TALOUSARVIOALOITE 30/2012
vp
TAA 30/2012
vp - Ritva Elomaa /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vanhusten
henkisen ja fyysisen terveyden edistämishankkeeseen
Eduskunnalle
Yksilön kannalta on inhimillistä ja
yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, että elämä on
elämisen arvoista loppuun asti. Kodeissa, palvelutaloissa
ja hoitolaitoksissa on suuri määrä ihmisiä,
jotka eivät tunne elämäänsä enää arvokkaaksi
ja hyödylliseksi. Tähän tunnetilaan vaikuttaa
suuresti se, että kotona ja laitoksessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi
ja tarpeettomaksi. Henkinen hyvinvointi on yksi terveyden peruspilareista
fyysisen kunnon ohella. Virikkeiden ja pientenkin elämysten
kokeminen sekä vapaaehtoinen osallistuminen yhteiseen tekemiseen
antavat sisältöä elämään.
Monissa palvelutaloissa on toki virikkeellistä toimintaa,
mutta yleisesti tarkasteltuna tilanne ei ole hyvä.
Henkilökunta on usein täystyöllistettynä perushoidossa,
joten vanhusten liikunta- ja virkistystoiminta jää usein
vapaaehtoistyön varaan. Vapaaehtoisvoimin ei kuitenkaan
kyetä huolehtimaan laajamittaisesta ja jatkuvasta liikunta-
ja virkistystoiminnan järjestämisestä palvelutaloissa.
Näin ollen tätä tarkoitusta varten tulisi
vanhustenhoitolaitoksiin palkata erikseen idearikas, innostava ja
kannustava henkilö, joka huolehtisi päätoimisesti
palvelutalojen asukkaiden henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.
Yksi henkilö voisi vastata useamman palveluyksikön
virkistystoiminnasta. Lisäksi tämä henkilö voisi
olla aktiivinen toimija koulujen, vapaaehtoisjärjestöjen,
harrastajapiirien ja palvelutalojen välisessä yhteistoiminnassa.
Tarve vanhusten hyvinvoinnin parantamiselle on merkittävä, ja
tätä varten tulisi kohdentaa valtion määrärahoja
hankkeeseen, jossa kartoitettaisiin tarvetta palvelutalojen virkistystoiminnasta
vastaavien henkilöiden palkkaamiseksi.
Käytännössä tämä tapahtuisi
rekrytoimalla virkistystyöntekijöitä kokeiluluonteisesti
muutamiin palvelutaloihin vuoden määräajaksi.
Vuoden kuluttua tulisi tutkia hankkeen onnistumista keräämällä kattava
palaute palvelutalojen asukkailta, heidän omaisiltaan ja
henkilökunnalta. Toiminnan laajentamisen mahdollisuutta
myös kotona asuviin vanhuksiin selvitettäisiin.
Tämän tutkimushankkeen voisi suorittaa Varsinais-Suomen
alueella eri vanhuspalvelukeskuksissa. Tutkimus voitaisiin toteuttaa
palvelutalojen ja alueen korkeakoulujen yhteistyöhankkeena.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 33.60.31 lisäyksenä 1 000 000
euroa vanhusten henkistä ja fyysistä hyvinvointia
edistävän tutkimus- ja kehittämishankkeen käynnistämiseen
Varsinais-Suomessa.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Ritva Elomaa /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Kaj Turunen /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Jussi Halla-aho /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Osmo Kokko /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Johanna Jurva /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Maria Lohela /ps
- Arja Juvonen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Mika Niikko /ps