Yleistä

Euroopan unioni ja sen edeltäjäyhteisöt ovat olleet syntymästään asti paitsi rauhanprojekteja myös taloudellisia yhteenliittymiä.   

Alueen taloudet ovat syvästi integroituneita toisiinsa. Suomi on sitoutunut vahvasti Eu-jäsenyyteen ja sen kehittämiseen. Euroopan integraatio luo vaurautta, joka on jaettava oikeudenmukaisella tavalla. EU nauttii kansalaisten luottamusta vain, kun se lisää hyvinvointia ja turvallisuutta sekä luo uskoa tulevaan. Suomen on tavoiteltava taloudellisesti toimivaa unionia, jonka kehitys on myös sosiaalisesti kestävällä pohjalla.  

Euroopan talous- ja rahaliiton ensimmäisenä vuosikymmenenä talouskehitys oli suotuisaa, mutta hyvä kehitys peitti alleen riskejä ja rakenteellisia ongelmia esimerkiksi vaihtotaseiden osalta. Eurokriisin puhkeaminen osoitti alueen taloudellisen haavoittuvuuden. Kriisin sosiaalinen hinta on ollut monissa maissa kova. Tilannetta pahensi myötäsyklinen talouspolitiikka: finanssipolitiikan voimakas kiristäminen aloitettiin liian aikaisin, mikä hidasti kriisistä toipumista ja lisäsi työttömyyttä, köyhyyttä ja turvattomuutta.  

Kriisin myötä toteutetut pysyvät vakausjärjestelyt ovat osoittautuneet perustelluiksi. Euroopan keskuspankin politiikka on ollut erityisen merkittävässä roolissa sekä akuuttien kriisien vakauttamisessa että kasvun edellytysten luomisessa kysyntää tukevalla politiikalla. Suomessa hyödyt ovat näkyneet varsinkin viennin kautta, kun investoinnit muualla Euroopassa ovat kasvaneet.  

EMU:n kehittäminen

Komission esitykset EMU:n kehittämiseksi ovat laaja ja moniulotteinen kokonaisuus, jonka toteuttamista komissio esittää vaiheittain. Osasta ehdotuksia komissio esittää konkreettisia direktiivi- ja asetusehdotuksia, ja osa ehdotuksista jää jatkovalmistelun varaan. Keskeisimmät konkreettiset ehdotukset koskevat EVM:n kehittämistä Euroopan valuuttarahastoksi, ns. finanssipoliittisen sopimuksen sääntöjen sisällyttämistä EU-lainsäädäntöön sekä uudistuksia talouspolitiikan instituutioihin ja EU:n budjetin käyttöön.  

Uudistusehdotuksia arvioitaessa nousee esiin perustavanlaatuisia oikeudellisia ja institutionaalisia kysymyksiä, joihin vastaaminen ei ole kaikilta osin ongelmatonta. Ehdotuksilla on osin vaikutusta myös eduskunnan budjettivaltaan.   

EMU:n kehittämisessä kaikki osat liittyvät toisiinsa. Uudistamisessa on tärkeä edetä oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä. Komission nyt esittämistä muutoksista osa on hyvinkin konkreettisia (kuten EVM:n kehittäminen Euroopan valuuttarahastoksi), kun taas osa kokonaisuuden kannalta oleellisista uudistuksista jää hyvin alustavan hahmotelman tasolle tai puuttuu ehdotuksista kokonaan (kuten valtioiden velkajärjestelymekanismi). Tällaisen osittaisen lähestymistavan seurauksena uudistamisen kokonaiskuva jää puutteelliseksi ja hajanaiseksi. Syntyy riski, että toteutetaan epätarkoituksenmukaisia toimia tai niitä tehdään väärään aikaan.  

Suomi on vahvasti sitoutunut Euroopan talous- ja rahaliittoon ja sen kehittämiseen. Eurokriisi osoitti talous- ja rahaliiton heikkoudet, ja niiden korjaaminen on koko alueen ja Suomen etu. Talous- ja rahaliittoa on kehitettävä vastaamaan paremmin ja uskottavammin mahdollisiin tuleviin kriiseihin. Samalla kasvun edellytyksiä ja EMU:n sosiaalista ulottuvuutta on vahvistettava tukemaan työllisyyttä ja hyvinvointia jäsenmaissa. Talous- ja rahaliiton kehittäminen ei ole muusta EU:n kehittämisestä irrallinen prosessi erityisesti sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisen osalta.   

Eurooppalainen ohjausjakso on ensisijainen väline koordinoida ja ohjata maiden talouspolitiikkaa. Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi ohjausjaksossa tulisi antaa nykyistä merkittävämpi ja aidompi rooli sosiaalisille ja työllisyyttä koskeville tarkasteluille. Ohjausjakson kehittäminen on tehtävä huolellisesti niin, että toimivaltasuhteet pysyvät selkeinä ja että ohjausjaksoprosessiin syntyy aito kansallinen omistajuus.  

Lisäksi EMU:n lähiaikojen kehittämisessä on tärkeää saattaa loppuun pankkiunioni (ml. valtioiden ja pankkien välisen kohtalonyhteyden katkaiseminen), syventää pääomamarkkinaunionia, yksinkertaistaa ja järkiperäistää finanssipolitiikan sääntöjä, vahvistaa sijoittajavastuuta ja lisätä bail-out-säännön uskottavuutta (ml. valtioiden velkajärjestelymekanismi).  

Finanssipolitiikan säännöt

EU:n finanssipolitiikan sääntelystä tulisi poistaa myötäsyklisyyttä vahvistavia elementtejä. Jäsenvaltiot ovat huonoon taloudelliseen tilanteeseen jouduttuaan sopeuttaneet pakon edessä menojaan leikkaamalla koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja investoinneista. Se paitsi syventää taantumia myös heikentää tulevan kasvun edellytyksiä. Hyvinä aikoina sen sijaan sääntökehikon aiheuttama paine on vähäistä. Yhteen suuntaan ohjaava säännöstö ei ole erityisen tarkoituksenmukainen finanssipolitiikan oikean mitoituksen ja ajoituksen kannalta.    

Jäsenmaiden julkisissa talouksissa on oltava väljyyttä, joka mahdollistaa automaattisten vakauttajien tarkoituksenmukaisen toiminnan ja myös tarpeellisen päätösperäisen reagoinnin. Lisäksi sääntökehikon tulisi huomioida vaihtotaseiden vakauttaminen symmetrisellä tavalla.    

Vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäsääntöjen toteutumista tarkasteltaessa on huomioitava perusoikeuksien toteutuminen. Pitkällä aikavälillä vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen noudattaminen on joka tapauksessa tärkeää, ja sääntöjä tulee kehittää.  

Komission ehdotus ns. finanssipoliittisen sopimuksen sisällyttämisestä EU-lainsäädäntöön on periaatteessa johdonmukainen ja yhteisön laillisuuspohjaa vahvistava linjaus, samoin kuin kriisivuosina ad hoc rakennettujen järjestelyiden purkaminen (ns. Troikka) tai vakiinnuttaminen (Euroopan vakausmekanismin muuttaminen Euroopan valuuttarahastoksi, josta jäljempänä tarkemmin). Ikävä kyllä komisison sääntöihin esittämät muutokset eivät korjaa nykyisen sääntökehikon ongelmia, vaan päinvastoin lisäävät kehikon monimutkaisuutta ja monitulkintaisuutta. Näin ollen ehdotuksia ei ole perusteltua toteuttaa, vaan sääntökehikko tulisi uudistaa kokonaisuutena.  

Kun sääntöjä kehitetään, tulee erityisesti tarkastella julkisen talouden rakenteellisen alijäämän roolia. Sen pulmat nousivat valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin. Rakenteellinen alijäämä on vaikeasti havaittava asia, ja sen laskennassa joudutaan nojaamaan useisiin ei-yksiselitteisiin oletuksiin. Erityisen vaikeaa on rakenteellisen alijäämän kehityksen ennakointi ja nykytilan arviointi. Sen vuoksi sääntökehikon toiminta ja erityisesti säännöistä johdetut sopeutusvaatimukset voivat osua suhdannepoliittisesti täysin harhaan.  

EVM:n kehittäminen ja kriisinratkaisu

Jokaisella jäsenvaltiolla on vastuu omasta talouspolitiikastaan sekä tarvittavien uudistusten tekemisestä. Jokaisella jäsenmaalla on myös vastuu omista veloistaan. Äärimmäisiä kriisitilanteita varten on luotava hallittu valtioiden velkajärjestelymenettely. Velkajärjestelymenettely on välttämätön edellytys no bail-out-periaatteen uskottavuudelle. Samalla se luo säännöt ja käytännöt äärimmäisten kriisien hoitoon ja vähentää niihin liittyviä sosiaalisia kustannuksia. Sipilän hallituksen tulee ilmaista selkeämmin, mitä se tarkoittaa yhteisvastuulla ja mihin päätelmiin tulkinta johtaa, kuten valtiovarainvaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan (VaVL 5/2017 vp) edellyttänyt. Eduskunnan on syytä saada asiasta selvitys.  

Euroalueen vakautta tulee vahvistaa myös kehittämällä olemassa olevan Euroopan vakausmekanismin EVM:n ympärille Euroopan valuuttarahasto EVR. EVR:n perustaminen tässä vaiheessa Komission ehdottamalla tavalla on kuitenkin monilta osin ongelmallinen ja jää irralliseksi muusta EMU:n kehittämisestä.  

Keskeisimmät ongelmat liittyvät siihen, että komission ehdotus ei vahvista sijoittajavastuuta (päinvastoin, sen voidaan tulkita pienentävän sijoittajavastuun roolia), ja siihen, että EVR toteutettaisiin ennen valtioiden velkajärjestelymekanismia. Tällainen muusta kehittämisestä irrallinen lähestyminen ei ole kovin hyvin perusteltua.  

Toinen ongelma liittyy EVR:n päätöksentekoon. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 12/2018 vp), että vahvistetun määräenemmistöpäätöksenteon laajentaminen kaventaisi eduskunnan budjettivaltaa. Toisaalta valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat esittäneet perustellusti, että rahaston tarkoituksenmukaisen toiminnan turvaamiseksi vain ohjelmien aloituspäätökset tulisi tehdä yksimielisesti, kun taas maksatukset ym. ohjelmien puitteissa tapahtuvat päätökset voitaisiin tehdä vahvennetulla määräenemmistöllä, jollainen on jo nyt EVM:llä käytössä ns. hätätilalausekkeen osalta.     

Komission asetusehdotuksessa EVR olisi unionin lainsäädännön alainen unionin toimielin. Tämä tarkoittaa, että EVR:n päätökset olisi alistettava neuvoston päätettäviksi. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista, mutta ei ajan oloon myöskään nykyinen, hallitustenvälinen rakenne, jota Suomen hallitus edelleen kannattaa. Valtiovarainvaliokunnan lausunnon (VaVL 5/2017 vp) mukaisesti on arvioitava uudelleen kantaa, jossa torjutaan EVM:n siirtäminen osaksi Euroopan unionin oikeudellista kehikkoa. "EVM:n tehtävä on tuottaa vakautta koko euroalueelle, ja sen aseman määrittely yhteisölainsäädännössä vahvistaisi ja selkiyttäisi sen asemaa."  

Pankkiunionin yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteisen varautumisjärjestelyn perustaminen EVR:n yhteyteen on perusteltua. Siinä tulee edetä samassa tahdissa pankkiunionin muun kehittämisen, erityisesti riskien vähentämisen, kanssa. Varautumisjärjestelyn on oltava uskottava kaikissa oloissa, jotta sen markkinavaikutus on toivottu. EVR:ää kehitettäessä on tärkeää turvata rahaston lainojen ensisijainen asema lainoja takaisin maksettaessa, kuten tällä hetkellä on Kansainvälisellä valuuttarahastolla IMF:llä.  

Pankkiunioni

Suomen tulee toimia nykyistä aktiivisemmin pankkiunionin loppuunsaattamiseksi, jotta pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys saadaan katkaistua ja jotta pääomamarkkinaunioni etenisi. Edellytykset tälle ovat euroalueella parantuneet, kun pankkien vakavaraisuus on parantunut ja ongelmaluottojen määrä pankkien taseissa on paikoin vähentynyt.   

Kriisinratkaisumekanismin loppuunsaattaminen ja yhteinen talletussuojajärjestelmä ovat perusteltuja ratkaisuja sen jälkeen, kun pankkijärjestelmän riskejä on yhä supistettu. Valmistelussa ja etenemisessä on huomioitava erityisesti nykyiset rahastointitasojen erot ja pankkien taseissa olevat valtioiden velkakirjoihin liittyvät riskit, joita koskevan sääntelyn uudistaminen on tärkeä ensimmäinen askel. Uudistusten keskeisenä tavoitteena tulee olla no bail-out-säännön uskottavuuden lisääminen ja sijoittajavastuun vahvistaminen 

Talous- ja rahaliiton rakenteiden kehittämisen ohella ei tule unohtaa myöskään kotimaisten vakauttajien kehittämistä. Suomen liittyessä talous- ja rahaliittoon keskustelu kansallisista sopeutumismekanismeista oli perusteellista, ja tuolloin perustettiin esimerkiksi puskurirahastoja epäsymmetrisiin shokkeihin varautumiseksi. Puskurit ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja käyttökelpoisiksi, joskin käyttötarkoitukseensa nähden pieniksi välineiksi. EMU:un liityttäessä Suomessa kiinnitettiin paljon huomiota työmarkkinoiden sopeutumiseen uusiin olosuhteisiin. Kansallisten vakautusvälineiden ja mekanismien edelleen kehittämiseen tulee ottaa aktiivisempi ote yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Kaikissa olosuhteissa on oltava käytössä riittävä välineistö, jolla voidaan reagoida myös poikkeuksellisissa tilanteissa vakaalla ja ennakoitavalla tavalla.  

EU:n budjetti

EU:n talousarviosta on toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti rahoitettava EU:n julkisia hyödykkeitä ja toimia, joita jäsenvaltiot ja alueet eivät itse pysty rahoittamaan ja joissa EU:n rahoituksella voidaan varmistaa paremmat tulokset. Budjetin sisällä Suomen linjan tulee olla se, että priorisoidaan toimia, joilla on todennettua eurooppalaista lisäarvoa, kuten tutkimus- ja tuotekehitys. Linjassa sosiaalisen ulottuvuuden kanssa tulee painottaa sosiaalisten standardien nostamista ja sosiaalisten erojen kaventamista. Osin budjettia on perusteltua käyttää myös euroalueen erityistarpeisiin, joskin tällaisiin tarkoituksiin varattu rahoitus jää väistämättä merkitykseltään vähäiseksi.  

Sosiaalisemman Euroopan rakentamisessa tulee hyödyntää tehokkaasti jo olemassa olevia rahastoja. Esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston tuella on Suomessakin toteutettu muun muassa nuorisotakuun Ohjaamo-keskukset nuorille ja tuettu omaehtoisen työllistymisen alueellisia hankkeita. Euroopan globalisaatiorahastosta Suomi on saanut tukea etenkin it-alan suuryritysten irtisanomisten yhteydessä työntekijöiden uudelleenkouluttautumiseen ja uuden yritystoiminnan tukemiseen. Rahastoja ja varojen myöntämistä tulee kehittää entistä läpinäkyvämmäksi ja tehokkaammaksi. Rahastoja tulee voida käyttää nykyistä joustavammin jäsenmaiden kohdatessa yllättäviä talous- ja työllisyyssokkeja.   

Jos muiden uudistusten toteuttamisen jälkeen euroalueen vakaus sitä vaatii, voidaan harkita tarvetta erilliselle suhdannetasausmekanismille, joka ei saa olla pysyvä tulonsiirtojärjestelmä. Tällainen järjestely olisi kuitenkin enintään väliaikainen, sillä riittävän suuri ja likvidi yhteinen pääomamarkkina tasaisi alueellisia suhdanne-eroja nopeammin ja tehokkaammin kuin erillinen rahasto.   

Rajat ylittävien toimintojen tai haittojen verottaminen EU-tasolla voi olla Suomenkin kannalta edullisempaa kuin suorittaa EU:lle osuus kansallisesti kerätystä arvonlisäverosta, koska veropohjan laajuus ja tiiviys sekä verottamisen tehokkuus vaihtelevat suuresti jäsenmaissa. Keväällä 2018 valmistunut VATT:n ja Etlan raportti esitteli EU:n ja Suomen kannalta parhaita vaihtoehtoja, joista komission esityksessä on osuus yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) sekä osuus päästökaupan tuloista. Ympäristövaikutuksiltaan jälkimmäistä tehokkaampi voisi olla hiilidioksidivero tai arvonlisäverotuksen kantojen systematisointi ilmaston kannalta ja sosiaalisesti kestävän kehityksen kriteerein, kuten SDP on omassa vero-ohjelmassaan esittänyt.  

Talous- ja finanssiministerin tehtävä

Komissio jatkaa EMU-tiedonannossa Euroopan talous- ja finanssiministerin tehtävän kehittämistä. Lähtökohtaisesti tällaisen uuden toimielimien perustaminen ei ole talous- ja rahaliiton kehittämisen kannalta erityisen tarpeellista, ja pahimmillaan se lisää toimivaltasuhteiden sekavuutta. Epäselväksi jää, mitä lisäarvoa tällaisesta toimielimestä olisi. Talous- ja finanssiministerin tehtävän tarkoituksenmukaisuus riippuu lopulta siitä, mikä olisi sen tehtävänkuva ja toimivalta suhteessa muihin instituutioihin. Ainakaan nykyistä monimutkaisempaan suuntaan ei tule edetä.  

Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen

Jotta EU:n oikeutus kansalaisten keskuudessa vahvistuisi, tarvitaan EU:lta enemmän konkreettisia tuloksia ihmisten arkeen. Ihmisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon parantaminen on nostettava kehittyvän EU-yhteistyön keskiöön.  

EU:n sosiaalisessa ulottuvuudessa on kyse kansalaisten oikeuksien ja perusturvan toteutumisesta. Sen kehittämisen tulee tarkoittaa työntekijöiden aseman vahvistamista, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisääntymistä, kansalaisten oikeutta perusturvaan, koulutukseen, työhön ja toimeentuloon kaikkialla Euroopassa sekä demokratian vahvistamista niin jäsenmaissa kuin unionissakin. Sosiaalisen ulottuvuuden tavoitteiden tulee olla linjassa Eurooppa 2020 -strategian ja YK:n Agenda2030 -ohjelman köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen tavoitteiden kanssa.  

EU:n komissio on tehnyt tähän liittyen oikeansuuntaisia aloitteita esityksessään Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariksi. Pilari sisältää kattavan listan oikeuksia, jotka olisi taattava kaikille unionin kansalaisille ja työntekijöille.  

Sosiaalisemman Euroopan toteuttaminen edellyttää nykyistä vahvempaa EU-tason koordinaatiota ja jäsenmaiden kannustamista ottamaan käyttöön hyviä käytänteitä. Keväällä 2017 käyttöön otetulla sosiaali-indikaattoreiden seurantavälineellä voidaan seurata muun muassa köyhyysriskiä, koulupudokkaiden määrää ja sukupuolten tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla kaikkialla EU-maissa. On oleellista, että näitä indikaattoreita aidosti seurataan ja varmistetaan, että niillä on myös vaikutuksia poliittisessa päätöksenteossa ja että ne näkyvät myös talouspolitiikan ohjausjaksossa. Sosiaalisten indikaattoreiden on oltava samalla viivalla taloudellisten tavoitteiden kanssa, ja niiden rikkomisesta tulee seurata sanktiomenettely. Indikaattoreihin tulee lisätä muun muassa vähimmäisturvan riittävyys, palvelujen saatavuus, lapsiköyhyys, asunnottomuus ja sukupuolten tasa-arvo. Jotta sosiaali-indikaattorien data saadaan kerättyä samassa tahdissa työllisyyttä koskevien indikaattoreiden kanssa, on työlle turvattava riittävä resursointi.  

Työmarkkinoita, työntekijöiden sosiaalietuuksia sekä palkka- ja työehtoja säädellään edelleen lähinnä kansallisesti. Tämä on johtanut osin epäterveeseen kansainväliseen kilpailuun laskevilla sosiaalisilla standardeilla. Tarvitaan nopeita ja tehokkaita EU-tason toimenpiteitä ja vähimmäissääntelyä sosiaalisen polkumyynnin torjumiseksi ja sosiaalisen eriarvoisuuden kitkemiseksi niin jäsenmaiden sisällä kuin niiden välillä. Työsuojelulainsäädännössä tavoitteeksi tulee asettaa kunnianhimoiset ja korkeatasoiset työsuojelun standardit koko unionin alueella, psykososiaalisten riskien torjunta mukaan lukien.   

Tehokas tapa työelämärikkomusten ehkäisemiseen olisi järjestöjen kanneoikeus, jossa ammattiliitot ja muut edustavat järjestöt voisivat puuttua väärinkäytöksiin. Kanneoikeutta tarvitsevat sekä vakavien rikkomusten, kuten ihmiskaupan, uhrit että esimerkiksi leimaantumista pelkäävät asiantuntija-ammateissa työskentelevät.  

Suomi toimi esimerkkimaana EU:n nuorisotakuulle, joka turvaa nuorten mahdollisuuksia työ-, koulutus- tai harjoittelupaikkaan. Eurooppalaista nuorisotakuuta tulee yhä kehittää. Myös ikääntyville työntekijöille on turvattava oikeus työhön ja elinikäiseen oppimiseen. EU:n sisämarkkinoiden neljän perusvapauden, tavaroiden, ihmisten, palveluiden ja pääoman vapaan liikkuvuuden ohella EU:n viidenneksi vapaaksi liikkuvuudeksi tulisi nostaa tiedon vapaa liikkuvuus. Tiedon hyödyntämiselle ja rajoittamiselle on saatava selkeät ehdot.  

Komission ehdotukset koskevat kolmea laajaa kokonaisuutta, joiden seuraukset ovat suuret koko euro-alueelle, että myös Suomelle. Kaikkinensa ehdotukset koostuvat seitsemästä tiedonannosta (COM(2017) 821, 822, 823, 824, 825, 826 ja 827 final). Nämä tiedonannot kattavat muun muassa talous- ja finanssiunionin kehittämisen, rahoitusunionin kehittämisen sekä hallinnon kehittämisen. 

On selvää, että näillä ehdotuksilla toteutuessaan saattaisi olla vaikutuksia eduskunnan budjettivallan käyttämiseen ja tämän takia ehdotusten arviointi on tehtävä erityisellä huolella. Kahta säädösehdotusta U 4/2018 (fipo-sopimus osaksi EU-lainsäädäntöä) ja U 5/2018 (EVR:n perustaminen) käsittelemme erillisissä eriävissä mielipiteissä täsmällisemmin 

Liian erilaisten maiden liitto

Perustamisestaan alkaen EMU on ollut ongelmallinen, koska se koostuu hyvin erilaisista maista ja kansantalouksista. Jäsenmaiden hankalimmat erot liittyvät siten yhtäältä julkisen ja yksityisen sektorin velkaantumisvauhtiin, sekä toisaalta epätahtiseen talouskehitykseen. Tämän lisäksi yhteisten sääntöjen rikkominen on osaltaan johtanut kasvaviin vaikeuksiin.  

Yhteisvaluutta johti useisiin ongelmiin

EMU:n perustaminen loi markkinoille illuusion euroalueen kaikkien pankkien velan riskittömyydestä, mikä kuitenkin osoittautui vääräksi vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä. Kun reunamaat, joita ei olisi tullut hyväksyä euroalueen jäseniksi alun perinkään, ajautuivat syvään kriisiin, luotiin eurovaluutan pelastamiseksi yhteisvastuumenetelmiä, joilla mittavia vastuita siirrettiin pankeilta koko alueen valtioille ja veronmaksajille. Menetelmillä hoidettiin kuitenkin ongelmien syiden sijasta niiden oireita, eivätkä kansantalouksien rakenteelliset ongelmat korjautuneet, vaan tuottavuuden ja kilpailukyvyn eriytyminen sekä velkaantuminen jatkuivat. 

EKP:n väliintulo ei ratkaissut ongelmaa

EKP:n ilmoitus siitä, että se tekee kaikkensa euroalueen pelastamiseksi, pelasti EMU:n hetkellisesti, mutta avasi käytännössä rajattoman yhteisen piikin. Pankkien kotivaltioriskit ovat edelleen suuria ja ongelmaluotot eivät ole juurikaan vähentyneet. Pankkien kotivaltioriskejä tulisi pystyä laskemaan, ja ehdotammekin sellaisten sääntelymekanismien käyttöönottoa, jotka asteittain kasvattavat valtionlainojen riskikeskittymien pääomavaatimuksia. 

Avoin piikki estää sijoittajavastuun ja hämärtää tilannekuvan riskeistä

Pelastustoimenpiteillä on käytännössä estetty sijoittajavastuun toteutuminen ja riskit ovat vaihtaneet omistajaa. EKP:n ns. roskalainojen osto-ohjelma on ollut massiivinen ja se jatkuu yhä. Pelkästään pienen Suomen riskit mitataan kymmenissä miljardeissa euroissa. Massiivinen osto-ohjelma on mm. pitänyt korot epäterveen alhaisella tasolla, mikä on johtanut velkaantumisen jatkumiseen.  

Onnistuuko osto-ohjelman alasajo? Miten korkojen nousuun on Suomessa varauduttu?

EKP on ilmoittanut ajavansa osto-ohjelman alas lähiaikoina. Näin on syytä tehdä, vaikka seuraukset tästäkin saattavat olla kriittiset. Ohjelman lopettamisesta seuraa korkojen nousu asteittain markkinoiden määrittelemälle terveelle tasolle. Suomessakin tämä aiheuttaa mittavia menojen kasvupaineita sekä valtiolla ja kunnissa että yrityksissä ja kotitalouksissa. Heikon talouden maissa se uhkaa puhkaista syvän kriisin. 

Keskitetty malli ja markkinakurimalli siirtävät ongelmia eteenpäin ja pahentavat niitä

Asiantuntijat ovat esittäneet EMU:n pelastamiseksi vain kaksi vaihtoehtoa, keskitetyn tai markkinakurimallin. Keskitetty malli tarkoittaisi syvenevää yhteisvastuuta, markkinakurimalli tiukkaa talouspolitiikkaa, rakenneuudistuksia ja menosopeutuksia. Keskitetty malli ei ole Suomen eikä muiden asiansa hyvin hoitaneiden jäsenvaltioiden edun mukainen, markkinakurimalli taas ei ole ongelmamaille poliittisesti mahdollinen.  

Asiantuntijat ennustavat velkakriisiä

Edessä on seuraavan talouskriisin/taantuman iskiessä velkakriisi, joka on eräiden asiantuntijoiden mukaan ennennäkemätön. Kriisimaiden ollessa lopulta joko kyvyttömiä tai haluttomia hoitamaan velkojaan EKP:lle ja Euroopan vakausvälineelle, mittavat tappiot olisi katettava kansallisista budjeteista, mikä siis tarkoittaa yhteisvastuuta.  

Vakuutustyyppinen yhteisvastuu on ainoa yhteisvastuun muoto jonka Suomi voi sallia

Moraalikadon ehkäisemiseksi yhteisvastuun tulee toteutua vakuutustyyppisenä, jotta yhteisvastuun hinta voidaan hinnoitella erikseen erilaisille maille ja instituutioille. Suomen kaltaisille asiansa hyvin hoitaneille maille vakuutustyyppinen yhteisvastuu olisi edullisin tapa eikä yhteisvastuuta tule laajentaa sellaisessa muodossa, joka tarkoittaisi sitä, että Suomi joutuisi ottamaan vastuulleen toisten maiden riskejä tai maksamaan epäsuorasti niiden aiheuttamia kustannuksia. Suomi voi suostua vain Suomen riskit ja maksuaseman minimoivaan vakuutustyyppiseen yhteisvastuuseen ja ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä. 

EMU:n hajoamiseen ja riskien realisoitumiseen varauduttava toimenpideohjelmalla

Suomen tulee varautua kuitenkin siihen vaihtoehtoon, ettei EMU ole enää pelastettavissa, vaan se joko hajoaa tai siitä eroaa tai on erotettava jäsenmaita lähivuosina. Hallituksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla varaudutaan EMU:n hajoamiseen ja eroamiseemme siitä. On myös varauduttava siihen, että heikoimpien euromaiden kautta Suomen Pankille aiheutuvat TARGET2-järjestelmän 80 miljardin, euroalueen pankkijärjestelmän pitkäaikaisten rahaoperaatioiden 10 miljardin tai julkisen ja yritysten velkapapereiden osto-ohjelman 7,3 miljardin euron riskit realisoituvat.  

Velalle oikea hinta, talouskurin ja sijoittajanvastuun on toteuduttava

EKP:n ja keskuspankkien tilanteesta on laadittava riskianalyysi ja vakuuksien arvoa laskettava realistiselle tasolle, jotta velasta tulee sensitiivistä ja sijoittajavastuu voi toteutua. Toisin sanoen valtionlainoihin sijoituksen tehneellä sijoittajalla tulee olla riski pääomansa menettämisestä. Suomen tulee edellyttää, että jokaisen EMU-maan tulee vahvistaa omaa tasauskykyään, eli vähentää velkaantumista, ja että ne sopeuttavat ja tasapainottavat julkisen taloutensa ja vahvistavat tuottavuuden ja kilpailukykynsä kestävälle pohjalle ehtona EMU:n pelastamiselle. Suomen ei tule hyväksyä EU:n budjettivarojen käyttämistä jäsenmaissa EMU:sta aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseen. 

Riskit täytyy arvioida sekä pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys katkaista

Keskeisen riskejä hämärtävän tekijän muodostaa toimintamalli, jossa EKP:n jakama edullinen rahoitus on vaihdettu ilman pääomavaatimusta kotivaltion velkakirjoihin. Ymmärtämys EKP:n, keskuspankkien, kotivaltioiden ja kotivaltioiden pankkien taseista on puutteellista. Etenkin EKP:n ja keskuspankkien riskien analysoinnissa on puutteita. Nämä riskit tulee kartoittaa ja ennen kaikkea EKP:n roskapaperien osto-ohjelman alasajosta syntyvät riskit analysoida. 

Eduskunnalle tiedonanto Suomen riskeistä ja toimenpideohjelma riskien vähentämiseksi

Hallituksen on annettava eduskunnalle tiedonanto EKP:n roskalainojen osto-ohjelman Suomelle synnyttämien vastuiden määrästä ja ohjelman lopettamisen aikataulusta ja vaikutuksista. Riskitason alentamiseksi pääomavaatimusta valtionvelkakirjoille pankkien taseissa on kasvatettava portaittain ja samanaikaisesti luotava maakohtaiset pääomavaatimukset pankkien taseissa oleville kotivaltion aiheuttamille riskikeskittymille. Kansallisesti riskejä on pyrittävä vähentämään luotava toimenpideohjelma riskien vähentämiseksi. On kiinnitettävä erityistä huomiota erityisesti matalan korkotason aiheuttamasta kotitalouksien velkaantumisesta ja siitä syntyneestä riskistä Suomelle. 

Roskalainojen määrää täytyy vähentää, ennen kuin pankkiunionia syvennetään

Suomen tulee eurojärjestelmää koskevassa kansallisessa kannanmuodostuksessamme arvioida mahdollisimman laaja-alaisesti, mitkä ovat Suomen tavoitteet ja reunaehdot, sekä korostaa markkinakurin ja jäsenvaltioiden oman vastuun merkitystä. Pankkiunionin syventämisen edellytyksenä on yhteisen talletussuojan kehittäminen, joka puolestaan vaatii konkreettisia toimenpiteitä pankkisektorien riskien ja järjestämättömien luottojen määrän vähentämiseksi. Keskeisenä tavoitteena tulee olla pankkien ja valtioiden välisen kohtalonyhteyden katkaiseminen sekä pankkijärjestelmän vakautta uhkaavien häiriöiden todennäköisyyden vähentäminen vakiinnuttamalla luottamus pankkien maksuvalmiuteen ja vakavaraisuuteen. 

Suomen vaadittava ennakoitavuutta, vakautta ja sijoittajavastuun toteutumista

Suomen on painotettava kehittämistoimien keskinäisiä riippuvuussuhteita ja alisteisuutta toisiinsa nähden: pääomamarkkinaunionin kehittämisen on rakennuttava sijoittajanvastuulle rakentuvan, julkistalouden vakauden turvaavan mekanismin ja oikeudenmukaisen riskinkannon sisältävän pankkiunionin muodostamalle pohjalle. Ellei komission ehdotuksia täydennetä selvityksellä siitä, missä olosuhteissa velkajärjestely on mahdollinen, komission ehdotukset vievät Euroopan rahaliittoa yhä kauemmas paremmin toimivasta järjestelmästä ja euromaita tarvittaessa luotottava EVR on omiaan estämään sijoittajanvastuun toteutumisen. Paras tapa lisätä sijoittajavastuuta olisi no bailout –periaatteen palauttaminen. Tämän lisäksi varautumisjärjestelyn kautta myönnettävien lainojen tai takauksien yhteenlaskettu enimmäismäärä tulee rajata selkeällä ja tarkkarajaisella euromääräisellä katolla.  

Pankkien tukemiseen annettu rahoitus kerättävä takaisin vakautusmaksuilla

Julkisten varojen käyttö pankkikriisien hallinnassa tulee rajata poikkeukseksi pankkiunionin kriisinhallintajärjestelmässä. Varautumisjärjestelyn keskipitkän aikavälin fiskaalisen neutraliteetin periaatteen mukaisesti varautumisjärjestelyn kautta myönnetty rahoitus tulee periä takaisin täysimääräisesti toimialalta ylimääräisillä jälkikäteen kerättävillä vakausmaksuilla. Vakautusjärjestelyn ei tule johtaa pysyviin tulonsiirtoihin jäsenmaiden välillä.  

Markkinakuri, laadukkaat velkajärjestelysäännöt ja no-bailout –periaate välttämättömiä

Edellytämme jokaisen jäsenmaan vastuuta omista veloistaan, vahvan sijoittajavastuun periaatetta sekä no bailout -periaatetta kriisinhallinnassa. Talous- ja rahaliiton kehittämisessä on välttämätöntä huomioida markkinakurin merkitys entistä paremmin. Jäsenvaltion velkajärjestelyn hallittu suorittaminen edellyttää, että sille on luotu toimivat menettelyt, maan pankkisektori on hyvin pääomitettu, eikä pankkisektorilla ole ylisuuria altistumia kotivaltiolleen. 

Muista komission ehdotuksista

Komission ehdotuksiin sisältyy myös kaksiosainen rakenneuudistusten tukipaketti, jonka yksi osa koskee rakenneuudistusten tukiohjelman muuttamista ja toinen Euroopan rakenne- ja investointirahastosta annetun ERI-yleisasetuksen muuttamista. Esitetty uudistus tulee hylätä, sillä muutoksia esitetään tukiohjelmaan, joka on ollut toiminnassa vajaan vuoden ja jonka toimivuutta ei tästä syystä ole mahdollista arvioida. Resurssien kasvattamisen sijasta uudet resurssitarpeet tulee varmistaa mahdollisimman pitkälle kohdentamalla uudelleen jo olemassa olevia varoja. 

Kansanvaltaisuuden toteuduttava talous- ja finanssipolitiikassa

Komission ehdotukset jättävät avoimeksi kannanmuodostuksen kannalta täysin keskeisiä osia. Päätöksenteon demokraattinen hyväksyttävyys ja kansalaisten tuki EMU-asioissa toteutuvat suorimmin kansallisten parlamenttien kautta. Vaikka Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välinen yhteistyö on tärkeää, ei se voi korvata kansallisten parlamenttien päätöksentekoa talous- ja finanssipolitiikan alalla. 

Komission ehdotukset eivät täytä mitään valtioneuvoston selvityksessä E 80/2017 vp esitetyistä Suomen yleisistä kannoista tai edellytyksistä. Emme kannata komission ehdotusten hyväksymistä, vaan katsomme, että EVM:ää tulee kehittää voimassa olevan hallitustenvälisen EVM-sopimuksen pohjalta, säilyttäen kuitenkin avoinna tie omaan valuuttaan ja itsenäiseen talouspolitiikkaan. Päätösvallan ja vastuun tulee olla mahdollisimman lähellä toisiaan, ja näin ollen eduskunnan budjettivallasta on pidettävä kiinni. 

Keskeisiksi kehittämiskohteiksi katsomme velkajärjestelymekanismien kehittämisen ja valtionlainojen sensitiivisyyden kasvattamisen.  

EMUn kehittäminen

Suomen tulee kuulua Euroopan unionin rahaliittoon Emuun, korjaamista vaativia haasteita kuitenkin on. Yhteinen Euroopan unioni ja rahaliitto on Euroopan etu ja samalla myös Suomen etu. Suomen talous ja hyvinvointi voi kukoistaa vain vakaassa ja hyvinvoivassa Euroopassa. EU on perustettu takaamaan rauhaa ja vahvistamaan taloutta yhteistyön keinoin. Tavoitteista tulee edelleen pitää kiinni ja rahaliittoa on kehitettävä kestävämpään ja avoimempaan suuntaan korruption-, verovälttelyn ja harmaan talouden kitkemisellä.  

Suuren valiokunnan lausunnossa on oikean suuntaisia kantoja EMUn kehittämiseksi. Valiokunnan pitäisi kuitenkin ottaa myönteisempi kanta yhteisvastuun ja talletussuojan kehittämiseen. Suomen hallitus ei halua edistää talletussuojan käyttöönottoa riittävän rivakasti, tämän kannan myös valiokunta on ottanut. Myös yhteisvastuun laajentamiseen valtioneuvoston ja valiokunnan kanta on kriittinen.  

Talletussuoja

Hallituksen EMU-kannan mukaan yhteisen talletussuojan luomisessa ei voida edetä niin kauan kuin jäsenmaiden pankkijärjestelmien riskejä ei ole saatu riittävän hyväksyttävälle tasolle. Suomen kannassa ei kuitenkaan määritellä, mikä tämä taso olisi ja mitkä olisivat sen täyttymisen kriteerit. Suomen tulee edistää yhteisen talletussuojan käyttöönottoa nopealla aikataululla, sillä tällä hetkellä rahaliiton rakenteet eivät kykene vastaamaan seuraavaan mahdolliseen talouskriisiin. 

Euroopan komission mukaan sen tähän asti tekemät esitykset tarkoittavat niin merkittävää riskien vähentämistä, että jäsenvaltioiden tulisi nyt edetä myös riskien jakamista tarkoittavissa toimissa, erityisesti yhteisen talletussuojajärjestelmän perustamisessa. Komission näkemys on oikeansuuntainen, ja talletussuojan valmistelussa voidaan edetä heti. Komission kompromissiesitystä, jonka mukaan luovutaan toistaiseksi "täystakuusta" ja kansalliset rahastot ja yhteinen rahasto rahoittaisivat talletussuojakorvaukset rinnakkain, on syytä tukea.  

Yhteisvastuun kehittäminen

Suomen tulisi olla aktiivisesti mukana yhteisvastuun kehittämisessä. Suuren valiokunnan kanta on liian ehdoton yhteisvastuun laajentamisen suhteen, sillä jäsenmaiden välinen yhteisvastuu suljetaan käytännössä kokonaan pois. Yhteisvastuun suuntaan on mahdollista edetä hallituin askelin siten, että jäsenmailla säilyy edelleen kannustimet hyvään taloudenpitoon. Kaikki yhteisvastuu ei sisällä moraalikadon vaaraa, eikä yhteisvastuu aina tarkoita pysyviä tulonsiirtoja. 

Yhteisvastuuta tarvitaan korjaamaan talousalueella vallitsevia kilpailukykyeroja ja tasoittamaan suhdannepolitiikkaa. Esimerkiksi yhteinen työttömyysvakuutusjärjestelmä on mahdollista rakentaa tavalla, joka tasoittaa suhdanteita mutta ei kannusta valtiota kasvattamaan menojaan. 

Yhteisvastuun kategorinen vastustaminen tekee EMUun sisältyvien ongelmien ratkaisemisen huomattavasti vaikeammaksi ja sulkee Suomen pois keskusteluista, jotka yhteisvastuusta väistämättä tullaan käymään. Yhteisvastuuta on monenlaista, ja sitä voidaan toteuttaa pankkien tai jäsenvaltioiden välillä erilaisin mekanismein tai esimerkiksi EU:n budjetin kautta.  

Yhteisvastuun kaikkia muotoja on voitava harkita ja niiden hyvistä ja huonoista puolista keskustella. Joidenkin politiikkatoimien kategorinen poissulkeminen keskustelusta ei edistä parhaaseen lopputulokseen pääsemistä.  

Euroopan rahaliittoa EMU:ta on viime vuosina yritetty paikata muun muassa tiivistämällä talouskoordinaatiota ja -ohjausta, luomalla rahoitusjärjestelyitä (ml. Euroopan vakausmekanismi) sekä uudistamalla rahoitussektorin regulaatiota. Tehdyt uudistukset eivät kuitenkaan ole poistaneet EMU:n perustavanlaatuisia ongelmia.  

Yhteisen valuutan kautta yhteen sidotut jäsenmaat ovat elinkeinorakenteiltaan, väestörakenteiltaan, palkkatasoiltaan ja yhteiskuntarakenteiltaan hyvin erilaisia. Silti niiden pitäisi kaikkien istua saman rahapolitiikan muottiin, mutta ilman yhteistä finanssipolitiikkaa. Tämä epäsymmetria yhdistettynä eurosäännöistä johtuviin kansallisen talouspolitiikan rajoitteisiin on jarruttanut euroalueen talouskehitystä ja aiheuttanut rahaliiton sisäisiä vaihtotaseiden epätasapainoja. Epätasapainoja paikatakseen monet jäsenmaat velkaantuivat 2000-luvulla voimakkaasti sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, mikä loi pohjaa eurokriisille. Euron säännöt ja rahapoliittisen liikkumavaran puute kansallisella tasolla myös vaikeutti ja hidasti suhdannepoliittisten työkalujen käyttöä, mikä osaltaan pitkitti ja vaikeutti eurokriisiä. Vaikka pahin vaihe on nyt ohitettu, epätasapainot eivät ole poistuneet, ja kun myös rahapolitiikka on edelleen "poikkeustilassa", on euroalueen kyky vastata seuraavaan kriisiin kyseenalainen. Komission viimeaikaiset esitykset pyrkivät osaltaan parantamaan tilannetta.  

Viittaamme vasemmistoliiton eriävään mielipiteeseen valiokunnan edelliseen EMU:ta käsitelleeseen lausuntoon (SuVL 9/2017 vp) ja toistamme siinä esitetyt näkemykset. Niiden lisäksi kommentoimme alla erikseen joitakin näkökulmia komission viimeaikaisista esityksistä.  

Finanssipolitiikka

Eurokriisi on osoittanut EU:n finanssipoliittisten sääntöjen monimutkaisuuden ja toimimattomuuden. Komission esitykset finanssipoliittisen sopimuksen tuomisesta EU-lainsäädännön piiriin monimutkaistavat tätä entisestään. Jaammekin valtioneuvoston kriittisen kannan finanssipoliittisia sääntöjä koskevaan direktiiviehdotukseen. Euroopan komissio on kykenemätön valvomaan nykyistenkään sääntöjen noudattamista, joten ei ole tarkoituksenmukaista monimutkaistaa asetelmaa niin, että konfliktit keskipitkän aikavälin tavoitteista ja rakenteellisen alijäämän tulkinnoista lisääntyvät.  

Katsomme, ettei keskittyminen pelkkiin alijäämiin ole perusteltua. Liialliset ylijäämät sekä vaihtotaseiden epätasapaino ovat perimmäisiä euroalueen epävakauden taustalla olevia tekijöitä. Vasemmistoliiton kanta on, että euroalueen vaihtotaseiden epätasapainojen hillitseminen edellyttää menettelyitä, jotka kohdistuvat myös liian suurin ylijäämiin. Nykytilanne, jossa alijäämät ovat rangaistavia, mutta suuret ylijäämät nähdään jopa tavoiteltavina, on kestämätön ja euroalueen talous- ja työllisyyskehitykselle haitallinen. Yleisemmin jäsenmaiden finanssipolitiikkaa rajoittavien velka- ja alijäämäsääntöjen uudistaminen joustavampaan suuntaan varsinkin laskusuhdanteissa mahdollistaisi järkevän ja kulloisenkin taloustilanteen tarpeisiin soveltuvan politiikan harjoittamisen. Tämä tukisi myös Suomen hallituksenkin peräänkuuluttaman "kansallisen vastuun" ja sääntöperusteisuuden toteutumista nykyistä paremmin. Uudistuksen yhteydessä sääntöjä tulisi myös selvästi yksinkertaistaa. 

Jotta euroalueen talous voisi kokonaisuutena kehittyä kestävästi, tulisi järjestelmään sisältyä myös sellaista yhteistä finanssipoliittista kapasiteettia, jolla olisi mahdollista tasata suhdanteita ja elvyttää taloutta kriisitilanteissa. Tältä osin komission suunnitelmissa on myönteisiä elementtejä, joskin paljon riippuu lopullisesta toteuttamistavasta. Yhteisen finanssipolitiikan rahoitus edellyttäisi varojen keräämistä hyvinä aikoina joko jäsenmaksujen tai EU:n omien verojen kautta. Omien varojen osalta muun muassa finanssitransaktioihin kohdistuva vero, EU:n yhteinen ja yhdistetty yritysveropohja ja EU:n hiilivero ansaitsisivat tulla kunnolla käsitellyiksi esimerkiksi EU:n tulevaa rahoituskehitystä koskevan keskustelun yhteydessä. Riittävä finanssipolitiinen kapasiteetti edellyttää kuitenkin myös kykyä ottaa tarvittaessa yhteistä velkaa. Tämä eroaisi selvästi nykytilanteesta, jossa jäsenmaat ovat lainoittaneet toisiaan.   

Pidemmällä tähtäimellä perussopimuksia tulisi muuttaa ja esimerkiksi Euroopan keskuspankille antaa mahdollisuus lainoittaa jäsenmaita suoraan. Ei ole järkevää talouspolitiikkaa, että EKP elvyttää ainoastaan rahapoliittisesti, mikä hyödyttää ensisijaisesti yksityisiä rahoituslaitoksia ja paisuttaa finanssiomaisuusarvoja. 

Eurokriisin yhteydessä EKP rikkoi omaa mandaattiaan ja lupasi taata kaikkien jäsenmaiden maksukyvyn. Tämä ei kuitenkaan ole kestävä ratkaisu, ja se on suoraan vastoin Suomen edellyttämää markkinakuria ja sääntöperustaisuutta. Koska jäsenmaille on vaikea mahdollistaa tasapuolista ja toimivaa viimekätistä lainoittajaa, olisi sellainen luotava EU:n tasolle. Tämä edellyttäisi keskuspankin mandaatin muuttamista. 

Rahoitusunioni

Sitoutuminen pankkiunioniin on yksi harvoista Suomen hallituksen konkreettisista ja kannatettavista tavoitteista. Pankkien taseissa olevien riskien vähentäminen, sijoittajavastuun toteuttaminen sekä pankkisektorin ja valtion "kohtalonyhteyden" heikentäminen ovat ehdottomasti tarpeen.  

Jos pankkiunionin loppuunsaattaminen ja esimerkiksi yhteisen talletussuojan käyttöönotto kuitenkin tehdään ehdolliseksi sille, että kaikkien jäsenmaiden rahoitussektoreiden luottoriskit on kansallisin toimin saatu "riittävän" pieniksi, tulisi rehellisyyden nimissä myöntää, että pankkiunionireformia ollaan valmiita lykkäämään pitkälle tulevaisuuteen. Valtioneuvoston tavoittelema tilanne, jossa "pankkisektori on hyvin pääomitettu, eikä pankkisektorilla ole ylisuuria altistumia kotivaltiolleen", on varsin kaukana esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa. On myös syytä huomata, että Suomessa rahoitussektori on kansainvälisesti suuri suhteessa kansantalouteen ja luottolaitosmarkkinat varsin keskittyneet, jolloin esimerkiksi yhteisen talletussuojan kiirehtimisen voisi katsoa olevan myös Suomen edun mukaista.  

Toteutuessaankaan pankkiunionin piirissä suunnitellut toimenpiteet eivät yksin riitä vähentämään finanssisektorin kansantalouksille ja valtion talouksille aiheuttamia riskejä. Rahoitussektorin lobbauksen seurauksena esimerkiksi uudet pääomavaatimukset on euroalueella määritelty tasolle, joka useiden asiantuntijoiden mukaan olisi täysin riittämätön mittavamman kriisin oloissa. Jos paljon puhutusta "too big to fail" -ongelmasta haluttaisiin aidosti eroon — mikä mahdollistaisi valtioneuvostonkin peräänkuuluttaman markkinaehtoisuuden toteutumisen sekä rahoituslaitosten ja valtioiden kohtalonyhteyden heikentämisen — tulisi pankkisääntelyn työkalujen olla nykyistä kunnianhimoisempia. Tarvittaisiin selkeitä toimia esimerkiksi liikepankki- ja investointipankkitoimintojen erottamiseksi ja mahdollisesti muitakin mekanismeja pankkien koon rajoittamiseksi. Vastaavasti pieniä luottolaitoksia ei tulisi kohtuuttomasti rasittaa, vaan sääntelyn ja vaatimusten tulisi nykyistä paremmin heijastella toiminnan taloudellisia ja yhteiskunnallisia riskitasoja.  

Euroopan vakausmekanismi ja –rahasto

 Kuten todettu, kriisin myötä lisääntynyt talouskoordinaatio on toteutettu EU:n oikeudellisen ja institutionaalisen rakenteen ulkopuolella. Tämä on ollut omiaan vahvistamaan suurten jäsenmaiden vaikutusvaltaa ja yhteisen päätöksenteon riippuvuutta yksittäisten vahvojen maiden sisäpoliittisista tilanteista. Järjestelmän avoimuus, tilivelvollisuus ja ennakoitavuus ovat samalla heikentyneet.  

Komission ehdotuksen mukaan nykyinen, euroalueen hallitusten välisellä sopimuksella perustettu Euroopan vakausmekanismi (EVM) muutettaisiin Euroopan valuuttarahastoksi (EVR). Toisin kuin EVM, Euroopan valuuttarahasto olisi unionin lainsäädännön alainen oikeushenkilö ja sen oikeudellinen asema vastaisi EU-virastoa.  

Valtioneuvosto vastustaa EVM:n tai EVR:n tuomista EU:n yhteisölainsäädännön piirin ja haluaa pitää sen edelleen euromaiden valtioidenvälisenä sopimusjärjestelynä. Kuten vasemmistoliitto on ennenkin todennut, EVM:n kehittäminen EU:n oikeudellisen kehikon ulkopuolella on sisältänyt omat ongelmansa. Käytäntö on vahvistanut hallitustenvälisyyttä ja varsinkin suurten ja taloudellisesti vahvojen euromaiden vaikutusvaltaa suhteessa yhtäältä EU:n instituutioihin ja toisaalta taloudellisesti heikkoihin jäsenmaihin. Järjestely ei ole myöskään omiaan vahvistamaan jäsenmaiden välistä luottamusta ja yhteisymmärrystä tai EVM:n avoimuutta, vakautta ja ennakoitavuutta. Näkemyksemme mukaan olisikin suotavaa, että EVM/EVR olisi yhteisölainsäädännön ja EU:n tuomioistuimen valvonnan piirissä. Talous- ja rahaliiton kehittämistä ei lähtökohtaisesti pitäisi jatkaa perussopimusten ulkopuolisena, erillisenä kokonaisuutena, vaan sen institutionaalista asemaa EU-kokonaisuudessa tulisi selkeyttää.  

Valtioneuvosto on huolissaan siitä, että Suomi menettäisi rahoitustukea koskevassa päätöksenteossa veto-oikeutensa, mikäli valtaosa päätöksistä voitaisiin jatkossa tehdä 85 prosentin enemmistöllä komission esityksen mukaisesti. Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut esitetyn määräenemmistökäytännön rajoittavan eduskunnan budjettisuvereniteettia. Perustuslakivaliokunnan kanta on perusteltu. Samalla katsomme, että enemmistöpäätösten lisääminen EMU:ssa ja EU:ssa yleensä yleisenä käytäntönä Lissabonin sopimuksen mukaisesti nopeuttaisi päätöksentekoa.  

Kuten valiokunnan kuulemisissa on tullut ilmi, valtioneuvoston tavoite pitää EVM/EVR hallitustenvälisenä erillisjärjestelynä ei ole täysin johdonmukainen valtioneuvoston "markkinakuri"-tavoitteen kanssa. Kriisitilanteessa päätökset tehdään valtioidenvälisten voimasuhteiden perusteella ja poliittisen kamppailun seurauksena Suomen hallituksen peräänkuuluttamien markkinamekanismien sijaan.  

EVR:n peruspääoma ja lainanottokapasiteetti säilyisivät komission ehdotuksessa ennallaan 500 miljardissa eurossa. Tavoitteena on, että EVR olisi nykyistä selkeämmin pankkikriisien rahoittaja ja viimekätinen luotottaja. Valtioneuvosto tukee sitä, että yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely perustetaan EVM:n tai EVR:n yhteyteen, mutta edellyttää, että varautumisjärjestelyn lainoille ja takauksille asetetaan tiukka yhteiskatto. Alkuvaiheessa varautumisjärjestelyn kooksi on määritelty 60 miljardia euroa.   

Näkemyksemme mukaan selkeän euromääräisen katon asettaminen on varautumisjärjestelyn tavoite huomioiden ongelmallista, sillä on mahdotonta ennakoida, kuinka mittavaa rahoitusta tarvitaan esimerkiksi seuraavan finanssikriisin koittaessa. Ehdotuksen mukaan rahastoa olisi poikkeustilanteissa mahdollista kasvattaa yksimielisellä päätöksellä, mutta tämä mekanismi ei olisi omiaan takaamaan rahaston ennakoitavuutta ja siten luottamusta sen kykyyn turvata vakaus markkinoilla.  

Tältä osin yhdymme valtiovarainvaliokunnan näkemykseen siitä, että jatkovalmistelussa tulee varmistaa, että varautumisjärjestely toimii myös silloin, kun rahoitussektori ajautuu suurempiin ongelmiin ja usea pankki kriisiytyy samanaikaisesti.  

Myös velkajärjestelymekanismin puuttuminen komission ehdotuksesta on heikkous, ja sellainen tulisi sisällyttää EVM/EVR:n jatkovalmisteluun, kuten valtioneuvostokin on vaatinut. Tämä olisi myös edellytys sille, että Suomen peräänkuuluttama sijoittajanvastuu voisi toteutua.  

Mahdollisuus erota

Euro ei saa olla pakkoavioliitto. Vasemmistoliiton aiemmin ehdottama ajatus siitä, että rahaliittoon luotaisiin eroamismekanismi, joka ei edellyttäisi eroa koko EU:sta, olisi nimenomaan markkinakuria edistävä uudistus. Eroava maa ei enää pystyisi nauttimaan yhteisvaluutan tuomasta korkotuesta, vaan sen rahoituksen ehdot vastaisivat aidommin luotottajien arvioimia kansallisia riskejä sekä talouspolitiikan ja rahoituksen kestävyyttä. Samalla ovi tulisi jättää auki mahdolliselle paluulle rahaliittoon, kun jäsenmaa jälleen täyttäisi sen ehdot.  

Kristillisdemokraatit yhtyvät valiokunnan näkemyksiin muilta osin, mutta jättävät eriävän mielipiteen valiokunnan kantaan seuraavissa kysymyksissä. 

Kriisinhallinnan työkalujen kehittäminen

Kristillisdemokraatit katsovat, ettei kriisinratkaisurahaston yhteistä varautumisjärjestelmää tule ehdotetulla tavalla perustaa, koska se voi johtaa eduskunnan budjettisuvereniteetin sivuuttamiseen ja riskiin suurista yhteisvastuista. 

Euroalueen erityistarpeiden huomioiminen

Valiokunnan näkemyksen mukaan EU-budjettia ja rahoituskehystä voidaan kehittää niin, että otetaan huomioon euroalueen erityistarpeita. Tällaisina erityistarpeina on tuotu esille mm. kilpailukyvyn ja rakenneuudistusten edistämistä ja nuorisotyöttömyyden vähentämistä. On selvää, että mitään jäsenmaiden poliittisiin linjauksiin puuttumista välttävää mekanismia ei tällaiseen erityistarpeiden huomioimiseen ole luotavissa. Kunkin jäsenmaan tulee huolehtia omista rakenneuudistuksistaan. Siksi on sanottava selkeästi, että Suomi ei kannata erillistä euroalueen budjettilinjaa EU:n budjetin sisälle, eikä vain todettava, että se ei ole tarkoituksenmukaista. Tavoitteena komission tiekartassa on aiemmin ollut euroalueen oma budjetti, ja Suomen osalta pitäisi ilmaista selvästi, ettei nyt pidä edetä sitä valmistelevia askelmerkkejä pitkin.  

Lisäksi valiokunta suhtautuu varauksellisesti nk. suhdannetasausmekanismeihin. Kristillisdemokraatit katsovat, että on suhtauduttava kielteisesti suhdannetasausmekanismeihin, koska ne johtavat tulonsiirtoihin jäsenmaiden välillä ja heikentävät markkinakuria.