ulkopuoliselta lääkäriltä, tulisi lausunto laatia mainitun pykälän edellyttämiä muotovaatimuksia noudattaen.

Valiokunta painottaa kuitenkin, että eläkelaitoksen lääkäri osallistuu päätöksen valmisteluun lääkärikoulutuksensa ja ammatillisen osaamisensa perusteella. Vaikka lääkäri ei esitä kannanottojaan terveydenhuollon ammattihenkilölaissa säädettyjä muotovaatimuksia noudattaen, se ei merkitse sitä, etteikö kannanottoja tule laatia sitä asianmukaisuutta ja huolellisuutta noudattaen, jota lääkärin ammattia harjoitettaessa edellytetään. Eläkelaitoksen lääkäri esittää asioiden ratkaisemiseen liittyvät arvionsa nimenomaan lääkärin ominaisuudessa ja vastaa antamistaan arvioista ammatinharjoittamisvastuunsa perusteella.

Valiokunta pitää kansalaisten oikeusturvan kannalta tärkeänä eläkelaitoksissa toimivien lääkäreiden valvontaa. Tästä syystä valiokunta on mainitussa mietinnössään pitänyt tarpeellisena, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää, onko terveydenhuollon ammattihenkilölakia täsmennettävä sen selkeyttämiseksi, että valvontaviranomaisten toimivalta ulottuu myös eläkelaitoksen palveluksessa oleviin lääkäreihin.

Valiokunta toteaa vielä toistamatta po. mietinnössä esittämäänsä, että kannanotot, jotka koskevat asianosaisen kuulemista, asianosaisen oikeutta saada tieto valmistelussa syntyneistä asiakirjoista, eläkelaitoksen velvollisuutta perustella päätökset asianmukaisesti sekä ratkaisuprosessien kehittämisen tarpeellisuutta, soveltuvat myös asioiden käsittelyyn kunnallisessa eläkelaitoksessa.