Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.37

Talousarvioaloite TAA 110/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 8 Turku—Pori yhteysvälin parantamiseen (3 000 000 euroa)

IlkkaKanervakokym.

Eduskunnalle

Valtatie 8 on Suomen keskeisimpiä kuljetusväyliä. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien kannalta valtatie 8 Turun ja Porin välillä on päätieverkon keskeisimpiä kehitettäviä osia ja merkittävä tavaraliikenteen väylä koko Länsi-Suomessa. Sen merkitystä korostavat ratayhteyden puuttuminen ja tien varrella sijaitsevat viisi vientisatamaa. 

Tieosuuden turvallisuuden, sujuvuuden ja toimivuuden parantamiseksi hallituksen liikennepoliittisessa selonteossa 2012 tehtiin 100 miljoonan euron kehyspäätös Turku—Pori yhteysvälihankkeelle. Hankkeelle tehtiin uuden liikennepolitiikan mukainen uudelleenarviointi, jonka perusteella muodostettiin ensimmäinen, karsittu vaihe toteutettavasta hankkeesta. Yhteysvälille suunnitelluista toimenpiteistä jää ensimmäisen vaiheen jälkeen toteutumatta useita merkittäviä liikenteen turvallisuuteen ja kuljetusten sujuvuuteen vaikuttavia toimenpiteitä. 

Yhteysvälin kehittämiseksi on haettu uusia ratkaisuja ja arvioitu uudelleen jo tehtyjä suunnitelmia seuraavan kymmenen vuoden 2016—2025 aikana edistettävien kustannustehokkaimpien ja kokeilukulttuuria edistävien ratkaisujen löytämiseksi. Vuosina 2016—2025 esitetään toteutettavan valtatien 8 parantamiseen liittyen infrastruktuuriin liittyviä toimenpiteitä yhteensä 60 miljoonalla eurolla. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 8 Turku—Pori yhteysvälin toisen vaiheen toteuttamisen käynnistämiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
IlkkaKanervakok
JariMyllykoskivas
IlkkaKantolasd
EskoKivirantakesk
AnnikaSaarikkokesk
OlaviAla-Nissiläkesk
Saara-SofiaSirénkok
StefanWallinr
AnnikaLapintievas
KristaKiurusd
KristiinaSalonensd
Anne-MariVirolainenkok
JaanaLaitinen-Pesolakok
VilleTaviops
KatjaTaimelasd
Eeva-JohannaElorantasd
RitvaElomaaps
LiAnderssonvas